keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Miksi totuuskomissiota halutaan?

Vihdoinkin joku suomettuneisuuden ajan poliitikko on avannut suunsa. Ainakin ennakkotietojen mukaan entinen pääministeri Paavo Lipponen kertoo olleensa DDR:n tiedustelupalvelun Stasin manipuloinnin kohteena 1970-luvulla.

Aamu-uutisten mukaan Lipponen kertoo suhteestaan Itä-Saksan tiedustelupalveluun tänään Punainen lanka -ohjelmassa.

Paavo Lipponen kertoo: "Silloin minä ajattelin, että nyt riittää", mutta ei ainakaan ennakkotietojen mukaan kerro mitä tapahtui ennen "nyt"-hetkeä.

Lipponen ei ymmärrä miksi monet kansalaiset ja jopa media haluaisi etsiä suomalaisia Stasin agentteja.

Kerrotaapa:

Suomi on itsenäinen valtio. Sen kansalaiset ovat antaneet demokraattisissa vaaleissa äänensä, jotta luotettavana pitämänsä suomalaiset hoitaisivat yhteisiä asioita itsenäisen Suomen ja suomalaisten eduksi ja hyödyksi.

Jos joku kansanedustaja, poliitikko tai muu valtaa kahminut suomalainen veljeilee vieraan yksipuoluediktatuurin (Itä-Saksa, Neuvostoliitto) tai Suomen alueita jo anastaneen roistovaltion (Neuvostoliitto) kanssa, silloin Suomen kansa pitää tällaista vallanpitäjää jonkinlaisena maanpetturina. On myös todennäköistä, että Suomen laki pitää tällaista vehkeilyä rikoksena, maanpetoksellisena toimintana.

Kansan oikeustaju vaatii sitä, että jos luottamuksen saanut vallanpitäjä pettää luottamuksen, tekee rikoksen (esimerkiksi maanpetoksellisen rikoksen) ja veljeilee diktatuurimaan agenttien kanssa, niin hän saa aikanaan lain määräämän rangaistuksen.

Toisin sanoen: kansa ei luota enää niihin, joihin alun perin luotettiin.

Jos kukaan ei ole tehnyt mitään väärää, silloinhan totuuskomissio kannattaisi perustaa: se ainoastaan todistaisi, ettei kukaan ole syyllinen mihinkään. Mahdollisesti epäillyt tahot olisivat puhdistettuja epäilyistä. Jos puolestaan joku on tehnyt määritelmällisen maanpetoksellisen rikoksen, silloin totuuskomissio on vieläkin tarpeellisempi.

Legendaariseen maineeseen päässyt myyttinen Stasi-lista on hyvä esimerkki valtaapitävien valehtelusta ja pakoilusta.

Tyypillinen kommentointi on mennyt tähän tapaan:

- "Mitään Stasilistaa ei ole olemassakaan, enkä ole edes nähnyt sitä itse, eikä sitä ole tarvetta julkistaa, ja missään nimessä sillä listalla ei ole nyt ulkoministeriön palveluksessa olevia henkilöitä."

Jossakin vaiheessa tavallinen kansalainen huomaa, että Stasi-listasta annetut lausunnot menevät niin pahasti ristiin, että paljastuu sellainen tilanne, jossa valtakoneisto todellakin pimittää kansalaisiltaan oleellisia tietoja.

Eräs pääkirjoitus paljasti, että Stasi-listat eivät pelkästään ole olemassa vaan ne on useimmissa lehtien toimituksissa, ja ne on vain median yhteisellä päätöksellä päätetty pitää salassa. Jos tämä paljastus olisi totta, se antaisi Suomen mediasta taas uuden surkuteltavan käsityksen.

Jos aikoinaan tehty maanpetoksellinen rikos ei saa rangaistusta sen takia, että rikoksen tehnyt esimerkiksi edustaa samaa puoluetta kuin presidentti, kyseessä on lain kirjaimen ja hengen romahtaminen. Ja jos laki ei enää päde, yhteiskunta romahtaa.

Kun kuitenkin oletetusti rikoksen tehnyt pakoilee vastuutaan, toverit suojelevat ja media kieltäytyy nostamasta asiaa esille, kansakunta on sisäisessä umpisolmussa.

Ennakkotietojen mukaan Lipponen ei vastaa kysymykseen:

"Tällaista veivataan. Joissakin medioissa halutaan totuuskomissioita - -.Voi, voi sentään."

Jos Suomen kansa ei saa vastausta kysymykseen, pettivätkö Suomen valtaapitävät saamansa luottamuksen ja vehkeilivät diktatuurivaltion pahantahtoisten agenttien kanssa, ei voi muuta kuin todeta:

"Voi, voi sentään!"

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Olin eri mieltä Tallinkin Seitikki-palkinnosta

Asia on jo vanhentunut, mutta blogi on uusi. Siksi sanottakoon tämäkin mielipide.

Mielestäni Matkailutoimittajien Killan ei olisi pitänyt antaa "Seitikkiä" Tallinkille.

Näen Tallink-laivayhtiön enemmänkin tekijänä, jonkinlaisena sankarina kuin syyllisenä.

Tallink joutui yhdessä vaiheessa populistisen median hampaisiin. Johtajien väitettiin törttöilleen. Median tuomio oli ankara, ja sitten annettiinkin "Seitikki".

Yritystoiminta on vaikeaa. Yritystoiminta on myös tärkeää.

Esimerkiksi Tallink on pystynyt luomaan tyhjästä massiivisen kuljetuspalvelukonseptin Suomen ja vapaan Eestin välille, ja nykyään sillä on myös laivaliikenne Ruotsiin ja Saksaan.

Liikennepalvelujen tuottaminen Suomesta ja Suomeen on elinehto meille matkailun suurkuluttajille. Ellei liikennepalveluja olisi, pitäisi turvautua soutuveneeseen tai koukata Tornion kautta.

Ei ole itsestään selvää, että laivat lähtevät tunnin välein Tallinnaan, että kuljetusmaksu on kohtuullinen ja että palveluja on saatavilla.

Itse asiassa koko Euroopan sisämarkkinoiden lauttaliikenne on taloudellisesti lähes mahdotonta, koska tax free -myynti on lopetettu. Jos hintoja nostetaan liikaa, väki kaikkoaa, ja silloin hinnat joutuvat nousukierteeseen.

Tallink on luovinut tässä vaikeassa tilanteessa itsensä markkinajohtajaksi ja varmistanut senkin, että Tukholman-reitillä ylipäätään jatkuu kilpailtu lauttaliikenne. Ilman kilpailua hinnat nousisivat, laatu laskisi.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin erityisesti Tallinkin suosija tai kannattaja. Itse asiassa en pidä matkustamisesta Tallinkilla. Se ei kuitenkaan ole Tallinkin syy. Ongelma on suomalaisten romahtaneissa käytöstavoissa. Tai oikeastaan perinteisten huonojen käytöstapojen siirtyminen Espanjasta Leningradin kautta Tallinnan lautoille.

On säälittävää, surkuteltavaa ja onnetonta, että Tallink joutuu kuljettamaan liian humaltuneita matkustajia laivoillaan. Lentoyhtiöt olisivat poistaneet jokaisen näistä humaltuneista matkailijoista jo kättelyssä ja laittanut perään aika ison laskun.

Tallinkilla ei ole tarvittavaa lainsäädäntöä laivojensa asiaskunnan pitämiseksi aisoissa, kuten lentoyhtiöillä on asian laita.

Sen sijaan, että Tallink mustamaalataan "Seitikki"-huomiolla, kannattaisi suomalaisten katsoa peiliin ja miettiä millä tavalla julkisissa oloissa laivoilla käyttäydytään.

Vaikka itse en ollut paikalla, kertoi Matkailutoimittajien Killan äskettäinen kiertokirje jotakin hätkähdyttävää. Muuan nimeltä mainitsematon matkailutoimittaja oli törttöillyt pahemman kerran jollakin yhteisellä matkalla. Jos ja kun näin tapahtuu myös matkailutoimittajien omissa piireissä, olisi syytä jättää liikennepalveluja tuottava yhtiö rauhaan ja miettiä mikä on vikana meidän suomalaisten omassa käyttäytymisessä. Miksi ahistaa, miksi alkoholi on pakkomielle, miksi ei puhuta asioista, miksi homma menee aina överiksi? Miksi nimenomaan matkalla pitää juoda itsensä koomaan, ja sitä tehdessä sekoilla pahemman kerran?

Kuka sen Seitikin lopulta sitten ansaitsee?

Tyhjää journalismia

Haluan kommentoida lyhyesti journalismia, joka kaikuu tyhjyyttään monessa lehdessä, säännöllisesti.

Kyseessä on, ehkä sattumalta, suurten ikäluokkien edustajien tuputus. Se toistuu jatkuvalla syötöllä mutta sisältöä siitä ei löydy koskaan.

Ilta-Sanomissa sitä edustaa kaksi nimeä. Bisquit eli Seppo Ahti on loistava sanaseppo, sanaleikkien suomenmestari ja pitkän linjan sanoittaja, käsikirjoittaja, sanamestari. Toinen samanhenkinen on Jukka Kuikka.

Vaikka nämä lahjakkaat kirjoittajat suoltavat tekstiä kuin koneet, ei missään ole mitään tolkkua.

Suomen Kuvalehdessä samassa hengessä suoltaa materiaalia Jukka Ukkola, joka on samaa ikäluokkaa, kaliiberia ja tyyliä edustava p...anjauhaja.

Haluan korostaa, että kukin kolmesta mainitusta on ehdottomasti osaava kirjoittaja. Sanat kulkevat, sanaleikit jatkuvat, hassua juttua riittää.

Olen kuitenkin väsynyt tyhjänpuhumiseen. Jos mitään ei ole sanottavaa, pelkkää puppua ja sanaleikkejä, siihenkin voi totaalisesti väsyä.

Vaikka tiedän, että Bisquit osaa asiansa paremmin kuin kukaan muu, en kerta kaikkiaan jaksa lukea tyhjänpäiväisiä kolumneja.

Mitä suuret ikäluokat haluavat sanoa? He eivät sano mitään. Heidän jutuissaan ei ole sisältöä.

Olisi mahdotonta kuvitella, että heidän kolumneissaan olisi enää mitään sanomaa, viestiä tai kommenttia. On vain hassuja sanaleikkejä, kompia ja piikittelyjä.

Tavallaan kyseessä on suomalaisen yhteiskunnan oire. Iltapäivälehtien lööppien tärkein viesti on se, kuka tanssi parhaiten tähtien kanssa. On kuin elämä olisi lähtökohtaisesti keinotekoinen farssi, jossa mikään ei ole yhteydessä mihinkään. Mikään ei ole tosielämää. On ainoastaan näytelmä, johon media keksii itse sellaiset vuorosanat, jotka myyvät parhaiten.

On tavallaan epäuutinen, että joku ministeri lähetti flirttiviestin naiselle, Kanki-Kaikkonen pääsi jatkoon (tai hei, kuulkaas, tippui vihdoin!) tai että joku teeveestä tuttu kasvo meni naimisiin, erosi, on raskaana, synnytti pojan, erosi taas...

Tekstimassaa suoltava kolumni sopii tähän kokonaiskuvaan. Silloin asiakeskustelua aloitteleva otetaan kolumnistien raadeltavaksi, jolloin jäljelle jää todellisuudesta vain peilikuva, joka edustaakin pelkkää keinotodellisuutta. Oleellista ei ole tuoda kannanottoa vaan siirtää kannanotto nokkelaksi sanaleikiksi, jossa itse asiakysymys muutetaan vitsiksi, jossa sanoma onkin sanamuodossa, sanavalinnassa tai kliimaksiin päättyvässä kolumninpoikasessa.

Melkein tekis mieli sanoa, että hei, menkääs jo pojat eläkkeelle!

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Helsinki - vanha venäläinen kaupunki

Kh'elsinki tulee sittenkin - vanha venäläinen kaupunki!

Helsinki on esine, tavara, joka täytyy myydä ja siitä täytyy saada maksimimäärä rahaa. Näin tuntuvat ajattelevan ne aivot, jotka ovat keksineet tehdä Helsingistä "vanhan venäläisen kaupungin".

Helsinki ei ole enää Suomen pääkaupunki, ainutlaatuisen suomalais-ugrilaisen kielialueen omaleimainen keskus vaan venäläisen kulttuurin ilmentymä.

Näin keinotodellisuuksia muutenkin paljon luoneet suomalaiset (vertaa "hyvät naapuruussuhteet", tai "suomi natsivaltiona 1930-luvulla" tai "lottovoitto syntyä suomalaiseksi") ovat iskeneet kultasuoneen: maailman turistien virrat suorastaan tulvivat Kh'elsinkiin, vanhaan venäläiseen kaupunkiin, jossa kansa suorastaan ahmii seljankaa, vodkaa ja kaviaaria. Noh, ainakin vodkaa.

Helsingin venäläisyys on alistamisen historiaa. Helsingistä tehtiin pääkaupunki vasta sen jälkeen, kun imperialistinen Venäjän keisarikunta oli laajentanut omaa valtapiiriään (voidaan sanoa myös "elintilaa") aiemmin Ruotsin kuningaskuntaan kuuluvaan Suomeen.

Kun Venäjä valloitti Suomen yhä laajentuvan imperiuminsa osaksi, se rakennutti Helsingistä oman valtansa symboleja edustavan kaupungin. Perintö on kolonialistinen: vieraan vallan symboleja ovat Katajanokan ortodoksikirkko, Engelin suunnittelema hallintokeskusta (tosin Engel oli saksalainen, joka oli vaikuttanut myös Pietarin ulkoasuun) ja muut tunnusmerkit.

Sivistynyt, luterilainen ja ruotsinkielinen Turku ei enää kelvannut maailman suurimmalle imperiumille, ja niinpä pienestä Suomenlahden rantakylästä tehtiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki.

Jos Helsinki nyt kuvittelee pärjäävänsä matkailukohteena siirtomaavallan aikaisella perinnöllään, se taantuu alistuksen aikakaudelle. Tämä itsenöyryytys muistuttaa vaihtoehtoa, jossa Malesia ei ylpeilisi maailman korkeimmilla kaksoistorneillaan tai moderneilla ostoskeskuksillaan vaan uusien pilvenpiirtäjien varjoon jääneillä kolonialistisilla rakennuksillaan. Intia ei ylpeile brittihallinnon jäänteillä vaan omalla, tuhansien vuosien pituisella hindulaisella perinnöllään (tai islamilaisella, jainalaisella, sikhiläisellä tai muulla omaperäisellä perinnöllään).

Kun pääkaupunki siirrettiin Turusta kallioselle Helsingin niemimaalle, venäläisyys voitti länsimaisen sivistyksen. Tsaarin hovia myötäilleet juonittelevat opportunistit saivat sysäyksen suomettumispolitiikalle, joka saavutti huippunsa vasta Kekkosen kaudella: suomalaiset ajettiin toisiaan vastaan, ja neuvostovastaiset käytiin ilmiantamassa Tehtaankadulla.

Siinä mielessä Helsingissä on edelleen venäläisyyteen viittaavia tunnusmerkkejä: vodkan suhteellisen suuri suosio, ilmiantoihin ja juonitteluihin taipuvainen luonteenpiirre ja silloin tällöin pintaan nouseva byrokraattinen joustamattomuus.

