Monet menevät matkamessuille saadakseen täyttää eri matkailuyritysten kilpailukuponkeja.
Jos pyöristetään lähimpään tasalukuun, niin kukaan näistä messukävijöistä ei voita mitään.
Silti messuvieraat naiivisti uskovat, että kuponki kannattaa täyttää.
Todellisuus on jotain aivan muuta. Matkailuyrityksillä on ainakin kaksi tavoitetta näissä messuarvonnoissa. Ensiksikin yritykset uskovat, että suuri yleisö muistaa yrityksen nimen jatkossa, siellä matkatoimiston tiskillä, kun matkaa valitaan. Toinen tavoite on asiakasrekisterin laatiminen: kilpailuun osallistuneille voi jatkossa mahdollisesti lähettää mainoksia.
Ääritapaus sattui joskus 1990-luvun alkupuoliskolla. Olin hetken tämän yrityksen sisällä. Messujen alla se onnistui saamaan arvokkaan rannekellon arvottavaksi matkamessuilla. Kun messut olivat ohi, yrityksen omistaja mainitsi ohimennen, että hän pitää kellon itse. Mutta messuilla kupongin täyttäneet messuvieraat pääsivät suoramarkkinoinnin kohteiksi!
Toivon sydämestäni, että tämä tapaus oli ainoa laatuaan. Käytännössä kukaan ei kuitenkaan valvo sitä, arvotaanko messuilla luvattu tuote todella kupongin täyttäneiden kesken, vai jääkö se yrityksen johtajan yksityiseen käyttöön (tai onko mitään palkintoa koskaan ollutkaan).
Matka-arvontojen pimeä viesti on kuitenkin tämä: voit voittaa ilmaisen matkan, mutta muuten matka on aina täysihintainen. Kun arvonta herättää kaukokaipuuta, lopulta arvontaan osallistunut marssii matkatoimistoon ja maksaa matkan kokonaishinnan omasta kukkarostaan.
Itse ajattelen toisin.
Kuten suomalaiseksi syntyminen on "lottovoitto", samalla tavalla "matka-arvonnan voitto" syntyy käyttämällä matkaopaskirjoja.
Kun hyvä matkaopaskirja kertoo kaikki vaihtoehdot, kuka tahansa voi valita haluamansa vaihtoehdon ja päästä matkaan, omalla budjetillaan.
Olen jo 1980-luvulta asti käyttänyt tunnettua matkaopassarjaa vain siksi, että se luokittelee majoituksen hintaluokkiin ja antaa hintaesimerkkejä. Sen sijaan, että turhaan haikailisin ilmaisia matkoja arvonnoissa (ja lopulta päätyisin monopolitilannetta vastaavaan ylihintaisen standardimatkan ostajaksi), olen aina käyttänyt matkaopaskirjoja ja saanut haluamani matkan, omalla hinnallani.
Kun loimme suomalaisen matkaopassarjan 1990-luvun alussa, pyrimme myös samaan kolmen hintaluokan listaukseen.
Ideana on se, että kallein hintaluokka palvelee majoittumisen ohella myös niitä, joita kiinnostaa päiväkäynnit luksushotelleissa. Se on hyvä idea: iltapäivätee palatsihotellin aulassa on merkittävä osa onnistunutta ulkomaanmatkaa, riippumatta siitä, missä varsinaisesti itse päänsä kallistaa.
Halvat-luokka puolestaan perustuu vain hinnalle. Keskiluokka puolestaan yhdistää laadun ja edullisuuden. Mielestäni jako on nerokas.
Näin jokainen pääsee matkalle, omalla budjetillaan, riippumatta siitä, onko sattunut olemaan se yksi miljoonasta, joka saa ilmaisen matkan, kun kaikki muut, kuten oletus kuuluu, joutuvat maksamaan täyden hinnan.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
keskiviikko 16. heinäkuuta 2008
MEK:n Suomi-kuva tuomittu epäonnistumaan
Matkailu on kaikista ihmisen harrastuksista tai elinkeinoista individualistisin.
Matkailu antaa mahdollisuuden irtautua melkein kaikista arkipäivän estoista: arjen lähipiiri, työyhteisö, kotimaan kulttuuri, kieli ja perinne, kotimaan lainsäädäntö, tavat ja tottumukset, käytännössä kaikki sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen kontrolli katoavat tai jäävät taakse, kun yksilö poistuu kotimaastaan jonnekin ulkomaille.
Toisin sanoen: matkailu mahdollistaa yksilötason arjen anarkian. Tämän tietävät kaikki ne ihmiset, jotka ovat harrastaneet itsenäistä matkailua. Vapaus ja vastuu yhdistyvät matkailussa yksilönvapauteen, jota ei voi kotimaassa kokea.
Joskus tämä näkyy kielteisesti: ulkomailla turistit sekoilevat pahemman kerran.
Matkailun hallinnoiminen valtiollisena virastona, keskusjohtoisesti, on siten jo lähtökohtaisesti ristiriidassa matkailun anarkistisen luonteen kanssa.
Tämä ei sinänsä tee Matkailun Edistämiskeskuksesta kelvotonta, päinvastoin. Matkailussa on loputtomasti hallinnoimista.
Nyt MEK on kuitenkin tehnyt virheen, johon kotimainen incoming-matkailuala voinee suhtautua vain vaivautuneella väistöliikkeellä.
Suomen pukeminen vääristyneiden värien keinomaailmakuviin on virhe, jota ei olisi pitänyt tehdä.
Helsingin Sanomat siteeraa MEK:iä:
Apua!
Valtioilla ei voi olla valtiojohtoisesti luotua imagoa. Suomen kuva oli ennen sotia huippu-urheilijoiden ja vielä talvisodassa urheiden taistelijoiden kuva. Sotien jälkeen Suomen kuva oli suomettuneen neuvostoliittolaistuneen satelliittivaltion kuva. Yleisesti Suomi nähdään joko pelkkänä vitsinä tai kylmänä maana.
Olen kantanut asiasta huolta Lonely Planet -opaskirjojen kansikuvien suhteen. Kun päätöksen tekevät australialaiset ennakkoluuloiset kuukausipalkkaiset kirjantekijät, tulos voi olla katastrofaalinen: harmaita lautaseiniä, ydintalven ankeutta tai typerää Lapin-eksotiikkaa.
Mutta nyt MEK on tilannut imagon, joka ei ole edes todellinen.
Hesarin haastattelema imagonluoja kertoo itse näin: "Olemme valinneet dokumentaarisen, jopa lempeän itseironisen tavan kertoa suomalaisesta kulttuurista, jossa on mukana vähän rosoisuutta. Se tuo uskottavuutta..."
Tuskin. Suomalaisten itseironia on tuhoisaa. Se on sotakorvaukset hyväksyneen, omat johtajansa sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuominneen, vieraan diktatuurin edessä rähmällään olleen valtion murhenäytelmää.
Uskottavuutta toisi kolme ratkaisevaa muutosta suomalaisessa sisäpolitiikassa:
- Sotasyyllisyyden kumoaminen eduskunnassa.
- Virallinen aloite Karjalan palauttamiseksi Venäjän suuntaan.
- Vasemmistopopulistien vihanlietsonnan kriminalisointi ja selkeä suuntautuminen länsimaisen liberalismin, moniarvoisuuden, avoimuuden ja sivistyksen suuntaan.
On jo aika nähdä Suomen tasavallan aikuistuvan vastuuseen, eheyteen ja hyvään itsetuntoon. Kaikki alkaa Karjala-keskustelun vapauttamisesta nykyisestä nolosta itsesensuurista.
Huonosta itsetunnosta ei synny hyvää jälkeä, ja itseironia johtaa vain hämmennykseen.
Todellisuudessa suomalaisen matkailuelinkeinon ainoa vahvuus on juuri siinä sektorissa, jota itse matkailijat edustavat: yksityisissä yrityksissä.
Matkailuelinkeinoa edistävät parhaiten ne yksityiset yritykset, jotka kilpailuasetelmassa onnistuvat luomaan parhaan hinta/laatu-suhteen. Kentällä yksityiset turistit ja yksityiset yritykset luovat asiakaskontakteja, jonne ei kaivata keskusjohtoista tuputusta.
Keskusjohtoinen valtiollinen valtakoneisto ei pysty sanelemaan ajelehtivan "häviäjäkansan" imagoa, ikään kuin nappia painamalla.
Suomen todellinen imago syntyy itsenäisten matkailijoiden omista kokemuksista eri puolella Suomea. Täysin riippumatta siitä, millaisen tippaleipäkuvion joku on tilauksesta piirtänyt.
Maa, joka häpeää itseään ja kokee "itseironian" olevan keino houkutella turisteja, herättää vain myötähäpeää.
Suomen matkailua voi parantaa vain vapauttamalla suomalaiset vuosisatojen ajan jatkuneesta nöyryyttämisen perinteestä, vapauttamalla julkisen keskustelun sotasyyllisyyden purkamisesta, Karjalan palautusvaatimuksista, Tiitisen listan henkilöistä, suomettuneisuudesta ja muista aiheista, jotka nyt ovat tabuja.
Itseinho, oman maan häpeäminen, oman maan oikeuksien mitätöiminen ja kaiken vieraan ja ulkomaalaisen kritiikitön ihailu tuhoavat Suomi-kuvaa, ja siltä kasvualustalta nousevat nämä "itseironiset" Suomi-imagot.
Suomen matkailulogo on tippaleipää muistuttava töherrys, joka lähinnä symbolisoi kansallista hämmennystä: suomalaisten erityisenä kompastuskivenä ovat suhteet Venäjään, historialliset ja nykyiset.
Äskettäinen Helsingin markkinoiminen "vanhana venäläisenä kaupunkina" ovat tätä samaa suota, josta pitäisi jo nousta.
Matkailu antaa mahdollisuuden irtautua melkein kaikista arkipäivän estoista: arjen lähipiiri, työyhteisö, kotimaan kulttuuri, kieli ja perinne, kotimaan lainsäädäntö, tavat ja tottumukset, käytännössä kaikki sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen kontrolli katoavat tai jäävät taakse, kun yksilö poistuu kotimaastaan jonnekin ulkomaille.
Toisin sanoen: matkailu mahdollistaa yksilötason arjen anarkian. Tämän tietävät kaikki ne ihmiset, jotka ovat harrastaneet itsenäistä matkailua. Vapaus ja vastuu yhdistyvät matkailussa yksilönvapauteen, jota ei voi kotimaassa kokea.
