torstai 11. joulukuuta 2008

Matkablogi päättyy

Matkablogi toimi viime keväänä erinomaisena foorumina lukemattomille ajatuksille, joille ei aiemmin löytynyt omaa paikkaa.

Aihepiirit kuitenkin rönsyilivät sen verran kauas itse matkailusta että blogin otsikko ei vastannut kirjoitusten aihepiiriä.

Matkailu on monilla keskustelupalstoissa äärimmäisen pinnallinen keskustelunaihe ("Ketä on käyny Roodoksella, onko mitään vinkkei?"), eikä aihepiirin syventäminen ehkä löydä lukijakuntaa.

Matkailun kehittämisen esteinä ei olekaan ne ongelmat joihin olen halunnut puuttua kuten ilmastonmuutoshypetys tai suomalaisen median keskittyminen yksiin käsiin.

Vasta viime aikoina olen ehtinyt töiltäni tutustua niihin blogeihin, jotka aihepiiriltään ovat jo otsikossa yhteisia asioita kommentoivia. Tällaiset blogit tekevät historiaa jo nyt. On turha sanoa kiireellä väärän otsikon alla jos joku toinen sanoo saman huolellisesti ja oikean otsikon alla.

Varsinaiset matkailuasiat ovat jo saaneet fooruminsa. Tarkoitan omaa päätyötäni, joka muuten näyttää vievän kaikki mahdolliset ajat, yömyöhäänkin usein. Ei ole mahdollisuutta jatkaa matkailuteemaa varsinaisen työn ulkopuolella. Ei ole aikaa.

Sen sijaan meitä kaikkia koskettavat yhteiskunnalliset, usein jopa huutavat, ongelmat kaipaisivat ihan erilaisia blogeja. Katsotaan ilmestyykö sellainen jossakin vaiheessa nettiin.

Viime aikoina on paljastunut, miten tärkeä foorumi HYVÄ blogi on. Sellaista kannattaa kirjoittaa, jos on aikaa ja halua kehittää siitä luettava ja sisällöllinen.

lauantai 29. marraskuuta 2008

Hesari ei enää ikinä Borneolle?

Hesarissa oli taas omituinen juttu Matkailu-sivuilla.

Siinä Tapio Vettenranta on vihainen "matkaoppaille ja saarella käynneille henkilöille", jotka ovat kuulemma syöttäneet "mittaamatonta pajunköyttä" siitä, että Malesian Borneo olisi "vehreä ja rauhallinen paratiisi".

Sehän onkin tietysti matkaoppaiden vika, jos matkailija jää paikallisen juhlapäivän aikaan johonkin suurkaupunkiin.

Eihän Helsinginkään keskustassa ole niitä idyllisiä maisemia, joilla Suomen Lappia, Pohjois-Karjalaa tai järvialuetta markkinoidaan!

Jutun kirjoittanut toimittaja paljastaa paljon Hesarin asenteista, kirjoittaessaan matkaoppaista ja muista matkailijoista "emme niille juuri arvoa anna".

Anteeksi, mutta tässä suhteessa tunne on molemminpuolinen.

Hesarin toimittaja voisi täsmentää ensinnäkin, onko kyseessä Sarawak vai Sabah. Nämä ovat käytännössä kaksi eri (osa)valtiota, joilla on täysin erilainen historia kuin muulla Malesialla.

Lisäksi olisi hyvä tietää, onko ärsyyntynyt ja matkaoppaita halveksiva toimittaja käynyt esim. Kota Kinabalussa vai Kuchingissä.

Hän kirjoittaa ainoastaan: "Tulimme Borneolle". Tilanne on sama kuin jos kirjoittaisi "Tulimme Skandinaviaan" emmekä nähneet yhtään juhannussalkoa. Ja koska matkakohteena oli esimerkiksi Helsinki marraskuussa eikä Ahvenanmaa kesäkuussa, syyllisiä ovat tietysti matkaoppaat ja muut Ahvenanmaalla käyneet!

Hesarin toimittajan teki mieli karjua huoneessaan. En yhtään epäile tätä. Usein vaikuttaa siltä, että Hesarin useammankin toimittajan tekee mieli karjua huoneessaan.

torstai 27. marraskuuta 2008

Bangkokin umpikuja

Thaimaassa on järjestetty demokraattiset vaalit ja enemmistön äänistä saanut on vallassa.

Tämä ei riitä vasemmistosuuntautuneelle joukolle, joka uskottelee saavansa tukensa kuninkaalta. En usko kuninkaan tukevan tätä joukkoa.

Kuningas on muuten niin vanha, yli 80-vuotias, että hänen käyttäminen mellakoinnin mannekiinina on törkeää.

Bangkokissa tilanne olisi ihan "normaali", jos mellakoijat malttaisivat kohdistaa protestinsa hallintoa vastaan. Nyt maan kansainvälisen lentokentän miehittäminen tuhoaa Thaimaan mainetta, joka olisi säilynyt kunnossa, jos mellakoijat olisivat kohdistaneet raivonsa hallintoon, ei sivullisiin turisteihin tai maahan saapuviin matkailijoihin.

Demokratia on vaikea laji, jos suuren vähemmistön mielestä väärä henkilö tai puolue saa enemmistön äänistä. On vaikea suhtautua keltapaitojen mielenosoitukseen muuten: menkää kotiinne!

Thaimaa sai uuden pääministerin vasta pari kuukautta sitten. Sitä ennen voimakasta inhoa herättänyt pääministeri ehti olla vallassa noin 9 kuukautta, ja hänkin herätti suurta vastustusta tässä kansanjoukossa. Hän lopulta totteli äänekästä oppositiota ja erosi.

Jos Thaimaa järjestää uudet vaalit, sama voittoisa puolue saa taas eniten ääniä, ja äänekäs oppositio tekee taas jotakin arvaamatonta. Jos armeija kaappaa vallan, silloin oppositio tai joku muu ryhmä syyttää Thaimaata sotilasdiktatuurista.

Jos armeija on vallassa, silloin taas vaaditaan demokraattisia vaaleja, ja sen jälkeen valtaan tulee taas tämä voittoisa puolue, jota nyt vastustetaan.

Eli, järjen, buddhalaisuuden ja kuninkaan nimessä, mellakoijat: menkää kotiinne!

Tervetuloa Kouvolaan!

Ajoin tänään Kouvolaan, ja suuntasin keskustassa sijaitsevaan Hansa-kauppakeskukseen. Olin siis tuomassa euroja keskustakauppoihin, vaikka yleensä menen automarketeihin.

Viime käynnillä sain sakot. Ehdin olla melkein tyhjällä parkkialueella 15 minuuttia, ja palatessani sakkolappu odotti. Siinä luki: Pysäköinti ilman P-kiekkoa.

Oma vika, mutta ei erityisen suuri: parkkipaikka oli melkein tyhjä ja siinä saa pitää autoa tunnin joka tapauksessa ilman maksua.

Nyt tulin jännittyneenä uudestaan Hansa-ostariin. Laitoin jo maantiellä parkkikiekon valmiiksi näkyville, jotta ei tulisi sakkoa.

Ison lumikasan takana näkyi ainakin kolme vapaata paikkaa. Laitoin auton vasemmalle, kunnes huomasin merkinnän inva-paikasta ja nuolen vasemmalle. Siirsin siis auton oikealle ja jätin vasemman paikan vapaaksi.

Vajaan puolen tunnin kuluttua palasin autolle: TAAS PARKKISAKKO!

Tällä kertaa siinä luki: Pysäköinti invalidipaikalle.

Kun katsoin tarkemmin, inva-symbolin molemmin puolin oli nuolet, ylhäällä vasemmalle ja alhaalla oikealle.

Nyt olen köyhtynyt keskustashoppailusta 60 euroa jättäessäni auton lailliselle paikalle lyhyeksi ajaksi. Molemmissa tapauksissa olen jättänyt auton tyhjälle alueelle. Molemmilla kerroilla on tullut sakot.

Laitan Kouvolan keskustakaupat boikottiin. Laitan myös Hansa-ostarin boikottin - ihan oman etuni vuoksi. En jaksa enää maksaa näitä parkkisakkoja. Jatkossa asioin ainoastaan automarketeissa. Siellä ainakin auto on hetken turvassa.

Kouvolan parkkipirkot pitävät erityistehtävänään laskuttaa ilmaisista paikoista 30 euron parkkimaksuja äärimmäisen tiukalla seulalla, alle 15 minuutin toleranssilla.

Kouvolassa ei ole kivaa.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Lisää rasismista

Olen suomalainen heteromies.

Eri puolilla maapalloa suomalaista heteromiestä nimitellään tällaisilla nimillä:

Venäjällä - tsuhna

Virossa - poro

Ruotsissa - finnjävel

USA:ssa - eurotrash

Kiinassa - ang mo

Indonesiassa - orang putih

Thaimaassa - farang

Itä-Afrikassa - mzungu

Suomessa - rasisti

* * *

perjantai 14. marraskuuta 2008

Huoli Suomesta

Vaikea kirjoittaa tätä, mutta on mahdollista, että Suomelle käy vielä huonosti.

Tietenkään sitä ei voi toivoa, vaikka sitten olisikin ollut oikeassa.

Tänään on sellainen päivä, jolloin Vihreät Naiset ry uhkaavat tehdä "rikosilmoituksen" siitä, että vaaleissa valtavan äänisaaliin kerännyt Herra Halla-aho on joskus kaksi vuotta sitten kirjoittanut blogin.

Ilman Vihreiden Naisten ry uhkausta en olisi koskaan tutustunut Halla-ahon kirjoitukseen lähes kahden vuoden takaa. Rikosilmoitus johtuu alla olevasta tekstinpätkästä:

Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.


Kun keskustelu alkoi, luin jutun kokonaan. Se paljasti paljon uusia faktoja, mutta ennen muuta se paljasti, että Herra Halla-aho on älykäs, erittäin älykäs. Hän lienee liian älykäs tähän maahamme.

Minusta Halla-aho on arvokas kahdessa suhteessa:

- Hän on lahjakas ja älykäs yksilö, jollaisia tarvitaan kaikissa yhteiskunnissa. Myös hänen kaltaisiaan varten on olemassa ilmainen koululaitos ja yliopistot, jossa koulutetaan ammattiin tai muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin lahjakkaita ihmisiä, jotta joku edes ottaisi vastuuta.

- Halla-aho käyttää lahjakkuuttaan vaikeiden kysymysten käsittelyyn.

Älykkäät ihmiset ovat yhteiskunnassa joillekuille ongelma, etenkin älykkäät miehet. On oireellista, että "rikosilmoitusta" ovat suunnitelleet nimenomaan Vihreät Naiset ry. Useimmat miehet olisivat samaa mieltä Halla-ahon kanssa, jos lukisivat koko artikkelin.

Halla-aho on kuitenkin vain yksi tapaus.

Media tuo melkein päivittäin mitä hämmästyttävämpiä asioita julkisuuteen, vaikka ne olisivat joissakin yhteiskunnissa yksityisasioita.

Nyt kohutaan kolme lasta siittäneestä ja kahden naisen kanssa avioituneen kirkkoherran sukupuolenvaihdoksesta.

Mietitäänpä: mitä sukupuolta edustaa sellainen henkilö, joka on rakastunut kahteen naiseen aina avioliittoon asti ja siittänyt kolme lasta?

Nyt media väittää, että hän on nainen. Kansa uskoo kaiken ja vaatii suvaitsevaisuutta.

Minusta kuka tahansa saa tehdä omalle keholleen mitä tahansa, kunhan vallitsevaa lakia ei rikota. Lain säätää eduskunta.

Mutta kun kyseessä on kristillisen kirkon paimen, kirkkoherra, kannattaa muistaa kaksi muutakin auktoriteettia:

- oma seurakunta päättää kirkkoherrasta seurakuntavaaleilla. Jos kuka tahansa pappi ei saa seurakunna luottamusta, hän ei pääse seurakunnan kirkkoherraksi. Sama koskee myös yhteiskunnallisia vaaleja: vain ne pääsevät virkaan tai valtaan, jotka on siihen vaaleilla äänestetty.

- Raamattu. Kristillinen kirkko, myös luterilainen sellainen, seisoo tai kaatuu Raamatun kanssa. En muista nähneeni yhdenkään luterilaisen papin, miehen, naisen tai molempien, vedonneen pitkään aikaan yhteenkään Raamatun sanaan. Jos Raamattu unohdetaan, mikä jää kirkon arvoksi? Vanhassa testamentissa ainakin tehdään selkeä erottelu miesten ja naisten välillä. Uudessa testamentissa puolestaan asetetaan seurakunnan paimenen ehdoksi, että hän olisi yhden vaimon mies. Miten sitten kahden vaimon nainen?

Halla-ahon esimerkki todistaa, että oikeassa oleminen, asia-argumentointi tai silkka huoli oman kotimaan tulevasuudesta eivät riitä, vaikka taustalla olisi täydet vuodet suomalaista koululaitosta ja korkeakoulu kaupanpäälle.

Pitäisi olla "suvaitsevainen". Mutta kun "suvaitsevaisuudesta" tulee ainoa oikea totuus, kyseessä onkin yhden ajatuksen tai ideologian diktatuuri.

Tätä toistetaan monilla keskustelupalstoissa, mutta tätä kantaa edustavia ajatuksia on myös sensuroitu mm. HS.fi-keskustelupalstalla, joka ei aina olekaan keskustelua vaan yhden-ainoan-oikean-mielipiteen propagointia.

Eräs tuttuni väitti tänään, että suurin osa suomalaisista olisi ns. vanhoillisia, perinteitä kunnioittavia, sellaisia vanhoja kunnon rehtejä ja rehellisiä suomalaisia. Mutta kun iltapäivälehdet, kourallinen toimittajia, hehkuttavat näitä skandaalijuttujaan ja esittävät vain ainoita-oikeita-totuuksia, suomalaisten enemmistö alkaa uskoa olevansa sittenkin väärässä ja näiden kourallisen toimittajien olevan sittenkin oikeassa.

Tuttuni on itse joutunut kerran median vääristelyn kohteeksi. Toimittajat keksivät itse skandaalijutun etukäteen, lavastivat valokuvan ja tekaisivat valheellisen otsikon. Sen seurauksena tuttuni joutui vihakampanjan kohteeksi. Media siis itse lietsoi vihaa, tällä kertaa yksilöä kohtaan.

"Suvaitsevaisuuden" nimissä itse asiassa lietsotaan vihaa Suomen kansan enemmistöä kohtaan, koska enemmistö edustaa näitä pitkäaikaisia arvoja ja perinteitä.

Kun kourallinen toimittajia on keksinyt uudet moraalikoodit ja arvot, joita tuputetaa "suvaitsevaisuuden" nimissä, kaikki eri mieltä olevat tuomitaan rasisteina, suvaitsemattomina jne. Syntyy vihanlietsontaa suomalaisia vastaan, etenkin isänmaalaisia suomalaisia heteromiehiä vastaan.

Syyllisyys sotiin, syyllisyys "keskitysleireihin", syyllisyys yhteistyöhön natsien kanssa ovat vain yksi siivu tätä massiivista syyllistämis- ja vihanlietsontakampanjaa.

Miesten syyllistäminen on vaihe makrotason siirtymää patriarkaalisesta yhteiskunnasta matriarkaaliseksi yhteiskunnaksi. Seurakunnan paimenen, edelleen useimmissa kirkkokunnissa vain miesten homman, kirkkoherran sukupuolen vaihtaminen miehestä naiseksi on tällaisen kehityksen kulminaatio.