Kaukana näyttävät olevan ne vuodet, jolloin suomalaiset itse osasivat loukkaantua siitä, että melkein aina Suomeen (tai Ruotsiin) kuuluneen Viipurin linnan portinpielessä luki neuvostoaikainen teksti, jossa väitettiin Viipuria "vanhaksi venäläiseksi kaupungiksi". Tässä kiistassa suomalaiset itse onnistuivat saamaan muutoksen vääristelevään historiankäsitykseen. Silti Viipuri on yhdestä näkökulmasta myös venäläisen taustan omaava kaupunki: vuoden 1710 piirityksen jälkeen se joutui antautumaan Pietari I:n hyökkäävälle joukkiolle, ja sen jälkeen se olikin sata vuotta Venäjän armeijan hallussa. Tosin silloinkin Viipuria ja Viipurin lääniä kutsuttiin nimellä "Vanha Suomi". Edes Viipuri ei ole "vanha venäläinen kaupunki", miksi siis aina Venäjän vallan alla olleenakin suomalaisen Suomen pääkaupunkina toiminut Helsinki?

Nyt ne tekevät sen itse.

Nyt Helsingistä (joka esiintyy Viipurin tienvarsikylteissä muodossa "Kh'elsinki") ovat suomalaiset itse tehneet vanhan venäläisen kaupungin. Enää ei tarvita neuvostopropagandaa, joka tekee mustasta valkoisen ja valkoisesta mustan, ja saman prosessin aikana tekevät vielä suomalaisista syyllisiä kaikkeen.

Nyt suomalaiset julistavat itse oman pääkaupunkinsa venäläiseksi.

Kun aikoinaan kirjoitin Suomesta ja siten myös Helsingistä englanninkielisiä opastekstejä, Helsingin silloinen matkailupäällikkö halusi sensuroida yhdestä tekstistä viitteen Helsinkiin vanhana vakoilukeskuksena. Näin Helsingin todellinen erityispiirre (tosin ei ainoa sellainen) siivottiin pois. Sääli.

Olisivat edes korostaneet kylmän sodan aikaisen vakoilutoiminnan eksotiikkaa. Mutta ei. Ne tekivät meidän pääkaupungistamme venäläisen.

Helsingistä tekee venäläistyyppisen nykyään katumusiikki, jota hoitavat lähes kokonaan venäläiset virtuoosit. Sen sijaan, että Helsingissä voisi kuulla kadulla Sibeliusta tai edes Reino Helismaata, siellä soi Vivaldi tai Moskovan yöt.

Tässä suhteessa suomalainen byrokraattinen ajattelu on tosiaankin jäänyt tsaarinajan tasolle, kun nykyhetken vapaat venäläiset itse ovat tajunneet yrittämisen ja luovuuden antamat mahdollisuudet.

Missä ovat suomalaiset muusikot Helsingin kaduilta? Sen sijaan, että Sibelius-akatemian lahjakkuudet jakaisivat osaamistaan ja antaisivat iloa kaikelle kansalle, ja samalla saisivat mahtavaa soittorutiinia, he odottavat, että byrokraattiseen sotkuun ajautunut Musiikkitalo joskus valmistuisi ja elitistinen suomalainen musiikki voisi päästä julkisuuteen.

Tehdään siis suomalaisesta musiikista jokapäiväinen ilmiö Helsingin kaduille: Sibelius-teltta Töölöön, jossa ammattimuusikoiksi havittelevat lahjakkuudet soittaisivat aamusta iltaan, keräten samalla laillisia tuloja katusoittajina. Viulut vinkumaan Espalle, Sibelius soimaan vanhaan suomalaisen kaupunkiin!

Suomalaisuus nujerrettiin viimeistään valvontakomission riehuessa Hotelli Tornissa 1940-luvun jälkipuoliskolla. Kun nujerrettu kansakunta menettää kokonaan oman itsetuntonsa ja identiteettinsä, se samaistuu mihin tahansa ulkomaalaiseen, oli kyseessä sitten amerikkalainen kulttuuri, ruotsalainen sosiaalipolitiikka, eurooppalainen direktiivihetteikkö tai alun perin Suomen selkärangan nujertanut isovenäläinen imperialismi.

Helsinki saa suosiota matkailukohteena vasta sitten kun Helsinki ja Suomi uskaltaa olla aidosti se omaperäinen kulttuuri, jonka me suomalaiset olemme yhdessä luoneet.

lauantai 26. huhtikuuta 2008

Tiibet kuuluu tiibetiläisille

Maailma on kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen planeetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki epäoikeudenmukaisuus olisi stabiilia eikä mitään muutosta parempaan suuntaan voisi koskaan tapahtua.

Raivostuttavimpia kommentteja ovat imperialistishenkisten valtioiden ahneet huudahdukset, tyyliin

- Kosovo kuuluu Serbialle
- Karjala kuuluu Venäjälle (Suomen Karjala jonka Stalin anasti)
- Köningsberg / Kuriilit / Tsetsenia jne jne jne kuuluu Venäjälle
- Pohjois-Kypros kuuluu Turkille
- Tibet kuuluu Kiinalle
- Baskimaa kuuluu Espanjalle
- Pohjois-Irlanti kuuluu Britannialle

Yksikään anastettu alue, jolla vieras valta on aggressiolla alistanut alkuperäisasukkaat, ei kuulu imperialistiselle valloittajalle, vaikka vieras valloittaja alueita pitääkin hallussaan. Valloittaja voi pitää alueita hallussaan vielä pitkään.

Kyse on imperialismista, jota on toki esiintynyt jo Rooman valtakunnan ajoista ja sitäkin ennen.

Kyse on ihmiskunnan ikiaikaisesta kiistasta eri ihmisryhmien välillä - oletus, että vahvempi ja röyhkeämpi saa anastaa heikommalta maat ja mannut, luonnonvarat ja rikkaudet, ja samalla rikkoa alkuperäiskansan pyhimmät paikat, raiskata naiset ja tappaa miehet.

Näin on tapahtunut vuosisatojen ajan, mutta yksi kerrallaan kansakunnat ovat vapautuneet imperialismista, oli kyseessä sitten Vapaa Eesti, kokonaisena itsenäistynyt Suomi, onneton Itä-Timor, kontroversiaalinen Kosovo tai jättimäinen Intia.

Tiibet oli itsenäinen valtio. Sen liittäminen Kiinaan on tyypillinen esimerkki kommunistisen yksipuoluediktatuurin harjoittamasta imperialismista, johon syyllistyi ennen Kiinaa Venäjän bolshevikkihallinto. Myös itsenäisen Suomen alueita liitettiin väkivallalla Venäjän punaiseen imperiumiin.

Tiibet on poikkeus trendistä, samoin kuin Suomi, joka tunnustettuna itsenäisenä valtiona joutui pakon edessä luovuttamaan omia alueita Hitlerin kanssa sopimussuhteessa olevalle Neuvostoliitolle. Tiibetistä pakeni ihmisiä muun muassa Intiaan, Suomen laillisia alueita kohtasi etninen puhdistus.

Trendi on alistetun alueen irtautuminen alistuksesta, itsenäistyminen. Tällaisia ennakkotapauksia on maapallolla noin 150. Ne eivät ole kaikki identtisiä tapauksia. Suurin osa uusista valtioista irtautui Britannian tai Ranskan siirtomaavallasta, Venäjästä irtatui toistakymmentä valtiota vuoden 1917 tienoolla. Ne menettivät itsenäisyytensä melkein saman tien, Baltian maat 1940-luvulla, samoin Suomen itäiset alueet, jotka poikkeuksellisesti eivät vieläkään ole palautuneet muun Suomen yhteyteen.

Suurimpia imperialismin jatkajia 1900-luvulla ovat olleet kommunistiset yksipuoluediktatuurit. Nyt Kiina jatkaa Tiibetin miehittämistä.

Tiibet ei lyhyellä aikavälillä tule vapautumaan Kiinan yksipuoluediktatuurin kuristusotteesta, vaikka Pekingin olympiakisojen alla mielenosoitukset ovat lisääntyneetkin.

Tiibetin tukemisessa, Tsetsenian tukemisessa, Karjalan palautusvaatimuksissa, Kuriilien palautusvaatimuksissa ja Taiwanin tukemisessa ei ole kyse välittömistä rajansiirroista, itsenäistymisestä ja muutoksesta.

Kyse on moraalisesta kannanotosta: yksipuoluediktatuurien tai häikäilemättömien imperialististen valtioiden toimien tuomitsemisesta.

Sananvapaus tarkoittaa myös sitä, että kansalaisella on oikeus vastustaa oman maan johdon selkärangattomia mielipiteitä Venäjän öljyvarojen tai Kiinan vientinäkymien edessä.

Jos raha ratkaisisi kaiken, jokainen nainen olisi prostituoitu. Mutta näin ei ole. Ihmiselle on annettu julistusten, lakien ja sisäsyntyisen moraalin kautta ihmisoikeudet, itsekunnioitus, koskemattomuus ja vapaus omaan mielipiteeseen. Suomessa näitä takaa perustuslaki, jonka tukena on YK:n ihmisoikeuksien julistus.

Jos me vaadimme Tiibetille vapautta, Karjalan palautusta tai itsenäisyyttä Tsetsenian kansalle, kyseessä on moraalinen kannanotto rikoksia, häikäilemättömyyttä ja massivista väkivaltakoneistoa vastaan.

Kyseessä ei ole veikkaus tai arvaus siitä, toteutuvatko toiveemme koskaan. Osa toiveista ei toteudu koskaan, tai ainakaan meidän elinaikanamme. Osa voi toteutua. Kosovon itsenäisyys on jo tunnustettu, poikkeuksena muun muassa imperialistiset hampaansa paljastanut Serbia.

Kyseessä on toiveen esittäminen asioista, jotka nyt ovat moraalisesti kestämättömiä.

Jos Australian aboriginaalit olisivat ainoastaan jatkaneet leivänmurujen poimimista rikkaiden maahantunkeutujien pöydästä, he eivät olisi koskaan saaneet laajoja maa-alueita oman hallintonsa alle. He onnistuivat saamaan nöyrän anteeksipyynnön ja tietyn alueomistuksen. Alustava itsekunnioitus on palautettu Australian alkuperäisasukkaille, vain siksi, että he uskalsivat ja jaksoivat nousta sitä vaatimaan.

Jos suomalaiset olivat antaneet myöntyväisyysliikkeelle tai vuoden 1918 kapinallisille vallan, Suomi olisi ajautunut osaksi neuvostodiktatuuria, minkä jälkeen maamme väestöstä huomattava osa olisi tapettu Siperiassa. Venäläistetty Suomenniemi olisi nyt raunioitunut jätemaa. Minua ei olisi, ellei sitten luunsiruina Siperian joukkohaudoissa.

Tiibetin tukeminen kaikilla mantereilla on hätkähdyttävä ilmiö. Se on niin kattava kannanotto alistetun pienen kansakunnan puolesta, että se lähenee jo kansainvälistä kampanjaa. Kuitenkin sen takana on yksittäisiä, itsenäisiä ihmisiä, joiden omakohtainen päätös tukea Tiibetiä on muodostunut massaliikkeeksi. Tiibet on toki muotiasia, mutta kyseessä on poliittinen muoti-ilmiö, ja kun laajat kansanosat ovat poliittisen mielipiteen takana, siitä tulee demokraattinen eli kansanvaltainen vaatimus.

Meidän tavallisten ihmisten mielipiteet ja kannanotot hukkuvat reaalipolitiikan lehmänkauppoihin. Kiina ja Venäjä saavat veto-oikeudellaan minkä tahansa niille epämieluisan hankkeen kaadetuksi YK:ssa.

On kuvaavaa, että demokraattinen, kansanvaltainen, vapaa Taiwan on jätetty diplomaattiseen eristykseen kun samaan aikaan yksipuoluediktatuuri, omia kansalaisiaan huonosti kohteleva Kiina on saanut yleisen hyväksynnän. Kiinan antamat edut kauppapolitiikasta ovat ohittaneet kaikki periaatteelliset ihanteet demokratian, ihmisoikeuksien ja kohtuullisuuden suhteen.

Ja kaikki vain siksi, että Kiina haluaa alistaa yksipuoluediktatuurinsa valtaan myös monipuoluedemokratia Taiwanin, joka on käytännössä itsenäinen valtio.

Nyt massat ovat lähteneet liikkeelle Tiibetin puolesta.

Sen sijaan Suomen pääministerin hätäinen kannanotto osallistumisesta Pekingin olympiakisojen avajaisiin herättää huomiota. Se ei muuta maailmaa mutta se kuvastaa poliitikkojen pelisääntöjä.

Kukapa haluaisi olla tällaisen pääministerin kanssa läheisissä tekemisissä? Entinen heila suutahti paljastuskirjan kirjoittajaksi. Tuntuu siltä, että tunnevammainen henkilö halveksii ihmistä mutta kunnoittaa vierasta voimaa ja mahtavuutta. Ehkä sieltä Isosta Pöydästä voi tippua jokin murunen...

Siitä ei voi hyvää seurata.

Kun pääministerin isä joutui lehdistön hampaisiin eri maiden kansalaisten keskimääräistä älykkyysosamäärää koskevien tutkimusten takia, mitä teki poika? Julkisuudessa saimme lukea, vastentahtoisestikin, että poika oli valmis häpäisemään oman isänsä, koska isän mahdollisesti väärin ymmärretty tutkimusmateriaali tulkittiin populistisessa mediassa rotuoppeja edistäväksi.

Näinhän ei ole, mutta poika ei rientänyt puolustamaan isäänsä, pikemminkin päinvastoin.

Yhtä vähän poika oli valmis puolustamaan isänsä maita Karjalan kannaksella. Sen sijaan hän ryntäsi Suureen ja Mahtavaan naapurimaahan lahjoittamaan näitä isien maita niiden väkivaltaiselle valloittajille, vaikka he eivät näitä niittyjä ja metsittyneitä maita halua, tarvitse tai käytä.

Miten käy ihmisen, meidän tavallisten ihmisten (jotka sentään oletusten mukaan olemme demokratian tekijöitä), jos maamme johdossa on näitä tyyppejä, joille ihminen, kuten entinen heila, oma isä tai alistettu tiibetiläinen, maansa menettänyt Suomen-karjalainen tai kidutettu tsetseeninuori, on arvoton?

Ihminen, joka hiippailee Ison Pöydän juurella, odottaen, että sieltä Isolta Pöydältä tippuisi jokin pieni murunen, on säälittävä ja onneton olento. Ihminen, joka piiloutuu Ison Selän taakse huutelemaan, ettei Karjalaa haluta takaisin, ei palvele omaa kansaansa vaan vieraan suurvallan imperialistisia tavoitteita, oli kyseessä sitten Tiibetin miehittäjävallan olympiakisoihin ryntääminen tai Karjalan alueiden anastajalle isien peltojen tyrkyttäminen, vaikka Venäjä ei noita peltoja ole koskaan mihinkään tarvinnut.

Maailma muuttuu. Viime viikkoina tavattoman suuret ihmismäärät kaikilla mantereilla ovat heilutelleet Tiibetin lippuja. Paikallinen valtakoneisto on pidättänyt tai estänyt näitä ihmisiä. Nämä "hullun vuoden" 2008 massat ovat sitä mieltä, että maailma muuttuu siihen suuntaan, että Tiibet vapautuu han-kiinalaisten imperialismista.