Joskus tämä näkyy kielteisesti: ulkomailla turistit sekoilevat pahemman kerran.
Matkailun hallinnoiminen valtiollisena virastona, keskusjohtoisesti, on siten jo lähtökohtaisesti ristiriidassa matkailun anarkistisen luonteen kanssa.
Tämä ei sinänsä tee Matkailun Edistämiskeskuksesta kelvotonta, päinvastoin. Matkailussa on loputtomasti hallinnoimista.
Nyt MEK on kuitenkin tehnyt virheen, johon kotimainen incoming-matkailuala voinee suhtautua vain vaivautuneella väistöliikkeellä.
Suomen pukeminen vääristyneiden värien keinomaailmakuviin on virhe, jota ei olisi pitänyt tehdä.
Helsingin Sanomat siteeraa MEK:iä:
"Tarkoitus on tehdä Suomesta brändi, jota käyttää koko Suomi, niin matkailu, teollisuus kuin muutkin alat."
Apua!
Valtioilla ei voi olla valtiojohtoisesti luotua imagoa. Suomen kuva oli ennen sotia huippu-urheilijoiden ja vielä talvisodassa urheiden taistelijoiden kuva. Sotien jälkeen Suomen kuva oli suomettuneen neuvostoliittolaistuneen satelliittivaltion kuva. Yleisesti Suomi nähdään joko pelkkänä vitsinä tai kylmänä maana.
Olen kantanut asiasta huolta Lonely Planet -opaskirjojen kansikuvien suhteen. Kun päätöksen tekevät australialaiset ennakkoluuloiset kuukausipalkkaiset kirjantekijät, tulos voi olla katastrofaalinen: harmaita lautaseiniä, ydintalven ankeutta tai typerää Lapin-eksotiikkaa.
Mutta nyt MEK on tilannut imagon, joka ei ole edes todellinen.
Hesarin haastattelema imagonluoja kertoo itse näin: "Olemme valinneet dokumentaarisen, jopa lempeän itseironisen tavan kertoa suomalaisesta kulttuurista, jossa on mukana vähän rosoisuutta. Se tuo uskottavuutta..."
Tuskin. Suomalaisten itseironia on tuhoisaa. Se on sotakorvaukset hyväksyneen, omat johtajansa sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuominneen, vieraan diktatuurin edessä rähmällään olleen valtion murhenäytelmää.
Uskottavuutta toisi kolme ratkaisevaa muutosta suomalaisessa sisäpolitiikassa:
- Sotasyyllisyyden kumoaminen eduskunnassa.
- Virallinen aloite Karjalan palauttamiseksi Venäjän suuntaan.
- Vasemmistopopulistien vihanlietsonnan kriminalisointi ja selkeä suuntautuminen länsimaisen liberalismin, moniarvoisuuden, avoimuuden ja sivistyksen suuntaan.
On jo aika nähdä Suomen tasavallan aikuistuvan vastuuseen, eheyteen ja hyvään itsetuntoon. Kaikki alkaa Karjala-keskustelun vapauttamisesta nykyisestä nolosta itsesensuurista.
Huonosta itsetunnosta ei synny hyvää jälkeä, ja itseironia johtaa vain hämmennykseen.
Todellisuudessa suomalaisen matkailuelinkeinon ainoa vahvuus on juuri siinä sektorissa, jota itse matkailijat edustavat: yksityisissä yrityksissä.
Matkailuelinkeinoa edistävät parhaiten ne yksityiset yritykset, jotka kilpailuasetelmassa onnistuvat luomaan parhaan hinta/laatu-suhteen. Kentällä yksityiset turistit ja yksityiset yritykset luovat asiakaskontakteja, jonne ei kaivata keskusjohtoista tuputusta.
Keskusjohtoinen valtiollinen valtakoneisto ei pysty sanelemaan ajelehtivan "häviäjäkansan" imagoa, ikään kuin nappia painamalla.
Suomen todellinen imago syntyy itsenäisten matkailijoiden omista kokemuksista eri puolella Suomea. Täysin riippumatta siitä, millaisen tippaleipäkuvion joku on tilauksesta piirtänyt.
Maa, joka häpeää itseään ja kokee "itseironian" olevan keino houkutella turisteja, herättää vain myötähäpeää.
Suomen matkailua voi parantaa vain vapauttamalla suomalaiset vuosisatojen ajan jatkuneesta nöyryyttämisen perinteestä, vapauttamalla julkisen keskustelun sotasyyllisyyden purkamisesta, Karjalan palautusvaatimuksista, Tiitisen listan henkilöistä, suomettuneisuudesta ja muista aiheista, jotka nyt ovat tabuja.
Itseinho, oman maan häpeäminen, oman maan oikeuksien mitätöiminen ja kaiken vieraan ja ulkomaalaisen kritiikitön ihailu tuhoavat Suomi-kuvaa, ja siltä kasvualustalta nousevat nämä "itseironiset" Suomi-imagot.
Suomen matkailulogo on tippaleipää muistuttava töherrys, joka lähinnä symbolisoi kansallista hämmennystä: suomalaisten erityisenä kompastuskivenä ovat suhteet Venäjään, historialliset ja nykyiset.
Äskettäinen Helsingin markkinoiminen "vanhana venäläisenä kaupunkina" ovat tätä samaa suota, josta pitäisi jo nousta.
tiistai 15. heinäkuuta 2008
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Tieteiden kompastuskivet
Tieteestä on tullut uusi uskonto. Me uskomme tiedemiehiä, ja nostamme heidät oraakkelien, profeettojen ja saarnamiesten asemaan, samalla kun olemme syrjäyttäneet uskonnolliset auktoriteetit.
Hyvä ja huono. Hyvä siksi, että tiede voi tutkia asioita ja antaa empiirisesti tutkittuja vastauksia mieltä kiehtoviin kysymyksiin. Huono siksi, että tiede ei todellakaan voi vastata kaikkiin kysymyksiin.
Olen kirjoitellut ilmastonmuutoksesta useita blogeja, koska se on tyypillinen esimerkki propagandasta, jossa tiede muuttuu uskonnoksi ja samalla menettää tieteellisen tutkimuksen metodit ja empiirisen tutkimuksen.
Tiede voidaan luonnehtia kahdella eri tavalla: metodit ja empiirinen tutkimus.
Tiede on tiedettä vain, jos sitä harrastetaan tieteen metodeilla.
Ei siis riitä pelkkä empiirinen tutkimus, jos sitä ei tehdä tieteellisin metodein.
Hyvä esimerkki tieteeksi muuttuneesta uskomusrakenteesta on Darwinin empiiriset tutkimukset Galapagos-saarilla. Vaikka Darwin matkusteli, näki, koki ja kirjoitti, hänen metodinsa olivat täysin epätieteellisiä.
Hänen lintunäytteensä osoittivat, kuinka eri lintulajit ovat erikoistuneet erilaisiin tehtäviin.
Darwin kuitenkin unohti, mikä laji oli löytynyt miltäkin saarelta!
Kun Darwin oli kerännyt mukaansa kilpikonnia, ne olisivat voineet antaa lisävalaistusta evoluutioteoriaan. Mitä siis teki Darwin ryhmineen?
He söivät kaikki kilpikonnat, ja jätteet heitettiin mereen!
Nykypäivän tiedemiehille kannattaa aina muistuttaa metodeista: näytteitä ei sitten syödä, pojat! Ja merkatkaa niihin näytteisiin, mistä ne on otettu!
Ilmastonmuutospropagandan taustalla on näennäistiedettä, mutta empiirinen tutkimus on mahdotonta asioista, joiden ennustetaan tapahtuvan 50 tai 100 vuoden kuluttua!
Universumin tutkimista haittaa se nolo tosiasia, että kaikki mikä nyt näkyy, on miljoonien tai miljardien vuosien takaista informaatiota. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitään siitä, mitä universumissa tapahtuu reaaliajassa.
Maapallon sisäosiin ei kukaan tiedemies ole koskaan astunut. Tiettävästi syvin porattu reikä ulottuu ainoastaan 12 kilometrin syvyyteen. Se sijaitsee laillisella Suomen alueella, Petsamon kunnan alueella, jonka punafasistinen diktaattori Stalin anasti Suomelta 1944. Noin 12 kilometrin syvyydessä vallitsee noin 180 asteen kuumuus, joten syvemmälle ei käytännössä pääse.
Ihmiskunnalla ei näin ollen ole mitään empiiristä tietoa edes oman maapallon sisustasta, ei mitään empiiristä tietoa universumin nykytilasta, ei mitään kykyä ennustaa 50 vuoden päässä olevista sääolosuhteista eikä mitään varmuutta maanpinnalta löytyneiden esineiden todellisesta iästä.
Tieteiden rajoitusten edessä on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä tieteen kyvyttömyys ja jatkaa joko tietämättömyydessä tai kääntyä eri uskontojen tai kulttien pariin, tai sitten kieltää tieteiden rajoitukset ja luoda tieteestä uusi uskonto.
Tiedeuskontoon hurahtaneet tunnistaa helposti monissa nettikeskusteluissa. Näille ihmisille tiede on jo ratkaissut kaiken, ja toisinajattelijat ovat hulluja, hihhuleita tai hurahtaneita.
Mutta jos tiede keskittyy omiin metodeihinsa ja tutkii empiirisesti, se voi ainoastaan myöntää rehellisesti: me emme voi tietää kaikkea.
Me emme pääse edes oman planeettamme sisäosiin. Me emme tiedä, mitä universumissa tapahtuu reaaliajassa. Me emme voi ennustaa tulevaisuutta virheettömästi. Emmekä voi enää virheettömästi rekonstruoida maasta löytyneiden jäämistöjen nojalla maapallon esihistoriaa.
Hyvä ja huono. Hyvä siksi, että tiede voi tutkia asioita ja antaa empiirisesti tutkittuja vastauksia mieltä kiehtoviin kysymyksiin. Huono siksi, että tiede ei todellakaan voi vastata kaikkiin kysymyksiin.
Olen kirjoitellut ilmastonmuutoksesta useita blogeja, koska se on tyypillinen esimerkki propagandasta, jossa tiede muuttuu uskonnoksi ja samalla menettää tieteellisen tutkimuksen metodit ja empiirisen tutkimuksen.
Tiede voidaan luonnehtia kahdella eri tavalla: metodit ja empiirinen tutkimus.
Tiede on tiedettä vain, jos sitä harrastetaan tieteen metodeilla.