Samanlainen kehitys on ollut pitkään vallalla myös Thaimaassa. Siellä sukupuolen vaihto on ollut kasvava muoti-ilmiö, aina miehestä naiseksi. Asiaa voisi joku tutkia tarkemminkin.

Voisin sanoa olevani huolissani maahanmuutosta, sukupuolenvaihdoksista, mutta en ole niistä läheskään niin huolissani kuin mitä olen vihanlietsonnasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vasemmistopopulistien ja ay-lehtien vihanlietsonta "porvareita", työnantajia, USA:ta tai milloin mitäkin tahoa vastaan pitäisi mielestäni vähintään tutkia. Sillä suunnalla voisi löytyä muutama rikosilmoituskin.

Suurempi huoli minulla on vihanlietsonnasta isänmaallisia suomalaisia heteromiehiä kohtaan. Historiallisesti, eikä pelkästään Suomessa, isänmaalliset heteromiehet ovat olleet yhteiskunnan tuki ja turva. Lasten siittäjinä ja maanpuolustajina he ovat ylläpitäneet yhteiskuntarauhaa ja elämää kaikilla mantereilla.

Vastaavasti naisten merkitys lasten synnyttäjinä, imettäjinä ja elossa säilyttäjinä on toki yhtä tärkeä.

Mutta jos yhteiskunnassa alkaa esiintyä vihanlietsontaa kumpaa tahansa sukupuolta kohtaan, ollaan vaarallisella tiellä.

Hyvä asia on tietysti se, että keskustelua käydään ja siihen on löytynyt uusia mahdollisuuksia, kuten blogit. Katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu: kielletäänkö blogit, vangitaanko toisinajattelijat ja vain yksi ajatus sallitaan, vai vapautuuko keskustelu niin paljon, että se alkaa näkyä yhteiskunnan moniarvoistumisena, todellisena suvaitsevaisuutena ja todellisena tasa-arvona.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Mondon pieni kauneusvirhe

Meille tulee tänä vuonna Mondon vuosikerta, mikä antaa mahdollisuuden tutustua tähän kunnianhimoiseen lehteen.

Yksi asia häiritsee - kotiinpäin vetäminen. On toki luonnollista, että mediassa mainostetaan oman konsernin tuotteita sisäisesti. Pahin esimerkki tästä on tietysti Suomen suurin mediakonserni: Hesari mainostaa kokosivun mainoksella Matkaopas-lehteä, Nelonen mainostaa Suomalaista Kirjakauppaa ja R-kioskia, R-kioski pitää esillä SanomaMagazines-lehtiä, Nelonen Radio Aaltoa jne. Kuitenkin SanomaWSOY onnistuu tekemään tämän kaiken siten, ettei se häiritse. Tarkkanäköinen näkee tietysti kaiken, mutta Hesari ei pelkästään suosittele Nelosen TV-ohjelmia. Myös kilpailijan ohjelmia kehutaan.

Mondossa lehti pyörii omien kirjojen ympärillä, niitä kehutaan lukijakirjeissä ja mainostetaan lehden sivuilla. Tämä ei ole väärin, ellei se johda yksisilmäisyyteen.

Tämä kaikki tuli mieleen, kun Mondo julkaisi hienon Koh Samui -artikkelin. Suomen johtaviin matkajournalisteihin kuuluva Antti Helin tuntee Thaimaan hyvin ja osaa kirjoittaa.

Tarinaan kuuluu se tosiasia, että meillä on maailman ainoa Koh Samui -matkaopas markkinoilla. Miten siis Mondo kommentoi tätä maailman ainoaa opasta? Ei mitenkään, onhan se kilpailija. Mondo kehuu ja suosittelee ainoastaan omaa opastaan, Thaimaa, jossa Koh Samuista on pieni osuus.

Miksi kukaan ottaisi Samuille koko Thaimaan yleisoppaan, jos tarjolla on alueopas, joka nimenomaan keskittyy Koh Samuihin ja Siaminlahdelle?

Vaikka HS on monessa kauhutarina monopolien haitallisuudesta sekä journalismille että ihmisoikeuksille, HS kuitenkin uskaltaa olla näennäisen neutraali uutisoinnissaan.

Jos suomalaiset ahertaa ja tekee jotakin, jota kuka muu missään maailmalla ei ole koskaan tehnyt, se kannattaisi edes mainita. Jos suomalaiset jatkuvasti väheksyvät toistensa hommia, kohta meitä suomalaisia ei enää ole olemassakaan.

torstai 6. marraskuuta 2008

New York valitsi Obaman

Julkaisemme kahta eri opaskirjaa Yhdysvaltoihin. New York loppui jo vuosi sitten ja Kalifornia loppuu tämän vuoden aikana.

Tiedostin tilanteen joskus 2 vuotta sitten, jolloin ilmoitin yhteistyökumppaneille, että USA-opaskirjojen uudet painokset siirretään vuoden 2009 alkuun, jolloin USA saa uuden presidentin.

Olen koko ajan olettanut, että uusi presidentti on demokraatti, USA saa jälleen uusia ystäviä, ja sinne matkustaminen lisääntyy. Oppaita ei kaivata ennen vuotta 2009.

Juuri näin näyttää käyneen.

New Yorkissa vain Staten Island valitsi McCainin, kun Obama sai vain 47 prosenttia, tai 73,192 ääntä.

Manhattanilla Barack Obama haali uskomattomat 85% äänistä. Toisaalta tunnelma Manhattanilla oli ennen vaaleja vahvasti Obama-myönteinen. Kävin Harlemissa eräänä sunnuntaina, jolloin kadun varsilla myytiin Obama-nappeja, Obama-teepaitoja, Obama-kaikkea-mahdollista.

Kukaan ei edes maininnut McCainia. Peli oli selvä: Obama sai 490,634 manhattanilaista ääntä.

Queens äänesti Obamaa 75-prosenttisesti, Brooklyn 79-prosenttisesti ja Bronx peräti 88-prosenttisesti.

Meidän on hyvä jatkaa New Yorkin opaskirjan kanssa, kun kaupunki on noin vahvasti (tulevan) istuvan presidentin takana.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Onko Pyhäjärvi Suomen ”Twin Peaks”?

Itsemurha-aalto, salaperäisesti kadonnut teinityttö, koulusurmaajan kotipaikka, merkillisiä yhteensattumia?

Tunnen Suomen hyvin. Kun tein matkaoppaita Suomesta Lonely Planetille, Insight Guidelle ja omalle kustantamolle, kävin melkein kaikissa Suomen kaupungeissa ja kunnissa. Merkittävä poikkeus tästä kaikesta on Pyhäjärvi. En siis ole käynyt koskaan Pyhäjärvellä enkä tiedä siitä juuri mitään. Ehkäpä siksi Pyhäjärvi kummittelee nyt mielessäni vahvemmin kuin mikään muu paikkakunta Suomessa.

Listataanpa muutama tapaus: nuorten miesten itsemurha-aalto 1990-luvun lopussa, kuusi itsemurhaa vuonna 2006, nuorten tyttöjen kuolema liikenneonnettomuudessa, Kauhajoen koulusurmaajan kotitausta ja nyt Eveliinan katoaminen. Liian monta tragediaa yhden paikkakunnan osalle?

Otetaan esimerkiksi Eveliina-tarina. Se on alusta loppuun valhetta. Kukaan ei selviä lokakuun lopulla yhdeksää päivää metsässä kevyissä vaatteissa. Eveliinan väitettiin selviytyneen syömällä etanoita. Lokakuun lopussa ei etanoita enää esiinny luonnossa, ainakaan sankassa metsässä. Miten kukaan voi maata yhdeksää päivää kuusen juurella, pyrkimättä edes ryömimään kotia kohti? Miten kukaan voi kiivetä kuuseen? Miten kuusesta voi olettaa tulla nähdyksi? Miten kukaan voi ensin kiivetä kuuseen ja sitten olettaa, että lentokone näkee hänet?

Miten toisella paikkakunnalla asunut sisko pystyy kertomaan tällaisia yksityiskohtia, jos Eveliina itse on niin huonossa kunnossa?

Jos Eveliinalla oli kevyet vaatteet päällä, hän on ehdottoman varmasti lähtenyt jonkun autoon – ei suinkaan ulkoilemaan. Jos kännykkä on jäänyt kotiin, se voi indikoida halua estää kenenkään perään huutelu. Jos näin on, kuka haki Eveliinan autolla, ja mitä salattavaa tapaukseen liittyy?

Yleisen elämänkokemuksen ja maalaisjärjen kautta asia voi olla vain kutakuinkin näin: Eveliina on joutunut poistumaan kotoaan ja jopa kotipaikkakunnaltaan jonkun autolla liikkuvan henkilön avustuksella. Koska asiaan liittyy jokin salattava seikka, on matkapuhelin jätetty tarkoituksellisesti kotiin. Yhdeksän päivän katoamisen aikana Eveliina ei ole ollut metsässä kuin muutaman päivän, jos sitäkään. Jos lehtitietojen mukaan Eveliina on ”olosuhteisiin nähden kohtalaisessa kunnossa”, hän on ainakin osan yhdeksästä päivästä ollut muualla kuin kuusen juurella syömässä etanoita.

Miksei Eveliinaa löydetty koirien, etsintäpartioiden, lentokoneiden ja muiden ammattilaisten toimesta, jos Eveliina muka oli niin lähellä kotia, alun perin paremmassa kunnossa kuin yhdeksän päivän jälkeen? Miksi hän muka yhdeksän päivän ”etanakuurin” jälkeen vielä jaksoi huutaa apua? Miksi hänen äänensä kuultiin tuolloin mutta ei esimerkiksi viikkoa aikaisemmin, kun häntä oikeasti etsittiin?

Suomen tragedia on oikeastaan se, että kukaan ei ole kiinnostunut selvittämään Pyhäjärven asioita. Netistä löytyy keskusteluista kommentteja alkoholismista ja ahdistuksesta. Onko se kuitenkaan mikään selitys, tällaisessa maassa? Twin Peaks –televisiosarjassa sentään halutaan selvittää mikä paikkakunnalla on pielessä.

Kyse on koko Suomen tulevaisuudesta. Mitä jos tällainen häiriökäyttäytyminen leviää kymmenille paikkakunnille? Vai onko se jo levinnyt? Miksi kasvattaa ja kouluttaa 20 vuotta lapsia, jos he parikymppisinä tekevät itsemurhan tai ajautuvat holtittomasti tappavaan liikenneonnettomuuteen?

Jos kukaan ei välitä Pyhäjärvestä, välittääkö kukaan silloin, kun meidän omilla paikkakunnillamme alkaa nuorten itsemurha-aalto?

Jos Suomen johtavat poliitikot puhuvat ainoastaan ”ilmastonmuutoksesta” (joka ahdistaa etenkin nuorisoa), lesbojen oikeuksista (lue: etuoikeuksista), globalisaatiosta, palestiinalaisten tukemisesta tai suomalaisten syyllisyydestä sotiin, keskitysleireihin, juutalaisten luovutuksiin, rasismiin, muukalaisvihamielisyyteen tai väärään äänestyskäyttäytymiseen, millaista tukea, apua ja turvaa Pyhäjärven nuoret voivat odottaa omalta presidentiltään tai kansanedustajiltaan?

Minun mielestäni on ensin selvitettävä, miksi Eveliinan tarina valehdeltiin. Ja seuraavaksi jonkun vastuullisen, hyvää tarkoittavan ja ihmisyyttä oikeasti edustavan tahon on mentävä Pyhäjärvelle tuomaan toivoa, turvallisuutta ja elämänhalua, jopa ja nimenomaan marraskuussa. Ei rahaa, ei lääkkeitä vaan silkkaa ihmisyyttä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Perinteet kunniaan?

Olen käynyt ehkä 80 eri valtiossa, joissakin kymmeniä kertoja.

Jos jokin yhteinen seikka yhdistää näitä vieraita valtioita, ja erottaa ne Suomesta, on kansallisen perinnön, tai perinteiden, kunnioittaminen. Turismi, kaikessa noloudessaankin, perustuu paikallisen perinnön kunnioittamiseen.

Kun turistilaumat tungeksivat johonkin katsomoon seuraamaan kansantanssiesitystä, ne itse asiassa ylläpitävät paikallisen kulttuurin jatkumoa, antamalla taloudellisia edellytyksiä paikalliskulttuurin säilymiselle. Balin Ubudin jokailtaiset tanssiesitykset ovat erinomainen esimerkki tästä.

Suomi sen sijaan on menettämässä hurjaa vauhtia tuntuman omaan kulttuuriinsa, perintöönsä ja taustatekijöihinsä.

Suomen nujertuminen ensiksi Ruotsin kuningaskunnan ja sitten Venäjän keisarikunnan alusmaaksi oli hirmuinen isku kansallemme. Siitä kuitenkin noustiin 1800-luvun ihanteiden ansiosta. Vienan Karjalan lahja Suomen kansalle oli kalevalainen runonlaulu. Kalevala maalattiin, sävellettiin ja ennen kaikkea puettiin itsenäisyystaistelun viittaan. Se taistelu voitettiin 1917.

Itse olisin valmis ihannoimaan vuosien 1917-39 kehitystä, kokonaisessa Suomessa, kaikkine puutteineenkin ja takaiskuineen. Joka tapauksessa 1930-luku oli sosialidemokraattien etemistä ja äärioikeiston taantumista aina talvisodan alkupäivään saakka.

Suomen nujertaminen tapahtui vasta 1944 ja sen jälkeen, kun valvontakomissio asettui Hotelli Torniin ja loppujen lopuksi sai arvokiinteistön niin huonoon kuntoon, että se piti remontoida kokonaisuudessaan. Ryssän riehuminen jatkui siis Helsingissä, alettuaan 30.11.1939 koko itärajan pituudelta.

Suomen alistaminen Neuvostoliiton tarkoitusperien pelinappulaksi alkoi viimeistään valvontakomission toimista, mutta se ei päättynyt "vaaran vuosien" jälkeenkään.

Hassua mutta totta, itse Neuvostoliitto oli äärimmäisen puritaaminen maa. "Neuvostoliitossa ei ole seksiä", jäi lentäväksi lauseeksi jostakin television suorasta lähetyksestä.

Puritaaminen Neuvostoliitto kuitenkin lietsoi vallankumouksia kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Suuret ikäluokat, etenkin ns. taistolaiset, heittivät tarkoituksella, eittämättä NL:n myötävaikutuksella, perinteiset arvot romukoppaan ja aiheuttivat laajaa hämmennystä uusilla arvoillaan (tai niiden puutteella).

Legendaarinen NL:n strategia oli luoda hämmennystä, kaaosta ja anarkiaa länsimaihin, myös Suomeen, lietsoa yleislakkoja ja liikehdintää ja johdatella demokratioita kohti sellaista anarkiaa, jossa yksipuoluediktatuuri ja puna-armeija voisivat sitten tulla "vapauttamaan" anarkiaan joutuneen valtion.

Suomalaiset, jotka edistivät tällaista ohjelmaa, eivät välttämättä ymmärtäneet omaa rooliaan neuvostoliittolaisina pelinappuloina. Yhtä vähän he ymmärsivät, kuinka puritaaninen NL todellisuudessa oli.

Hinta oli kuitenkin kova. Suuret ikäluokat pilkkasivat sotaveteraaneja, perinteisiä arvoja, kotia, uskontoa ja isänmaata.