Me emme voi tietää, millainen Tiibet on tulevaisuudessa: vapaa, alistettu tai jotakin aivan muuta. Mutta se on varmaa, että aktiivisella osallistumisella mielenosoituksiin lukemattomat ihmiset ovat jo antaneet vaihtoehdon: Tiibetille kuuluu oma itsenäisyys, se, jonka se kerran on jo saavuttanut.

Tiibet kuuluu tiibetiläisille.

Globalisaation kolme myönteistä megatrendiä

Maapallosta on tullut kylä, jossa on enää muutama syrjäinen kolkka.

Globalisaatiossa tapahtuu massiivista tavaran, työvoiman ja saasteiden siirtämistä paikasta toiseen. Häviäjiä on ympäristön ohella hauraat paikalliskulttuurit mutta joskus myös paikalliset valtakoneistot, painostusryhmät ja mafiapesäkkeet. Tai yhtä lailla globalisaatio voi antaa lisäpotkua valtakoneistoille ja muille epäterveille ilmiöille.

Matkailu on konkreettinen mahdollisuus elää globaalissa kylässä, "koko ajan kotikylässä". Pallon avaaminen kotikentäksi on ainoastaan nykypolvelle avautunut mahdollisuus, jota jotkut käyttävät pakokeinona, toiset keinona päästä perille, kolmas kaupankäynnissä, neljäs pelkästään egosentrisenä hankkeena.

Matkailun kolme suurta megatrendiä ovat avanneet maapallon ennennäkemättömällä tavalla. Sitä on joutunut toistelemaan uudestaan ja uudestaan: kaikki toiminnat jatkuvat ennallaan, vaikka satunkin olemaan toisella puolella maapalloa!

Nämä kolme megatrendiä ovat

- langaton viestiminen eli matkapuhelimet, tekstiviestit, GPS.

- pankkiautomaatit eli pääsy omalle tilille kaikkialla maailmassa.

- internet eli maapallon tapahtumien reaaliaikainen seuranta kaikkialta maailmasta.

Kerrotaanpa kolme tarinaa Intiasta 1980-luvulta. Tuolloin Suomessa oli pieni määrä maailmankansalaisia, jotka viettivät useita kuukausia vuosittain reissaamassa maailmalla, siis ottivat globalisaation tosissaan.

- Jos halusi lähettää nopeasti viestejä Intiasta omaisille tai ystäville, piti kävellä Telekommunikaatiotoimistoon, jollaisia löytyi ehkä yksi per kaupunki. Sieltä lähetettiin telegrammi. Siihen saneltiin kirjaimia ja sanoja, ja jokainen kirjain maksoi tietyn summan rahaa. Telegrammi lähetettiin sitten ilmeisesti satelliitin kautta suomalaiseen Posti- ja telehallituksen konttoriin, josta soitettiin lankapuhelimella vastaanottajalle, että teille on tullut telegrammi.

- Jos halusi lähteä pitkälle matkalle Intiaan, mukaan oli otettava joko puntia tai dollareita käteisellä tai "turvallisia" matkashekkejä. Matkashekit olivat suurta huutoa, koska niissä oli paljon mainostettu turvaominaisuus. Käytännössä kaikki rahavarat piti säilyttää mukana jossakin piilotetussa rahavyössä, ja rahojen piti myös riittää matkan loppuun asti. Tästä realiteetista syntyi käsite "budjettimatkailu".

- Käytännössä kaikissa matkakohteissa 1980-luvulla uutisvirta tuli television (ja radion) ohella ainoastaan sanomalehdistä. Tiedot olivat siten 1-3 päivää vanhoja, riippuen aikavyöhykkeistä ja kohdemaasta. Jos halusi tuoretta tietoa Suomen paikallisoloista, oli käytännössä matkustettava pääkaupunkiin, etsittävä Suomen suurlähetystö ja luettava siellä monopolisanomalehden pari viikkoa vanhoja numeroita. Kolmen kuukauden matkalla nekin olivat tuoreita. Tilanne oli usein sellainen, että tuoreimmat sanomalehdet olivat kierrossa suurlähetystön henkilökunnan kesken: kun jokainen oli ehtinyt lukea lehden, se päätyi suurlähetystön yleisötilaan.

Nyt kaikki on toisin, eikä kaikkea uutta ole vielä edes nähty. Jo nyt monet käyttävät oman tietokoneen langattoman nettiyhteyden mahdollisuuksia ulkomailla. GPS-paikantimet auttavat löytämään vanhoja sotapaikkoja Karjalassa. Kohteet voi ensin paikallistaa netistä löytyvällä ilmaisella Google Earth -satelliittikuvaohjelmalla. Saman päivän Iltalehtiä ja erään toisen konsernin vastaavaa tuotetta myydään eri puolilla Thaimaan turistikohteita (puolessa koossa). Aamulehtiä myydään myös, samoin kuin satoja muita muualla maailmassa julkaistuja sanomalehtiä, valokopioversioina.

"Etätyö" voi muuttua merkityksenä pian tarkoittamaan normaalia työskentelyä missä päin maailmaa tahansa. Tavoitat kaikki ihmiset, uutiset ja omat rahasi missä päin maapalloa oletkin. Ja jos ajattelee realistiseti: jos olet 10 km päässä ystävästäsi, et tavoita häntä ilman matkapuhelinta. Sama koskee ystävää, joka on 10,000 km päässä. Puhelin toimii yhtä hyvin. Jos tilipankkisi on 500 metrin päässä ja pankkiautomaatti 5 metrin päässä, saat rahasi yhtä kätevästi myös ollessasi 5000 kilometrin päässä tilipankistasi. Nettiuutiset ovat identtiset, luet niitä sitten toimistossa Helsingissä tai nettikahvilassa Borneolla.

Globalisaation kolme myönteistä megatrendiä: langaton viestintä, pankkiautomaatit ja internet.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Uusi trendi pakettimatkoilla: halpismajatalot

Pakettimatkat, valmismatkat, charterit - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mielikuvat vievät paratiisirannoille, hienoon hotelliin, uima-altaalle. Vaikka perillä ei ehkä olekaan paratiisirantaa, ainakaan hotellin tuntumassa, niin ainakin hotelli on ookoo ja uima-altaalla voi pulikoida. Vai voiko?

Uusi trendi valmismatkoilla näyttää löytyvän ainakin Thaimaan Khao Lakista. Pieni taustakertaus:

Khao Lak ehti nousta ennen tsunamia Finnmatkojen (silloin myös Fritidsresorin nimellä toimiva yritys, jonka omistaja on jo pitkään ollut saksalainen Tui-konserni) voimakkaasti mainostamaksi kohteeksi. Tsunami keskeytti kaikki valmismatkat alueelle, kunnes Finnmatkat julkisti Khao Lakissa kaksi laadukasta hotellia, ja turistit alkoivat palata myös valmismatkoilla. Lehdistö ilmoitti virheellisesti tuolloin, että "Khao Lakissa toimii kaksi hotellia", vaikka meidän matkaopaskirjamme Phuket Krabi & Phang Nga listasi jo tuolloin 50 avoinna olevaa majoitusliikettä. Sittemmin Finnmatkat on laajentanut Khao Lakin hotellivalikoimiaan. Mutta kuinka paljon?

Juuri päättyneellä sesonkikaudella on saatu esimakua siitä, millainen on valmismatkayritysten uusi trendi: "dumpataan" ylijäämä halpismajataloihin.

Kun teemme matkaopaskirjoja Thaimaan kohteisiin, käymme mahdollisimman monessa majoitusliikkeessä. Useilla alueilla kartoitamme käytännössä jokaisen majoituspaikan luksushotelleista halpoihin mökkikyliin.

Nyt paljastui yllättävä asia. Tui-kansio (Pohjoismaiden yhteinen kansio valmismatkojen asiakkaille) löytyi erittäin monesta majatalosta vilkkaasti liikennöidyn 4-tien varrelta tai sen tuntumasta. Vaatimattomissa majataloissa ei ole uima-allasta eikä mitään normaalin valmismatkahotellin perusominaisuuksia.

Phuketissa asuva suomalainen sanoi näin: "Finnmatkat tuo jumbolla 600 turistia kerrallaan, ja kaikki määrittelemättömän majoituksen ottaneet dumpataan suoraan Khao Lakiin."

Tällaista puhutaan Phuketissa. Phuketissa toimivien suomalaisten kannalta on tietysti ikävää, jos ylijäämä dumpataan saaren ulkopuolelle, mutta asialla on myös yleistä kiinnostusta.

Meidän matkaopastyössämme on tärkeää luokitella hotelleja eri hintatasoihin, ja käytännössä tilanne on ollut se, että ylelliset hotellit on kohdistettu valmismatkalaisille, halvat reppumatkailijoille ja välimuodot sitten jommalle kummalle, riippuen siitä, ottaako keskihintainen hotelli ryhmiä vai ei.

Khao Lakin majatalot edustavat hengeltään tyypillisiä yksityismatkailijan valintoja: vaatimaton kokonaisuus, edullinen hinta mutta siisti vaihtoehto kaikesta huolimatta. Yksityismatkailijan etuna voi olla se, että majatalo löytyy läheltä isoja teitä, risteyksiä ja vilkkaita palveluita.

Yksityismatkailijat eivät yleensä viivy kohteessa muutamaa päivää enempää, ellei sitten kyseessä ole "tukikohta", jonne jäädään esimerkiksi suureksi osaa talvea. Tukikohdan olisi kuitenkin oltava rauhallisella paikalla ja erittäin halpa. Sellaisia ei enää löydy valmismatkakohteista.

Khao Lakin halpismajatalojen ongelma liittyykin ainoastaan valmismatkan kestoaikaan. Pahimmassa tapauksessa "määrittelemättömän majoituksen" valinnut viedään suoraan päätien varrella olevaan halpismajataloon kahdeksi viikoksi. Nyt valmismatkalainen on jumissa majatalossa, jossa ei ole uima-allasta eikä siten toivottua lomatunnelmaa synny.

Tällä ei ole merkitystä, jos on päätetty kierrellä laajemmalla alueella, ja sitten asutaan muilla saarilla tai muissa kohteissa omalla kustannuksella.

Mutta jos mielessä on ollut matkaesitteiden hehkuttama luksusloma paratiisissa, ei maantienvarren halpismajatalo ainakaan tuota tyytyväisiä asiakkaita.

Sanomattakin on selvää, että matkaopaskirjojen haasteena on kartoittaa kaikki nämä halpismajatalot, joihin pahaa-aavistamattomat valmismatkalaiset "dumpataan" rasittavan lennon jälkeen. Kannattaa siis tutkia myös opaskirjoja jotta osaa ratkaista ongelman, jos sellainen paljastuu perillä.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Kroatia tulee kohisten

Kroatia tulee ja hyvällä syyllä.

Kroatia on tavallaan se Välimeren rantavaltio, jollaista on etsitty.

Kroatia on aktivoitunut viime aikoina järjestämään monenlaista tapahtumaa Helsingissä. Matkailutoimittajille ovat tulleet tutuiksi kroatialainen viini, herkut, musiikki ja matkailun faktat. Aktiivinen ja sympaattinen uusi suurlähettiläs Damir Kušen on laittanut tuulemaan.

Kroatia on se osa Jugoslaviaa, jonne suomalaiset menivät sosialismin aikana lomailemaan. Dubrovnik, Split, Makarska, Istria ovat kaikki Kroatiaa. Mutta Kroatia ei ole pelkästään rantalomakohde. Zagreb on mainio kulttuurikaupunki, sisämaan kansallispuistot ovat luonnonkauniita kohteita, ja erikoinen Slavonia kantaa harteillaan verisen sodan viittaa.

Meidän Kroatia-opaskirjamme syntyi Sundströmin pariskunnan ja minun yhteistyöllä. He kiersivät saarilla ja rannikolla, minä ajelin omalla autolla Istrian niemimaalla ja Bosnian halki Slavoniaan.

Voin vakuuttaa kaksi asiaa

- Kroatiaan kannattaa kokeilla ajamista myös omalla autolla. Schengen-alue ulottuu Slovenian ja Kroatian (tai Unkarin ja Kroatian) rajalle, eli Kroatiaan saakka pääsee vilauttamatta passia matkan varrella. Via Baltica toimii ja vetää hyvin, ja bensan hinta on yhden euron hujakoilla.

- Kroatian kokonaistuntuma on myönteinen. Se on suhteellisen vähäväkinen valtio, eli siellä ei ole samanlaisia tungoksia kuin Italian tai Espanjan rannoilla. Etenkin sesonkien ulkopuolella Kroatian lämpötilaetu Suomeen (kevääseen/syksyyn) nähden on erinomainen. Kroatiassa on suunnilleen kaikki sama kuin Italiassa mutta edullisemmin, vähemmällä kohinalla ja kauniimmassa luonnossa.

Kroatia tulee nyt kovaa vauhtia. Avainhenkilöiden syöttäminen ja juottaminen tuottaa varmasti tulosta.

Ainoa ongelma Kroatian matkailussa on lyhyt sesonki. Se on laskelmoidusti rakennettu rahastamaan Italian lyhyttä lomasesonkia - heinäkuun loppua ja elokuuta.

Siksi Kroatiaan kannattaakin mennä keväällä ja syksyllä, jolloin hintataso on huomattavasti edullisempi, tilaa löytyy ja säätilaetu Suomeen nähden on paras.

Kirja-arvostelu: Madventures (Osa 1)

Milonoff, Tuomas - Rantala, Riku - Lahdenmäki, Ari
Madventures. Kansainvälisen seikkailijan opas
5. painos • SID
ISBN: 978-951-0-33279-5 390 s.

Mikä mainio teos!

Suomalaisen matkaopaskirjallisuuden joukkoon on saatu reipas, värikäs ja positiivisella tavalla asenteellinen opaskirja.

Tämä arvio perustuu kuitenkin vasta ulkoiseen olemukseen, siksi "Osa 1".

Maailmanmatkailu on asennekysymys, ja siksi se tarvitsee aika ajoin herättäjiä, niitä, jotka kokoavat koko matkustusmuodon kirjaksi. Niin on tapahtunut nyt jälleen.

Madventures on kuitenkin astetta railakkaampi teos kuin oma pioneerityöni vuodelta 1989, Tuhat Tietä Tropiikkiin, joka tehtiin täysin erilaisissa olosuhteissa.

Silloin piti olla varovainen. Neuvostoliittoa ei saanut kritisoida, ja kirjan jatko-osasta sensuroitiin Itä-Saksaa koskevia vihjeitä. Kun kirja oli ilmestynyt, kadulla vastaan tullut kehitysmaatutkija nuhteli, että kirjassa ei saa olla huumoria! Ja vakavat kirja-arvostelijat syyttivät kirjan asenteita. Olisi pitänyt tuomita oikeistodiktatuureja. Mutta se oli silloin se.

Voin vakuuttaa, että olen haikaillut takaisin samantyyppisen seikkailijan perusoppaan kirjoittamiseen. Nyt se on siis tehty, nuorekkaalla asenteella.

Parasta on ulkoasu (tämähän on vasta kirja-arvostelun Osa 1). Kirjassa on reipasta kuvamateriaalia, kaikki väreissä, ja kaikkea sellaista, joka on tuttua maailmanmatkaajalle mutta koto-Suomessa asuvalle ainakin toistaiseksi tuntematonta.