Ei siis riitä pelkkä empiirinen tutkimus, jos sitä ei tehdä tieteellisin metodein.
Hyvä esimerkki tieteeksi muuttuneesta uskomusrakenteesta on Darwinin empiiriset tutkimukset Galapagos-saarilla. Vaikka Darwin matkusteli, näki, koki ja kirjoitti, hänen metodinsa olivat täysin epätieteellisiä.
Hänen lintunäytteensä osoittivat, kuinka eri lintulajit ovat erikoistuneet erilaisiin tehtäviin.
Darwin kuitenkin unohti, mikä laji oli löytynyt miltäkin saarelta!
Kun Darwin oli kerännyt mukaansa kilpikonnia, ne olisivat voineet antaa lisävalaistusta evoluutioteoriaan. Mitä siis teki Darwin ryhmineen?
He söivät kaikki kilpikonnat, ja jätteet heitettiin mereen!
Nykypäivän tiedemiehille kannattaa aina muistuttaa metodeista: näytteitä ei sitten syödä, pojat! Ja merkatkaa niihin näytteisiin, mistä ne on otettu!
Ilmastonmuutospropagandan taustalla on näennäistiedettä, mutta empiirinen tutkimus on mahdotonta asioista, joiden ennustetaan tapahtuvan 50 tai 100 vuoden kuluttua!
Universumin tutkimista haittaa se nolo tosiasia, että kaikki mikä nyt näkyy, on miljoonien tai miljardien vuosien takaista informaatiota. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitään siitä, mitä universumissa tapahtuu reaaliajassa.
Maapallon sisäosiin ei kukaan tiedemies ole koskaan astunut. Tiettävästi syvin porattu reikä ulottuu ainoastaan 12 kilometrin syvyyteen. Se sijaitsee laillisella Suomen alueella, Petsamon kunnan alueella, jonka punafasistinen diktaattori Stalin anasti Suomelta 1944. Noin 12 kilometrin syvyydessä vallitsee noin 180 asteen kuumuus, joten syvemmälle ei käytännössä pääse.
Ihmiskunnalla ei näin ollen ole mitään empiiristä tietoa edes oman maapallon sisustasta, ei mitään empiiristä tietoa universumin nykytilasta, ei mitään kykyä ennustaa 50 vuoden päässä olevista sääolosuhteista eikä mitään varmuutta maanpinnalta löytyneiden esineiden todellisesta iästä.
Tieteiden rajoitusten edessä on kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä tieteen kyvyttömyys ja jatkaa joko tietämättömyydessä tai kääntyä eri uskontojen tai kulttien pariin, tai sitten kieltää tieteiden rajoitukset ja luoda tieteestä uusi uskonto.
Tiedeuskontoon hurahtaneet tunnistaa helposti monissa nettikeskusteluissa. Näille ihmisille tiede on jo ratkaissut kaiken, ja toisinajattelijat ovat hulluja, hihhuleita tai hurahtaneita.
Mutta jos tiede keskittyy omiin metodeihinsa ja tutkii empiirisesti, se voi ainoastaan myöntää rehellisesti: me emme voi tietää kaikkea.
Me emme pääse edes oman planeettamme sisäosiin. Me emme tiedä, mitä universumissa tapahtuu reaaliajassa. Me emme voi ennustaa tulevaisuutta virheettömästi. Emmekä voi enää virheettömästi rekonstruoida maasta löytyneiden jäämistöjen nojalla maapallon esihistoriaa.
Mikä on "pedon luku 666"
Vaikka Raamatun arvovalta on romahtanut yleisessä keskustelussa, yksi ilmiö nousee usein myös julkiseen keskusteluun. Se on "pedon luku".
Luku 666 esiintyy useissa eri yhteyksissä, joko "vitsinä" tai jonkinlaisena kannanottona tai manifestina.
Lukua on jo pari tuhatta vuotta yritetty tulkita, milloin se on nähty Hitlerin, Stalinin tai jonkin muun tyrannin nimessä (jonkin laskukaavan mukaan).
Onko sitten vajaat 2000 vuotta sitten kirjoitettu Johanneksen ilmestys, maailman loppua kuvaava ennustus relevantti? Se on uskon asia, eikä yksityisten ihmisten uskon asioihin kannata kajota.
Ennustus on kuitenkin toteutumassa, jos vain haluaa laskea elementit yhteen.
Ennustus kuuluu lyhennettynä näin: "Ja se saa kaikki, pienet ja suuret... panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
Mitä ihmettä?
Miksi kyse on "ostamisesta ja myymisestä"?
Ihmiskunnan ongelmiin kuuluu monenlaisia rahaan liittyviä pulmia. Suomessa on pyritty erilaisiin maksujärjestelmiin, joissa ei käteistä käytettäisi ollenkaan. Muoviraha on käytössä laajalti, ja monet (jonossa edellä kulkevat etenkin) maksavat yksinomaan korteilla (mikä on hitaampaa kuin käteismaksut).
Käteistä ei kuitenkaan voi syrjäyttää. Ulkomaanmatkoilla joudutaan yleensä vaihtamaan valuuttaa, eikä voisi kuvitellakaan, että olisi jonkinlainen kansainvälinen maksukortti, jolla voisi hoitaa kaikki juoksevat maksut vieraissa maissa.
Vai olisiko sellainen mahdollista?
Ei todellakaan, käteinen on ja pysyy.
"Pedon merkki" vaikuttaa nykyteknologian valossa järjestelmältä, joka on kieltämättä nerokas. Jos kaikki elävät ihmiset ("pienet ja suuret") saisivat pankkikortin kehoonsa henkilökohtaisen tunnuksen, silloin ei voisi väärentää rahaa, ei varastaa rahaa eikä väärinkäyttää rahaa.
Sen sijaan, että helposti katoava, helposti varastettavissa oleva, helposti väärinkäytettävä luottokortti aiheuttaisi harmia, miksei saman tien merkitä kaikkia maailman ihmisiä jollakin merkillä?
Miksi siis luku 666?
Suomalainen sotu-numero on kiistaton keino identifioida jokainen suomalainen. Syntymäpäivä muodostaa kuusinumeroisen luvun, ja tunnusluku on nelinumeroinen. Suomalaisessa sotu-numerossa ei kuitenkaan ole maatunnusta.
Kansainvälinen sotu-numero vaatisi ensiksi maatunnuksen, sitten syntymäpäivätunnuksen ja lopuksi tunnusluvun.
Viimeinen tunnusluku tulisi olla mieluiten kuusinumeroinen, koska joissakin maissa syntyy yhden päivän aikana niin monta lasta, että nelinumeroinen luku ei riittäisi.
Voisiko sitten maatunnus olla kuuden numeron pituinen? Vähintään. Itse maatunnus vaatisi ainakin 200 eri numeroa, mutta erilliset hallintoalueet ja muut nostaisivat erilaisten maa-alueiden määrän ainakin 300:aan. Eri maiden sisällä voitaisiin lisäksi käyttää maakunta- tai osavaltio-tunnuksia, tai tunnukseen voitaisiin liittää jokin muu tunnus, esimerkiksi rahalaitoksen tai muuhun ryhmään kuulumisen tunnus.
Kansainvälinen "sotu-numero" olisi siis jokaisen elävän ihmisen kiistattomasti identifioiva järjestelmä.
Jos jokainen elävä ihminen saisi yksilöidyn numeronsa, silloihan kyseisellä koodilla olisi rajattomasti käyttötapoja. Luottokortit ja pankkikortit voitaisiin saman tien korvata viivakoodilla, joka olisi tatuoitu ihoon, "oikeaan käteen tai otsaan".
Kaupan kassalla riittäisi vain viivakoodin lukija kädestä tai otsasta, ja rahat siirtyisivät omalta tililtä kaupan tilille. Erillisiä henkilötodistuksia ei tarvittaisi, ei passeja, ei mitään muuta kuin viivakoodin luku, ja kaikki tietäisivät kuka tai mikä olen.
Mitä pahaa sitten olisi siinä, että ihmisten elämä helpottuisi ja jokainen ihminen olisi tunnistettavissa? Ehkä siinä ei sinänsä olisikaan mitään pahaa, vaan ehkä siinä, minkälaisen diktatuurin kautta tällainen järjestelmä voitaisiin pakottaa Papua-Uuden-Guinean alkuasukkaita tai Brasilian sademetsien heimoja myöten.
Tällainen viivakoodijärjestelmä vaatisi totalitääristä diktatuuria, eräänlaisia Neuvostoliittoa, joka alistaisi jokaisen ihmisen valtaansa. Onneksi kyseinen kansojen vankila sentään romahti 1991.
On mielenkiintoista, että Johanneksen ilmestys tavallaan ennustaa television tai internetin käytön. Tai miten sen nyt sitten voi tulkita: "Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin" entäs miten tämä: "...ja saisi aikaan sen, että ketkä vain eivät kumartaneet pedonkuvaa, ne tapettaisiin".
* * *
Olen aina vierastanut massahysteriaa, koska ihmisten taipumus toimia massojen mukana sisältää aina jonkinlaisen diktatuurin tai totalitärismin mahdollisuuden. Valtavien jalkapallostadionien tiheä tunnelma ei vielä johda mihinkään tyranniaan, mutta jos kerran ihmiset luopuvat yksilönvapaudesta ja omasta päätäntävallastaan jalkapallostadionilla, miten helppoa onkaan johdatella heidät tottelemaan seuraavaa diktaattoria?
Toisinajatteleminen on tervettä. Jokaisen terveen yhteiskunnan valtavirtauksia vastaan on huomattava määrä toisinajattelijoita.
En tiedä, onko joku joskus ehdottamassa viivakoodin tatuoimista jokaisen ihmisen käteen tai otsaan, jotta jokainen voisi maksaa ostoksensa tämän henkilökohtaisen viivakoodin avulla. Loogisuudessaan ja käytännöllisyydessään se olisi väistämätön jatke nykypäivän luottokorttien, terrorisminpelon, rikollisuuden ja muiden ongelmien ratkaisemiseksi.
Mutta kuka tai mikä on tämä "peto"?
Luku 666 esiintyy useissa eri yhteyksissä, joko "vitsinä" tai jonkinlaisena kannanottona tai manifestina.
Lukua on jo pari tuhatta vuotta yritetty tulkita, milloin se on nähty Hitlerin, Stalinin tai jonkin muun tyrannin nimessä (jonkin laskukaavan mukaan).