Suuri projekti ei onnistunut, onneksi, vaan itse asiassa koko Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa.

Suomen ongelmaksi jäi pesänselvityksen jääminen pois ohjelmasta. Sen sijaan Baltian maat, Puola, Unkari ja käytännössä kaikki Neuvostoliiton anastamat alueet tekivät selkeän pesäeron yksipuoluediktatuuriin, siivosivat oman pesänsä ja tekivät selkeän arvovalinnan (Myös Venäjä ehti aloittaa tämän prosessin 1990-luvulla, kunnes se alkoi taantua 2000-luvulla).

Suomi EI TEHNYT tätä pesänselvistystä. Suomen linjaa veti mielestäni aivan väärään suuntaan sosialidemokraatti Mauno Koivisto, joka tunnetusti vastusti jopa Baltian maiden itsenäistymistä sekä Karjalan palautusta. Koivisto asettui vieraan valtion ymmärtäjäksi ja sen imperialismin takaajaksi, vaikka sillä hetkellä olisi ollut tilaisuus ajaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta.

Koska Suomi ei tätä pesänselvitystä tehnyt, Suomen kommunistit ja vasemmistopopulistit saivat hiljaisen hyväksynnän ja uuden alun. Vehkeily yksipuoluediktatuurin kanssa ja sen tarkoitusperien edistäminen eivät siis muodostuneet kriminalisoiduiksi teoiksi Suomen lainsäädännössä tai moraalissa. Ne jäivät odottamaan sopivaa hetkeä nousta, jalostettuina ja entistä jääräpäisempinä, osaksi suomalaista todellisuutta.

Nyt on se aika, jolloin vasemmistopopulistien jo neuvostoaikana hellimät opit, ihanteet ja ajatukset on päästetty kukkimaan. Emme tiedä, onko tämä prosessi tahallinen vai pelkästään monen yhteensattuman summa.

Joka tapauksessa on tunnettua, että Suomen ylimmässä johdossa on aiemmin vahvasti vasemmiston äärilaidalla viihtynyt ay-juristi. Kuten aiemmassa blogissani korostin, Tarja Halosen valinnat vuoden 1918 tapahtumien muisteluissa osoittavat, että Suomen johto korostaa väkivallan, terrorin ja venäläisillä aseilla tapahtuneen vallankumouksen kunnioittamista. Samaan aikaan Halonen väheksyy demokratiaa, laillista hallintoa ja tämän vallankumouksen vastavoimaa.

Tämä arvovalinta ei voi olla pelkästään hyvä asia. Itse asiassa se voi olla erittäin huono ilmiö.

Taistolaissukupolvien toiminta suomalaisten perusarvojen kumoamiseksi ja naurunalaisiksi asettamiseksi ei missään vaiheessa kokonaan lakannut olemasta. Suomi ei suostunut tekemään pesäeroa Neuvostoliiton myötäilemiseen. Suomi ei onnistunut nousemaan uudistuneena, vapaana demokratiana vuoden 1991 jälkeen, vaan se jollakin, tai useammalla, tasolla jämähti suurten ikäluokkien anarkiaan, sotaveteraanien rienaamisen, perinteiden häpäisemisen ja arvojen kaatamisen tielle.

Nyt kyyninen suomalainen kansa ei voi, osaa, uskalla tai kehtaa pitää kiinni ikiaikaisista suomalaisista arvoista, perinteistä ja historiasta.

Erityisesti suomalainen yhteiskunta on koko ajan etsimässä uusinta uutta, ikään kuin kaikki uusi voisi korvata kaiken sen, mitä sukupolvien aikana suomalainen kansa on oppinut pitämään kestävänä, hyvänä ja kunniotettavana.

Me varttuneemmat, me, jotka saimme kodista, koulusta ja kadultakin edes ripauksen vanhoja kunnon arvoja, maalaisjärkeä ja katu-uskottavuutta, me kyllä pärjäämme. Me naureskelemme hyväntahtoisesti nykyajan kotkotuksille, koska hyvin muistamme vanhat arvot, joita isovanhempamme tai jopa vanhempamme edustivat.

Mutta lapset ovat nyt vaarassa. Lapsilla ei ole enää sellaista arvopohjaa, johon he voisivat tukeutua. Perinteiden puuttuminen, tai niiden täydellinen halveksunta, ei tee meistä hieman vanhemmista suomalaisista hulluja, mutta lapsien suhteen en olisi aivan varma.

Muuan ystäväni vakuutti, että Pohjanmaalla kunnioitetaan edelleen vanhoja arvoja. Mutta uusimmat ampumavälikohtaukset olivat nimenomaan Pohjanmaalla: Kauhajoella ja Oulussa.

Ja ystäväni on myös vanhempaa polvea.

Suomeen saapuvat turistit eivät ehkä löydä sellaista perinneohjelmaa, joka kuuluu monien muiden maiden turistiohjelmaan. Ehkäpä Suomen ”brändi” on nyt kouluammunnat, kotitekoisten pommien räjäyttely ostoskeskuksissa, itsemurhat, masennus, vihanlietsonta ja sekopäisyys. Tuleeko Suomesta extreme-matkailun suosikkikohde – selviytyminen hengissä suomalaisissa ostoskeskuksissa tai koulurakennuksissa muodostuu nyt tehtäväksi, johon kaikkein rohkeimmat reppumatkailijat uskaltavat itsensä asettaa.

Onko Suomi sellainen eksoottinen matkakohde, jossa jokainen ihminen on täydellinen kopio jostakin vieraasta kulttuurista – mitään suomalaista ei enää ole, ei ihmisissä, ei kulttuurissa, ei missään?

Kiire

Olen ollut erityisen kiireinen viime kuukaudet. Sanottavaa olisi kuitenkin runsaasti. Katsotaan, jos aikaa löytyy jatkossa.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Tarja Halosen suurin erehdys

Tarja Halosen suurin erehdys on suhde vuoden 1918 kapinaan.

Hän osallistui kapinan aloittajaosapuolen juhlintaan, mutta ei voittajaosapuolen juhlaan.

Selityksenä Halonen sanoi edustavansa työväenliikettä ja siksi osallistuvansa kapinallisten juhlaan. Tämä on Halosen suurin erehdys.

Vuoden 1918 kapina ei edustanut Suomen työväenliikettä. Kapinan alkaessa Suomen sosialidemokraatit olivat saavuttaneet demokraattisen prosessin ansiosta Suomen eduskunnassa enemmistöaseman. Tämän aseman ansiosta he olisivat voineet saavuttaa minkä tahansa sisäpoliittisen tavoitteen rauhanomaisesti, lainsäädännön avulla. Heillä oli jo valta-asema eduskunnassa.

Kapinan 1918 aloittivat kuitenkin muut tahot kuin eduskunnan demokraattista enemmistövaltaa pitäneet sosialidemokraatit.

Vuonna 1917 Stalin kävi kiihottamassa suomalaisia kommunisteja väkivaltaiseen vallankumoukseen. Aseita luvattiin, ja tammikuussa 1918 aseet alkoivat saapua Viipurin kautta punaisille. Väkivalta kumosi demokratian.

Samastumalla väkivaltaan, terroriin ja Neuvosto-Venäjän aseilla ulkopoliittiseen maanpetturuuteen sekaantuneeseen vuoden 1918 äärikommunistiseen kapinallisten rikokseen, Halonen osoittaa, ettei ymmärrä kapinan rikollista luonnetta.

Jos Halonen edustaisi maltillista, demokratian keinoja hyödyntävää sosialidemokraattista perinnettä, hän irtautuisi väkivallan keinoja hyödyntäneestä punakapinasta.

Lausunnoillaan hän samastui väkivaltaan, terroriin ja Stalinin aseilla toteutuneeseen maanpetokseen. Todelliset sosialidemokraatit ovat ratkaisseet Suomen asioita rauhanomaisesti: vaaleilla, eduskunnan äänestyksissä ja muilla demokratian keinoilla. Tällaiseen sosialidemokratiaan Halosen olisi pitänyt samaistua, ei väkivaltaan.

Punakapinan hyväksyntä oli Halosen suurin erehdys.

Klo 23.08

Vilkaisin äsken tietokoneen kelloa. Se näytti 23.08.

Tuo kellonaika näkyy usein iltaisin kellotaulussa, kun satunnaisesti vilkaisen kelloa. Se on myös minulle tärkeä kellonaika.

Joskus kauan sitten, kun ainoa kulkuyhteys Suomesta maailmalle oli Tukholman rautatieasema, klo 23.08 oli se aika, jolloin yöjuna Kööpenhamina lähti. Sillä junalla lähdettiin avaamaan maailmaa.

Aina kun näen kellonajan 23.08, tulee mieleeni yöjuna Kööpenhaminaan. Aikoinaan se tärkein keino päästä maailmalle.

Ei lisättävää

Melkein koko 2000-luvun (toistaiseksi siis) olen osallistunut erityyppisiin nettikeskusteluihin. Usein aiheena on ollut Venäjä.

Aikoinaan MTV3-keskustelussa oli paljon häiriköintiä puolin ja toisin, mutta ylläpidolla ei riittänyt rahkeita sietämään kritiikkiä Venäjää kohtaan. Kirjoituksia sensuroitiin kovalla kädellä.

Suomalaisten Venäjä-traumasta on kirjoitettu jo niin paljon, ettei siihen ole paljonkaan lisättävää.

Nyt Venäjän paljastettua todelliset kasvonsa, ei minulla ole enää uutta sanottavaa. Nyt se viesti, jota olen (monien muiden ohella) eri keskusteluissa halunnut tuoda esille, tulee Suomen ulkoministerin, EU-maiden johtajien ja muiden mielipidejohtajien suusta.

Silloin, kun ihmiset uskoivat, että maailman laajin imperiumi olisi länsimainen demokratia, tarvittiin toisinajattelijoita muistuttamassa kerta toisensa perään, että isovenäläinen imperialismi elää ja voi hyvin, ja ainoa politiikka Venäjän suhteen tulisi olla Karjalan palautusvaatimus eli tiukka linja, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Venäjä ei muutu sillä, että pietarilaisten ulosteita siivoamaan lähdetään suomalaisin voimin, viemärit rahoitetaan suomalaisten verovarojen turvin ja suomalaiset maksavat "sotakorvauksia" tuhansin eri tavoin.

Venäjän on lopulta tunnustettava se tosiasia, että imperialismin aika on lopullisesti ohi. Kauheinta tässä kaikessa on se, että Venäjä näyttää kulkevan natsi-Saksan tietä, pahimmassa tapauksessa lopulliseen itsetuhoonsa saakka.

Venäjän ulkopolitiikka on arvaamatonta, tai sitten arvattavissa. Pessimistinä toivoisi olevansa väärässä.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

da Lenin koodi

Jokainen ammatikseen kirjoittava ihminen kaikkialla maailmassa on miettinyt päänsä puhki sen jälkeen, kun kävi ilmi, että Dan Brownin ”da Vinci Koodi” rikkoi kaikki myyntiennätykset melkein kaikissa maailman maissa. On ilmestynyt selitysteoksia, plagiaatteja ja huonoja kopioita.

Dan Brown ei ole pelkästään erinomainen trillerikirjailija. Hän osasi yhdistää jännittävään seikkailutarinaan salaliittoteorioita ja uskonnollista pohdintaa.

Myös minä olen antanut alitajunnalleni tehtäväksi työstää sellaisen tarinan, joka olisi yhtä jännittävä ja uskomaton kuin da Vinci Koodi. Mitään ei ole vielä löytynyt, mutta tiedän mistä etsiä: Suomen ja Neuvostoliiton välinen tarina, eli oikeastaan koko Karjala-kysymys, on täynnä salaliittoja, salaisia asiakirjoja, vaiettuja totuuksia ja ”koodeja”, jotka odottavat paljastajaansa.

Vain harva kirjailija on uskaltanut tarttua Karjala-kysymykseen kaunokirjallisuudessa. Ilkka Remes on onnistunut siinä niin paljon, että on saanut aiemman ulkoministerimme tuomitsemaan Remestä julkisestikin. Tuomio ja haukkuminen ovat vain nostaneet Remeksen myyntilukuja!

Vaikka en itse koskaan onnistuisi kirjoittamaan ”da Lenin Koodia”, voin paljastaa ensimmäisen koodin.

Se on koodi, joka esiintyi joka ainoa päivä Neuvostoliiton alkuajoista aivan roistovaltion mustan tarinan loppuun saakka.

Se oli painettu jokaisen Pravda-lehden etusivulle. Se esiintyi Neuvostoliiton vaakunassa. Se painettiin vuonna 1919 neuvosto-Venäjän seteleihin venäjäksi, saksaksi, ranskaksi, italiaksi, englanniksi, arabiaksi ja kiinaksi, vaikka noita seteleitä käyttivät vain venäjänkieliset Venäjän asukkaat.

Koodi ilmestyi myös suomen kielellä Neuvostoliiton vaakunaan vuoden 1940 jälkeen. Silloin koodi oli käännetty näin: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”. Minulla on eteisen seinällä Moskovasta ostettu lakanan kokoinen vaakuna, johon koodi on kirjoitettu myös suomeksi, karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan aikana 1940–56. Tämä vaakuna paljastaa myös paljon.

Tämä koodi selittää paljon siitä, mitä tapahtui 1900-luvulla, mutta se on jäänyt huomaamatta yhtä paljon kuin Leonardo da Vincin Viimeisen Ehtoollisen V-kirjain, oletettu Maria Magdalena tai se merkillinen veitsi.

Da Vinci koodin menestyksen salaisuus oli paljastaa koodi, jota on tuijotettu 500 vuotta ilman, että kukaan olisi huomannut sitä. Da Lenin koodi ilmestyi joka ainoa päivä Pravdan etusivulla, mutta sen merkitystä ei ymmärretä. Tämä on vihje jokaiselle trillerikirjailijalle: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”

”Kaikki maat” viittaa totalitääriseen ja ehdottomaan maailmanvallankumoukseen. ”Proletaarit” muistuttaa, että kyseessä oli yhden ihmisryhmän ylivalta, joka saneli kuolemantuomioita kaikille muille ihmisryhmille. ”Liittykää yhteen” tarkoittaa juuri Venäjän ylivaltaa maailmanvallankumouksessa.

Kyseessä on eräänlainen punainen fasismi tai ideologinen uusimperialismi. Sen kannattajia on ollut paljon Suomessakin, ja monet näistä kannattajista ovat nyt maamme johtavilla paikoilla.

Kun laittaa koodin ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen” Euroopan ja koko maapallon historian yhteyteen vuoden 1917 jälkeen, huomataan mistä tässä koodissa on kysymys: Vuoden 1917 marraskuussa Stalin kävi Suomessa kehottamassa Suomen punaisia aseelliseen kapinaan. Tammikuussa 1918 alkoivat aseet saapua Pietarista Viipurin kautta junalla Suomen punaisille. Pian tapahtui samanlaisia kapinoita tai vallankumousyrityksiä Latviassa, Saksassa ja Unkarissa.

Punaiset kaappasivat vallan Ukrainassa, Kaukasiassa, Keski-Aasiassa. Kohta ne liittyivät yhteen Venäjän kanssa, ja proletaarit aloittivat joukkomestaukset. Sama toistui Baltian maissa toisen maailmansodan jälkeen.