Eli siis paras keino päästä matkatunnelmaan. Kirja on hieman painavan oloinen, mutta jos katsoo millaisia hehtaaririnkkoja monet reissuillansa kantavat, siihen nähden kirja on paikallaan.

Pieni miinus tulee tietysti siitä, että kirja unohtaa täysin suomenkieliset opaskirjat, joita niitä on jo alkanut tulla tarjolle enemmänkin. Meidän sarjamme on tietysti tarjolla listauksiin, jos suomalaisen tuotteen halveksunta joskus loppuu. Saa nähdä...

Mistä sitten on kyse, jos puhutaan asenteista?

Itsenäinen matkailu perustuu täydelliseen kohdevalinnan vapauteen. Se ole "kohteita jonne pääsee", vaan kaikkiin maailman kolkkiin voi ja saa mennä. Ei ole mitään "uutuuskohteita", vaan kaikki matkakohteet ovat aina olleet avoimia ja jos puhutaan "uutuuskohteista", niin silloin listaan kuuluvat lähinnä itsenäinen Kosovo, tosin sekin on ollut Serbian osana avoinna aikojen alusta alkaen.

Varsinaisen kirjan ulkopuolelta löytyy kuitenkin huomautettavaa.

Kun kirja ilmestyi, se sai myönteiset arviot muun muassa Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa.

Näkyvyys ja esillepano vastasivat maksettua mainosta.

Madventures-kirjan kustantanut Johnny Kniga kuuluu samaan konserniin kuin Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, eli SanomaWSOY:hun. Madventures-kirjan on painanut WSOY:n kirjapaino. Samaan konserniin kuuluva Suomalainen Kirjakauppa puolestaan on äskettäin mainostanut kirjaa näkyvästi saman konsernin sanomalehdessä.

Kyse on mediavallasta ja hallitsevan markkina-aseman käytöstä. Kun sama konserni kustantaa kirjan, "arvostelee" sen omissa lehdissään, myy sitä näyttävästi omissa kirjakaupoissaan ja kaikkia mainostetaan ristiin, voidaan kysyä, missä mennään.

Tapaus ei ole ainoa laatuaan edes matkaopasmarkkinoilla.

Kun WSOY äskettäin julkaisi Lontoon musiikkioppaan, Helsingin Sanomat ei aikaillut esitellä sitä myönteisin sanakääntein. Siis oman konsernin lehti puffaa oman konsernin kustantamaa kirjaa. Kirjan ilmestyttä myös Ilta-Sanomat julkaisi pikavauhtia koko sivun artikkelin kirjasta ja sen tekijästä.

Kun jättimäisen mediakonsernin sisällä tapahtuu oman konsernin tuotteiden itsekehua konsernin muissa medioissa, kyseessä on etääntyminen tasapuolisuudesta, journalismista ja ylipäätään rehellisestä yritystoiminnasta.

Jos jatkossa joutuu aina tarkastamaan, kehuuko Hesari tällä kertaa WSOY:n kustantamaa kirjaa, SanomaMagazines-aikakauslehteä, Nelosen mainosrahoitteisia ohjelmia tai muuta konsernin tuotantoa, ei kyseessä ole enää journalismi. Silloin kyseessä on salapoliisityö, jossa yritetään tunnistaa hallitsevan markkina-aseman väärinkäyttöä. Ja se on sääli, lukijoiden kannalta.

Ilmastonmuutos-kritiikki Osa 4

Olen katsellut ja kuunnellut Ilmastonmuutos-hypetystä jo vuosia (kuten kaikki mediaa seuraavat) ja samalla havainnut hypetyksessä massiivista propagandamaista otetta tai peräti aivopesua.

Ikävää onkin se, että Ilmastonmuutos-propagandaa käytetään härskisti hyväksi eri tavoin, sillä aiheutetaan turhanpäiväistä ahdistusta tavallisissa ihmisissä, ja sen abstraktin luonteen takia siitä ei myöskään voi saada mitään konkreettista vapautumista.

Ilmastonmuutos ei siten olekaan mikään konkreettinen ilmiö vaan pikemminkin abstrakti pelkotila, joka leijuu tavallisen ihmisen päällä vailla näköpiirissä olevaa helpotusta. Pelolla hallitseminen on alhaisin hallinnan muoto politiikassa, kaupassa ja mediassa.

Kun hyvällä tahdolla voisi ajatella, että ihmiset alkaisivat säästää energiankulutuksessa omaksi edukseen (säästyneet rahat voisivat vastata esimerkiksi huomattavaa veroprosentin alennusta), Ilmastonmuutos-hypetys on otettu autoteollisuuden mainostuskikaksi. Tämä on johtamassa siihen, että ihmisiä houkutellaan laittamaan entistä enemmän omia rahojaan autoteollisuuden tuotteisiin ja ostamaan lisää polttoaineita, nyt mukamas "ekohenkisiä".

Tekopyhyys ja tiedemiesten varoitusten sekottaminen yksityisten yritysten markkinointiin on jo täysin läpinäkyvää. On myös havaittavissa, että media tai poliitikot käyttävät tiedemiesten varoituksia omien tarkoitusperiensä edistämiseen, ei suinkaan ympäristön tilan parantamiseen. Esimerkiksi pääministeri voi helposti kirkastaa omaa julkisuuskuvaansa toistamalla populistista ympäristöjargonia. Päästökauppa idioottimaisena järjestelmänä täytyy käsitellä omana blogitekstinään aikanaan.

Kun aiemmin käsittelin iskulauseen "ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee" kahta väitettä, nyt on vuorossa merenpinnan oletettu nousu.

Ensinnäkin merenpinta nousee joka tapauksessa sekä luonnollisista että ihmisen toimista johtuvista syistä. Nämä syyt ovat äärimmäisen vähän merenpintaa nostavia mutta suunta on kuitenkin sama. Tiedemiesten jokseenkin epäluotettavat arviot puhuvat noin kahden millimetrin noususta vuosittain.

Merenpinnan korkeuden mittaaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska siihen vaikuttavia tekijöitä ei voida täysin tuntea. Helpointa on unohtaa vaikeimmat parametrit ja mitata ainoastaan nousuveden korkeimman tason korkeus. Itse en tunne merenpinnan mittauksen käytäntöä, mutta meren rannoilla on käytännössä aina aaltoja, virtauksia, tuulen vaikutusta ja muita tekijöitä. Siinä mielessä kahden millimetrin tulos näyttäisi mahtuvan virhemarginaaliin.

Merenpinnan tason jatkuva nousu on käsittääkseni selitettävissä monin eri tavoin. Näihin voivat kuulua:

- maannousu muun muassa Suomen rannikoilla. Nouseva maa syrjäyttää merivettä ja siirtää sitä muualle, jolloin meren pinta nousee muualla, vaikka Suomen rannikolta katsoen se näennäisesti laskee.

- maankuoren tapahtumat: tulivuoren purkaukset, mannerlaattojen liikkeet ja muut tapahtumat syrjäyttävät vettä merenpohjissa ja siten nostavat merenpintaa.

- maantäyttö, uppoavat esineet ja taivaalta putoava romu täyttää koko ajan merenpohjia. Vaikutus on äärimmäisen pieni mutta suunta on kuitenkin merenpintaa nostava.

Nostaako ilmaston lämpeneminen sitten merenpintaa?

Näkemykseni on se, että ilmaston lämpeneminen, jos sellaista tapahtuu, ei välttämättä nosta merenpinnan tasoa.

Mallittaminen tai laskentakaavioiden luominen on äärimmäisen vaikeaa, koska ilmasto on niin moniulotteinen tapahtuma, jonka parametrejä on liikaa ja niiden keskinäiset vaikutukset on vaikeata luotettavasti mitata.

Jos esimerkiksi tieteellisesti tarkasti voidaan määritellä parametrit A, B ja C, mutta epävarmoja ovat D ja E, ei voida tietää lopullista vaikutusta. Jos D arvioidaan pieneksi mutta se toteutuu suurena, sen kerroinvaikutus muuttaa laskutulosta radikaalisti. Jos E arvioidaan positiiviseksi mutta se toteutuu negatiivisena, lopputulos saa väärän etumerkin ja laskentatulos on pielessä.

Siksi tuntuu siltä, että populistisessa Ilmastonmuutos-hypetyksessä yksinkertaisesti unohdetaan kaikki muut parametrit paitsi myyttinen "jäätiköiden sulaminen". Oletetaan, että sulavat jäätiköt päästävät vetensä meriin ja merenpinnan taso nousee samassa suhteessa.

Kukaan tiedemies ei tiettävästi ole väittänyt Grönlannin tai Antarktiksen sulavan. Sen sijaan he ovat saattaneet esittää arvion näiden suurten jäätiköiden sisältämästä vesimäärästä. Kun sen jälkeen populistinen media siteeraa näitä arvioita, ollaankin jo hypetyksessä: merenpinta nousee seitsemän metriä!

Maapallon vesimassojen liikkeet ovat valtava ilmiö, johon kuuluu vesien haihtumista ilmakehään ja niiden satamista alas maan pinnalle. Koko järjestelmään kuuluu jokia ja järviä kaikilla mantereilla. Koko järjestelmän mallittaminen laskentakaavaan on käytännössä mahdotonta.

Kuitenkin voidaan esittää vasta-argumentteja merenpintojen nousuväitteille.

Jos lämpötilat nousevat, ne vaikuttavat ensin veden haihtumiseen, myös meristä. Lisääntyvä haihtuminen siten olisi enemmänkin laskemassa veden pintaa kuin nostamassa sitä.

Koska aikaisemmin huomautin, että jäätikkömantereilla keskilämpötilat ovat syvällä kaksinumeroisissa pakkaslukemissa, ei ole realistista näyttöä jäätiköiden sulamisesta keskipitkälläkään aikavälillä.

Mutta jos valtamerien lämpötila nousee ja haihtuminen lisääntyy, mitä vaikutuksia sillä olisi esimerkiksi Etelämantereeseen? Mielikuvissa siis kosteampi ilma leviää kohti Antarktista, ja kohdatessaan yli kahteen kilometriin nousevan jäämassan, se tiivistyy sateeksi, sataa alas lumena ja itse asiassa kasvattaa Etelämantereen lumi- ja jääpeitettä. Tällöin Antarktis ei suinkaan sulaisi vaan pikemminkin päinvastoin.

Sama koskee muita mantereita. Kun vesistä haihtuu kosteutta ilmakehään, se yleensä sataa mantereilla. Syitä on useita, ja niihin kuuluu vuoristojen taipumus "kerätä" pilviä, joista sitten tiivistyy sade. Siksi vuorilta tulee yleensä kuivallakin kaudella puroja tai jokia.

Käytännössä siis lämpenevän maapallon vesien haihtuminen siirtyy valtameristä mantereille lisääntyvinä sateina.

Mantereilla on taipumus säilöä vesivaroja joissa, järvissä, pohjavetenä ja ihmisten toimien seurauksena tuhansissa padotuissa tekoaltaissa.

Merenpinnan nousua on perusteltu usein valheellisin argumentein. Intian valtameren tsunamilla ei ollut mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa. New Orleansin tulvakatastrofilla ei ollut mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa - ongelmat johtuivat idioottimaisesta asuintalojen rakentamisesta merenpinnan tason alapuolelle sekä huolimattomasta tulvavallien rakentamisesta. Eli New Orleans ryssittiin ihan amerikkalaisen typeryyden takia. Yhtä vähän Helsingin kauppatorin tulvilla on mitään tekemistä "ilmastonmuutoksen" kanssa. Kun tulee Atlantilta, Pohjanmeren merivesi pakkautuu Tanskan salmien kautta Itämereen ja vedenpinta nousee Pietarissa ja Suomenlahdella, myös Helsingin kauppatorille.

Jokapäiväinen vuorovesivaihtelu nostaa ja laskee meriveden korkeutta jopa useita metrejä, joten meriveden korkeus on vaihteleva realiteetti koko ajan kaikkialla missä ihmisiä asuu tai liikkuu merenrannoilla.

Loppujen lopuksi visio merenpintojen noususta ei näytä todennäköiseltä vallitsevien parametrien valossa. On kuitenkin mahdotonta mallittaa koko maapallon tulevaisuutta, ja siksi puheisiin merenpinnan noususta kannattaa suhtautua erittäin kriittisesti.

Kokonaismallissa on niin monta parametriä, että todennäköisin lopputulos seuraavan 50 vuoden aikana on asioiden, myös merenpinnan tason, pysyminen suunnilleen ennallaan.

Via Baltica muuttaa suomalaisten matkailutottumukset

Suomalaisten matkailutottumusten uskotaan muuttuvan radikaalisti jo tämän vuoden kesälomien aikana.

Syynä on Via Baltican valmistuminen ja Schengen-alueen ulottuminen Tallinnasta Välimeren rannalle saakka.

Kesällä 2008 voi ensimmäistä kertaa lähteä Eurooppaan vain kahden tunnin lauttamatkan jälkeen, ja tehdä sen ilman passintarkastuksia.

Aiemmin pullonkaulana toiminut Latvian Saulkrasti en enää ole Via Baltican varrella, vaan uusi tie ohittaa Saulkrastin kaupungin sen itäpuolelta.

Ilman passintarkastuksia tai tullimuodollisuuksia voi kulkea Suomesta Tallinnaan ja sieltä edelleen Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Tsekinmaahan, Slovakiaan, Unkariin, Itävaltaan ja Sloveniaan.

Kun kesäkaudella 2008 on ennätysmäärä laivayhteyksiä Helsingin ja Tallinnan välillä, voi Via Baltican kasvua estää enää tietämättömyyteen perustuvat ennakkoluulot.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Vuonna 2008 jälkeen Kristuksen

Kun selailee eli lukee Helsingin Sanomia, silmään pistää outo lyhennys eaa.

Toki tiedämme, että se luetaan "ennen ajanlaskumme alkua", mutta sen käyttö sanomalehdessä hätkähdyttää silti joka kerta.

Hesarin käyttämä lyhenne on kuitenkin vakiintumaton, ja sen käyttö osoittaa suvaitsemattomuutta vieraita kalentereita kohtaan.

Wikipedia listaa yli 40 eri kalenteria, joista muutama on yleisessä käytöss monissa maissa.

Vanhin ajanlasku on juutalainen, jonka mukaan nyt eletään vuotta 5768. Juutalainen ajanlasku aloitetaan vuotta ennen oletettua luomista.

Hindulainen ajanlasku elää vuotta 5110. Ajanlasku perustuu Kali-jumalan ajanjakson alkuun.

Buddhalainen ajanlasku elää vuotta 2551.

Islamilainen ajanlasku elää nyt vuotta 1429. Se perustuu Muhammedin tekemän matkaan.

Helsingin Sanomat siis väheksyy juutalaisten, hindulaisten, buddhalaisten ja islamilaisten lukijoiden kulttuuria olettamalla, että "ajanlaskumme" on automaattisesti kristillinen.

Englannin kielessä kristillinen ajanlasku (ennen Kristusta) on aina merkittävä lyhentein BC tai BCE (Before Christian Era), koska englannin kieltä käytetään myös kotoperäisesti juutalaisissa, hindulaisissa, buddhalaisissa ja islamilaisissa yhteiskunnissa.