Onko sitten vajaat 2000 vuotta sitten kirjoitettu Johanneksen ilmestys, maailman loppua kuvaava ennustus relevantti? Se on uskon asia, eikä yksityisten ihmisten uskon asioihin kannata kajota.
Ennustus on kuitenkin toteutumassa, jos vain haluaa laskea elementit yhteen.
Ennustus kuuluu lyhennettynä näin: "Ja se saa kaikki, pienet ja suuret... panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."
Mitä ihmettä?
Miksi kyse on "ostamisesta ja myymisestä"?
Ihmiskunnan ongelmiin kuuluu monenlaisia rahaan liittyviä pulmia. Suomessa on pyritty erilaisiin maksujärjestelmiin, joissa ei käteistä käytettäisi ollenkaan. Muoviraha on käytössä laajalti, ja monet (jonossa edellä kulkevat etenkin) maksavat yksinomaan korteilla (mikä on hitaampaa kuin käteismaksut).
Käteistä ei kuitenkaan voi syrjäyttää. Ulkomaanmatkoilla joudutaan yleensä vaihtamaan valuuttaa, eikä voisi kuvitellakaan, että olisi jonkinlainen kansainvälinen maksukortti, jolla voisi hoitaa kaikki juoksevat maksut vieraissa maissa.
Vai olisiko sellainen mahdollista?
Ei todellakaan, käteinen on ja pysyy.
"Pedon merkki" vaikuttaa nykyteknologian valossa järjestelmältä, joka on kieltämättä nerokas. Jos kaikki elävät ihmiset ("pienet ja suuret") saisivat pankkikortin kehoonsa henkilökohtaisen tunnuksen, silloin ei voisi väärentää rahaa, ei varastaa rahaa eikä väärinkäyttää rahaa.
Sen sijaan, että helposti katoava, helposti varastettavissa oleva, helposti väärinkäytettävä luottokortti aiheuttaisi harmia, miksei saman tien merkitä kaikkia maailman ihmisiä jollakin merkillä?
Miksi siis luku 666?
Suomalainen sotu-numero on kiistaton keino identifioida jokainen suomalainen. Syntymäpäivä muodostaa kuusinumeroisen luvun, ja tunnusluku on nelinumeroinen. Suomalaisessa sotu-numerossa ei kuitenkaan ole maatunnusta.
Kansainvälinen sotu-numero vaatisi ensiksi maatunnuksen, sitten syntymäpäivätunnuksen ja lopuksi tunnusluvun.
Viimeinen tunnusluku tulisi olla mieluiten kuusinumeroinen, koska joissakin maissa syntyy yhden päivän aikana niin monta lasta, että nelinumeroinen luku ei riittäisi.
Voisiko sitten maatunnus olla kuuden numeron pituinen? Vähintään. Itse maatunnus vaatisi ainakin 200 eri numeroa, mutta erilliset hallintoalueet ja muut nostaisivat erilaisten maa-alueiden määrän ainakin 300:aan. Eri maiden sisällä voitaisiin lisäksi käyttää maakunta- tai osavaltio-tunnuksia, tai tunnukseen voitaisiin liittää jokin muu tunnus, esimerkiksi rahalaitoksen tai muuhun ryhmään kuulumisen tunnus.
Kansainvälinen "sotu-numero" olisi siis jokaisen elävän ihmisen kiistattomasti identifioiva järjestelmä.
Jos jokainen elävä ihminen saisi yksilöidyn numeronsa, silloihan kyseisellä koodilla olisi rajattomasti käyttötapoja. Luottokortit ja pankkikortit voitaisiin saman tien korvata viivakoodilla, joka olisi tatuoitu ihoon, "oikeaan käteen tai otsaan".
Kaupan kassalla riittäisi vain viivakoodin lukija kädestä tai otsasta, ja rahat siirtyisivät omalta tililtä kaupan tilille. Erillisiä henkilötodistuksia ei tarvittaisi, ei passeja, ei mitään muuta kuin viivakoodin luku, ja kaikki tietäisivät kuka tai mikä olen.
Mitä pahaa sitten olisi siinä, että ihmisten elämä helpottuisi ja jokainen ihminen olisi tunnistettavissa? Ehkä siinä ei sinänsä olisikaan mitään pahaa, vaan ehkä siinä, minkälaisen diktatuurin kautta tällainen järjestelmä voitaisiin pakottaa Papua-Uuden-Guinean alkuasukkaita tai Brasilian sademetsien heimoja myöten.
Tällainen viivakoodijärjestelmä vaatisi totalitääristä diktatuuria, eräänlaisia Neuvostoliittoa, joka alistaisi jokaisen ihmisen valtaansa. Onneksi kyseinen kansojen vankila sentään romahti 1991.
On mielenkiintoista, että Johanneksen ilmestys tavallaan ennustaa television tai internetin käytön. Tai miten sen nyt sitten voi tulkita: "Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin" entäs miten tämä: "...ja saisi aikaan sen, että ketkä vain eivät kumartaneet pedonkuvaa, ne tapettaisiin".
* * *
Olen aina vierastanut massahysteriaa, koska ihmisten taipumus toimia massojen mukana sisältää aina jonkinlaisen diktatuurin tai totalitärismin mahdollisuuden. Valtavien jalkapallostadionien tiheä tunnelma ei vielä johda mihinkään tyranniaan, mutta jos kerran ihmiset luopuvat yksilönvapaudesta ja omasta päätäntävallastaan jalkapallostadionilla, miten helppoa onkaan johdatella heidät tottelemaan seuraavaa diktaattoria?
Toisinajatteleminen on tervettä. Jokaisen terveen yhteiskunnan valtavirtauksia vastaan on huomattava määrä toisinajattelijoita.
En tiedä, onko joku joskus ehdottamassa viivakoodin tatuoimista jokaisen ihmisen käteen tai otsaan, jotta jokainen voisi maksaa ostoksensa tämän henkilökohtaisen viivakoodin avulla. Loogisuudessaan ja käytännöllisyydessään se olisi väistämätön jatke nykypäivän luottokorttien, terrorisminpelon, rikollisuuden ja muiden ongelmien ratkaisemiseksi.
Mutta kuka tai mikä on tämä "peto"?
tiistai 8. heinäkuuta 2008
In Memoriam - PeterPan Maailma
Jotakin on tapahtunut PeterPan Maailmalle, koska toimisto on tyhjillään. Puuttumatta tässä mihinkään itse yrityksen tapahtumiin, pieni kommentti lienee kuitenkin paikallaan.
Vaikka yrityksen liikeidea olikin erinomainen, siinä on paljon kysymysmerkkejä. Periaatteena on minimoida oma vastuu ja maksimoida matkan hinta. Jos kaikki menee hyvin, matka voi olla unohtumaton. Itse matkavalikoima on kiinnostava, ja koko ajan uusia tuulia tuova yritys antaa itsestään dynaamisen vaikutelman.
Poikkeukselliset lisäehdot paljastavat mistä on kysymys:
Matkanjärjestäjä ei siis itse toimi Suomesta käsin, eikä siten ole vastuussa Suomesta alkavasta matkasta!
Pahimmassa tapauksessa asiakas siis itse ostaa lennon, ja sen jälkeen huomaa, että mitään matkaa ei olekaan!
Matka maksetaan vasta perillä, jolloin kaikki liikevaihto jää Suomen ulkopuolelle:
Tämä on nerokas idea, ja se pitää toiminnan näennäisesti laillisena ja mahdollisimman voitollisena matkanjärjestäjälle.
Vastuu on asiakkaalla:
Matkaehtojen jälkeen on vielä "pieni printti"
Itse osallistuin kerran matkanjohtamiseen sen jälkeen, kun ennalta sovittu matkanjohtaja oli estynyt matkanvetämiseen. Kohteena oli Sumatra sekä sen länsipuolella oleva Nias-saari.
Tästä on jo vuosia.
Ongelmana oli se, ettei itse matkanjärjestäjä antanut minkäänlaisia ohjeita. Perillä kävi ilmi, että kukaan ollut koskaan käynyt Nias-saarella aiemmin! Ei omistaja, ei aikaisempi matkanjohtaja, ei kukaan yrityksen edustajista!
Kun tämä paljastui matkan alkupäivinä, jouduin kertomaan asiakkaille, että joudumme tarkistamaan matkaohjelmaa, jotta vältämme ongelmat.
Ongelma paljastui aikatauluista. Tuorein Lonely Planet väitti, että Nias-saarelle ei mene yhtään laivaa sunnuntaina. Kuitenkin matkanjärjestäjä oli luvannut ohjelman, jossa laiva lähtisi nimenomaan sunnuntaina.
Kun kerroin ohjelmanmuutoksesta, asiakkaat luulivat, että matkanjohtaja on väärässä, ja että yrityksen omistajat, johtajat tms. tietävät paremmin ja ovat siten oikeassa.
Jouduin siis sumplimaan vastuun, matkaopaskirjan antaman tiedon, pioneerimatkan yllätysten ja epäileväiden asiakkaiden ristitulessa.
Vastuullisesti siis muutin ohjelman aikataulua yhtä päivää myöhemmäksi. Lonely Planet oli ilmeisesti oikeassa, ja pääsimme samana iltana laivaan kuin mitä tulimme satamakaupunkiin.
Loppumatka oli pettymys: asiakkaat kaipasivat niin paljon "luvattuja" Nias-saaren hiekkarantoja, että polttivat lopulta perille päästyään ihonsa punaiseksi. Itse jäin saaren satamakaupunkiin varaamaan laivalippuja, jotta ryhmä pääsisi pois saarelta ja myös varattuun kotimatkalentoon. Palasin seuraavana päivänä tavatakseni vihaiset asiakkaat, ihot punaisena.
Kun Nias-saaren rannat olivat pettymys, ja kun paluu oli 24 tuntia myöhemmin kuin ohjelmassa luki, jouduimme istumaan lopulta koko paluumatkan minibusseissa. Muistikuvat eivät ole kauniita: vaikka kuski ajoi "normaalisti", asiakkaat olivat paniikissa ja uskoivat kuolevansa jokaisessa ohituksessa.
Ehdimme ennen aamuyötä Medanin hotelliin, ja seuraavana aamuna lennolle.
Kokemus oli kokonaisuudessaan karmea. Matkanjärjestäjä ei tehnyt mitään helpottaakseen matkan toteutumista. Kaikki oli matkanjohtajan kekseliäisyyden, nokkeluuden ja extempore-vainun varassa. Kun ratkaisut tehtiin vastuullisesti ryhmän vuoksi, asiakkaat itse asiassa kuvittelivat matkanjohtajan pettävän heitä ja omistajien tai matkaohjelman luojien olevan oikeassa.