Suomi itsenäistyi 1917, mutta samoina vuosina irtautuivat ja itsenäistyivät Venäjästä myös Baltian maat, Puola, Ukraina, Kaukasuksen maat ja Keski-Aasia. Kohta ne olivat kaikki toteuttamassa Leninin koodia: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”. Arvo ”Poika” Tuominen kertoo maamerkkikirjassaan ”Kremlin Kellot”, kuinka samoihin aikoihin perustettu Komintern tunkeutui jokaiseen maailman maahan levittämään aseita, vihaa, sekasortoa, anarkiaa, vallankumousta: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen.”

Koodi selittää Suomen joutumisen Neuvostoliiton etupiiriin, talvisodan ja ”kilpajuoksun Berliiniin” tai sitä seuranneen Itä-Saksan miehityksen. Se selittää Korean ja Vietnamin sodat tai Afghanistanin miehityksen vuodesta 1979.

Karjalaa ei menetetty siksi, että Suomi lietsoi ryssävihaa, tai siksi, että Neuvostoliitto halusi suojella Leningradia tai siksi, että Suomessa oli saksalaismielisyyttä. Oleellista ei ole tutkia Erkon tai ”Ajan suunnan” lausuntoja, Rytin toimia, jatkosodan alkua tai Leningradin piirityksen yksityiskohtia.

Oleellista on ymmärtää ”da Lenin koodi”, joka selittää lähes kaikki sodat, selkkaukset, terroristi-iskut ja ongelmat 1900-luvulla. Se julkaistiin joka päivä Pravdan etusivulla.

Karjala menetettiin maailmanlaajuisen isovenäläisen kommunistisen imperialismin takia, sen ahneuden takia, joka julisti joka päivä Pravdan etusivulla, Neuvostoliiton vaakunassa ja vuoden 1919 seteleissä kaikilla maailman valtakielillä: ”Vain yksi ihmisryhmä on ottava yksinvallan kaikissa maailman maissa Venäjän johdolla”.

Siksi on erityisen tärkeää ymmärtää, että Karjalan, Sallan ja Petsamon palauttamisessa on kysymys tällaisen punaisen fasismin viimeisten linnakkeiden korjaamisesta ja alkuperäisen rauhanomaisen valtakunnanrajan palauttamisesta Suomen ja tästä pakkomielteenomaisesta maailmanvalloituksesta irtautuneen Venäjän välille.

Tai ainakin tästä aiheesta voisi kirjoittaa menestyvän trillerin, jos keksisi samanlaisen juonikehikon, joka teki Dan Brownista maailman luetuimman kirjailijan!

Romania ei ole Draculalandia

Tuskin on suurempaa erehdystä kuin kuvitella, että Romania on Dracula-maa ja siinä kaikki.

Jopa Lonely Planet tunnustaa tämän:

If you've come to Romania just to chase Dracula - you'll miss a lot.


Kiersin yli 2000 km eri puolilla Romaniaa. Eittämättä hullu diktaattori Ceausescu onnistui tuhoamaan maansa maineen ja kansan selkärangan 1980-luvulla, ennen kuin hänet onneksi teloitettiin. Mutta nyt Romania on EU:n ja Naton jäsenvaltiona jotakin aivan muuta kuin se 1980-luvun ankeus, johon muuten pääsin itsekin tutustumaan.

Romania on ainoa latinalainen maa, jossa pääuskonto on ortodoksisuus. Ja se on yksi harvoista ortodoksimaista, joka ei ole slaavilainen (Kreikka toki tärkein poikkeus).

Romania on muiden eurooppalaisten valtioiden tapaan täynnä historiallisia käyntikohteita, mutta monikulttuurisena alueena sen tarjonta on ehkäpä jopa monipuolisempaa kuin monella maalla.

Keräsin lyhyen listan erikoisuuksia:

- unkarilainen Sekelimaa, jossa unkarin kieli on yleisempää kuin romanian kieli - jopa kylteissä.

- saksalaiset kylät muurien keskellä olevine kirkkoineen. Tyhjentyneinä saksalaisista asukkaistaan ne muodostavat todellisen kuriositeetin. Useat kylistä kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

- Bukovinan luostarit kuuluvat myös Unescon listaan. Erikoisuus on kirkkojen ulkoseinien rikkaat frescot.

- Neamtin alueen luostarit - yli kymmenen vanhaa luostarialuetta pienellä alueella.

- Maramuresin suippotorniset puukirkot, jotka nekin on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Näiden temaattisten alueiden tarjonta riittäisi vähintään viikon matkaan per alue.

Teema-alueiden lisäksi Romanialla on täyslaidallinen tarjottavanaan: merenrantaa, pääkaupunki, Karpaattien vuoristo, Transsylvanian kiehtovat kaupungit (Sibiu, Brasov, Sighisoara) ja tietysti se kaikkein kalutuin luu: Dracula.

Romania kuuluu niihin aliarvostettuihin matkakohteisiin, jossa lyhyellä matkalla tajuaa saman kuin rehellinen elämänopiskelija ennen pitkää: mitä enemmän näkee, sitä vähemmän Romaniasta lopulta tajuaa tietävänsä.

Romanian "ihmiskaupasta"

Helsingin Sanomat aiheutti paljon tuskaa ja kipua 28.6.08 Tapani Jussilan Romania-Passin murska-arvostelulla. Jussila sai vastineensa julki, mutta riittikö se?

Täynnä Pyhää Vihaa ollut kirjoittaja Ninni Lehtniemi kirjoitti sananmukaisesti näin:

[Maksullisesta seksistä] ... kiinnostuneita voisi kuitenkin pyytää miettimään, haluavatko he maksaa rikollisjärjestölle seksistä ihmiskaupan uhrin kanssa.


Mistä Lehtniemi oikein puhuu?

En kiellä sitä mahdollisuutta, että Romaniassa voisi esiintyä maksullista seksiä. En ole mitenkään asiantuntija, ja arvatenkin Romania kuuluu niihin maihin, joissa maksullista seksiä on saatavilla. Tällaisia maita lienee yli puolet kaikista maista.

Lehtniemellä on kuitenkin saattanut mennä sekaisin puurot ja vellit.

Romania ei ole sellainen maa, jossa rikollisjärjestöt sekaantuvat ihmiskauppaan. Pikemminkin Romania saattaa olla joko väliasema tai tyttöjen lähde siinä ihmiskaupassa, jossa tyttöjä kuljetetaan Hollantiin, Saksaan, Belgiaan jne. Näissä maissa puolestaan prostituutio on käsittääkseni laillista, eli kyseisten maiden lainsäädännön mukaan ei ole laitonta, että Romaniasta, Moldovasta tai Ukrainasta lähtenyt tyttö ansaitsee elantonsa prostituutiolla.

Mediassa on esiintynyt tarinoita siitä, kuinka moldovalaiset tai ukrainalaiset tytöt päätyvät (ehkä Romanian kautta) läntiseen Eurooppaan maksullisen seksin pariin. Mutta he eivät työskentele Romaniassa. Isot rahat ovat lännessä, ei Romaniassa!

Romania ei ole se maa, jossa esimerkiksi Moldovasta "ostetut" tytöt myyvät ruumistaan. Sen sijaan Hollanti, Saksa, Belgia tai Iso-Britannia saattavat olla sellaisia maita, joissa tällaista ihmiskauppaa voi esiintyä.

Onko Hesarin fundamentalistitoimittaja sekoittanut nyt kaksi eri asiaa?

En edelleenkään ole Romanian prostituution asiantuntija, mutta selvitin kuitenkin yhden asian. Sibiun turistitoimiston pöydällä oli eroottisen hieronnan esitteitä. Kysyin turistitoimiston henkilökunnalta (naishenkilö) näistä palveluista. Hän totesi, ettei esitteissä ole mainintaa palvelun sijaintipaikasta.

Eikä olekaan. Asiakkaan pitää soittaa tai katsoa lisätietoja netistä.

Nettisivujen mukaan kyseinen palvelu ei sisällä seksipalveluja. Palvelu tulee varata etukäteen, ja samalla kerrotaan osoite taksia varten. Siis ei seksipalveluja, vain hierontaa.

Nyt paljastuukin, että Hesari uhoaa asiasta, josta se ei taida tietää mitään, saadakseen mustamaalata suomalaisen luoman, toteuttaman, kirjoittaman ja kustantaman matkaopaskirjan. Kun alkuperäinen kirja ei sisällä tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevaa tietoa, mutta Romanian todellisuus on ristiriidassa fundamentalististen Hesarin idealistien maailmankuvan kanssa, HS päättää mustamaalata suomalaisen luovan ihmisen hengentuotteen, ei tarkista faktoja ja jatkaa ilman sanktioita fundamentalistisella tiellään.

Ortodoksisena valtiona Romania saattaa olla tällä hetkellä puritaanisempi ja kunniallisempi yhteiskunta kuin mitä fundamentalistitoimittajat Hesarin lasipalatsissa kuvittelevatkaan. Silti matkaopaskirjan tulee uskaltaa kirjoittaa kipeistäkin kysymyksistä rehellisesti. Jos matkaopaskirja vaikenisi maan vaikeista kysymyksistä, se olisi huono opas. Jussilan kirja uskaltaa kohdata todellisuuden, toisin kuin pääkaupunkiseudun monopolilehti.

Jos HS kokee Ainoan Oikean Totuudensa loukatuksi, vika voikin olla siellä Hesarin toimituksessa, ei Jussilan Romania-Passissa eikä romanialaisen yhteiskunnan arjessa.

Joka tapauksessa yksi asia on varmaa: matkailu avartaa! Ja mieluiten matkaopaskirjan kanssa.

lauantai 23. elokuuta 2008

Lisää liikenteestä

Tärkeä, ehkä tärkein syy kirjoitella blogia, on typerien valheiden, tabujen tai väärinkäsitysten korjaaminen. Kollektiivinen itsepetos on säälittävä ilmiö. Tarvitaan edes blogi korjaamaan näitä typeryyksiä.

Liikenteestä syntyy paljon valkoisia valheita. Taustalla on toki hyvää tarkoittava tavoite vähentää kuolemia ja loukkaantumisia liikenteessä, mutta pitääkö tämän tavoitteen saavuttamiseksi valehdella?

Yksi surkeimpia valheita on väite, jonka mukaan "perille ei saavuta yhtään sen aikaisemmin, vaikka ajaisi ylinopeutta". Sen mukaan nopeasti ajava tulee korkeintaan muutaman minuutin aiemmin keskustan liikennevaloihin, ja sekin säästetty aika valuu sitten valoissa. Ei pidä paikkaansa.

Itse ajan suurin piirtein 40,000 kilometriä vuosittain. Monet ajavat vielä enemmän.

Annan pari matemaattista tosiasiaa:

Jos ajaisin vuoden ajourakan keskivauhtia 100 km tunnissa, menisi ajourakkaan 16 vuorokautta ja 16 tuntia.

Koska liikenteessä on venäläisiä autorekkoja, traktoreita, asuntoautoja, arkoja naiskuljettajia, liikennevaloja ja ennen kaikkea liikennerajoituksia (ja ajan myös kaupunkien keskustoissa), todellinen keskivauhti koko vuoden ajourakassa on enemmänkin 50 km tunnissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi istun 33 vuorokautta ja 8 tuntia pelkästään kuljettamalla autoa. Eli yli kuukausi joka vuosi menee pelkkään ajamiseen!

Jos siis joku väittää, että vauhdikas ajaminen, eli usein ylinopeus, "ei hyödytä", se ei ole totta.

Jos voisin ajaa ylinopeutta, tai jos moottoriteitä olisi enemmän, tai jos ylipäätään suomalainen liikenne olisi sujuvampaa, eli jos keskivauhtini olisikin 100 km tunnissa, minulle jäisi aikaa työntekoon tai muuhun hyödylliseen yli 16 vuorokautta joka vuosi. Jos säästynyt aika lasketaan 8 tunnin työpäiviksi, saisin 50 täyttä työpäivää lisää! Nyt nuo 50 työpäivää kuluvat körötellessä rekkojen perässä tai naurettavan alhaisten nopeusrajoitusten mukaan suomalaisilla maanteillä. Mitä tuhlausta!

Valitettavasti ihmisarvoa loukkaava, holhoava suomalainen liikennevalistus valehtelee, että "kiire" liikenteessä ei tuo mitään ajansäästöä.

Logiikka on täysin virheellinen. Ensinnäkin matka-aika on suoraan verrannollinen ajonopeuteen. Helsingistä Tampereelle voi ajaa maksiminopeutta puolessatoista tunnissa, kun taas 60 km tunnissa vie tasan kaksi kertaa enemmän aikaa. Säästynyt puolitoistatuntinen antaa mahdollisuuden lämmittää sauna ja valmistaa vaikkapa herkullinen illallinen. Mieluummin sauna ja ruoka kuin köröttely alinopeutta rekkojen perässä maanteillä!

Useimmilla autoa ajavilla suomalaisilla on oikeasti kiire. Aamuisin Helsingin sisäänajoväylillä on massiiviset tungokset, koska kukaan ei uskalla ajaa keltaisilla risteyksen yli tai reagoi muuten vain etanan vauhdilla ajotilanteisiin. Jos jokaisessa risteyksessä kaksi-kolme autoa ajaisi keltaisilla risteyksen yli, jonot purkautuisivat nopeammin, ja jonon perällä odottava auto pääsisi parin valovuoron verran nopeammin eteenpäin.

Juuri valoissa tyhjäkäynti, liikkeelle lähtö ja jarrutus, ja tämän toistaminen moneen kertaan kuluttaa turhaan polttoainetta ja lisää autoilun päästöjä. Joustava, sujuva liikenne rikkoisi liikennesääntöjä joustavasti, päästämällä pari-kolme autoa "vanhoilla keltaisilla" yli, ja loputtomat jonot purkautuisivat nopeammin.

Nämä kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Kun todelliset ongelmat ovat liian vaikeita käsitellä, suomalaiset laittavat kaiken huomionsa muiden autoilijoiden käyttäytymiseen. Sääntöjen noudattamisesta on tullut pakkomielle, kun oman ajosuoritukseen keskittyminen, ja sen hoitaminen turvallisesti ja sujuvasti tuottaisi paljon paremman liikenteen sujuvuuden sekä pääkaupunkiseudun kaupunkiajossa että yleensä maanteillä.

En kadu sitä ajan menetystä, joka on syntynyt ajamalla 40,000 km vuodessa "liian hitaasti". Mutta yhteiskunnalla ei saisi olla varaa tuhlata satojen tuhansien autoilijoiden arvokasta työaikaa naurettavan mataliin nopeusrajoituksiin tai turhanpäiväisiin liikkumisen rajoituksiin.

Ja jos "kiire" on mukamas liikennesääntöjä rikkovien autoilijoiden tekosyy, miksi sitten kukaan esimerkiksi lentää lentokoneilla? Eikö kaikki liikkuminen kannattaisi siirtää härkävankkureille, jos "kiire" on muka pelkkä tekosyy?

Jos sujuva autoilu on kriminalisoitu, eikö kukaan huomaa, että liikenteessä tuhrautuu jokaiselta autoilijalta jopa kymmeniä työpäiviä joka vuosi? Onko suurempaa aikaresurssien tuhlausta kuin tämä?

perjantai 22. elokuuta 2008

Maantieliikenne tökkii

Kuulin äskettäin, että suomalaiset autoilijat harrastavat ilmiantamista yllättävän paljon. Sen sijaan, että he keskittyisivät turvalliseen ajosuoritukseen omassa autossaan, he kaivavat kännykkänsä esille ja ilmiantavat muita kuljettajia poliisille.