Suomen kieleen omituinen eaa. herättää keskustelua monissa yhteyksissä. Väitetään, että sanakummajainen jaa. ja edellä mainittu eaa. olisivat "neutraalimpia".

Näen asian toisin. Kyseessä on halu siivota historiallinen konteksti pois käsitejärjestelmästä. Jokaisella uskonnolla ja monilla kulttuureilla on edelleen käytössä historiallinen ajanlasku, joita ei voi "neutralisoida". Ne on pakko nimetä kontekstissaan. Jos kristillisen ajanlaskun väitetään olevan "neutraali", se asettaa kristillisen ajanlaskun muiden yläpuolelle, eli on siten muita väheksyvä, jopa rasistinen.

Vaikka kristillinen ajanlasku on ylivoimaisen dominoiva, se ei ole sitä islamilaisissa maissa eikä esimerkiksi Thaimaassa, missä eletään vuotta 2551.

Siksi on tärkeää varustaa vuosiluku määritelmällisesti eksaktilla ajanlaskumääritteellä, joka oman ajanlaskumme tapauksessa on jKr ja eKr.

Joskus 1970-luvulla käsitteitä eaa. ja jaa. käyttivät lähinnä vasemmistopopulistit ja kommunistit, jotka halusivat olla ristiretkellä kristinuskoa vastaan, aivan kuten Karl Marx. Nyt tämä käytäntö näyttää siirtyneen Helsingin Sanomien standardiksi.

Kristinuskosta saa jokainen olla ihan mitä mieltä tahansa, mutta oma ajanlaskumme perustuu Kristukseen, ja se kilpailee juutalaisen, hindulaisen, buddhalaisen, islamilaisen ja monen muun ajanlaskun kanssa.

Ilmastonmuutos-kritiikki Osa 3

Keskustelu "ilmastonmuutos"-hypetyksestä ei tule jäämään kolmeen osioon, vaikka taukoa saattaakin välillä tulla.

Ilmastonmuutos on tehnyt suuria muutoksia suomalaisten keskusteluilmastoon, yritysten mainosilmastoon ja monen herkemmän suomalaisen omaan psyykiseen ilmastoon.

On surullista, että ihmisten päälle valutetaan abstrakteja uhkakuvia, joiden henkinen käsittely on käytännössä mahdotonta. Ihmiset, etenkin nuoret (joilla ei ole vielä ajan tuomaa perspektiiviä) ahdistuvat ja menettävät elämänhalunsa. Tätä vastaan olisi toimittava, ja tuotava hypetyksen-vastaisia totuudenmukaisia argumentteja.

Kakkosjaksossa käsittelin enimmäkseen maapallon "keskilämpötilaa", ja jos iskulausetta "lämpötila nousee, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee" jatketaan, päästään kysymykseen jäätiköistä.

"Ilmastonmuutos"-hypetys aktivoituu aina maaliskuussa (Antarktiksen osalta) ja syyskuussa (Arktisten alueiden osalta). Aina vuosittain media valehtelee, että "jäätiköiden sulaminen jatkuu kiihtyvään tahtiin". Se on valhe eli epätosi väite.

Pohjoiset napaseudut ovat tosin jossakin määrin (kesän aikana) sulaneet syyskuuhun asti, mutta syyskuussa voi vain todeta tämän: jäätiköiden kasvu jatkuu kiihtyvään tahtiin. Pohjoisessa lokakuu on alkutalven kaamosaikaa, marraskuussa jäätyminen jatkuu kiihtyvään tahtiin ja joulu-helmikuussa pohjoisilla napaseuduilla on niin kylmää, että jäätyminen jatkuu ja lumikentät kumuloituvat.

Sama toimii Antarktiksen osalta maaliskuussa. Tuolloin media valehtelee, että "Antarktiksella jäiden sulaminen jatkuu kiihtyvään tahtiin". Ei jatku, vaan päinvastoin: maaliskuun jälkeen Antarktikselle tulee puoleksi vuodeksi talvi, jäätiköt kasvavat, lumi kasautuu ja pakkaset laskevat 50 asteeseen tai alle.

Tietysti tämä on saivartelua, mutta totuus on se, että maaliskuun jälkeen Antarktiksella on puolen vuoden talvi, ja sama toisin päin pohjolassa. Pimeässä, kylmässä säätilassa ei sula mikään niin kauan kuin lämpötilat ovat pakkasen puolella. Ja sitä ne ovat käytännössä poikkeuksetta ainakin puoli vuotta ja lähes koko Etelämantereen alueella jokaisena päivänä, jokaisena vuotena.

Jäätiköiden sulamismyytti on syötetty suurelle yleisölle niin taitavasti, että se on hypetyksen suurimpia myyntivaltteja. Keksintö on oivallinen, sillä äärimmäisen harvat, jos ketkään, tavalliset ihmiset pystyvät itse käymään Antarktiksen mantereen keskivaiheilla tarkastelemassa jäätikön nykytilannetta.

Jäätiköiden sulamispropagandassa ei käytetä suuria jäätikkömassoja vaan sellaisia, joilla ei juurikaan ole tekemistä napaseutujen kanssa. Meille on kerrottu, että Tansanian Kilimandjaron jäätiköt ovat huvenneet. Samoin sellaiset maat kuin Sveitsi, Argentiina tai Intia on mainittu jäätikköuutisoinnin yhteydessä. Mutta miksi Afrikassa ylipäätään olisi jäätiköitä? Ja kuinka paljon mantereen keskellä olevat jäätiköt vaikuttavat siihen "merenpintojen nousu"-myyttiin?

Todellinen kysymys on ensisijaisesti Antarktiksen ja toissijaisesti Grönlannin jäätiköiden kohtalosta.

Antarktis on ollut propagandassa esillä siksi, että sen kaikkein pohjoisin niemimaa, siis lämpimin seutu, on menettänyt yhden merenlahden jäätikön viime vuosikymmeninä.

Kun tarkastelee koko maapallon lämpötilakehitystä, voi huomata, että Antarktiksen pohjoisin niemimaa on todellakin lämmennyt, mutta samalla muu Etelämanner onkin kylmentynyt!

Antarktiksen vaikutus jäätiköiden sulamiseen on siten plus-miinus-nolla. Antarktis ei nykyvalossa voi koskaan sulaa, koska se on maailman korkeimmalla (merenpinnasta) sijaitseva manner, ja lämpötilat laskevat kun noustaan korkeammalle (merenpinnasta). Antarktiksen eri pisteiden keskilämpötilat ovat niin matalalla pakkasella, että suurikin lämpötilan nousu pitäisi lämpötilat kymmenien pakkasasteiden tasolla. Ja tilastollinen tosiasia on se, että Antarktiksella lämpötilat ovat jopa laskeneet!

Itse asiassa tilanne on juuri päinvastoin kuin hypetys väittää.

Kun Antarktiksen lämpötilat laskevat, se tarkoittaa sitä, että lumi kasautuu jatkossakin Etelämantereelle, mikä puolestaan estää potentiaalisen "merenpinnan nousun".

Grönlanti on monien väitteiden mukaan lämmennyt, mutta on myös vastakkaisia näkemyksiä, joiden mukaan jäätikkösaaren lämpötilat ovat viime vuosikymmeninä olleet matalempia kuin noin sata vuotta sitten.

Kiista jäätikköjen sulamisesta on osa populistista "Ilmastonmuutos"-hypetystä, joka lähtee naiivista oletuksesta, että jos Suomessa tai jossakin muussa maassa on yllättävän lämpimiä päiviä, niin pohjoiset jäätiköt ikään kuin solidaarisuudesta sulaisivat myös.

Näinhän ei ole. Lumi tai jää sulaa, jos on suojasää, jos lämpötila nousee yli nollan. Jos lämpötila laskee alle nollan, jäätyminen jatkuu ja sateet tulevat lumena.

Jotta jäätiköt sulaisivat, tulisi lämpötilojen voimakkaasti nousta. Nykyiset keskilämpötilat, jotka ovat kaksinumeroisissa pakkaslukemissa, antavat ymmärtää, että jää, lumi ja jäätiköt ymmärtävät pysyä jäätyneessä olomuodossa jatkossakin.

Ilmastonmuutos-kritiikki Osa 2

Suurin ongelma käsitteessä "ilmastonmuutos" on se, että kyseessä on tulevaisuus ja tulevaisuuden ennustaminen.

Itse olen seurannut 1960-luvulta alkaen kaikenlaisia tulevaisuuden ennustuksia, ja kaikki näistä ovat menneet täysin pieleen. En voi käsittää, miksi tuorein tulevaisuuden ennustus olisi sen enempää oikeassa kuin nämä, nyt koomisilta vaikuttavat 1900-luvulla tehdyt visioinnit.

Toinen suuri ongelma Ilmastonmuutos-hypetyksessä on se, että se väistämättä johtaa ekoterrorismin lisääntymiseen. Äskettäinen tapahtuma Seattlessa voidaan laskea vakavaksi terroriteoksi, joka liittyy Ilmastonmuutos-hypetykseen.

Ei tarvitse olla profeetta sanoakseen, että hypetyksen jatkuessa ekoterrorismi vain jatkaa kasvuaan.

Rikoskielellä ilmaistuna "ilmastonmuutoksesta" hypettäminen on "vihanlietsontaa ihmisryhmää vastaan", siis sellaista tarkemmin määrittelemätöntä ihmisryhmää vastaan, jonka väitetään (ilman tieteellistä todistusaineistoa) olevan syyllisiä "ilmaston muutokseen". Pahinta tässä tilanteessa, että kuka tahansa voidaan julistaa "syylliseksi", aina tilanteen tai menneiden kaunojen nojalla.

Jos tarkastellaan tulevaisuuden ennustamista, törmätään väistämättä väitteeseen: "lämpötila nousee, jäätiköt sulavat, merenpinta nousee".

Rajoitan tarkastelun tässä vasta ensimmäiseen väitteeseen.

Maailman "keskilämpötilan" väitetään jo nousseen, ja tulevaisuutta siis ennustetaan menneisyyden perusteella.

Ensinnäkään ei ole olemassa konkreettista "keskilämpötilaa". Se on pelkkä laskennallinen numero, joka ei ole missään päin maailmaa vallitseva lämpötila.

Koska maapallo on pallo, sen puolikas on aina auringon lämpöenergialle alttiina, ja toinen puolisko varjossa. Jos toinen puolisko kokee talven, toinen on kesässä. Kaikki kellonajat ovat voimassa yhtä aikaa, eri puolilla maapallolla.

Yhdessä pisteessä lämpötila vaihtelee 24 tunnin tahdissa, ja toisaalta 365 päivän tahdissa.

Väite siitä, että maapallon "keskilämpötilan" nousu (ajatuksena kieltämättä pelottava) olisi katastrofaalista, ei kohtaa ymmärrystä pistetarkastelussa.

Pisteestä riippuen lämpötila voi vaihdella vuorokauden tai vuodenajan perusteella kymmenestä asteesta melkein sataan asteeseen. Siis yhden pisteen eläimistö, kasvisto, ihmisasukkaat ja eloton massa joutuvat joka tapauksessa pärjäämään useiden kymmenien asteiden lämpötilavaihteluista.

Kun nyt laskennallinen maapallon "keskilämpötila" on noussut 0,6 astetta sadassa vuodessa, se paljastaa useita kompastuskiviä hypetyksessä:

- 0,6 asteen muutos on paikallisesti täysin merkityksetön ilmiö.

- 0,6 asteen muutos mahtuu joka tapauksessa virhemarginaaliin.

- 0,6 astetta on pienempi kuin varhaisten mittausten pienin mittayksikkö.

Alle yhden asteen laskennallinen lämpötilanmuutos voi myös johtua aivan muusta kuin maapallon keskilämpötilan muutoksesta. Selitys voi olla täysin looginen, eikä sen takana ole minkäänlaista globaalia lämpötilan muutosta, vaan ainoastaan paikallisia.

On loogista ajatella ja uskoa, että sata vuotta tai 50 vuotta sitten lämpötiloja on mitattu eniten siellä, missä asuu ihmisiä. On erittäin epätodennäköistä, että 50 vuotta sitten lämpötiloja mitattiin asumattomilla alueilla, ainakaan säännöllisesti. Nykyään sen sijaan mittalukemia saadaan reaaliajassa kaikkialta maapallolta.

Mitä sitten on tapahtunut?

Asutuskeskusten lämpötilamittaukset ovat jatkuneet sata vuotta. Samaan aikaan asutuskeskusten väkiluku on monikymmenkertaistunut. Tämä ei sellaisenaan vielä nosta lämpötiloja. Mutta nämä nostavat:

- kaupunkeihin on rakennettu massiiviset määrät asfalttiteitä. Tumma tai musta asfaltti imee auringon lämpöenergiaa ja toimii kuin massiivinen lämpöpatteri, nostaen siten paikallista lämpötilaa (mutta ei globaalia lämpötilaa).

- kaupungeihin on rakennettu massiiviset määrät rakennuksia, jotka myös sitovat lämpöä ja toimivat kuin pienet lämpöpatterit.

- kuuman lämpötilan kaupungeissa voi olla satoja tuhansia, jopa miljoona yksittäistä ilmastointilaitetta, joista jokainen, puhaltaessaan viileää ilmaa sisätiloihin, puhaltaa samaan aikaan kuumaa ilmaa kaupungin kaduille, nostaen pienessä määrin kaupunkien ilman lämpötilaa.

- kaupunkien autot, teollisuuslaitokset ja muu rakennuskanta, ihmiset ja muut pieneltä osalta nekin nostavat kaupunkien lämpötiloja.

Nyt kaiken tämän seurauksena kaupungeista mitatut lämpötilat ovatkin nousseet. Kun nämä yksittäiset lukemat lisätään globaaleihin lukemiin, saadaan kuin saadaankin kohonnut "keskilämpötila".

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että maapallon kokonaisilmasto olisi lämmennyt.

Tämä selitys ei kuitenkaan mene helposti perille. Yhä suurempi osa ihmiskunnasta asuu näissä "kuumissa" kaupungeissa, ja jokapäiväiset havainnot lämpötiloista tarttuvat ihmisten mieleen.

Kun media ja poliitikot jatkavat hypetystään, se tarttuu oivalliseen maaperään, ja aivopesu on onnistunut.

Nyt kuitenkin joku saattaa kysyä, miten on selitettävissä Suomen lämpimät talvet. Niissä ei sinänsä ole mitään omituista. On aivan kuin olisi unohdettu mikä on Golf-virta. Suomessa on oltavakin suhteellisen lämmintä, koska Golf-virta tuo jatkuvasti lämpöä Skandinaviaan ja Länsi-Suomeen. Kulunut talvi oli lämmin, koska lämpimät lounaistuulet jatkuivat suuren osan talvea.

Itä-Suomessa kulunut talvi oli luminen ja kylmä. Tälläkin hetkellä on vielä metrin paksuisia lumimassoja paikoitellen Etelä-Karjalan maakunnassa. Suomessa voi satunnaisella hetkellä olla suuri ero lumipeitteessä Porin ja Parikkalan välillä, vaikka ne sijaitsevat suunnilleen samalla korkeudella.

Ilmastonmuutos-kritiikki Osa 1

Vaikein tehtävä nykyajan debatissa on lähteä rikkomaan Ilmastonmuutos-hypetyksen myyttejä. Teema on massiivisen suuri, enkä aio ensimmäisessä osiossa kuin koskettaa pintaa.