Todellisuus oli aivan toisenlainen: itse yrityksellä ei ollut mitään kokemusta Nias-saaren matkailusta. Kaikki jäi matkanjohtajan aloitteellisuuden varaan.
Teknisesti matka toteutui ohjelman mukaan, mutta asiakkaat olivat vihaisia kuin ampiaiset.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että itse yritys olisi epäonnistunut. Yksi matka epäonnistui asiakkaiden mielestä, ja se tarkoittaa, että matka epäonnistui.
Onko sitten tämä yksittäinen Sumatran/Nias-saaren matka jotenkin oireellinen tapaus? Sitä on mahdotonta sanoa, ellei ole itse käynyt usealla matkalla!
Filosofisesti PeterPanMaailma ei ole yksiselitteinen. Jos matka tehdään ryhmässä, miksei sitten osallistuta Aurinkomatkojen kiertomatkaan, kun Aurinkomatkat on kuitenkin selkeästi enemmän vastuuta ottava matkanjärjestäjä?
Jos taas korostetaan seikkailumatkailua, miksei matkalle lähdetä yksin tai kaksin, ilman ikäviä yllätyksiä, joita vastuuta asiakkaalle siirtävä matkanjärjestäjä voi tuoda peliin?
Itse en tiedä, jatkaako PeterPanMaailma pelkästään nettikaupan kautta, jos itse toimisto on tyhjillään.
Itse matkat ovat olleet kekseliäitä ja idearikkaita. Mutta onko tällainen konsepti sittenkään toimiva?
Yleensä tähän asiaan vastauksia antavat kysyntä, tarjonta sekä Suomen laki. Jäämme odottamaan...
Vaikka yrityksen liikeidea olikin erinomainen, siinä on paljon kysymysmerkkejä. Periaatteena on minimoida oma vastuu ja maksimoida matkan hinta. Jos kaikki menee hyvin, matka voi olla unohtumaton. Itse matkavalikoima on kiinnostava, ja koko ajan uusia tuulia tuova yritys antaa itsestään dynaamisen vaikutelman.
Poikkeukselliset lisäehdot paljastavat mistä on kysymys:
"PeterPanMaailma ei myy lentolippuja. Asiakas vastaa itse lennon varaamisesta ja sen maksamisesta. Asiakas voi siis varata lennon itse valitsemaltaan taholta. Myös yhteistyökumppanimme lähettää asiakkaille tarjouksen lennoista siinä vaiheessa kun vahvistamme matkan toteutumisen."
Matkanjärjestäjä ei siis itse toimi Suomesta käsin, eikä siten ole vastuussa Suomesta alkavasta matkasta!
Pahimmassa tapauksessa asiakas siis itse ostaa lennon, ja sen jälkeen huomaa, että mitään matkaa ei olekaan!
"Asiakas varaa lennon vasta sen jälkeen kun Peter Pan Maailma on vahvistanut matkan toteutumisen sähköpostilla tai postitse. Mikäli asiakas varaa lennon ennen vahvistusta, ja matkaa ei toteuteta, ei PPM Oy vastaa kuluista joita mahdollisesti käyttämättä jäävä lento aiheuttaa."
Matka maksetaan vasta perillä, jolloin kaikki liikevaihto jää Suomen ulkopuolelle:
"PeterPanMaailman matkan virallinen alku- ja päätepiste on aina ensimmäisen ja viimeisen päivän hotelli tai kohdemaan lentokenttä ohjelman mukaan."
Tämä on nerokas idea, ja se pitää toiminnan näennäisesti laillisena ja mahdollisimman voitollisena matkanjärjestäjälle.
Vastuu on asiakkaalla:
"Asiakas osallistuu omalla vastuullaan kaikkiin retkiin ja aktiviteetteihin ottaen huomioon oman kuntonsa ja terveydentilansa. Matkan aikana asiakkaalla on oltava voimassa oleva henkilövahingot kattava matkavakuutus. Asiakkaan matkatavarat ovat aina asiakkaan omalla vastuulla."
Matkaehtojen jälkeen on vielä "pieni printti"
"käytännössä pyrimme pykälien edelle."
Itse osallistuin kerran matkanjohtamiseen sen jälkeen, kun ennalta sovittu matkanjohtaja oli estynyt matkanvetämiseen. Kohteena oli Sumatra sekä sen länsipuolella oleva Nias-saari.
Tästä on jo vuosia.
Ongelmana oli se, ettei itse matkanjärjestäjä antanut minkäänlaisia ohjeita. Perillä kävi ilmi, että kukaan ollut koskaan käynyt Nias-saarella aiemmin! Ei omistaja, ei aikaisempi matkanjohtaja, ei kukaan yrityksen edustajista!
Kun tämä paljastui matkan alkupäivinä, jouduin kertomaan asiakkaille, että joudumme tarkistamaan matkaohjelmaa, jotta vältämme ongelmat.
Ongelma paljastui aikatauluista. Tuorein Lonely Planet väitti, että Nias-saarelle ei mene yhtään laivaa sunnuntaina. Kuitenkin matkanjärjestäjä oli luvannut ohjelman, jossa laiva lähtisi nimenomaan sunnuntaina.
Kun kerroin ohjelmanmuutoksesta, asiakkaat luulivat, että matkanjohtaja on väärässä, ja että yrityksen omistajat, johtajat tms. tietävät paremmin ja ovat siten oikeassa.
Jouduin siis sumplimaan vastuun, matkaopaskirjan antaman tiedon, pioneerimatkan yllätysten ja epäileväiden asiakkaiden ristitulessa.
Vastuullisesti siis muutin ohjelman aikataulua yhtä päivää myöhemmäksi. Lonely Planet oli ilmeisesti oikeassa, ja pääsimme samana iltana laivaan kuin mitä tulimme satamakaupunkiin.
Loppumatka oli pettymys: asiakkaat kaipasivat niin paljon "luvattuja" Nias-saaren hiekkarantoja, että polttivat lopulta perille päästyään ihonsa punaiseksi. Itse jäin saaren satamakaupunkiin varaamaan laivalippuja, jotta ryhmä pääsisi pois saarelta ja myös varattuun kotimatkalentoon. Palasin seuraavana päivänä tavatakseni vihaiset asiakkaat, ihot punaisena.
Kun Nias-saaren rannat olivat pettymys, ja kun paluu oli 24 tuntia myöhemmin kuin ohjelmassa luki, jouduimme istumaan lopulta koko paluumatkan minibusseissa. Muistikuvat eivät ole kauniita: vaikka kuski ajoi "normaalisti", asiakkaat olivat paniikissa ja uskoivat kuolevansa jokaisessa ohituksessa.
Ehdimme ennen aamuyötä Medanin hotelliin, ja seuraavana aamuna lennolle.
Kokemus oli kokonaisuudessaan karmea. Matkanjärjestäjä ei tehnyt mitään helpottaakseen matkan toteutumista. Kaikki oli matkanjohtajan kekseliäisyyden, nokkeluuden ja extempore-vainun varassa. Kun ratkaisut tehtiin vastuullisesti ryhmän vuoksi, asiakkaat itse asiassa kuvittelivat matkanjohtajan pettävän heitä ja omistajien tai matkaohjelman luojien olevan oikeassa.
Todellisuus oli aivan toisenlainen: itse yrityksellä ei ollut mitään kokemusta Nias-saaren matkailusta. Kaikki jäi matkanjohtajan aloitteellisuuden varaan.
Teknisesti matka toteutui ohjelman mukaan, mutta asiakkaat olivat vihaisia kuin ampiaiset.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että itse yritys olisi epäonnistunut. Yksi matka epäonnistui asiakkaiden mielestä, ja se tarkoittaa, että matka epäonnistui.
Onko sitten tämä yksittäinen Sumatran/Nias-saaren matka jotenkin oireellinen tapaus? Sitä on mahdotonta sanoa, ellei ole itse käynyt usealla matkalla!
Filosofisesti PeterPanMaailma ei ole yksiselitteinen. Jos matka tehdään ryhmässä, miksei sitten osallistuta Aurinkomatkojen kiertomatkaan, kun Aurinkomatkat on kuitenkin selkeästi enemmän vastuuta ottava matkanjärjestäjä?
Jos taas korostetaan seikkailumatkailua, miksei matkalle lähdetä yksin tai kaksin, ilman ikäviä yllätyksiä, joita vastuuta asiakkaalle siirtävä matkanjärjestäjä voi tuoda peliin?
Itse en tiedä, jatkaako PeterPanMaailma pelkästään nettikaupan kautta, jos itse toimisto on tyhjillään.
Itse matkat ovat olleet kekseliäitä ja idearikkaita. Mutta onko tällainen konsepti sittenkään toimiva?
Yleensä tähän asiaan vastauksia antavat kysyntä, tarjonta sekä Suomen laki. Jäämme odottamaan...
sunnuntai 6. heinäkuuta 2008
Neuvostohistoria kummittelee aina vaan
Ihmettelin taannoin Lonely Planetin Russia-opaskirjan valheellista Viipuri-historiaa. Enää en ihmettele. Nyt tiedän mistä se on kopioitu.
Syyllinen on valheellisen neuvostohistorian omaksunut angloamerikkalainen sotilas John Everett-Heath, jonka kirja Place Names of the World eurooppalaisten paikannimien muutoksista sisältää tämän Viipuritekstin.
Vastaväitteet:
Viipuri siirtyi hallinnollisesti jo vuonna 1812 Helsingin hallinnoiman Suomen suuriruhtinaskunnan osaksi. Sitä ennen se oli osa "Vanhaa Suomea".
Viipuri ei ollut "in Finnish hands" vaan itsenäisen, tunnustetun Suomen valtion osa. Viipuri oli myös ennen vuotta 1918 osa Helsingistä käsin hallinnoitua Suomea.
Viipuria ei "uudelleen nimetty" 1918, vaan se oli Viipuri jo 1800-luvulla, tiettävästi jo sitä ennenkin.
Moskovan rauhansopimus ei "palauttanut" Viipuria Neuvostoliitolle, koska Viipuri ei koskaan ollut osa Neuvostoliittoa. Viipuri oli valloitettuna alueena osa Venäjän imperiumia vain 1710-1812, ja sen jälkeen osana Suomen autonomiaa. Se, että Suomen autonomia oli osa Venäjän imperiumia ei poista sitä tosiasiaa, että kokonaista Suomea hallinnoitiin Helsingistä käsin 1812-1917.