Tällainen ilmiantaminen on jo sellaisenaan järkyttävä osoitus ahdistuneesta mielenlaadusta, mutta katsotaan nyt ensin tätä autoliikennettä.

Itä-Suomen tiet ovat jo pitkään olleet tukossa, koska venäläiset rekat tukkivat maantiet. Kun yhtälöön lisätään satunnaiset traktorit, suomalaiset rekat, asuntoautot, ikääntyneet kuljettajat ja arat (nais?)kuljettajat, maantieliikenne tökkii ja pahasti.

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko ajat jonossa alinopeutta ja istut muutaman tunnin ylimääräistä autossa, tai pyrit sujuvaan ajoon, johon kuuluu ohituksia.

Ohitukset loukkaavat ilmiantajia, ja sitten taas kannellaan poliisille, että "mut ohitettíin".

Liikenne ei suju, jos se jonoutuu kilometrien letkaksi venäläisrekkojen, traktoreiden tai asuntoautojen perään. Jonojen purkaminen ohittamalla olisi sujuvaa liikennettä, mutta jos jokainen ohitus ilmiannetaan heti poliisille, ei sujuvuudesta kannata edes haaveilla.

Sama koskee kaupunkiliikennettä, etenkin Helsingissä. Ajan paljon Helsingissä, ja näen kahdenlaisia kuljettajia: osa ajaa punaisia päin ja purkaa jonoa, toiset tekevät äkkijarrutuksen keltaisissa ja pitävät jonon pitkänä.

Kumpi on itsekkäämpää: päästää jonoa purkautumaan ajamalla vielä punaisella yli, vai pitää jono pitkänä ja samalla pitää itseään "syyttömänä" liikenteessä.

Kuuntelen aika paljon Novaa, joka on omaksunut tällaisen muita syyttelevän, osin tekopyhän linjauksen, jossa jokainen erilainen on syyllinen ja ihmisiä holhotaan kuin pieniä lapsia. Tämä asenne ilmenee toki muissakin kysymyksissä kuin liikenteessä.

Tällaisen holhoavan, ihmisarvoa alentavan asenteen mukaan itsekkyyttä on ajaa valoista "vanhoilla keltaisilla", vaikka se purkaa jonoa. Hyveellistä on painaa jarrut pohjaan ja pitää jonossa seisovat työmatkalaiset hermostuneina, ja aiheuttaa myöhästymisiä töistä.

Liikenteessä on kaksi valintaa: sujuvuus vai sääntöjen noudattaminen. Liikenne olisi paremmissa käsissä, jos jonoja purettaisiin ja kuljettajat voisivat itse valita ajonopeutensa. Itse ajan usein nelosvaihteella alinopeutta (alle 80 km tunnissa) ja vitosvaihteella lievää ylinopeutta, koska esimerkiksi tasan 80 km tunnissa vitosvaihteella aiheuttaa moottorin tärinää. On auton, ympäristön ja liikenteen etu, että ajotyyli on vakaa, tasainen ja sujuva. Nykytilanne on kuitenkin sellainen, että kuljettajat ajavat huomattavaa alinopeutta jonoissa, tekevät äkkijarrutuksia, nopeita kiihdytyksiä, ja kaikki vain sen takia, että ei uskalleta ohittaa ja purkaa jonoja joko sääntörikkomusten tai ilmiantojen pelossa.

Ja miksikö? No siksi, että jos erotut massasta, sinut ilmiannetaan heti kännykällä poliisille.

Kannatan moottoriteitä useastakin syystä. Ne vievät raskaan liikenteen pois lasten kouluteiltä, kirkonkylistä ja paikallisen liikenteen seasta. Yhtä suuri etu moottoriteillä on se, että siellä ajotapa on helppo valita oman auton yksilöllisten ominaisuuksien mukaan. Vakaa, tasainen ajonopeus on mahdollista - jos muut ajavat nopeammin, he pääsevät ohi vasemmalta. Jos muut ajavat hitaammin, itse pääset heidän ohi.

Itä-Suomen rekkaongelmat ovat kuitenkin sotkeneet tätä. Imatran moottoritiellä on 80 km rajoitus. Jos rekat eivät ole jonossa, rajoitus pysyy edelleenkin. Jos sitten ajat normaalia, vakaata ja tasaista ajotyyliäsi (joka Imatran moottoritiellä on siten ylinopeutta), voit odottaa mistä autosta tahansa ilmiantajan kantelevan poliisille, että "täällä taas kaahaillaan" tai että "vaarannetaan liikennettä".

Tällaisia ilmaisuja viljellään myös Radio Novan liikenneohjelmissa.

Kysymys on filosofinen. Onko liikenteen tarkoituksena kuljettaa yksilöitä paikasta A paikkaan B vai onko tarkoituksena luoda sääntökokoelma, jota valvotusti noudatetaan, olosuhteista riippumatta? Ja sitten jos joku erottuu massasta, niin heti ilmiannetaan?

Ilmiantaminen herättää kauhua. On jotenkin erityisen suomalaista, että aikoinaan suomalaiset poliitikot hiippailivat Tehtaankadulle ilmiantamaan tovereitaan, koska nämä olivat olleet "neuvostovastaisia". Olivat rikkoneet "sääntöjä". Olivat erottuneet massasta.

Jokainen voi miettiä kumpi on tärkeämpää: liikenteen sujuvuus vai poliisin tehtävien ottaminen oman ajosuoritteen päälle eli muiden ajotyylin valvominen ja poikkeavuuksista raportointi suoraan poliisille?

tiistai 19. elokuuta 2008

Venäjä näytti kyntensä

Venäjän todellista olemusta on tuotu monissa nettikeskusteluissa esille jo vuosikaudet. Totuudenpuhujia on solvattu, lannistettu ja mustamaalattu.

Nimiäkin voisi mainita. Keskusteluja seuranneet tietävät.

Nyt tiedetään, että Venäjästä "pahaa" (lue: totta) kirjoittaneet olivat oikeassa.

Venäjä hyökkäsi käsittämättömällä väkivallalla itsenäisen, tunnustetun valtion, Georgian, alueelle tappamaan ja tuhoamaan.

Venäjä ei siis ole muuttunut miksikään. Tuhat vuotta se on jatkanut naapuriensa kiusaamista väkivallalla. Sama jatkuu edelleen.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Etelä-Thaimaan piilopaikat

Joskus 1970-luvulla Phuketin Patong Beach oli freak centre eli hippien piilopaikka, jossa oli yksi ravintola. Sen lattialla nukuttiin väsymys pois.

Samoihin aikoihin Karon oli "hyvin eristäytynyt".

Itse matkustin ensimmäistä kertaa Phuketiin vuonna 1986. Tulin yöbussilla Bangkokista (muistan yhä kaasupoljinta painavan kuskin kamikaze-tyyppisen ajotyylin - nyt luulen, että hätkähdin pelkäämään jossakin Khao Lakin kukkulaosuudella) ja painuin tokkurassa lavataksilla suoraan Nai Harniin.

Silloin majoitus järjestyi rannan itäpuolisen rinteen majoissa, jotka oli rakennettu luonnonmateriaaleista. Yön hinta oli noin 40 bahtia (joka nykykursseilla on reilusti alle euron).

Etelä-Thaimaan turismi alkoi kasvaa sananmukaisesti vasta ihan äskettäin. Kasvu on ollut niin nopeaa, että kaiken tämän silminnäkijät ovat edelleen matkustuskunnossa, ja voivat siten muistella omakohtaisesti 1970-luvun kokemuksiaan.

Nämä muistot eivät ole huonoja. Valitettavasti niitä ei voi palata enää kokemaan, ainakaan samaan paikkaan.

Andamaanienmeren rannikolta alkaa olla hankalaa löytää sellaisia rantoja, joissa voisi lekotella halvan majan ulkopuolella meren rannassa. Useimmat Patongin majoitusliikkeet sijaitsevat ainakin yhden asfalttitien takana, rannasta katsoen.

Pohjoisesta etelään Andamaanienmeren parhaat piilopaikat ovat tässä:

Koh Chang: Ei saa sekottaa samannimiseen saareen Kambodzhan rajan tuntumassa. Hiljainen, halpa ja erityisesti saksalaisten suosiossa.

Koh Phayam: Edellisen naapurisaari, ja tätä paljon parempi. Kunnon piilopaikka, runsaasti majoitusvaihtoehtoja, mutta muutama kallis paikka on jo mukana.

Koh Jum: Jatkuvasti hiljainen ja halpa vaikka onkin lähellä Krabia ja Phuketia. Olin ainoa farang saaren pohjoisella rannalla viime käynnillä: takuuvarma piilopaikka ehkä vuodenvaihdetta lukuun ottamatta.

Koh Lipe: Melkein Langkawin naapurissa ihan etelässa on syrjäinen mutta hyvin suosittu saari. Se ei onneksi voi koskaan tulla matkanjärjestäjien massakohteeksi.

Trangin saaret: Koko joukko hyvin hiljaisia ja rannoiltaan vaatimattomia saaria ovat jääneet sivuun. Ne ovat kuitenkin ehkä kaikkein parhaimpia piilopaikkoina. Koh Libong on näistä vakiintunein kohde.

perjantai 1. elokuuta 2008

Priretsnyj on Suomen alueella

FST5 näytti ansiokkaan dokumentin Petsamon kunnan alueelle sotien jälkeen rakennetun Priretsnyj-kylän rappiosta.

Olen käynyt kylässä ja raportoinut siitä Karjala-opaskirjan vuoden 2005 painoksessa.

Dokumentti nosti tunteet pintaan. Siinä liikuttiin laillisella ja sopimusten mukaisella Suomen tasavallan alueella, jonka yksinvaltainen diktaattori, massamurhaaja ja psykopaatti Josif Dzhugashvili vaati liitettäväksi Neuvostoliiton osaksi vuoden 1944 jälkeen.

Dokumentti ei maininnut sitä, että kyseessä on itsenäisen, suvereenin valtion laillinen ja sopimusten mukainen alue, jonka kuuluminen Suomen tasavaltaan perustuu usealle sopimukselle ja allekirjoitukselle.

Liioin eivät ohjelmatiedot kertoneet, että kyseessä on sopimusten mukainen Suomen alue.

Sen sijaan se kertoi kuinka kylän viimeiset asukkaat havittelevat "voiton päivän" juhlintaa, vaikka heidän oma isänmaansa, imperialistinen Venäjä, p***t välittää omien kansalaistensa humaanista hädästä.

Ongelma ei ole siinä, että Venäjän kansalaisilla on ahdinko. Se ei johdu siitä, että suomalaiset olisivat rasisteja, tai että suomalaiset käyttäisivät sanaa "ryssä" tai että suomalaiset olisivat ihailleet kansallissosialismia 1930-luvulla (mitä aika harvat tekivät) tai että Suomi olisi "hävinnyt Karjalan sodassa" (mitä Suomi ei sitäkään tehnyt, kuin osittain).

Ongelma on imperialismi, tuo rikoksista julmin, joka "oikeuttaa" yhden ihmisryhmän sanomattomiin julmuuksiin, röyhkeyteen ja häikäilemättömyyteen muita, yleensä pienempiä ja heikompia ihmisryhmiä kohtaan.

Ongelma on Venäjän ahneus, imperialismi, fasismi, Venäjän taipumus mistään piittaamatta anastaa muilta valtiolta tai ihmisryhmiltä alueita, omaisuutta, tehtaita, peltoja, metsiä ja muuta arvokasta.

Priretsnyj on kuollut kaupunki, yksi esimerkki kokonaisessa rikosten sarjassa, mutta sen tekee erityisen kiinnostavaksi se tosiseikka, että se sijaitsee itsenäisen Suomen tasavallan sopimusten mukaisella alueella.

Sopimuksia on allekirjoitettu useita: vuonna 1920, vuonna 1932 ja vuonna 1934.

Nämä sopimukset ovat historiallisia tosiasioita, ei revanssihenkeä, ei elämöintiä, ei fasismia eikä nationalismia.

Nämä sopimukset ovat suojelleen uuden, äskettäin itsenäistyneen pienen valtion ihmisiä, siis eläviä naisia, lapsia, vanhuksia ja jopa miehiä.

Näiden sopimusten mukaan Petsamon siviiliasukkaat (Suomen kansalaiset) ovat koskemattomia, suojeltuja ja turvattuja vieraan valtion väkivallalta, pommeilta ja hyökkäyksiltä.

Koillis-Euroopan ongelma ei ole suomalaisten oletettu "rasismi" tai muu vasemmistopopulistien syöttämä valhe.

Koillis-Euroopan ongelma on imperialismi, se röyhkeä ahneus, jolla Venäjä on aina lähtenyt tappamaan ja tuhoamaan vieraiden kansakuntien, heimojen tai valtioiden asuttamia alueita tai seutuja, varastanut nämä alueet ja sen jälkeen ajanut nämä alueet sanoinkuvaamattomaan ahdinkoon ja alennustilaan.

Useimmat kääntävät selkänsä Karjalalle, Petsamolle ja itäiselle Sallalle ja Kuusamolle, mutta jos tämä sotku halutaan selvittää, ensimmäisenä Venäjän täytyy vetäytyä Stalinin varastamilta Suomen alueilta. Mitä nopeammin sen parempi.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Matkamessujen matka-arvonnoista

Monet menevät matkamessuille saadakseen täyttää eri matkailuyritysten kilpailukuponkeja.

Jos pyöristetään lähimpään tasalukuun, niin kukaan näistä messukävijöistä ei voita mitään.

Silti messuvieraat naiivisti uskovat, että kuponki kannattaa täyttää.

Todellisuus on jotain aivan muuta. Matkailuyrityksillä on ainakin kaksi tavoitetta näissä messuarvonnoissa. Ensiksikin yritykset uskovat, että suuri yleisö muistaa yrityksen nimen jatkossa, siellä matkatoimiston tiskillä, kun matkaa valitaan. Toinen tavoite on asiakasrekisterin laatiminen: kilpailuun osallistuneille voi jatkossa mahdollisesti lähettää mainoksia.

Ääritapaus sattui joskus 1990-luvun alkupuoliskolla. Olin hetken tämän yrityksen sisällä. Messujen alla se onnistui saamaan arvokkaan rannekellon arvottavaksi matkamessuilla. Kun messut olivat ohi, yrityksen omistaja mainitsi ohimennen, että hän pitää kellon itse. Mutta messuilla kupongin täyttäneet messuvieraat pääsivät suoramarkkinoinnin kohteiksi!

Toivon sydämestäni, että tämä tapaus oli ainoa laatuaan. Käytännössä kukaan ei kuitenkaan valvo sitä, arvotaanko messuilla luvattu tuote todella kupongin täyttäneiden kesken, vai jääkö se yrityksen johtajan yksityiseen käyttöön (tai onko mitään palkintoa koskaan ollutkaan).

Matka-arvontojen pimeä viesti on kuitenkin tämä: voit voittaa ilmaisen matkan, mutta muuten matka on aina täysihintainen. Kun arvonta herättää kaukokaipuuta, lopulta arvontaan osallistunut marssii matkatoimistoon ja maksaa matkan kokonaishinnan omasta kukkarostaan.

Itse ajattelen toisin.

Kuten suomalaiseksi syntyminen on "lottovoitto", samalla tavalla "matka-arvonnan voitto" syntyy käyttämällä matkaopaskirjoja.

Kun hyvä matkaopaskirja kertoo kaikki vaihtoehdot, kuka tahansa voi valita haluamansa vaihtoehdon ja päästä matkaan, omalla budjetillaan.