Ilmastonmuutos-hypetykseen syyllisiä ovat kaksi tahoa, joista molemmilta puuttuu riittävä asiantuntemus: media ja poliitikot.

Poliitikoista kuuluisin on tietysti Al Gore, jonka hypetys sisälsi yhdeksän virhettä, jotka uutisoitiin suomalaisessakin lehdistössä. Miten sanoma voi olla uskottava, jos siinä on jo lähtökohtaisesti noin monta virheväittämää?

Kuten monissa muissakin asioissa, olisi syytä antaa tiedemiesten puhua ja etenkin kuunnella heidän "jarruttelujaan". Yleensä tiedemiesten sanoma onkin täynnä epävarmuutta ja jossittelua.

Aloitetaan myytin purkaminen "kasvihuone-efektistä". Tämä myytti on alun alkaenkin virheellinen.

Kasvihuoneissa ei ole mitään yhteneväistä maapallon kanssa.

Kasvihuoneiden lämpötila johtuu siitä, että niissä on seinät, katto ja suljettu mikroilmasto. Auringonvalo lämmittää pientä kasvihuonetta lasi-ikkunoiden läpi.

Maapallolla ei ole seiniä eikä kattoa. Maapallo on pallo - siitä on aina vähintään puolet varjossa eli pimeydessä eli vailla auringon antamaa lämpösäteilyä.

Kasvihuoneisiin lisätään joskus tarkoituksella hiilidioksidia, jotta kasvit kasvaisivat enemmän.

Maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin kaupalliseen ruoantuotantoon tarkoitetussa kasvihuoneessa.

Mielikuvituksellinen väite, että maapallo muodostuisi itse kasvihuoneeksi on jo alusta alkaen absurdi: maapallolla ei ole seiniä eikä kattoa. Kuvitelma siitä, että hiilidioksidi itsessään muodostaisi "katon" maapallolle on kuin scifi-tarinasta. Jos hiilidioksidi estäisi "lämmön karkaamisen" avaruuteen, miksi se sitten päästäisi auringon lämpöenergian alun perin maan pinnalle?

Empiiriset havainnot eivät myöskään anna viitteitä siitä, että ilmakehän korkeammat kerrostumat olisivat vaarassa lämmetä samanlaisiin lämpötiloihin kuin mitkä oikeassa kasvihuoneessa ovat tuttuja. Lentokoneen lentäessä 10 kilometrin korkeudessa, ulkolämpötila on jossakin 50 pakkasasteen hujakoilla.

Ilmastonmuutos-hypetyksen pelko on siinä, että maapallolla olisi liikaa hiilidioksidia, lämpöä ja lämmönnousun ja vastaavan vesien haihtumisen takia lisää sateita.

Mutta mitä saavat aikaan lisääntynyt hiilidioksidi, lämpö ja kosteus?

Juuri ne lisäävät kasvien kasvua. Lisääntynyt kasvien kasvuvauhti on monessa suhteessa ihmiskunnan pelastus: ruokaa tuotetaan enemmän, ja lisääntynyt kasvavien kasvien, pensaiden ja puiden määrä puolestaan sitoo hiilidioksidia.

Tutkimusten mukaan kasvavat kasvit käyttävät hiilidioksidia kun taas kypsät ikimetsät (kuten vanhat trooppiset sademetsät) jopa päästävät enemmän "kasvihuonekaasuja" kuin mitä ne itse käyttävät, etenkin metaania, kun kuolleet puut hajoavat.

Tässä onkin yksi "ilmastonmuutos"-hypetyksen kompastuskivistä. Mahdollinen kohonnut lämpötila, lisääntynyt hiilidioksidimäärä ja sateet lisäävätkin kasvien kasvua, mikä puolestaan sitoo edelleen hiilidioksideja. Sellaisenaan tämä kehitys olisi vain myönteinen!

Hawaiilla tehdyt hiilidioksidimittaukset antavat ymmärtää, että noin 50 vuodessa hiilidioksidin määrä on noussut lukemasta 330 lukemaan 385 (miljoonasosaa). Kasvunopeus voi vaikuttaa hurjalta, mutta suuruusluokka ei käytännössä ole merkitsevä.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että hiilidioksidin määrän noustessa tuhanteen (1000) miljoonasosaan kasvihuoneessa, kasvien kasvutahti lisääntyy 50 prosentilla. Ihmisen pahoinvointi esimerkiksi huonetilassa lisääntyy vasta kun hillidioksidin määrä ylittää reilusti 1000 miljoonasosaa.

Nykyinen arvo 385 yksikköä on siis tasolla, jolla ei ole minkäänlaista merkitystä.

Hiilidioksidi on luonnon tuote, välttämätön kasvien kasvulle ja varsinaisissa kasvihuoneissa välttämätön suurina määrinä, jotta kasvit kasvaisivat nopeasti.

Yksi myytti, joka on helppo murtaa matkustelemalla trooppisissa maissa, on väite siitä, että trooppisten sademetsien hakkuut olisivat katastrofaalisia maapallolle. Todellisuus vaikuttaa päinvastaiselta.

Trooppisissa maissa kasvu on välitöntä, ja se tapahtuu ainakin kolmella eri tasolla: ruohikossa, pensaikossa ja puustossa. Sen sijaan vanha sademetsä ei enää kasva, ja siellä kasvillisuutta on käytännössä vain yhdellä tasolla: puustossa. Empiirinen havainto trooppisesta sademetsästä paljastaa, että maan pinnassa ei ole kasvillisuutta, eikä pensaikkoja ole. Suurten ikipuiden varjo estää kasvun maanpinnan tasolla.

Trooppisen ilmaston oloissa kasvillisuuden olemus on nopea kasvutahti kaikilla kasvillisuuden tasoilla. Tämä on empiirisesti havaittavissa.

Pessimistinen käsitys siitä, että avohakattu sademetsä olisi tuhonnut luonnon lopullisesti, ei onneksi ole totta. Trooppinen kasvuvauhti vihertää alueen nopeasti, ja jos ilmakehässä on nykyistäkin enemmän hiilidioksidia, silloin kasvuvauhti voi vain kasvaa.

Tämä on vain pieni siivu Ilmastonmuutos-hypetyksen kritiikkiä eikä missään nimessä kaikenkattava. Jos jatkamme teemaa blogissa, sen tarkoitus on poistaa absurdeja pelkotiloja, joita aiheuttavat median ja poliitikkojen pelottelu, joka ei perustu tiedemiesten lausuntoihin. Sen sijaan tiedeyhteisön kommentteja on liioiteltu tai ne on kokonaan irroitettu asiayhteydestään.

Maailman huonoin matkajuttu?

Ehdokkaani Maailman huonoin matkajuttu -kilpailuun tulee Suomesta.

Sen "kohteena" oli Intian bisnesmetropoli Mumbai. Todellisuudessa jutun kohteena oli viiden tähden hotelli 26 km keskustasta.

Parasta jutussa on tietysti se, että se oli varmasti totta. Lukijan on helppo uskoa, että kirjoittaja "vietti suurimman osan ajasta" J.W.Marriott-hotellissa.

Toimittajan valinta perustui siihen, että hotellin porttien ulkopuolella "oli todella likaista". Hyi!

Toimittaja kuitenkin uskaltautui keskustaan, vuokratulla autolla (tietysti kuljettajineen), ja nyt hän näki ihmisiä.

"Puolialastomia ja likaisia". Hyi!

Kun kaksi tuntia kestänyt matka (hyi miten kauan!) oli ohi, oltiin perillä keskustan luksushotellissa.

Ja sitten kohokohta: "pakollisen Taj Mahalin iltapäiväteen jälkeen takaisin autoon ja omaan hotelliin."

Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Näkikö Kimi Phuketin-kohteensa itse?

Kiirastorstaina 2008 uutisoitiin, että Kimi Räikkönen on tehnyt kiinteistökauppoja Phuketissa.

Olin itse Phuketissa, joten muiden töiden sallittua ajoin moottoripyörällä Serenity Terraces -kohteen luokse. Oli kiirastorstain iltapäivä, ja aurinko alkoi lähestyä horisonttia.

Esiinnyin kuin kuka tahansa ulkomaalainen kiinteistöjä havitteleva enkä edes valehdellut kun sanoin, että minulla on bisneksiä Phuketissa.

Kävi ilmi, että Serenity Terraces on keskeneräinen projekti, jota siis rakennetaan täyttä vauhtia. Vain yksi asunto, rantahuvila, on valmiina ja sitä esitellään ostohalukkaille.

Siispä kypärä päähän ja golf-autolla tutustumaan Kimin uuteen kotiin. Sain valokuvausluvan ja eikun kamera laulamaan!

Perillä rannalla yllätys oli suuri, kun katsoin laskuveden aikaista rantaa. Toisin kuin Suomen mediassa kerrottiin, Serenity Terraces ei sijaitse Rawain rannalla vaan Chalongin rannalla, 2,3 km Chalongin liikenneympyrästä etelään, Phuketin itärannalla.

Phuketin itäranta on enimmäkseen matalaa rantaa, siis kelvotonta jos haluaa uida tai veneillä. Matalan veden aikana rantaa paljastuu jopa satoja metrejä. Täältäkö Kimi tosiaan osti itselleen lomapaikan? Täälläkö hän kuvittelee veneilevänsä?

Kun tein lähtöä, kerroin olevani Suomesta. Sen seurauksena Kimin tekemä kauppa kerrottiin minulle välittömästi. Tosin edustaja väitti, että Kimi olisi ostanut kerrostalon kolmannesta kerroksesta tavanomaisen asunnon, eikä rantahuvilaa jollainen minullekin esiteltiin. Kerrostaloasunnon hinta ja Suomessa esitetyt tiedot Kimin asunnon hinnasta ovat kuitenkin ristiriitaisia, joten on mahdollista, että edustaja suojeli investoijaa (siis Kimiä) eikä kertonut Kimin hankinnan tarkkaa sijaintia. Niin jokainen vastuullinen kiinteistövälittäjä tekisi.

Johtopäätökseni on siis se, että Kimi on ostanut edelleen keskeneräisen rantahuvilan. Se olisi ainoa järkevä investointi hyvätuloiselle formulakuskille.

Kun olin kuvani ottanut, lähdin kaahailemaan kohti Phuket Townia, jossa pidin majaa. Ensin piti avata kannettava ja imuroida kuvat koneelle. Sitten alkoi kuvien muokkaus lähetysvalmiiksi. Photoshopin muokkauksen jälkeen kuvat tikulle ja lähimpään nettikahvilaan lähettämään liitetiedostoja.

Olin lähettänyt ennakkotietoa Kimin asuntokuvista Lehtikuvaan ja Iltalehdelle. Lehtikuva vastasi ensin, ja se lupasi tarjota kuvia yksinoikeudella. Pian Iltalehti myös vastasi ja halusi näytekuvia ja ostaa osan kuvista vain omaan käyttöön.

Sen jälkeen jotakin merkillistä tapahtui. Kiinnostus lopahti. Kukaan ei ollutkaan kiinnostunut maailmanmestarin kiinteistöbisneksistä suositulla Phuketin saarella. Ainakin MTV3 hankki samantyyppisiä kuvia ulkomaalaisesta kuvatoimistosta, muut lehdet ehkä keskittyivät tärkeämpiin asioihin kuten ei-sosialistiministerien tekstiviesteihin ja tähtien kanssa tanssimisiin.

Iltalehdelle laitoin lyhyen kommentin: kannattaisi hyödyntää niiden suomalalaisten tietoja ja materiaalia, jotka itse ovat käyneet paikan päällä ja jotka voivat kertoa omakohtaisia havaintoja melkein reaaliajassa. Muuten meillä suomalaisilla ei kohta ole enää töitä muutenkaan.

Tosin pääsiäispyhät sekottivat kuviot mutta silti.

Noin viikkoa pääsiäisen jälkeen seilasin Raya Divers -laivalla Chalongista kohti Raya-saarta. Mainitsin sukellusoppaille, että valkeana rivinä näkyvä rakennuskohde sisältää myös Kimi Räikkösen investointikohteen.

Sukellusopas reagoi uutiseen kuten jokainen paikallisia oloja tunteva, itseni mukaan lukien, tekee:

"Onkohan Kimi nähnyt rantaa itse. Matalan veden aikana rannalta voi melkein kävellä tuolle vastapäiselle saarelle!"

Snus på Lantaön?

Ruotsalaiset ovat vallanneet Koh Lantan Thaimaassa. Onko se paha asia?

Koh Lanta on pitkänomainen saari Krabin eteläosassa. Sen länsirannikon pituudelta on hyvästä keskinkertaiseen vaihteleva hiekkaranta. Saari on muuten ollut metsäinen, hiljainen ja enimmäkseen rauhallisten muslimien asuttama. Islaminuskoisten osuus saaren asukkaista on noin 95 prosenttia.

Koh Lanta oli pitkään, tsunamin iskuun saakka, reppumatkailijoiden suosima saari. Sen pienet ja keskisuuret majoitukset olivat enimmäkseen perhevetoisia. Rauhalliset auringonlaskut ja sen jälkeen grillattu kala kruunasivat rennon ja laiskan päivän palmujen katveessa. Mielikuva ja todellisuus olivat yhtä.

Nyt Lanta on täynnä ruotsalaisia. Kun päivitimme uutta Phuket-matkaopasta, voi liioittelematta sanoa, että melkein jokaisen majoitusliikkeen ravintolassa tai aulassa puhuttiin ruotsia. Se ei ole paha. Turistit saavat tulla Lantalle, maksaa majoituksesta määrätty hinta, syödä ravintolassa ja kaikki ovat voittajia.

Lantalla on kuitenkin ilmiö, joka herättää hämmennystä.

Kuten tunnettua, tsunami romahdutti Andamaanien meren turismin. Se surmasi tuhansia ihmisiä, näistä osa yritysomistajia ja maanomistajia. Maailmanlopun tunnelmissa tsunamin jälkeen ei vielä osattu aavistaa mitä tuleman pitää.

Ruotsalaiset osoittivat fiksuutta ja humaanisuutta tsunamin jälkeen. He avustivat ja auttoivat thaimaalaisia monin eri tavoin. Se oli erittäin kunnioitettavaa.

Mutta katastrofit synnyttävät myös erikoisolosuhteet markkinatalouteen. Monet menettävät kaiken, ja joutuvat tekemään epätoivoisia ratkaisuja.

Maata laitettiin myyntiin kaikkialla. Ja sitten tulivat ruotsalaiset ja ostivat maat.

Juuri näin näyttää käyneen. Ensin katastrofi, sitten avustetaan, sitten ostetaan maat ja mitä sitten?

(Aihetta sivuaa tuore kirja Naomi Klein: The Rise of Disaster Capitalism).

Nyt monessa paikassa Lantalla on entinen mökkikylä muuttunut yksityishuviloiden alueeksi, jonka ulkopuolella on kieltokylttejä, joissa lukee Private!

Tämä ei ollut arvattavissa. Oletettiin, että Lantalla jatkossakin maksetaan yökohtaista mökkivuokraa saaren alkuperäisasukkaille, jotka vuokraavat omistamiaan mökkejä turisteille.

Nyt Lantalla on ainakin kaksi ruotsalaista koulua, ruotsalaisten omistamia huviloita, hotelleja, ravintoloita. Minigolf-kenttä on ruotsalaisvetoinen.