Viipuri ei tietääkseni ollut koskaan "saksalaisten joukkojen miehittämä" jatkosodan aikana.
Sen sijaan se oli 6.12.1941 alkaen palautettu osaksi Suomen tasavaltaa. Kyseessä ei ollut siis "miehitys" vaan laillisen, sopimusten mukaisen asiantilan palauttaminen sotaa edeltävään aikaan.
Viipurissa oli 1941-44 itsenäisen Suomen armeija, sekä runsas siviiliväestö, omassa kotikaupungissaan, omissa kodeissansa.
* * *
Räikeän neuvostopropagandan julkaiseminen osana englanninkielistä tietokirjaa Britannian ja USA:n tietokirjallisuus ja itse kirjoittaja John Everett-Heath on saanut irtoamattoman tahran nimeensä.
Syyllinen on valheellisen neuvostohistorian omaksunut angloamerikkalainen sotilas John Everett-Heath, jonka kirja Place Names of the World eurooppalaisten paikannimien muutoksista sisältää tämän Viipuritekstin.
Means "holy fort" in Swedish. Originally built and held by the Swedes (1293 - 1710), then the Russians (1710 - 1918). While in Finnish hands (1918 - 40) renamed. By the treaty of Moscow (Mar 1941) ceded back to the USSR, at the end of the Soviet-Finnish Winter War. Occupied by German and Finnish forces (1941-44).
Vastaväitteet:
Viipuri siirtyi hallinnollisesti jo vuonna 1812 Helsingin hallinnoiman Suomen suuriruhtinaskunnan osaksi. Sitä ennen se oli osa "Vanhaa Suomea".
Viipuri ei ollut "in Finnish hands" vaan itsenäisen, tunnustetun Suomen valtion osa. Viipuri oli myös ennen vuotta 1918 osa Helsingistä käsin hallinnoitua Suomea.
Viipuria ei "uudelleen nimetty" 1918, vaan se oli Viipuri jo 1800-luvulla, tiettävästi jo sitä ennenkin.
Moskovan rauhansopimus ei "palauttanut" Viipuria Neuvostoliitolle, koska Viipuri ei koskaan ollut osa Neuvostoliittoa. Viipuri oli valloitettuna alueena osa Venäjän imperiumia vain 1710-1812, ja sen jälkeen osana Suomen autonomiaa. Se, että Suomen autonomia oli osa Venäjän imperiumia ei poista sitä tosiasiaa, että kokonaista Suomea hallinnoitiin Helsingistä käsin 1812-1917.
Viipuri ei tietääkseni ollut koskaan "saksalaisten joukkojen miehittämä" jatkosodan aikana.
Sen sijaan se oli 6.12.1941 alkaen palautettu osaksi Suomen tasavaltaa. Kyseessä ei ollut siis "miehitys" vaan laillisen, sopimusten mukaisen asiantilan palauttaminen sotaa edeltävään aikaan.
Viipurissa oli 1941-44 itsenäisen Suomen armeija, sekä runsas siviiliväestö, omassa kotikaupungissaan, omissa kodeissansa.
* * *
Räikeän neuvostopropagandan julkaiseminen osana englanninkielistä tietokirjaa Britannian ja USA:n tietokirjallisuus ja itse kirjoittaja John Everett-Heath on saanut irtoamattoman tahran nimeensä.
Hesarin "toisinajattelijat" taas pielessä
Hesari julkaisi tänään koko sivun jutun "toisinajattelijoista".
Juttuun oli kuin olikin päässyt yksi toisinajattelija, Pentti Linkola, jonka tunnusmerkit ovat kiistattomia: hän oikeasti ajattelee, hän julkaisee ajatuksiaan, niissä on sisäistä logiikkaa, hän elää ainakin osittain niinkuin opettaa ja hän on oikeasti establishmentin ulkopuolella.
Sen sijaan yliopistojen professorit tai Yleisradion toimittajat tai valtalehtien päätoimittajat tuskin ovat "toisinajattelijoita". He vain ovat eri mieltä kuin pääkaupunkiseudun monopolilehti, jonka suoltama yksipuolinen propaganda on demarivetoisen monopolilehden näkökulmasta ainoa oikea.
Toisekseen, yhteenkään alle 30-vuotiaaseen "toisinajattelijaan" ei kannata luottaa. Toisinajattelu vaatii elämänkokemusta. Kateudesta, katkeruudesta ja köyhyydestä kumpuavat nuorten ihmisten kokemat ahdistukset eivät ole toisinajattelua vaan nuoruuden kasvukipuja, jopa hulluutta. Nuorten kokema viha on lapsuuden traumoista kumpuava henkinen häiriö, joka voidaan kanavoida mihin tahansa, riippuen kuka lietsoo vihaa äänekkäimmin. Nykyään lietsotaan eniten vihaa ilmanstonmuutoksen nimissä, globalisaatiodebatin vihanlietsonta on ehkä jäänyt kakkoseksi.
"Putinismin" kannattaja ei ole toisinajattelija, vaan massiivisen itänaapurin voimapolitiikkaa myötäilevä suomalainen, jonka asenteet lähentelevät maanpetturuutta. Tosin samanlaisia suuntauksia on kutsuttu milloin suomettuneisuudeksi, milloin ainoaksi ulkopolitiikaksi, milloin Paasikiven-Kekkosen linjaksi. Ne edustavat käytännössä valtavirtaa, koska maamme johtokin julistaa "hyviä naapuruussuhteita". "putinisti" ei myöskään voi olla varsinainen ajattelija, jos menneisyydestä löytyy alkoholismia, huumeriippuvuutta tai psykiatrista hoitoa. Mielen järkkyminen ei ole yhteneväistä "toisinajattelun" kanssa.
"Globalisaatiokritiikki" ei ole toisinajattelua, koska maamme presidentti edustaa sitä itsekin. Toisinajattelijan olisi oltava eri mieltä, ei samaa mieltä, valtaa pitävien kanssa.
Hesarin lista on jälleen kerran osoitus siitä, miten monopolimedia käyttää häikäilemättömästi hallitsevaa markkinaosuuttaan väärin.
Todellisuudessa "toisinajattelijat" ovat niin eri linjoilla kuin maamme johtoa myötäilevä Hesari, ettei Hesari edes halua/uskalla/kehtaa mainita näitä ihmisiä.
Esimerkiksi kukaan Karjalan palautuksen kannattaja ei ole listalla, vaikka Karjalan palautusta kannattava on todellinen toisinajattelija: hän on eri mieltä kuin lähes kaikki ministerit, presidentti, kansanedustajat, päätoimittajat ja vasemmistopopulistiset kolumnistit. Vankkaa mielipiteenmuodostusta tulee runsaasti ProKarelian ja Aluepalautus ry:n suunnalta, ja nimet ovat yleisesti tiedossa. Silti HS vaikenee näistä todellisista toisinajattelijoista.
Hesarin kritiikot puuttuvat myös listalta. Näistä tunnetuimpiin kuuluva henkilö on kirjoittanut ainakin kaksi Hesaria kritisoivaa kirjaa. Tämä myös Karjalan palauttajana tunnettu intellektuelli toisinajattelija on vaiettu Hesarin sivuilla (mikä onkin selkein toisinajattelun tunnusmerkki).
Ottamalla kaikenmaailman dandyjä ja kettutyttöjä sekä valtiollisissa viroissa olevia professoreja mukaan Hesari on tehnyt toisinajattelulle karhunpalveluksen.
Paitsi siinä, että artikkelin julkaiseminen avaa (toivottavasti) laajemman keskustelun suomalaisesta toisinajattelusta.
Juttuun oli kuin olikin päässyt yksi toisinajattelija, Pentti Linkola, jonka tunnusmerkit ovat kiistattomia: hän oikeasti ajattelee, hän julkaisee ajatuksiaan, niissä on sisäistä logiikkaa, hän elää ainakin osittain niinkuin opettaa ja hän on oikeasti establishmentin ulkopuolella.
Sen sijaan yliopistojen professorit tai Yleisradion toimittajat tai valtalehtien päätoimittajat tuskin ovat "toisinajattelijoita". He vain ovat eri mieltä kuin pääkaupunkiseudun monopolilehti, jonka suoltama yksipuolinen propaganda on demarivetoisen monopolilehden näkökulmasta ainoa oikea.
Toisekseen, yhteenkään alle 30-vuotiaaseen "toisinajattelijaan" ei kannata luottaa. Toisinajattelu vaatii elämänkokemusta. Kateudesta, katkeruudesta ja köyhyydestä kumpuavat nuorten ihmisten kokemat ahdistukset eivät ole toisinajattelua vaan nuoruuden kasvukipuja, jopa hulluutta. Nuorten kokema viha on lapsuuden traumoista kumpuava henkinen häiriö, joka voidaan kanavoida mihin tahansa, riippuen kuka lietsoo vihaa äänekkäimmin. Nykyään lietsotaan eniten vihaa ilmanstonmuutoksen nimissä, globalisaatiodebatin vihanlietsonta on ehkä jäänyt kakkoseksi.
"Putinismin" kannattaja ei ole toisinajattelija, vaan massiivisen itänaapurin voimapolitiikkaa myötäilevä suomalainen, jonka asenteet lähentelevät maanpetturuutta. Tosin samanlaisia suuntauksia on kutsuttu milloin suomettuneisuudeksi, milloin ainoaksi ulkopolitiikaksi, milloin Paasikiven-Kekkosen linjaksi. Ne edustavat käytännössä valtavirtaa, koska maamme johtokin julistaa "hyviä naapuruussuhteita". "putinisti" ei myöskään voi olla varsinainen ajattelija, jos menneisyydestä löytyy alkoholismia, huumeriippuvuutta tai psykiatrista hoitoa. Mielen järkkyminen ei ole yhteneväistä "toisinajattelun" kanssa.
"Globalisaatiokritiikki" ei ole toisinajattelua, koska maamme presidentti edustaa sitä itsekin. Toisinajattelijan olisi oltava eri mieltä, ei samaa mieltä, valtaa pitävien kanssa.
Hesarin lista on jälleen kerran osoitus siitä, miten monopolimedia käyttää häikäilemättömästi hallitsevaa markkinaosuuttaan väärin.
Todellisuudessa "toisinajattelijat" ovat niin eri linjoilla kuin maamme johtoa myötäilevä Hesari, ettei Hesari edes halua/uskalla/kehtaa mainita näitä ihmisiä.