Olen jo 1980-luvulta asti käyttänyt tunnettua matkaopassarjaa vain siksi, että se luokittelee majoituksen hintaluokkiin ja antaa hintaesimerkkejä. Sen sijaan, että turhaan haikailisin ilmaisia matkoja arvonnoissa (ja lopulta päätyisin monopolitilannetta vastaavaan ylihintaisen standardimatkan ostajaksi), olen aina käyttänyt matkaopaskirjoja ja saanut haluamani matkan, omalla hinnallani.

Kun loimme suomalaisen matkaopassarjan 1990-luvun alussa, pyrimme myös samaan kolmen hintaluokan listaukseen.

Ideana on se, että kallein hintaluokka palvelee majoittumisen ohella myös niitä, joita kiinnostaa päiväkäynnit luksushotelleissa. Se on hyvä idea: iltapäivätee palatsihotellin aulassa on merkittävä osa onnistunutta ulkomaanmatkaa, riippumatta siitä, missä varsinaisesti itse päänsä kallistaa.

Halvat-luokka puolestaan perustuu vain hinnalle. Keskiluokka puolestaan yhdistää laadun ja edullisuuden. Mielestäni jako on nerokas.

Näin jokainen pääsee matkalle, omalla budjetillaan, riippumatta siitä, onko sattunut olemaan se yksi miljoonasta, joka saa ilmaisen matkan, kun kaikki muut, kuten oletus kuuluu, joutuvat maksamaan täyden hinnan.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

MEK:n Suomi-kuva tuomittu epäonnistumaan

Matkailu on kaikista ihmisen harrastuksista tai elinkeinoista individualistisin.

Matkailu antaa mahdollisuuden irtautua melkein kaikista arkipäivän estoista: arjen lähipiiri, työyhteisö, kotimaan kulttuuri, kieli ja perinne, kotimaan lainsäädäntö, tavat ja tottumukset, käytännössä kaikki sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen kontrolli katoavat tai jäävät taakse, kun yksilö poistuu kotimaastaan jonnekin ulkomaille.

Toisin sanoen: matkailu mahdollistaa yksilötason arjen anarkian. Tämän tietävät kaikki ne ihmiset, jotka ovat harrastaneet itsenäistä matkailua. Vapaus ja vastuu yhdistyvät matkailussa yksilönvapauteen, jota ei voi kotimaassa kokea.

Joskus tämä näkyy kielteisesti: ulkomailla turistit sekoilevat pahemman kerran.

Matkailun hallinnoiminen valtiollisena virastona, keskusjohtoisesti, on siten jo lähtökohtaisesti ristiriidassa matkailun anarkistisen luonteen kanssa.

Tämä ei sinänsä tee Matkailun Edistämiskeskuksesta kelvotonta, päinvastoin. Matkailussa on loputtomasti hallinnoimista.

Nyt MEK on kuitenkin tehnyt virheen, johon kotimainen incoming-matkailuala voinee suhtautua vain vaivautuneella väistöliikkeellä.

Suomen pukeminen vääristyneiden värien keinomaailmakuviin on virhe, jota ei olisi pitänyt tehdä.

Helsingin Sanomat siteeraa MEK:iä:

"Tarkoitus on tehdä Suomesta brändi, jota käyttää koko Suomi, niin matkailu, teollisuus kuin muutkin alat."


Apua!

Valtioilla ei voi olla valtiojohtoisesti luotua imagoa. Suomen kuva oli ennen sotia huippu-urheilijoiden ja vielä talvisodassa urheiden taistelijoiden kuva. Sotien jälkeen Suomen kuva oli suomettuneen neuvostoliittolaistuneen satelliittivaltion kuva. Yleisesti Suomi nähdään joko pelkkänä vitsinä tai kylmänä maana.

Olen kantanut asiasta huolta Lonely Planet -opaskirjojen kansikuvien suhteen. Kun päätöksen tekevät australialaiset ennakkoluuloiset kuukausipalkkaiset kirjantekijät, tulos voi olla katastrofaalinen: harmaita lautaseiniä, ydintalven ankeutta tai typerää Lapin-eksotiikkaa.

Mutta nyt MEK on tilannut imagon, joka ei ole edes todellinen.

Hesarin haastattelema imagonluoja kertoo itse näin: "Olemme valinneet dokumentaarisen, jopa lempeän itseironisen tavan kertoa suomalaisesta kulttuurista, jossa on mukana vähän rosoisuutta. Se tuo uskottavuutta..."

Tuskin. Suomalaisten itseironia on tuhoisaa. Se on sotakorvaukset hyväksyneen, omat johtajansa sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuominneen, vieraan diktatuurin edessä rähmällään olleen valtion murhenäytelmää.

Uskottavuutta toisi kolme ratkaisevaa muutosta suomalaisessa sisäpolitiikassa:

- Sotasyyllisyyden kumoaminen eduskunnassa.

- Virallinen aloite Karjalan palauttamiseksi Venäjän suuntaan.

- Vasemmistopopulistien vihanlietsonnan kriminalisointi ja selkeä suuntautuminen länsimaisen liberalismin, moniarvoisuuden, avoimuuden ja sivistyksen suuntaan.

On jo aika nähdä Suomen tasavallan aikuistuvan vastuuseen, eheyteen ja hyvään itsetuntoon. Kaikki alkaa Karjala-keskustelun vapauttamisesta nykyisestä nolosta itsesensuurista.

Huonosta itsetunnosta ei synny hyvää jälkeä, ja itseironia johtaa vain hämmennykseen.

Todellisuudessa suomalaisen matkailuelinkeinon ainoa vahvuus on juuri siinä sektorissa, jota itse matkailijat edustavat: yksityisissä yrityksissä.

Matkailuelinkeinoa edistävät parhaiten ne yksityiset yritykset, jotka kilpailuasetelmassa onnistuvat luomaan parhaan hinta/laatu-suhteen. Kentällä yksityiset turistit ja yksityiset yritykset luovat asiakaskontakteja, jonne ei kaivata keskusjohtoista tuputusta.

Keskusjohtoinen valtiollinen valtakoneisto ei pysty sanelemaan ajelehtivan "häviäjäkansan" imagoa, ikään kuin nappia painamalla.

Suomen todellinen imago syntyy itsenäisten matkailijoiden omista kokemuksista eri puolella Suomea. Täysin riippumatta siitä, millaisen tippaleipäkuvion joku on tilauksesta piirtänyt.

Maa, joka häpeää itseään ja kokee "itseironian" olevan keino houkutella turisteja, herättää vain myötähäpeää.

Suomen matkailua voi parantaa vain vapauttamalla suomalaiset vuosisatojen ajan jatkuneesta nöyryyttämisen perinteestä, vapauttamalla julkisen keskustelun sotasyyllisyyden purkamisesta, Karjalan palautusvaatimuksista, Tiitisen listan henkilöistä, suomettuneisuudesta ja muista aiheista, jotka nyt ovat tabuja.

Itseinho, oman maan häpeäminen, oman maan oikeuksien mitätöiminen ja kaiken vieraan ja ulkomaalaisen kritiikitön ihailu tuhoavat Suomi-kuvaa, ja siltä kasvualustalta nousevat nämä "itseironiset" Suomi-imagot.

Suomen matkailulogo on tippaleipää muistuttava töherrys, joka lähinnä symbolisoi kansallista hämmennystä: suomalaisten erityisenä kompastuskivenä ovat suhteet Venäjään, historialliset ja nykyiset.

Äskettäinen Helsingin markkinoiminen "vanhana venäläisenä kaupunkina" ovat tätä samaa suota, josta pitäisi jo nousta.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Tiitisen lista

On julkaistava. Kokonaisuudessaan, ilman mitään "suodatuksia" tai "editointeja".

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Tieteiden kompastuskivet

Tieteestä on tullut uusi uskonto. Me uskomme tiedemiehiä, ja nostamme heidät oraakkelien, profeettojen ja saarnamiesten asemaan, samalla kun olemme syrjäyttäneet uskonnolliset auktoriteetit.

Hyvä ja huono. Hyvä siksi, että tiede voi tutkia asioita ja antaa empiirisesti tutkittuja vastauksia mieltä kiehtoviin kysymyksiin. Huono siksi, että tiede ei todellakaan voi vastata kaikkiin kysymyksiin.

Olen kirjoitellut ilmastonmuutoksesta useita blogeja, koska se on tyypillinen esimerkki propagandasta, jossa tiede muuttuu uskonnoksi ja samalla menettää tieteellisen tutkimuksen metodit ja empiirisen tutkimuksen.

Tiede voidaan luonnehtia kahdella eri tavalla: metodit ja empiirinen tutkimus.

Tiede on tiedettä vain, jos sitä harrastetaan tieteen metodeilla.

Ei siis riitä pelkkä empiirinen tutkimus, jos sitä ei tehdä tieteellisin metodein.

Hyvä esimerkki tieteeksi muuttuneesta uskomusrakenteesta on Darwinin empiiriset tutkimukset Galapagos-saarilla. Vaikka Darwin matkusteli, näki, koki ja kirjoitti, hänen metodinsa olivat täysin epätieteellisiä.

Hänen lintunäytteensä osoittivat, kuinka eri lintulajit ovat erikoistuneet erilaisiin tehtäviin.

Darwin kuitenkin unohti, mikä laji oli löytynyt miltäkin saarelta!

Kun Darwin oli kerännyt mukaansa kilpikonnia, ne olisivat voineet antaa lisävalaistusta evoluutioteoriaan. Mitä siis teki Darwin ryhmineen?

He söivät kaikki kilpikonnat, ja jätteet heitettiin mereen!

Nykypäivän tiedemiehille kannattaa aina muistuttaa metodeista: näytteitä ei sitten syödä, pojat! Ja merkatkaa niihin näytteisiin, mistä ne on otettu!

Ilmastonmuutospropagandan taustalla on näennäistiedettä, mutta empiirinen tutkimus on mahdotonta asioista, joiden ennustetaan tapahtuvan 50 tai 100 vuoden kuluttua!

Universumin tutkimista haittaa se nolo tosiasia, että kaikki mikä nyt näkyy, on miljoonien tai miljardien vuosien takaista informaatiota. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitään siitä, mitä universumissa tapahtuu reaaliajassa.

Maapallon sisäosiin ei kukaan tiedemies ole koskaan astunut. Tiettävästi syvin porattu reikä ulottuu ainoastaan 12 kilometrin syvyyteen. Se sijaitsee laillisella Suomen alueella, Petsamon kunnan alueella, jonka punafasistinen diktaattori Stalin anasti Suomelta 1944. Noin 12 kilometrin syvyydessä vallitsee noin 180 asteen kuumuus, joten syvemmälle ei käytännössä pääse.

Ihmiskunnalla ei näin ollen ole mitään empiiristä tietoa edes oman maapallon sisustasta, ei mitään empiiristä tietoa universumin nykytilasta, ei mitään kykyä ennustaa 50 vuoden päässä olevista sääolosuhteista eikä mitään varmuutta maanpinnalta löytyneiden esineiden todellisesta iästä.

Tieteiden rajoitusten edessä on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä tieteen kyvyttömyys ja jatkaa joko tietämättömyydessä tai kääntyä eri uskontojen tai kulttien pariin, tai sitten kieltää tieteiden rajoitukset ja luoda tieteestä uusi uskonto.

Tiedeuskontoon hurahtaneet tunnistaa helposti monissa nettikeskusteluissa. Näille ihmisille tiede on jo ratkaissut kaiken, ja toisinajattelijat ovat hulluja, hihhuleita tai hurahtaneita.

Mutta jos tiede keskittyy omiin metodeihinsa ja tutkii empiirisesti, se voi ainoastaan myöntää rehellisesti: me emme voi tietää kaikkea.

Me emme pääse edes oman planeettamme sisäosiin. Me emme tiedä, mitä universumissa tapahtuu reaaliajassa. Me emme voi ennustaa tulevaisuutta virheettömästi. Emmekä voi enää virheettömästi rekonstruoida maasta löytyneiden jäämistöjen nojalla maapallon esihistoriaa.

Mikä on "pedon luku 666"

Vaikka Raamatun arvovalta on romahtanut yleisessä keskustelussa, yksi ilmiö nousee usein myös julkiseen keskusteluun. Se on "pedon luku".

Luku 666 esiintyy useissa eri yhteyksissä, joko "vitsinä" tai jonkinlaisena kannanottona tai manifestina.

Lukua on jo pari tuhatta vuotta yritetty tulkita, milloin se on nähty Hitlerin, Stalinin tai jonkin muun tyrannin nimessä (jonkin laskukaavan mukaan).

Onko sitten vajaat 2000 vuotta sitten kirjoitettu Johanneksen ilmestys, maailman loppua kuvaava ennustus relevantti? Se on uskon asia, eikä yksityisten ihmisten uskon asioihin kannata kajota.

Ennustus on kuitenkin toteutumassa, jos vain haluaa laskea elementit yhteen.

Ennustus kuuluu lyhennettynä näin: "Ja se saa kaikki, pienet ja suuret... panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."

Mitä ihmettä?

Miksi kyse on "ostamisesta ja myymisestä"?

Ihmiskunnan ongelmiin kuuluu monenlaisia rahaan liittyviä pulmia. Suomessa on pyritty erilaisiin maksujärjestelmiin, joissa ei käteistä käytettäisi ollenkaan. Muoviraha on käytössä laajalti, ja monet (jonossa edellä kulkevat etenkin) maksavat yksinomaan korteilla (mikä on hitaampaa kuin käteismaksut).

Käteistä ei kuitenkaan voi syrjäyttää. Ulkomaanmatkoilla joudutaan yleensä vaihtamaan valuuttaa, eikä voisi kuvitellakaan, että olisi jonkinlainen kansainvälinen maksukortti, jolla voisi hoitaa kaikki juoksevat maksut vieraissa maissa.

Vai olisiko sellainen mahdollista?

Ei todellakaan, käteinen on ja pysyy.

"Pedon merkki" vaikuttaa nykyteknologian valossa järjestelmältä, joka on kieltämättä nerokas. Jos kaikki elävät ihmiset ("pienet ja suuret") saisivat pankkikortin kehoonsa henkilökohtaisen tunnuksen, silloin ei voisi väärentää rahaa, ei varastaa rahaa eikä väärinkäyttää rahaa.

Sen sijaan, että helposti katoava, helposti varastettavissa oleva, helposti väärinkäytettävä luottokortti aiheuttaisi harmia, miksei saman tien merkitä kaikkia maailman ihmisiä jollakin merkillä?

Miksi siis luku 666?

Suomalainen sotu-numero on kiistaton keino identifioida jokainen suomalainen. Syntymäpäivä muodostaa kuusinumeroisen luvun, ja tunnusluku on nelinumeroinen. Suomalaisessa sotu-numerossa ei kuitenkaan ole maatunnusta.

Kansainvälinen sotu-numero vaatisi ensiksi maatunnuksen, sitten syntymäpäivätunnuksen ja lopuksi tunnusluvun.

Viimeinen tunnusluku tulisi olla mieluiten kuusinumeroinen, koska joissakin maissa syntyy yhden päivän aikana niin monta lasta, että nelinumeroinen luku ei riittäisi.