Sellainen toiminta, missä vieraasta valtiosta ostetaan maata, suljetaan se ulkopuolisilta, perustetaan kouluja omille lapsille ja omistetaan hotellit, ravintolat ja muut bisnekset, voi saada nimen Kolonialismi.

Ja se on lopulta väärin. Thaimaa säästyi kolonialismilta kaikki vuosisadat, jolloin kaikkia muita trooppisia maita alistettiin eurooppalaisten roistovaltioiden alle.

Ruotsalaiset ovat ehtineet tsunamin jälkeen ostaa suuret määrät maata Lanta-saarelta ja muuttaa sen sesongin aikaiseksi pikku-Ruotsiksi.

Nyt heitä kiinnostaa enää se, saako Lanta-saarelta nuuskaa.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Viipurissa haetaan oikeutta

Voi Viipuri! Miten vanha suomalainen kaupunki onkaan kokenut kovia, puhumattakaan kaupungin alkuperäisasukkaista!

Viipuri on tullut hyvin tutuksi matkaopaskirjojen vaatimissa tutkimustöissä ja muutenkin. Muistorikas kaupunki esiteltiin valokuvin jo ensimmäisessä vuoden 2000 Karjala-oppaassa. Nykyään Viipurin vanhat suomalaistalot esitellään värikuvin Kannas-nimikkeessä.

Viipuri on mainittu myös muissa oppaissa, erikoisissa yhteyksissä.

Meidän Thaimaa-oppaassamme Viipuria on verrattu Kambodzhan Phnom Penhiin, sillä sekin tyhjennettiin. Rikoksen tekijät olivat samanvärisen lipun alla kuin Stalinin soturit: punainen hirmuvalta tyhjensi sekä Suomen valtion toiseksi suurimman kaupungin, kuten Punaiset Khmerit tyhjensivät Kambodzhan pääkaupungin. Etenevät puna-armeijan roistot saivat suomalaiset juoksujalalle kun taas Kambodzhan pääkaupunkilaiset ajettiin pakkotyöhön riisipelloille, jonne monet uupumuksesta tai selkään ammutusta luodista kuolivat.

Toinen vertailukohta on Liettuan Klaipeda, joka esiintyy pian ilmestyvässä Liettua-oppaassa. Klaipeda oli suurinpiirtein puoliksi liettualainen ja puoliksi saksalainen ennen toista maailmansotaa. Ennen maailmanpalon syttymistä muuan itävaltalainen epäonnistunut taideopiskelija, joka näihin aikoihin jo tunnettiin Stalinin hyvänä ystävänä, ilmestyi Klaipedan teatteritalon parvekkeelle ja julisti Memelin alueella tunnetun ja sen pääkaupungin, Memelin, siirtymisen osaksi Kolmatta Valtakuntaa.

Vaikka Liettua joutui osaksi Neuvostoliiton valtapiiriä, kuten Suomi Viipureineen, Memelin alue säilyi Saksan hallussa, kunnes 1945 se teki Viipurit ja tyhjeni - kuka pakeni, kuka tapettiin. Klaipedan historiallisessa museossa on hätkähdyttäviä lukuja kaupungin asukkaiden pakkosiirroista tai pakenemisista. Osa vietiin Siperiaan vankileireille, osa pakeni Saksaan tai kuka minnekin.

Viipurin kokema rikos ihmisyyttä vastaan oli puolestaan ainutlaatuinen. Se oli ollut Suomen hallinnon alla vuodesta 1812, aluksi osana Helsingin hallinnoimaa suuriruhtinaskuntaa ja vuoden 1917 jälkeen osana itsenäistä Suomea. Alun perin Viipuri oli ruotsalaisten perustama linnoituskaupunki, osana Ruotsin kuningaskuntaa, johon muu Suomi kuului 600 vuotta.

Suuriruhtinaskuntaan kuuluneen Viipurin ja koko muunkin Suomen emämaa oli Venäjän keisarikunta, jonka johdossa oli itsevaltainen tsaari, keskieurooppalaista aatelissukua taustaltaan. Viimeinen tsaari oli Nikolai II, jonka sukupuussa oli lähinnä saksalaisia ja tanskalaisia aatelisia.

Venäjän vallankaappauksen 1917 tehnyt V.I.Lenin antoi muodollisen tunnustuksen Suomen itsenäisyydestä, joka sittemmin vahvistettiin vuoden 1920 sopimuksessa Tartossa. Tartossa tehty rajasopimus puolestaan vahvistettiin vuoden 1932 hyökkäämättömyyssopimuksessa.

Viipuri oli siis sekä perinteisesti, laillisesti että vakiintuneesti osa Suomen suuriruhtinaskuntaa ja itsenäistä Suomea.

Nyt Viipurin tyhjentymisestä, rajan sulkemisesta ja alun perin sotien aloittamisesta sopimusrikkomuksineen syntyneestä rikoksen tilanteesta on tehty kantelu. Tai itse kantelu on tehty jo kauan sitten.

Syntyperäinen suomalainen, Suomessa (Viipurissa) syntynyt Suomen kansalainen kävi oikeutta omasta omaisuudestaan, joka sijaitsee hänen syntymäkotikaupungissaan.

Mitä vastasi Euroopan Ihmisoikeustuomiostuin?

Se vastasi venäjäksi.

Tämä on skandaali. Tämä on oireellista. Tämä puhuu paljon.

Jos syntyperäinen suomalainen, Suomessa syntynyt Suomen kansalainen saa vastauksen omia ihmisoikeuksiaan koskevassa kysymyksessä venäjän kielellä, ei vika ole pelkästään EIT:ssa.

Ongelma on massiivinen. Se liittyy koko historian vääristymiin. Suomen viralliseen suomettumiseen. Täydelliseen tietämättömyyteen koko Karjalan tragediasta tai Stalinin rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Asia kuitenkin eteni EIT:n edellyttämällä tavalla. Asia pantiin vireille kahteen otteeseen Venäjän oikeusistuimissa. Niistä saatiin kieltävät vastaukset.

Ja nyt vasta asia palaa EIT:lle.

Pieni historian pikakurssi olisi nyt paikallaan, eikä pelkästään EIT:n virkailijoille.

Me Matkablogissa teemme oman osuutemme.

Kriisinhallinta onnistui - vihdoinkin

Järkyttävät kuolonuutiset Espanjan Malagan suunnalta ovat pysähdyttäneet jälleen suomalaisia. Sukulaisten ja tuttavien ohella myös satunnaiset matkailijat surevat näennäisen sattumanvaraista kohtalon kättä, joka voisi tuottaa kenelle tahansa kuoliniskun joskus tulevana hetkenä.

Yhteisen surun ja järkytyksen keskellä eri tahot ovat osanneet tällä kertaa reagoida nopeasti ja taitavasti. Aurinkomatkat ja Finnair toimivat viikonlopun aikana välittömästi, ja toimitusjohtaja Jukka Salama oli läsnä siellä missä häntä tarvittiin, viikonlopusta tai kellonajasta välittämättä. Uusi ulkoministerimme Alexander Stubb osasi eläytyä kärsivien suruun ja antoi valtiolliselta taholta henkistä tukea vaikealla hetkellä. Avustavat lennot saatiin ilmaan nopeasti, ja kriisiapu oli perillä ajoissa. Hyvä ja kiitos!

Jatkossa on oikeus luottaa siihen, että me suomalaiset voimme saada apua jos jotakin kauheaa tapahtuu.

Toisin oli tsunamin iskiessä.

Tsunamin iskiessä Suomen ulkoministerin haastattelua odoteltiin useammassa kuin yhdessä suomalaiskodissa. Yksi niistä oli minun kotini. Ennakkotietojen mukaan Suomen ulkoministeri selviytyi hienosti BBC Worldin haasteellisesta HardTalk-haastattelusta.

Selviytyminen tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että silloinen ulkoministeri onnistui nenäkkäästi puolustamaan pahennusta herättänyttä juutalaisvaltion vastaista lausuntoaan sekä Suomen noloa erityisasemaa Venäjä-suhteissa. Oliko ulkoministeriö siis tyytyväinen tapaninpäivän 2004 saavutukseen?

Tsunamin aiheuttama suru oli monikymmenkertainen Malagan suureen bussionnettomuuteen nähden. Kun silloinen ulkoministeri vihdoin pääsi julkisuuteen laukomaan mielipiteitään, hänen esiintymisestään jäi kylmä, nenäkäs ja piikittelevä vaikutelma.

SanomaWSOY-konserniin kuuluva Ilta-Sanomat päätti julkaista mielipidekirjoituksen, jossa syyllistettiin uhreja (tyyliin "mitäs menivät...") ja paheksuttiin, että uhreja kuljetettiin katastrofialueelta takaisin kotimaahan.

Tsunamin tuhovoiman ymmärtämiseen olisi riittänyt yhteydenotto matkaopaskustantajalle. Tai vaihtoehtoisesti pikasoitto Finnmatkojen tuotepäällikölle tai oikeastaan kenelle tahansa suomalaiselle, joka oli ollut Khao Lakissa itse.

Tsunamin matematiikka meni näin: 5 metriä korkea aalto, Khao Lakin korkeus meren pinnasta: 0-1 metriä. Tuo matematiikka tarkoittaa sitä, että Khao Lakissa on kuollut ihmisiä.

Tämä matematiikka jätettiin laskematta, ehkä sen takia, että yksikään ulkoministeriön vastuullinen taho joko tuntenut maantietoa tai osannut kysyä niiltä, jotka tuntevat asioita ja paikkoja. Tsaarin-aikuinen valtakoneiston itsetietoisuus olisi pitänyt vaihtaa jo ajat sitten kansanvaltaiseen asiantuntijakonsultaatioon, saatikka sitten 2000-luvun matkailun kasvun tapauksessa.

Hyvä kriisinhallinta tarkoittaa paikan päälle olevien, tai muuten alueen tuntevien välitöntä konsultointia.

Malagan tapauksessa monet paikalla olleet toimittajat antoivat välittömät lausuntonsa paikan päältä.

Ministeri antoi myötätuntoa ja tukea sureville.

Matkanjärjestäjä lähti töihin lauantai-iltana.

Koneet valmistettiin lähtöön välittömästi.

Tällä kertaa asiat hoidettiin oikein.

Kiitokset kaikkien omaisten, tuttujen, sukulaisten, Espanjan-suomalaisten, matkailuväen, kaikkien suomalaisten puolesta!

Lietsoiko Hesari kansallisuusvihaa?

Vuoden 2007 syyskuun alussa Helsingin Kalliossa ei ollut suositeltavaa olla ulkonaisesti aasialaisen näköinen nainen. Etenkään thaimaalaiset naiset eivät olleet satunnaisten kaduntallaajien suosiossa.

Syynä oli pari päivää aiemmin Helsingin Sanomissa julkaistu näyttävä lehtijuttu. Siinä toimittaja oli käynyt asiakkaaksi naamioituneena Kallion Thaihieronta-paikoissa.

Näin Helsingin Sanomat kuvaa itse lehtijuttua vuoden viimeisen päivän koosteessaan.

HS:n testissä selvisi, että suuressa osassa hierontapaikoista tarjottiin seksipalveluja. Sisäministeri Anne Holmlund pyysi poliisia selvittämään hierontapaikkojen toimintaa.


Asia on vain niin, että kansallisuuteen kohdistuva sormella osoittelu näyttävässä lehtijutussa johtaa siihen, että tavallinen lukija tulkitsee asian yksipuolisesti.

Tavallisten aasialaisnaisten "huorittelu" kadulla oli seurausta Hesarin skandaaliuutisoinnista.

Oliko kyseessä vihanlietsonta kansallisuutta vastaan?

Sellainen oli kuitenkin lopputulos.

Malesialla on ongelma

Pidän itseäni onnekkaana, koska sain nähdän Malesian jo 1980-luvulla. Kun liftasin Malesiaa pitkin poikin, se oli ehtinyt olla vasta noin 30 vuotta itsenäisenä. Kaikki vanhemman polven malesialaiset puhuivat englantia. Vaikka Malesia oli ja on islamilaissävytteinen monikulttuurinen maa, siirtomaakauden perintö oli kivasti restauroituna edelleen tallella.

Malesian pitkäaikainen suosio perustui suhteelliseen varallisuuteen, suhteellisen hyvään infrastruktuuriin ja ystävälliseen, suvaitsevaiseen kansallisuuspolitiikkaan.

Toisin sanoen Malesiassa oli hyvä olla turistina. Siellä turismi oli siis kasvu-uralla, koska rakenteellisesti Malesia oli hyvä turistikohde.

Nyt otsikossa lukee, että Malesialla on ongelma.

Tätä on vaikea ymmärtää, jos on saanut tutustua Malesiaan kaikessa rauhassa 1980-luvulla tai sitä ennen. Lonely Planet -fanaatikkona ahmin kaiken mitä tämä australialainen reppumatkailijan raamattu aikoinaan Malesiasta kirjoitti. Ehkä lievä brittishovinismi paistoi kirjoittajien tekstistä mutta aikaisempi siirtomaavalta vain nyt sattuu olemaan realiteetti eli se siitä.

Malesian ongelma liittyy neljään numeroon: 2020.

Se on Malesian ongelmien alkun ja juuri: Wawasan eli "visio" siitä, että vuonna 2020 Malesia olisi kehittynyt teollisuusvaltio, jonka ei tarvitsisi tuntea alemmuuskomplekseja siitä, että se on joskus alistettu siirtomaavallan alle pelkäksi raaka-aineiden tuottaja-alueeksi. Alemmuuskomplekseja - hohhoijaa, tästä aiheesta riittäisi jutusteltavaa...

Vuoden 2020 visio oli monisärmäisen entisen pääministerin visio, ja sinänsä juttu oli ihan ookoo, ja samantyyppistä kehitysvisiota ovat monet muutkin maat havitelleet.

Mutta.

Pääministeri Mahathir ei ollut pelkästään kehittäjä. Hänen 22 vuotta vallassa olivat täynnä skandaaleja. Mahathirin pakkomielteen omainen Amerikan-, Israelin- ja Australian-vastaisuus olivat omiaan rapauttamaan Malesian hyvää mainetta suvaitsevaisena valtiona. Toki monien mielestä on vain hyvä, että kritisoidaan Amerikkaa, Israelia ja Australiaa, mutta diplomatiassa kritiikki ei edistä suhteita.

Mahathir teki kuitenkin ratkaisuja, jotka ovat heikentäneet Malesian mahdollisuuksia kehittyä turistikohteena. Kannattaa samalla muistaa, että turismi on maailman suurin yksittäinen elinkeinoala, ja turismi on hyvä keino lähentää kansakuntia ja lisätä maan tunnettavuutta maailmanlaajuisesti.

Kerran Mahathir mainitsi lehtihaastattelussa, että pikaruoka on hyvä asia. Malesiaan on tullut tulvimalla pikaruokaloita viimeisten 20 vuoden aikana. Etenkin erilaiset kanaruokaravintolat ovat suosittuja (muslimienemmistö ei söisi sikaa eikä hinduvähemmistö naudanlihaa). Pikaruoka on kuitenkin rasvaista, trooppisessa ilmastossa ei tarvita rasvakerrosta, ja siksi malesialaiset lapset ovat nyt silminnähden ylipainoisia. Pikaruoka on myös kelvoton asia, kun valtio haluaa edistää matkailua etnisen keittiönsä kautta. Vertailukohteita ei tarvitse hakea edes kaukaa: Thaimaa, Vietnam, Intia, Kiina, Japani, miksei Indonesiakin.