Esimerkiksi kukaan Karjalan palautuksen kannattaja ei ole listalla, vaikka Karjalan palautusta kannattava on todellinen toisinajattelija: hän on eri mieltä kuin lähes kaikki ministerit, presidentti, kansanedustajat, päätoimittajat ja vasemmistopopulistiset kolumnistit. Vankkaa mielipiteenmuodostusta tulee runsaasti ProKarelian ja Aluepalautus ry:n suunnalta, ja nimet ovat yleisesti tiedossa. Silti HS vaikenee näistä todellisista toisinajattelijoista.
Hesarin kritiikot puuttuvat myös listalta. Näistä tunnetuimpiin kuuluva henkilö on kirjoittanut ainakin kaksi Hesaria kritisoivaa kirjaa. Tämä myös Karjalan palauttajana tunnettu intellektuelli toisinajattelija on vaiettu Hesarin sivuilla (mikä onkin selkein toisinajattelun tunnusmerkki).
Ottamalla kaikenmaailman dandyjä ja kettutyttöjä sekä valtiollisissa viroissa olevia professoreja mukaan Hesari on tehnyt toisinajattelulle karhunpalveluksen.
Paitsi siinä, että artikkelin julkaiseminen avaa (toivottavasti) laajemman keskustelun suomalaisesta toisinajattelusta.
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Suomalaisen keskustelun haasteet: Saksa, Saksa, Saksa
Saksa on suomalaiselle keskustelulle suurin haaste. Itse olen kompastellut Saksa-kritiikissä, koska meidän suomalainen mediamme ja koko kansainvälinen viihdeteollisuus ovat demonisoineet Saksan niin tehokkaasti.
Kerran parikymppisenä olin palaamassa interreilaamasta Hampurista pohjoiseen. Junassa kerroin puujalkavitsejä saksalaisista uusille tuttaville. Kun nousimme junasta Puttgartenissa, eräs junassa ollut saksalainen mies tuli juttusilleni. Hän puhui hyvää suomea, ja sanoi paheksuvansa saksalaisvitsejäni. Minun virheeni!
Toinen tapaus ei muistu mieleeni, muuten kuin siten, että Saksassa aiemmin asunut tuttavani kritisoi turhaa Saksa-kritiikkiäni. Tästäkin tapauksesta on jo vuosia.
Saksa-kuva on kehittynyt sen jälkeen, kun Itä-Saksa on palautettu Saksan liittotasavallalle, ja kirjallisuus on tullut tutuksi.
Suomelle Saksa muodostaa täysin poikkeuksellisen historiallisen suhdekehikon kuin millekään toiselle valtiolle.
Suomen erityissuhde on tuomittu mutta samalla täysin väärin ymmärretty. Suomen olisi rehellisesti avattava Saksa-arkku.
Tällaiset erikoisuudet tulevat esille.
SUOMI KRITISOI SAKSAA AINUTLAATUISESTI
- Saksa "myi" Suomen Neuvostoliitolle vuoden 1939 salaisissa neuvotteluissa ja sopimuksissa, jotka natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskenään.
- Saksan vetäytyvä armeija poltti Lapissa kaikki talot. Saksaa voi myös ymmärtää: jatkosodan aikana hyvät suhteet Suomeen olivat muuttuneet sotatoimiksi. Yksilöinä saksalaiset eittämättä pitivät Suomesta ja suomalaisista jatkosodan aikana (ja päinvastoin), joten suuttumus on ymmärrettävissä. Tosin Suomikin toimi Lapin sodan aikana Neuvostoliiton pakottamana.
SUOMI KIITTÄÄ SAKSAA AINUTLAATUISESTI
- Saksa auttoi Suomea ylläpitämään itsenäisyyden ja monipuoluedemokratian vuonna 1918.
- Saksa oli ennen sotia ja miksei tähän päivään saakka todellinen eurooppalainen kulttuurivaltio, jonka anti maailmalle ja Suomelle käsittää luterilaisuuden ohella koko kulttuurielämän kirjon, kaupan, teknologian ja monen muun alan osaamisen kärjen.
- Saksa käytännössä pelasti edes tynkä-Suomen näennäisen itsenäisyyden Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1941. Suomi olisi murtunut ja joutunut kokonaan miehitetyksi ilman Saksan antamaa apua.
- Saksa ei miehittänyt Suomea II Maailmansodan aikana, vaikka se teki niin melkein kaikkialla muualla.
- Saksa ei koskenut yhteenkään Suomen-juutalaiseen II Maailmansodan aikana. Sen sijaan Suomen juutalaiset osallistuivat muiden mukana sotaan laajentumishaluista bolshevikkidiktatuuria vastaan.
Vasemmistopopulistit ovat rynnänneet potkimaan päähän sekä Saksaa että myös Suomea sotien jälkeen, kun Saksa ja erillisesti Suomi ovat maanneet verissäpäin ylivoimaisen väkivaltakoneiston musertamina.
Jokainen vasemmistopopulisti maksaa itse oman riekkumisensa hinnan aikanaan, mutta ylilyönnit loukkaavat sotien uhreja ja kaiken menettäneitä syyttömiä siviilejä.
Ennen sotia, sodissa tai sotien jälkeen ei Suomi ollut Saksa eikä Saksa ollut Suomi.
Suomi oli monipuoluedemokratia, jonka eri kansanedustajat esittivät hyvinkin kriittisiä kommentteja natseista. Samalla pieni osa suomalaisista oli natsimyönteisiä. Tämä eroaa rankasti sotien jälkeisestä todellisuudesta, missä melkeinpä sata prosenttia Suomen poliitikoista oli rähmällään ihmisoikeuksia räikeästi loukanneen neuvostodiktatuurin edessä!
Suomella "ei ollut juutalaisongelmaa", eikä Suomen juutalaisia vainottu eikä luovutettu mihinkään. He osallistuivat samalla puolella kuin Saksa, taistelussa laajentumishaluista neuvostoterroria vastaan.
Suomen vapaa lehdistö salli kirjoituksia, jotka myötäilivät natseja, mutta samalla eduskuntaa myöten esitettiin murskakritiikkiä natseista. Kuuluisin tapaus lienee nuorsuomalaisen ulkoministerimme Rudolf Holstin humalapäissään esittämä Hitler-kritiikki diplomaattisessa tilaisuudessa vuonna 1938. Holsti erotettiin virastaan tämän tapauksen jälkeen.
Ja entä koko 1930-luku? Tuolloin suomalainen monipuoluedemokratia näki vaaleista toiseen sosialistien kasvavan menestyksen, ja samoin 1930-luvulla äärioikeisto laitettiin kuriin. Suomi kehittyi samalla pasifistiseen suuntaan eikä ollut valmiina talvisotaan. Kun vuosikymmen lähensi loppuaan, Suomi lähinnä alkoi valmistautua olympiakisojen isännäksi, vuodeksi 1940.
Tosiasia on se, että Saksa petti Suomen Neuvostoliiton kanssa 1939, ja sen seurauksensa Suomi menetti maaliskuussa 1940 Karjalan, puoli miljoonaa Suomen siviilikansalaista joutui maanpakoon, ja Suomen laillinen ja tunnustettu maakunta puhdistettiin etnisesti, vain sen takia, että Stalin oli "sopinut" Hitlerin kanssa, että Suomi "kuuluu" Neuvostoliitolle.
Tuon rikoksen jäljet ovat edelleenkin näkyvissä Vaalimaan rekkajonoissa, Suomen keskellä kulkevissa piikkilanka-aidoissa ja etnisesti puhdistetuissa suomalaiskaupungeissa, Viipurissa, Käkisalmessa ja Sortavalassa.
Suomalaiset näkevät Saksan täysin toisin kuin useimmat muut maat. Tosiasiat olisi hyvä tunnustaa, myöhäänkin, pikemminkin, kuin ei koskaan.
Kerran parikymppisenä olin palaamassa interreilaamasta Hampurista pohjoiseen. Junassa kerroin puujalkavitsejä saksalaisista uusille tuttaville. Kun nousimme junasta Puttgartenissa, eräs junassa ollut saksalainen mies tuli juttusilleni. Hän puhui hyvää suomea, ja sanoi paheksuvansa saksalaisvitsejäni. Minun virheeni!
Toinen tapaus ei muistu mieleeni, muuten kuin siten, että Saksassa aiemmin asunut tuttavani kritisoi turhaa Saksa-kritiikkiäni. Tästäkin tapauksesta on jo vuosia.
Saksa-kuva on kehittynyt sen jälkeen, kun Itä-Saksa on palautettu Saksan liittotasavallalle, ja kirjallisuus on tullut tutuksi.
Suomelle Saksa muodostaa täysin poikkeuksellisen historiallisen suhdekehikon kuin millekään toiselle valtiolle.
Suomen erityissuhde on tuomittu mutta samalla täysin väärin ymmärretty. Suomen olisi rehellisesti avattava Saksa-arkku.
Tällaiset erikoisuudet tulevat esille.
SUOMI KRITISOI SAKSAA AINUTLAATUISESTI
- Saksa "myi" Suomen Neuvostoliitolle vuoden 1939 salaisissa neuvotteluissa ja sopimuksissa, jotka natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat keskenään.
- Saksan vetäytyvä armeija poltti Lapissa kaikki talot. Saksaa voi myös ymmärtää: jatkosodan aikana hyvät suhteet Suomeen olivat muuttuneet sotatoimiksi. Yksilöinä saksalaiset eittämättä pitivät Suomesta ja suomalaisista jatkosodan aikana (ja päinvastoin), joten suuttumus on ymmärrettävissä. Tosin Suomikin toimi Lapin sodan aikana Neuvostoliiton pakottamana.
SUOMI KIITTÄÄ SAKSAA AINUTLAATUISESTI
- Saksa auttoi Suomea ylläpitämään itsenäisyyden ja monipuoluedemokratian vuonna 1918.
- Saksa oli ennen sotia ja miksei tähän päivään saakka todellinen eurooppalainen kulttuurivaltio, jonka anti maailmalle ja Suomelle käsittää luterilaisuuden ohella koko kulttuurielämän kirjon, kaupan, teknologian ja monen muun alan osaamisen kärjen.
- Saksa käytännössä pelasti edes tynkä-Suomen näennäisen itsenäisyyden Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1941. Suomi olisi murtunut ja joutunut kokonaan miehitetyksi ilman Saksan antamaa apua.
- Saksa ei miehittänyt Suomea II Maailmansodan aikana, vaikka se teki niin melkein kaikkialla muualla.