Voisiko sitten maatunnus olla kuuden numeron pituinen? Vähintään. Itse maatunnus vaatisi ainakin 200 eri numeroa, mutta erilliset hallintoalueet ja muut nostaisivat erilaisten maa-alueiden määrän ainakin 300:aan. Eri maiden sisällä voitaisiin lisäksi käyttää maakunta- tai osavaltio-tunnuksia, tai tunnukseen voitaisiin liittää jokin muu tunnus, esimerkiksi rahalaitoksen tai muuhun ryhmään kuulumisen tunnus.

Kansainvälinen "sotu-numero" olisi siis jokaisen elävän ihmisen kiistattomasti identifioiva järjestelmä.

Jos jokainen elävä ihminen saisi yksilöidyn numeronsa, silloihan kyseisellä koodilla olisi rajattomasti käyttötapoja. Luottokortit ja pankkikortit voitaisiin saman tien korvata viivakoodilla, joka olisi tatuoitu ihoon, "oikeaan käteen tai otsaan".

Kaupan kassalla riittäisi vain viivakoodin lukija kädestä tai otsasta, ja rahat siirtyisivät omalta tililtä kaupan tilille. Erillisiä henkilötodistuksia ei tarvittaisi, ei passeja, ei mitään muuta kuin viivakoodin luku, ja kaikki tietäisivät kuka tai mikä olen.

Mitä pahaa sitten olisi siinä, että ihmisten elämä helpottuisi ja jokainen ihminen olisi tunnistettavissa? Ehkä siinä ei sinänsä olisikaan mitään pahaa, vaan ehkä siinä, minkälaisen diktatuurin kautta tällainen järjestelmä voitaisiin pakottaa Papua-Uuden-Guinean alkuasukkaita tai Brasilian sademetsien heimoja myöten.

Tällainen viivakoodijärjestelmä vaatisi totalitääristä diktatuuria, eräänlaisia Neuvostoliittoa, joka alistaisi jokaisen ihmisen valtaansa. Onneksi kyseinen kansojen vankila sentään romahti 1991.

On mielenkiintoista, että Johanneksen ilmestys tavallaan ennustaa television tai internetin käytön. Tai miten sen nyt sitten voi tulkita: "Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin" entäs miten tämä: "...ja saisi aikaan sen, että ketkä vain eivät kumartaneet pedonkuvaa, ne tapettaisiin".

* * *

Olen aina vierastanut massahysteriaa, koska ihmisten taipumus toimia massojen mukana sisältää aina jonkinlaisen diktatuurin tai totalitärismin mahdollisuuden. Valtavien jalkapallostadionien tiheä tunnelma ei vielä johda mihinkään tyranniaan, mutta jos kerran ihmiset luopuvat yksilönvapaudesta ja omasta päätäntävallastaan jalkapallostadionilla, miten helppoa onkaan johdatella heidät tottelemaan seuraavaa diktaattoria?

Toisinajatteleminen on tervettä. Jokaisen terveen yhteiskunnan valtavirtauksia vastaan on huomattava määrä toisinajattelijoita.

En tiedä, onko joku joskus ehdottamassa viivakoodin tatuoimista jokaisen ihmisen käteen tai otsaan, jotta jokainen voisi maksaa ostoksensa tämän henkilökohtaisen viivakoodin avulla. Loogisuudessaan ja käytännöllisyydessään se olisi väistämätön jatke nykypäivän luottokorttien, terrorisminpelon, rikollisuuden ja muiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Mutta kuka tai mikä on tämä "peto"?

tiistai 8. heinäkuuta 2008

In Memoriam - PeterPan Maailma

Jotakin on tapahtunut PeterPan Maailmalle, koska toimisto on tyhjillään. Puuttumatta tässä mihinkään itse yrityksen tapahtumiin, pieni kommentti lienee kuitenkin paikallaan.

Vaikka yrityksen liikeidea olikin erinomainen, siinä on paljon kysymysmerkkejä. Periaatteena on minimoida oma vastuu ja maksimoida matkan hinta. Jos kaikki menee hyvin, matka voi olla unohtumaton. Itse matkavalikoima on kiinnostava, ja koko ajan uusia tuulia tuova yritys antaa itsestään dynaamisen vaikutelman.

Poikkeukselliset lisäehdot paljastavat mistä on kysymys:

"PeterPanMaailma ei myy lentolippuja. Asiakas vastaa itse lennon varaamisesta ja sen maksamisesta. Asiakas voi siis varata lennon itse valitsemaltaan taholta. Myös yhteistyökumppanimme lähettää asiakkaille tarjouksen lennoista siinä vaiheessa kun vahvistamme matkan toteutumisen."


Matkanjärjestäjä ei siis itse toimi Suomesta käsin, eikä siten ole vastuussa Suomesta alkavasta matkasta!

Pahimmassa tapauksessa asiakas siis itse ostaa lennon, ja sen jälkeen huomaa, että mitään matkaa ei olekaan!

"Asiakas varaa lennon vasta sen jälkeen kun Peter Pan Maailma on vahvistanut matkan toteutumisen sähköpostilla tai postitse. Mikäli asiakas varaa lennon ennen vahvistusta, ja matkaa ei toteuteta, ei PPM Oy vastaa kuluista joita mahdollisesti käyttämättä jäävä lento aiheuttaa."


Matka maksetaan vasta perillä, jolloin kaikki liikevaihto jää Suomen ulkopuolelle:

"PeterPanMaailman matkan virallinen alku- ja päätepiste on aina ensimmäisen ja viimeisen päivän hotelli tai kohdemaan lentokenttä ohjelman mukaan."


Tämä on nerokas idea, ja se pitää toiminnan näennäisesti laillisena ja mahdollisimman voitollisena matkanjärjestäjälle.

Vastuu on asiakkaalla:

"Asiakas osallistuu omalla vastuullaan kaikkiin retkiin ja aktiviteetteihin ottaen huomioon oman kuntonsa ja terveydentilansa. Matkan aikana asiakkaalla on oltava voimassa oleva henkilövahingot kattava matkavakuutus. Asiakkaan matkatavarat ovat aina asiakkaan omalla vastuulla."


Matkaehtojen jälkeen on vielä "pieni printti"

"käytännössä pyrimme pykälien edelle."


Itse osallistuin kerran matkanjohtamiseen sen jälkeen, kun ennalta sovittu matkanjohtaja oli estynyt matkanvetämiseen. Kohteena oli Sumatra sekä sen länsipuolella oleva Nias-saari.

Tästä on jo vuosia.

Ongelmana oli se, ettei itse matkanjärjestäjä antanut minkäänlaisia ohjeita. Perillä kävi ilmi, että kukaan ollut koskaan käynyt Nias-saarella aiemmin! Ei omistaja, ei aikaisempi matkanjohtaja, ei kukaan yrityksen edustajista!

Kun tämä paljastui matkan alkupäivinä, jouduin kertomaan asiakkaille, että joudumme tarkistamaan matkaohjelmaa, jotta vältämme ongelmat.

Ongelma paljastui aikatauluista. Tuorein Lonely Planet väitti, että Nias-saarelle ei mene yhtään laivaa sunnuntaina. Kuitenkin matkanjärjestäjä oli luvannut ohjelman, jossa laiva lähtisi nimenomaan sunnuntaina.

Kun kerroin ohjelmanmuutoksesta, asiakkaat luulivat, että matkanjohtaja on väärässä, ja että yrityksen omistajat, johtajat tms. tietävät paremmin ja ovat siten oikeassa.

Jouduin siis sumplimaan vastuun, matkaopaskirjan antaman tiedon, pioneerimatkan yllätysten ja epäileväiden asiakkaiden ristitulessa.

Vastuullisesti siis muutin ohjelman aikataulua yhtä päivää myöhemmäksi. Lonely Planet oli ilmeisesti oikeassa, ja pääsimme samana iltana laivaan kuin mitä tulimme satamakaupunkiin.

Loppumatka oli pettymys: asiakkaat kaipasivat niin paljon "luvattuja" Nias-saaren hiekkarantoja, että polttivat lopulta perille päästyään ihonsa punaiseksi. Itse jäin saaren satamakaupunkiin varaamaan laivalippuja, jotta ryhmä pääsisi pois saarelta ja myös varattuun kotimatkalentoon. Palasin seuraavana päivänä tavatakseni vihaiset asiakkaat, ihot punaisena.

Kun Nias-saaren rannat olivat pettymys, ja kun paluu oli 24 tuntia myöhemmin kuin ohjelmassa luki, jouduimme istumaan lopulta koko paluumatkan minibusseissa. Muistikuvat eivät ole kauniita: vaikka kuski ajoi "normaalisti", asiakkaat olivat paniikissa ja uskoivat kuolevansa jokaisessa ohituksessa.

Ehdimme ennen aamuyötä Medanin hotelliin, ja seuraavana aamuna lennolle.

Kokemus oli kokonaisuudessaan karmea. Matkanjärjestäjä ei tehnyt mitään helpottaakseen matkan toteutumista. Kaikki oli matkanjohtajan kekseliäisyyden, nokkeluuden ja extempore-vainun varassa. Kun ratkaisut tehtiin vastuullisesti ryhmän vuoksi, asiakkaat itse asiassa kuvittelivat matkanjohtajan pettävän heitä ja omistajien tai matkaohjelman luojien olevan oikeassa.

Todellisuus oli aivan toisenlainen: itse yrityksellä ei ollut mitään kokemusta Nias-saaren matkailusta. Kaikki jäi matkanjohtajan aloitteellisuuden varaan.

Teknisesti matka toteutui ohjelman mukaan, mutta asiakkaat olivat vihaisia kuin ampiaiset.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että itse yritys olisi epäonnistunut. Yksi matka epäonnistui asiakkaiden mielestä, ja se tarkoittaa, että matka epäonnistui.

Onko sitten tämä yksittäinen Sumatran/Nias-saaren matka jotenkin oireellinen tapaus? Sitä on mahdotonta sanoa, ellei ole itse käynyt usealla matkalla!

Filosofisesti PeterPanMaailma ei ole yksiselitteinen. Jos matka tehdään ryhmässä, miksei sitten osallistuta Aurinkomatkojen kiertomatkaan, kun Aurinkomatkat on kuitenkin selkeästi enemmän vastuuta ottava matkanjärjestäjä?

Jos taas korostetaan seikkailumatkailua, miksei matkalle lähdetä yksin tai kaksin, ilman ikäviä yllätyksiä, joita vastuuta asiakkaalle siirtävä matkanjärjestäjä voi tuoda peliin?

Itse en tiedä, jatkaako PeterPanMaailma pelkästään nettikaupan kautta, jos itse toimisto on tyhjillään.

Itse matkat ovat olleet kekseliäitä ja idearikkaita. Mutta onko tällainen konsepti sittenkään toimiva?

Yleensä tähän asiaan vastauksia antavat kysyntä, tarjonta sekä Suomen laki. Jäämme odottamaan...

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Neuvostohistoria kummittelee aina vaan

Ihmettelin taannoin Lonely Planetin Russia-opaskirjan valheellista Viipuri-historiaa. Enää en ihmettele. Nyt tiedän mistä se on kopioitu.

Syyllinen on valheellisen neuvostohistorian omaksunut angloamerikkalainen sotilas John Everett-Heath, jonka kirja Place Names of the World eurooppalaisten paikannimien muutoksista sisältää tämän Viipuritekstin.

Means "holy fort" in Swedish. Originally built and held by the Swedes (1293 - 1710), then the Russians (1710 - 1918). While in Finnish hands (1918 - 40) renamed. By the treaty of Moscow (Mar 1941) ceded back to the USSR, at the end of the Soviet-Finnish Winter War. Occupied by German and Finnish forces (1941-44).


Vastaväitteet:

Viipuri siirtyi hallinnollisesti jo vuonna 1812 Helsingin hallinnoiman Suomen suuriruhtinaskunnan osaksi. Sitä ennen se oli osa "Vanhaa Suomea".

Viipuri ei ollut "in Finnish hands" vaan itsenäisen, tunnustetun Suomen valtion osa. Viipuri oli myös ennen vuotta 1918 osa Helsingistä käsin hallinnoitua Suomea.

Viipuria ei "uudelleen nimetty" 1918, vaan se oli Viipuri jo 1800-luvulla, tiettävästi jo sitä ennenkin.

Moskovan rauhansopimus ei "palauttanut" Viipuria Neuvostoliitolle, koska Viipuri ei koskaan ollut osa Neuvostoliittoa. Viipuri oli valloitettuna alueena osa Venäjän imperiumia vain 1710-1812, ja sen jälkeen osana Suomen autonomiaa. Se, että Suomen autonomia oli osa Venäjän imperiumia ei poista sitä tosiasiaa, että kokonaista Suomea hallinnoitiin Helsingistä käsin 1812-1917.

Viipuri ei tietääkseni ollut koskaan "saksalaisten joukkojen miehittämä" jatkosodan aikana.

Sen sijaan se oli 6.12.1941 alkaen palautettu osaksi Suomen tasavaltaa. Kyseessä ei ollut siis "miehitys" vaan laillisen, sopimusten mukaisen asiantilan palauttaminen sotaa edeltävään aikaan.

Viipurissa oli 1941-44 itsenäisen Suomen armeija, sekä runsas siviiliväestö, omassa kotikaupungissaan, omissa kodeissansa.

* * *

Räikeän neuvostopropagandan julkaiseminen osana englanninkielistä tietokirjaa Britannian ja USA:n tietokirjallisuus ja itse kirjoittaja John Everett-Heath on saanut irtoamattoman tahran nimeensä.

Hesarin "toisinajattelijat" taas pielessä

Hesari julkaisi tänään koko sivun jutun "toisinajattelijoista".

Juttuun oli kuin olikin päässyt yksi toisinajattelija, Pentti Linkola, jonka tunnusmerkit ovat kiistattomia: hän oikeasti ajattelee, hän julkaisee ajatuksiaan, niissä on sisäistä logiikkaa, hän elää ainakin osittain niinkuin opettaa ja hän on oikeasti establishmentin ulkopuolella.

Sen sijaan yliopistojen professorit tai Yleisradion toimittajat tai valtalehtien päätoimittajat tuskin ovat "toisinajattelijoita". He vain ovat eri mieltä kuin pääkaupunkiseudun monopolilehti, jonka suoltama yksipuolinen propaganda on demarivetoisen monopolilehden näkökulmasta ainoa oikea.

Toisekseen, yhteenkään alle 30-vuotiaaseen "toisinajattelijaan" ei kannata luottaa. Toisinajattelu vaatii elämänkokemusta. Kateudesta, katkeruudesta ja köyhyydestä kumpuavat nuorten ihmisten kokemat ahdistukset eivät ole toisinajattelua vaan nuoruuden kasvukipuja, jopa hulluutta. Nuorten kokema viha on lapsuuden traumoista kumpuava henkinen häiriö, joka voidaan kanavoida mihin tahansa, riippuen kuka lietsoo vihaa äänekkäimmin. Nykyään lietsotaan eniten vihaa ilmanstonmuutoksen nimissä, globalisaatiodebatin vihanlietsonta on ehkä jäänyt kakkoseksi.

"Putinismin" kannattaja ei ole toisinajattelija, vaan massiivisen itänaapurin voimapolitiikkaa myötäilevä suomalainen, jonka asenteet lähentelevät maanpetturuutta. Tosin samanlaisia suuntauksia on kutsuttu milloin suomettuneisuudeksi, milloin ainoaksi ulkopolitiikaksi, milloin Paasikiven-Kekkosen linjaksi. Ne edustavat käytännössä valtavirtaa, koska maamme johtokin julistaa "hyviä naapuruussuhteita". "putinisti" ei myöskään voi olla varsinainen ajattelija, jos menneisyydestä löytyy alkoholismia, huumeriippuvuutta tai psykiatrista hoitoa. Mielen järkkyminen ei ole yhteneväistä "toisinajattelun" kanssa.