Nasi goreng - bukan terima kasih!

Kun teimme ensimmäisen Malesia-opaskirjan 1993, se meni ihan kohtuudella kaupaksi tasaiseen tahtiin mutta rehellisyyden nimissä se oli jäädä osittain varastoon. Mitään ei ollut tehtävissä: suomalaisia meni Malesiaan vain ripauksittain. Meille tuli myös kilpailua, kun joku iso kustantaja toi markkinoille hätäisesti englannista käännettyjä opasvihkosia, joita sitten dumpattiin alihintaan kaikki alennusmyymälät pullolleen.

Siinä vaiheessa onni tarttui asioihin yllättäen. Sain nimittäin kutsun viikon golf-matkalle Malesiaan. Itse en vielä harrastanut golfia mutta Malesia kaipasi päivitystä.

Matka oli upea. Meitä kuljetettiin juuri sellaisiin kohteisiin, joista en aiemmin tiennyt tuon taivaallista mutta jotka edustivat Malesian uutta 2020-visiota. Golf-kentät olivat (ja ovat) upeita, ostoskeskukset massiivisia ja teemapuistot hehkutettavia. Pääsimme myös Sepangin formularadalle, ja itse asiassa ajoimme sen ympäri näytösmielessä!

Matkan jälkeen onnistuin myymään matkajutun lehteen, jolloin sponsori sai haluamansa. Samaan aikaan matkaopaspuolella alkoi mennä paremmin. Suomalaiset matkanjärjestäjät uskalsivat taas koetella onneaan Malesian-ohjelmallaan. "Uutuus!" hehkuttivat esitteet.

Matkaoppaisiin tuli laaja päivitysliite, joka oli suoraa seurausta viikon ekskursiolta. Mukaan tuli iso valikoima uusia kohteita. Ja myynti kasvoi ja pian opas oli loppuunmyyty.

Tästä eteenpäin alkoi ilmetä ongelmia.

Kun uutta painosta aletaan suunnitella ja tuottaa, on aina syytä ottaa yhteyttä kohdemaan valtiolliseen matkailutoimistoon, ilmoittaa hankkeesta ja kysellä erilaisia yhteistyömahdollisuuksia.

Malesian tapauksessa yhden viikon kokemus oli niin hyvä, että aloite tuli meidän puoleltamme. Toivoimme osallistumista jollekin vastaavalle toimittajamatkalle, jotta se paljastaisi uusia kohteita, jotka sitten voitaisiin ottaa mukaan uuteen painokseen kuvineen, karttapaikkoineen ja kuvauksineen.

Malesian matkailuvastaavat tulivat tutuiksi muun muassa messuilla, mutta messuilla tehdyt puheet eivät koskaan toteutuneet. Sähköpostiviesteihin ei vastattu. Lupauksia ei pidetty. Mikä oli ongelma Malesian matkailutoimistossa?

Sitten vastuu vaihtui ja Skandinavian Malesia-promootiota alkoi toteuttaa ruotsalainen firma, jonka edustajan tapasimme Malesian osastolla matkamessuilla. Sen jälkeen sieltäkään ei kuulunut mitään kahteen vuoteen, kunnes sähköposti ilmoitti, että kahden vuoden pesti on päättynyt. Promootiofirma kehui kahden vuoden saavutuksillaan ja kiitti menneistä vuosista. Meille sieltä ei herunut mitään.

Samoina vuosina pidin aina auki BBC World -uutiskanavaa, jossa toistui usein Malesian matkailumainos. Koska tunnen Malesian erittäin hyvin, tunsin nolostuvani Malesian puolesta noiden mainosten aikana. Kyllähän Malesia on erinomainen matkakohde paikoitellen, mutta tätä nykyä se kyllä jää jälkeen melkein kaikille seudun valtioille. Sori vaan mutta niin se on. Mainokset toisin sanoen liioittelivat. Mutta sitähän mainokset muutenkin tekevät.

Malesia laittaa miljoonia ja miljoonia ringgittejä matkailupromootioon, mutta se jättää tekemättä perusasioita:

- sähköposteihin ei vastata.
- matkailutoimittajien kanssa ei olla missään tekemisissä.
- avainhenkilöille ei laiteta materiaalia, tietoa, kutsuja tai muutakaan.

Epäonnistuminen tapahtuu kaikissa vaiheissa: silloin kun matkaopasta suunnitellaan, silloin kun sitä tutkitaan ja silloin kun se on valmis ja myynnissä.

Mikä sitten mättää Malesian matkailussa:

- Islam. Aikaisempi suvaitsevaisuus on vaihtunut malaijeja suosivaan nepotismiin, ääri-islamin nousuun ja, sori vaan, tekopyhyyteen.

- Suvaitsemattomuus. On noloa seurata lehdistöstä tai muuten, kuinka niukka enemmistö saa etuuksia ja niukka vähemmistö jätetään ilman. Olkoonkin, että niukka vähemmistö on rikkaampia. (Olipa kerran eurooppalainen vähemmistö, jota syrjittiin. Se kuitenkin rikastui ja loppu onkin kansanmurhien historiaa). Malesia on edelleen valoisalla puolella kansallisuuspolitiikassaan, mutta suunta on väärä. Ehdottomasti.

- Penang oli aiemmin rantalomakohde. Teollistuminen, massiivinen rakentaminen ja sitä seurannut meriveden saastuttaminen on tuhonnut Penangin rantalomakohteena. Penang on kuitenkin edelleen upea matkakohde kaupunkilomakohteena. Suomesta käsin kukaan ei kuitenkaan järjestä kaupunkilomia Penangiin.

- Malesian television mielikuvamainonnassa hehkutetaan kampung-kulttuurilla ja sen perinnöllä. Kampung-kulttuuri on kuitenkin enemmän tai vähemmän kuollut. Malesia on kaupungistunut ja se on rakentanut itsensä hengiltä. Sinänsä maaseutu on edelleen rauhallinen ja monet vanhan sulttaanikuntien pääkaupungit ovat edelleen entisellään.

- Langkawi on keinotekoinen maailma. On noloa, että valtio joutuu rakentamaan itselleen keinomaailman, jos oma kulttuuri ei kanna tarpeeksi pitkälle. Langkawi on kuitenkin erinomainen rantakohde, golf-kohde ja siellä on paikoin upeat maisemat. Lisäksi verovapaat kaupat ovat todella halpoja.

- Kuala Lumpurilla ei vaan ole todellisia ystäviä. Erään matkailijan mielessä siellä "voi viihtyä kaksi päivää". Singaporelle antaa ilmavuutta meri, Bangkokille Chao Phya -joki. Malesia on kuuma ja kostea suurkaupunki. Sen maantiejärjestelyt ovat kamalia jalankulkijan kannalta. Tungokset ovat pahoja, mutta sentään raideliikenne on kehittynyttä. Kuala Lumpurilta puuttuu myös kulttuurihistoria, missä suhteessa suurin osa Aasian pääkaupungeista ohittaa KL:n mielenkiinnossa mennen tullen.

- Melaka on rakentanut myös itsensä jumiin, kun historiallisen keskustan eteen rakennettiin täyttömaalle ostoskeskus ja ilmava Padang peitettiin myös uudisrakennuksella. Sinänsä Melaka säilyttää historiallisen olemuksensa todella hyvin, mutta liika kapasiteetti on johtanut noloihin konkursseihin. Melakan kiinalaiskaupunginosa on myös ehdottomasti upea.

- Cameron Highlands oli aiemmin leimallisesti englantilainen Hill Station, jossa oli mukava tehdä vaelluksia ja ihailla perinnearkkitehtuuria. Nyt se on täyteen kasvanut, ja joka paikassa näkyvät teko-Tudor-tyyliset hotellirakennukset ovat, hmmm... noloja. Uusi tieyhteys on tuonut alueelle lisää paikallisia turisteja. Sinänsä ilmasto on ennallaan ja vaelluksia voi edelleenkin tehdä.

- Kiinalaisten täydellisen ylimitoitettu rakentamishimo on tuhonnut Malesiaa enemmän kuin yksikään muu tempaus. Kaikkialla missä aiemmin oli perinteisiä kyliä tai koskematonta sademetsää on nyt loppumattomia rakennusrivistöjä, joista ainakin viime käynnillä useimmat olivat myymättä tai vuokraamatta. Autiot talorivistöt, joissa roikkuu tuulten riepottamia "To let" -kylttejä, pilaavat Malesian mainetta ohikulkijan silmissä enemmän kuin mahdolliset vanhat slummit.

Mitä siis tehdä?

Me valitsimme ratkaisun, jossa Malesian matkaopastekstiin yhdistettiin Singaporen kaupunkiopas ja Balin opas. Näin syntyi yhdistelmäopas, jonka käyttäjä voi valita Malesian lisäksi huippusiistin kaupunkivaltion tai todellista perinnekulttuuria vaalivan Balin.

Omia suosikkejamme Malesiassa ovat monet kohteet:

- Penangin pääkaupunki Georgetown ympäristöineen
- Noin puolet Langkawin tarjonnasta
- Melaka, kaikesta huolimatta
- Perhentian-saaret
- Sabah, etenkin pohjoisosa
- Sarawak

Joka tapauksessa Malesia on vankasti persoonallinen ja omaleimainen valtio, jolla on erittäin monipuolinen tarjonta muutamasta huippurantakohteesta alkaen. Mutta sillä on ongelma.

Meille Malesia on jatkossa haaste, joka vaatii aikaisempien käsitysten romuttamista ja kokonaan uuden Malesian esittelyä opaskirjassa.

(Tässä blogiartikkelissa ei mainittu Thaimaa kuin kerran. Vertailu Thaimaahan on jätetty pois hienotunteisuussyistä.)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

"Maailman parhaat matkailukartat"

Näin Lonely Planet väittää.

Jos matkaopaskustantajalla on otsaa väittää kirjansa takakannessa "meillä on maailman parhaat matkailukartat", muut kirjakustantajat kyllä ottavat haasteen vastaan. Niin mekin.

Lonely Planetin korskea itsekehu löytyy muun muassa kirjan Thailand's Islands & Beaches takakannesta.

Lähdetäänpä vertailemaan.

Tällainen haaste on nimittäin helppo ottaa vastaan ja osoittaa se vääräksi. Jo saksalainen Stefan Loose ylittää laadullisesti Lonely Planetin matkailukartat mennen tullen.

Me toimimme nykyään vanhojen satelliittikuvien kanssa. Niissä on tiet ja kadut pielessä mutta kokosuhteet ovat oikein.

Kokosuhteet on tärkein seikka matkailukartoissa, ja etenkin Thaimaassa. Thaimaa ei jostakin syystä ole koskaan onnistunut tuottamaan luotettavia matkailukarttoja.

Minulla on mahtava kokoelma vanhoja (ja uusia) Lonely Planeteja kirjahyllyssä, ja sieltä voi verrata esimerkiksi Phuketin alueen karttojen kehitystä. Varhaiset kartat olivat äärimmäisen huonoja. Ne oli piirretty käsin summittaisesti. Joka pystyy kaivamaan vanhoja Thailand-oppaan painoksia, se näkee ne itse omin silmin.

Teesi kuuluukin näin: jos matkaopaskustantaja muokkaa vanhoja omia karttoja nykyaikaisemmiksi, se tekee väärin.

Me emme tee niin. Me piirrämme vaikka jokaiseen uuteen painokseen uudet kartat, jos saamme luotettavampaa referenssimateriaalia. Nytkin teemme kokonaan uusia karttoja Phuketin rannoista.

Meillä karttapohja piirretään käsin, digikuvataan ylivalotuksella ja siirretään Photoshopiin. Sen jälkeen kuva printataan empiiristä tutkimusta varten. Tämä on ratkaiseva työvaihe, koska kartan jokainen tie ja katu täytyy löytyä "kentältä". Käytännössä teitä ja katuja ajetaan läpi koko kartan alueelta, ja puuttuvia lisätään melkein jokaiseen karttaan. Kun ajan itse kartta kädessä kevytmoottoripyörällä Ao Nangin syrjäseutuja, vertaan koko ajan pohjakarttaa ja tiestöä.

Jos yllättävä tie ilmestyy eteeni, ajan tien pariin kertaan läpi, jotta ymmärrän miten se menee. Thaimaassa tehdään näköjään uusia teitä koska vanhat satelliittikuvat eivät niitä näytä!

Näin on helppo vertailla empiirisesti tutkittuja karttoja Lonely Planetin "maailman parhaisiin" karttoihin.

Esimerkiksi Phuketin Nai Harn esitellään täysin harhaanjohtavasti. Lonely Planet on keksinyt sinne päätien, jollaista ei ole koskaan ollut olemassa. Sama virheellinen kartta toistuu painoksesta toiseen. Ovatko tekijät koskaan käyneet paikan päällä?

Lonely Planetin Nai Harn sisältää rantaa seurailevan päätien, joka yhdistyy Kataan ja Karoniin. Sellainen tie toki alkaa Le Meridien -hotellin kohdalta ja jatkuu runsaan kilometrin päähän, missä on Baan Krating -lomakeskuksen portti. Tie loppuu siihen. Koskaan ei tästä ole jatkunut päätietä Katan suuntaan. Uusimmassa Lonely Planetissa ei ole merkitty Baan Krating -majapaikkaa. Jos olisi, se ehkä paljastaisi, että tekijät ovat oikeasti käyneet paikan päällä.

Toinen kartta on Karon-Kata, jossa ei ole mitään kohteita alueen pohjoisosassa. Kuitenkin siellä on useita hotelleja ja majataloja, ei hintaluokissa. Sanomattakin on selvää, että meidän karttaamme ne tulevat kaikki.

Meidän Patong-karttaamme merkitään nyt enemmän kujia kuin edes Stefan Loose (saksalaisten reppumatkailijoiden "raamattu") on merkinnyt omiin karttoihinsa.

Tämä johtuu tarkasta karttatyöstä, jota tein korkean hotellin 15. kerroksesta. Tarkastelin kujien suuntia ja pituuksia, ja piirsin ylhäältäpäin karttakaavion. Sen jälkeen otin hissin alas ja ajoin tai kävelin kaikki kujat läpi. Vielä kun vertasin omia kaavioitani vanhoihin satelliittikuviin, sain kartalle kutakuinkin sataprosenttisen vastaavuuden todellisuuden kanssa.

Joskus 1990-luvulla (jolla ei enää nykymarkkinoilla ole merkitystä) tein empiiristä työtä Marokko-opasta varten. Minua nauratti se, että sekä Lonely Planet että jokin toinen matkaopaskustantaja oli merkinnyt kaksi hotellia samalla tavalla väärin. Siispä jompi kumpi oli erehtynyt ensin ja toinen oli matkinut toista. Ulkopuolisen on mahdotonta tietää kumpi oli kampi. Sanomattakin on selvää, että oma karttani oli siltä käynniltä kunnossa.

Näin siis syntyy Suomalaisia Maailman Parhaita Matkaopaskarttoja. Ehkä.

Me emme sentään kehtaisi retostella tuollaisella epärelevantilla väitteellä kirjojen takakannessa.