"Globalisaatiokritiikki" ei ole toisinajattelua, koska maamme presidentti edustaa sitä itsekin. Toisinajattelijan olisi oltava eri mieltä, ei samaa mieltä, valtaa pitävien kanssa.

Hesarin lista on jälleen kerran osoitus siitä, miten monopolimedia käyttää häikäilemättömästi hallitsevaa markkinaosuuttaan väärin.

Todellisuudessa "toisinajattelijat" ovat niin eri linjoilla kuin maamme johtoa myötäilevä Hesari, ettei Hesari edes halua/uskalla/kehtaa mainita näitä ihmisiä.

Esimerkiksi kukaan Karjalan palautuksen kannattaja ei ole listalla, vaikka Karjalan palautusta kannattava on todellinen toisinajattelija: hän on eri mieltä kuin lähes kaikki ministerit, presidentti, kansanedustajat, päätoimittajat ja vasemmistopopulistiset kolumnistit. Vankkaa mielipiteenmuodostusta tulee runsaasti ProKarelian ja Aluepalautus ry:n suunnalta, ja nimet ovat yleisesti tiedossa. Silti HS vaikenee näistä todellisista toisinajattelijoista.

Hesarin kritiikot puuttuvat myös listalta. Näistä tunnetuimpiin kuuluva henkilö on kirjoittanut ainakin kaksi Hesaria kritisoivaa kirjaa. Tämä myös Karjalan palauttajana tunnettu intellektuelli toisinajattelija on vaiettu Hesarin sivuilla (mikä onkin selkein toisinajattelun tunnusmerkki).

Ottamalla kaikenmaailman dandyjä ja kettutyttöjä sekä valtiollisissa viroissa olevia professoreja mukaan Hesari on tehnyt toisinajattelulle karhunpalveluksen.

Paitsi siinä, että artikkelin julkaiseminen avaa (toivottavasti) laajemman keskustelun suomalaisesta toisinajattelusta.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Suomalaisen keskustelun haasteet: Saksa, Saksa, Saksa

Saksa on suomalaiselle keskustelulle suurin haaste. Itse olen kompastellut Saksa-kritiikissä, koska meidän suomalainen mediamme ja koko kansainvälinen viihdeteollisuus ovat demonisoineet Saksan niin tehokkaasti.

Kerran parikymppisenä olin palaamassa interreilaamasta Hampurista pohjoiseen. Junassa kerroin puujalkavitsejä saksalaisista uusille tuttaville. Kun nousimme junasta Puttgartenissa, eräs junassa ollut saksalainen mies tuli juttusilleni. Hän puhui hyvää suomea, ja sanoi paheksuvansa saksalaisvitsejäni. Minun virheeni!

Toinen tapaus ei muistu mieleeni, muuten kuin siten, että Saksassa aiemmin asunut tuttavani kritisoi turhaa Saksa-kritiikkiäni. Tästäkin tapauksesta on jo vuosia.

Saksa-kuva on kehittynyt sen jälkeen, kun Itä-Saksa on palautettu Saksan liittotasavallalle, ja kirjallisuus on tullut tutuksi.

Suomelle Saksa muodostaa täysin poikkeuksellisen historiallisen suhdekehikon kuin millekään toiselle valtiolle.

Suomen erityissuhde on tuomittu mutta samalla täysin väärin ymmärretty. Suomen olisi rehellisesti avattava Saksa-arkku.

Tällaiset erikoisuudet tulevat esille.

SUOMI KRITISOI SAKSAA AINUTLAATUISESTI

- Saksa "myi" Suomen Neuvostoliitolle vuoden 1939 salaisissa neuvotteluissa ja sopimuksissa, jotka natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskenään.

- Saksan vetäytyvä armeija poltti Lapissa kaikki talot. Saksaa voi myös ymmärtää: jatkosodan aikana hyvät suhteet Suomeen olivat muuttuneet sotatoimiksi. Yksilöinä saksalaiset eittämättä pitivät Suomesta ja suomalaisista jatkosodan aikana (ja päinvastoin), joten suuttumus on ymmärrettävissä. Tosin Suomikin toimi Lapin sodan aikana Neuvostoliiton pakottamana.

SUOMI KIITTÄÄ SAKSAA AINUTLAATUISESTI

- Saksa auttoi Suomea ylläpitämään itsenäisyyden ja monipuoluedemokratian vuonna 1918.

- Saksa oli ennen sotia ja miksei tähän päivään saakka todellinen eurooppalainen kulttuurivaltio, jonka anti maailmalle ja Suomelle käsittää luterilaisuuden ohella koko kulttuurielämän kirjon, kaupan, teknologian ja monen muun alan osaamisen kärjen.

- Saksa käytännössä pelasti edes tynkä-Suomen näennäisen itsenäisyyden Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1941. Suomi olisi murtunut ja joutunut kokonaan miehitetyksi ilman Saksan antamaa apua.

- Saksa ei miehittänyt Suomea II Maailmansodan aikana, vaikka se teki niin melkein kaikkialla muualla.

- Saksa ei koskenut yhteenkään Suomen-juutalaiseen II Maailmansodan aikana. Sen sijaan Suomen juutalaiset osallistuivat muiden mukana sotaan laajentumishaluista bolshevikkidiktatuuria vastaan.

Vasemmistopopulistit ovat rynnänneet potkimaan päähän sekä Saksaa että myös Suomea sotien jälkeen, kun Saksa ja erillisesti Suomi ovat maanneet verissäpäin ylivoimaisen väkivaltakoneiston musertamina.

Jokainen vasemmistopopulisti maksaa itse oman riekkumisensa hinnan aikanaan, mutta ylilyönnit loukkaavat sotien uhreja ja kaiken menettäneitä syyttömiä siviilejä.

Ennen sotia, sodissa tai sotien jälkeen ei Suomi ollut Saksa eikä Saksa ollut Suomi.

Suomi oli monipuoluedemokratia, jonka eri kansanedustajat esittivät hyvinkin kriittisiä kommentteja natseista. Samalla pieni osa suomalaisista oli natsimyönteisiä. Tämä eroaa rankasti sotien jälkeisestä todellisuudesta, missä melkeinpä sata prosenttia Suomen poliitikoista oli rähmällään ihmisoikeuksia räikeästi loukanneen neuvostodiktatuurin edessä!

Suomella "ei ollut juutalaisongelmaa", eikä Suomen juutalaisia vainottu eikä luovutettu mihinkään. He osallistuivat samalla puolella kuin Saksa, taistelussa laajentumishaluista neuvostoterroria vastaan.

Suomen vapaa lehdistö salli kirjoituksia, jotka myötäilivät natseja, mutta samalla eduskuntaa myöten esitettiin murskakritiikkiä natseista. Kuuluisin tapaus lienee nuorsuomalaisen ulkoministerimme Rudolf Holstin humalapäissään esittämä Hitler-kritiikki diplomaattisessa tilaisuudessa vuonna 1938. Holsti erotettiin virastaan tämän tapauksen jälkeen.

Ja entä koko 1930-luku? Tuolloin suomalainen monipuoluedemokratia näki vaaleista toiseen sosialistien kasvavan menestyksen, ja samoin 1930-luvulla äärioikeisto laitettiin kuriin. Suomi kehittyi samalla pasifistiseen suuntaan eikä ollut valmiina talvisotaan. Kun vuosikymmen lähensi loppuaan, Suomi lähinnä alkoi valmistautua olympiakisojen isännäksi, vuodeksi 1940.

Tosiasia on se, että Saksa petti Suomen Neuvostoliiton kanssa 1939, ja sen seurauksensa Suomi menetti maaliskuussa 1940 Karjalan, puoli miljoonaa Suomen siviilikansalaista joutui maanpakoon, ja Suomen laillinen ja tunnustettu maakunta puhdistettiin etnisesti, vain sen takia, että Stalin oli "sopinut" Hitlerin kanssa, että Suomi "kuuluu" Neuvostoliitolle.

Tuon rikoksen jäljet ovat edelleenkin näkyvissä Vaalimaan rekkajonoissa, Suomen keskellä kulkevissa piikkilanka-aidoissa ja etnisesti puhdistetuissa suomalaiskaupungeissa, Viipurissa, Käkisalmessa ja Sortavalassa.

Suomalaiset näkevät Saksan täysin toisin kuin useimmat muut maat. Tosiasiat olisi hyvä tunnustaa, myöhäänkin, pikemminkin, kuin ei koskaan.

Hesari nöyrtyi

Hävyttömän matkaopasarvion kirjasta Romania-Passi julkaissut monopolilehti nöyrtyi julkaisemaan kirjoittajan vastineen, jota kuitenkin kuulemma jouduttiin editoimaan neljään kertaan.

Ei kuulemma mielipidekirjoitus ole alkuperäisen tekijän oma, vaan monopolilehden toimittajien luomus. Pelottava ajatus!

HS herättää vihaa ja pahaa mieltä antamalla vihaisten nuorten naisten sivallella mitensattuu kirjoista, joita sentään on isolla porukalla ja suurella vaivalla saatu julkisuuteen.

Vastaavasti monopolilehden lapsuksia kannattaisi julkaista laajasti eri blogeissa ja muissa julkaisuissa. Tosin monopolilehden tekosista voi järkevästi kritisoida vain todellisia, tapahtuneita mokia. Sen sijaan monopolilehti kritisoi luovia, paljon työtä tekeviä suomalaisia myös sellaisista asioista, joita nämä eivät käytännössä ole tehneet.

Mutta jos se sopii monopolilehden poliittisiin tarkoitusperiin, niin se muuttaa vaikka mustan valkoiseksi ja päinvastoin.

Opaskirjat nettikirjoina?

Minulle on tarjottu yhteistyötä kahden eri nettikirjakuvion kanssa. En ole oikein innostunut.

Matkaopas ei oikein toimi netin kautta.

Matkaopas on työkalu, joka pitää olla käsissä. Matkaopasta tarvitaan liikkuvissa kulkuvälineissä, lentokoneessa, bussissa ja junassa. Sitä avataan eri sivuilta kadulla, metrossa, ostoskeskuksessa ja tienristeyksissä.

Mikään ei nykyteknologiankaan valossa tule korvaamaan kirjapainossa painettua matkaopaskirjaa, jossa on hyvät kartat ja luotettavat listaukset.

Sen sijaan usein "matkaoppaan" nimellä julkaistut tietosanakirjojen ja matkakertomusten yhdistelmät joutavat tulla korvatuiksi nettikirjoilla.

Sitä paitsi nettimatkaopas on jo olemassa.

Sen nimi on internet.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Enso on Enso

Joka kerta kun ajan Imatran moottoritietä, tunnen surua ja myötähäpeää suomalaisten puolesta.

Suomalaiset eivät tunnusta edes omaa historiaansa, kun Ensoon johtavan tien risteyksessä ei lue "Enso" vaan "Svetogorsk".

Liettuassa asiat ovat toisin. Vaikka Tilsit ja muu Königsberg eivät koskaan ole kuuluneet Liettuaan, on Tilsitin suuntaan kyltissä edelleenkin kirjoitettuna Tilsit liettualaisittain, ja sen alla neuvostoanastajien antama punafasistinen nimi "Sovetskas" (venäjäksi Sovetsk).

Tilsit on ikimuistoinen rauhansopimuksesta tuttu paikkakunta, joka elää liettualaisissa tienvarsikylteissä.

Enso puolestaan on ikimuistoinen suomalainen teollisuuspaikkakunta, jonka nimi elää yhä ruotsalaisten ostamassa metsäteollisuusjätissä Stora-Enso.

Nyt Ilta-Sanomat julkaisi ison artikkelin bensanhakumatkoista Svetogorskiin. En ainakaan ensilukemaltani huomannut missään mainintaa, että kyseessä on tämä ikimuistoinen Enso.

Suomalaiset unohtavat itse oman historiansa. Ja se on tavattoman häpeällistä.

torstai 3. heinäkuuta 2008

Saako ihminen olla itsekseen?

Olin mukana pienen porukan matkalla. Ennen matkaa matkatoimiston edustaja yritti painostaa muita osapuolia varaamaan etukäteen kaikki majoitukset, ja siis lähtemään voucherien kanssa reissuun.

Kohteena oli Venäjä.

Matkatoimiston edustajalla oli toki oma etu mielessä. Oli tarkoitus saada tämän paketin lisäksi myös isommat kalat verkkoon.

Protestoin. Tutkimme Venäjän valtion verkkosivuja, eikä mistään löytynyt katetta matkatoimiston edustajan väitteelle, että turistiviisumilla Venäjälle matkustavalla täytyy olla jokainen yö etukäteen varattuna, maksettuna ja voucherilla vahvistettuna.

Eihän tuollaista enää ole kuin Pohjois-Koreassa!

Matkailualan riesana on tällainen ajatus, jonka mukaan ihminen ei saa olla itsekseen, vaan hänen päällensä syydetään kaikenlaista etukäteisbuukkausta, ennakkomaksuja ja viikkoja ennen matkaa tehtyjä varauksia.

Käytäntö toki toimii monissa yhteyksissä, mutta kysymys on ennen muuta filosofinen:

Saako ihminen olla itsekseen?

Mikä hitto meitä ihmisiä riivaa, että sellainen keskitysleirimania vaatii sen, että jokainen hetki joku toinen valvoo ja yrittää elää elämää meidän puolestamme? (tietysti siten, että me maksamme kaikki kulut...)

Joka aamu herään ilman, että kukaan ulkopuolinen valvoo menemisiäni ja tulemisiani. Itse päätän milloin lähden ajamaan, ja jos tarvitsen yöpaikkaa, järjestän sen illalla itse, ja maksan kulut suoraan hotelliin, majataloon tai missä milloinkin yövyn.

Niin toimin Suomessa, miksen toimisi samalla tavalla ulkomaillakin.

Meidän oleskeluaikamme on rajoitettu yhteen tai kolmeen kuukauteen, tai viisumin voimassaoloaikaan, mutta muita rajoituksia ei ole.

Meidän täytyy noudattaa lakia, ja jos rikomme sitä ja jäämme kiinni, niin sitten paikallinen oikeuslaitos järjestää siitä vallitsevan rangaistuksen, mutta missään ei lue niin, että meidän pitäisi etukäteen ennustaa missä tarvitsemme yöpaikkaa, saatikka että meidän pitäisi maksaa yöpaikasta etukäteen, ainakaan Suomessa!

Asia erikseen on se, että matkatoimistot haluavat maksavia asiakkaita ja monet hotellit toivovat myös ennakkomaksuja ja ennakkovarauksia, mutta missään ei lue, että se olisi pakollista!

Me menimme Venäjälle ilman ensimmäistäkään ennakkovarausta, voucheria, etukäteismaksua tai ennakkotilattua ohjattua kiertoajelua.

Elimme päivät omien tarpeittemme mukaan, järjestimme majapaikat itse ja jatkoimme aamulla omaa elämäämme.

Niin toimin kaikkialla, ja niin saa jokainen toimia, jos haluaa elää vapaasti, itsekseen.

Tosin täytyy sanoa, että jos Venäjä alkaa oikeasti vaatia ennakkoon maksettuja vouchereita turistiviisumin ehtona, niin tämä poika laittaa oikeasti Venäjän-matkailun boikottiin.