- Saksa ei koskenut yhteenkään Suomen-juutalaiseen II Maailmansodan aikana. Sen sijaan Suomen juutalaiset osallistuivat muiden mukana sotaan laajentumishaluista bolshevikkidiktatuuria vastaan.
Vasemmistopopulistit ovat rynnänneet potkimaan päähän sekä Saksaa että myös Suomea sotien jälkeen, kun Saksa ja erillisesti Suomi ovat maanneet verissäpäin ylivoimaisen väkivaltakoneiston musertamina.
Jokainen vasemmistopopulisti maksaa itse oman riekkumisensa hinnan aikanaan, mutta ylilyönnit loukkaavat sotien uhreja ja kaiken menettäneitä syyttömiä siviilejä.
Ennen sotia, sodissa tai sotien jälkeen ei Suomi ollut Saksa eikä Saksa ollut Suomi.
Suomi oli monipuoluedemokratia, jonka eri kansanedustajat esittivät hyvinkin kriittisiä kommentteja natseista. Samalla pieni osa suomalaisista oli natsimyönteisiä. Tämä eroaa rankasti sotien jälkeisestä todellisuudesta, missä melkeinpä sata prosenttia Suomen poliitikoista oli rähmällään ihmisoikeuksia räikeästi loukanneen neuvostodiktatuurin edessä!
Suomella "ei ollut juutalaisongelmaa", eikä Suomen juutalaisia vainottu eikä luovutettu mihinkään. He osallistuivat samalla puolella kuin Saksa, taistelussa laajentumishaluista neuvostoterroria vastaan.
Suomen vapaa lehdistö salli kirjoituksia, jotka myötäilivät natseja, mutta samalla eduskuntaa myöten esitettiin murskakritiikkiä natseista. Kuuluisin tapaus lienee nuorsuomalaisen ulkoministerimme Rudolf Holstin humalapäissään esittämä Hitler-kritiikki diplomaattisessa tilaisuudessa vuonna 1938. Holsti erotettiin virastaan tämän tapauksen jälkeen.
Ja entä koko 1930-luku? Tuolloin suomalainen monipuoluedemokratia näki vaaleista toiseen sosialistien kasvavan menestyksen, ja samoin 1930-luvulla äärioikeisto laitettiin kuriin. Suomi kehittyi samalla pasifistiseen suuntaan eikä ollut valmiina talvisotaan. Kun vuosikymmen lähensi loppuaan, Suomi lähinnä alkoi valmistautua olympiakisojen isännäksi, vuodeksi 1940.
Tosiasia on se, että Saksa petti Suomen Neuvostoliiton kanssa 1939, ja sen seurauksensa Suomi menetti maaliskuussa 1940 Karjalan, puoli miljoonaa Suomen siviilikansalaista joutui maanpakoon, ja Suomen laillinen ja tunnustettu maakunta puhdistettiin etnisesti, vain sen takia, että Stalin oli "sopinut" Hitlerin kanssa, että Suomi "kuuluu" Neuvostoliitolle.
Tuon rikoksen jäljet ovat edelleenkin näkyvissä Vaalimaan rekkajonoissa, Suomen keskellä kulkevissa piikkilanka-aidoissa ja etnisesti puhdistetuissa suomalaiskaupungeissa, Viipurissa, Käkisalmessa ja Sortavalassa.
Suomalaiset näkevät Saksan täysin toisin kuin useimmat muut maat. Tosiasiat olisi hyvä tunnustaa, myöhäänkin, pikemminkin, kuin ei koskaan.
Hesari nöyrtyi
Hävyttömän matkaopasarvion kirjasta Romania-Passi julkaissut monopolilehti nöyrtyi julkaisemaan kirjoittajan vastineen, jota kuitenkin kuulemma jouduttiin editoimaan neljään kertaan.
Ei kuulemma mielipidekirjoitus ole alkuperäisen tekijän oma, vaan monopolilehden toimittajien luomus. Pelottava ajatus!
HS herättää vihaa ja pahaa mieltä antamalla vihaisten nuorten naisten sivallella mitensattuu kirjoista, joita sentään on isolla porukalla ja suurella vaivalla saatu julkisuuteen.
Vastaavasti monopolilehden lapsuksia kannattaisi julkaista laajasti eri blogeissa ja muissa julkaisuissa. Tosin monopolilehden tekosista voi järkevästi kritisoida vain todellisia, tapahtuneita mokia. Sen sijaan monopolilehti kritisoi luovia, paljon työtä tekeviä suomalaisia myös sellaisista asioista, joita nämä eivät käytännössä ole tehneet.
Mutta jos se sopii monopolilehden poliittisiin tarkoitusperiin, niin se muuttaa vaikka mustan valkoiseksi ja päinvastoin.
Ei kuulemma mielipidekirjoitus ole alkuperäisen tekijän oma, vaan monopolilehden toimittajien luomus. Pelottava ajatus!
HS herättää vihaa ja pahaa mieltä antamalla vihaisten nuorten naisten sivallella mitensattuu kirjoista, joita sentään on isolla porukalla ja suurella vaivalla saatu julkisuuteen.
Vastaavasti monopolilehden lapsuksia kannattaisi julkaista laajasti eri blogeissa ja muissa julkaisuissa. Tosin monopolilehden tekosista voi järkevästi kritisoida vain todellisia, tapahtuneita mokia. Sen sijaan monopolilehti kritisoi luovia, paljon työtä tekeviä suomalaisia myös sellaisista asioista, joita nämä eivät käytännössä ole tehneet.
Mutta jos se sopii monopolilehden poliittisiin tarkoitusperiin, niin se muuttaa vaikka mustan valkoiseksi ja päinvastoin.
Opaskirjat nettikirjoina?
Minulle on tarjottu yhteistyötä kahden eri nettikirjakuvion kanssa. En ole oikein innostunut.
Matkaopas ei oikein toimi netin kautta.
Matkaopas on työkalu, joka pitää olla käsissä. Matkaopasta tarvitaan liikkuvissa kulkuvälineissä, lentokoneessa, bussissa ja junassa. Sitä avataan eri sivuilta kadulla, metrossa, ostoskeskuksessa ja tienristeyksissä.
Mikään ei nykyteknologiankaan valossa tule korvaamaan kirjapainossa painettua matkaopaskirjaa, jossa on hyvät kartat ja luotettavat listaukset.
Sen sijaan usein "matkaoppaan" nimellä julkaistut tietosanakirjojen ja matkakertomusten yhdistelmät joutavat tulla korvatuiksi nettikirjoilla.
Sitä paitsi nettimatkaopas on jo olemassa.
Sen nimi on internet.
Matkaopas ei oikein toimi netin kautta.
Matkaopas on työkalu, joka pitää olla käsissä. Matkaopasta tarvitaan liikkuvissa kulkuvälineissä, lentokoneessa, bussissa ja junassa. Sitä avataan eri sivuilta kadulla, metrossa, ostoskeskuksessa ja tienristeyksissä.
Mikään ei nykyteknologiankaan valossa tule korvaamaan kirjapainossa painettua matkaopaskirjaa, jossa on hyvät kartat ja luotettavat listaukset.
Sen sijaan usein "matkaoppaan" nimellä julkaistut tietosanakirjojen ja matkakertomusten yhdistelmät joutavat tulla korvatuiksi nettikirjoilla.
Sitä paitsi nettimatkaopas on jo olemassa.
Sen nimi on internet.
perjantai 4. heinäkuuta 2008
Enso on Enso
Joka kerta kun ajan Imatran moottoritietä, tunnen surua ja myötähäpeää suomalaisten puolesta.
Suomalaiset eivät tunnusta edes omaa historiaansa, kun Ensoon johtavan tien risteyksessä ei lue "Enso" vaan "Svetogorsk".
Liettuassa asiat ovat toisin. Vaikka Tilsit ja muu Königsberg eivät koskaan ole kuuluneet Liettuaan, on Tilsitin suuntaan kyltissä edelleenkin kirjoitettuna Tilsit liettualaisittain, ja sen alla neuvostoanastajien antama punafasistinen nimi "Sovetskas" (venäjäksi Sovetsk).
Tilsit on ikimuistoinen rauhansopimuksesta tuttu paikkakunta, joka elää liettualaisissa tienvarsikylteissä.
Enso puolestaan on ikimuistoinen suomalainen teollisuuspaikkakunta, jonka nimi elää yhä ruotsalaisten ostamassa metsäteollisuusjätissä Stora-Enso.
Nyt Ilta-Sanomat julkaisi ison artikkelin bensanhakumatkoista Svetogorskiin. En ainakaan ensilukemaltani huomannut missään mainintaa, että kyseessä on tämä ikimuistoinen Enso.
Suomalaiset unohtavat itse oman historiansa. Ja se on tavattoman häpeällistä.
Suomalaiset eivät tunnusta edes omaa historiaansa, kun Ensoon johtavan tien risteyksessä ei lue "Enso" vaan "Svetogorsk".
Liettuassa asiat ovat toisin. Vaikka Tilsit ja muu Königsberg eivät koskaan ole kuuluneet Liettuaan, on Tilsitin suuntaan kyltissä edelleenkin kirjoitettuna Tilsit liettualaisittain, ja sen alla neuvostoanastajien antama punafasistinen nimi "Sovetskas" (venäjäksi Sovetsk).
Tilsit on ikimuistoinen rauhansopimuksesta tuttu paikkakunta, joka elää liettualaisissa tienvarsikylteissä.
Enso puolestaan on ikimuistoinen suomalainen teollisuuspaikkakunta, jonka nimi elää yhä ruotsalaisten ostamassa metsäteollisuusjätissä Stora-Enso.
Nyt Ilta-Sanomat julkaisi ison artikkelin bensanhakumatkoista Svetogorskiin. En ainakaan ensilukemaltani huomannut missään mainintaa, että kyseessä on tämä ikimuistoinen Enso.
Suomalaiset unohtavat itse oman historiansa. Ja se on tavattoman häpeällistä.
torstai 3. heinäkuuta 2008
Saako ihminen olla itsekseen?
Olin mukana pienen porukan matkalla. Ennen matkaa matkatoimiston edustaja yritti painostaa muita osapuolia varaamaan etukäteen kaikki majoitukset, ja siis lähtemään voucherien kanssa reissuun.
Kohteena oli Venäjä.
Matkatoimiston edustajalla oli toki oma etu mielessä. Oli tarkoitus saada tämän paketin lisäksi myös isommat kalat verkkoon.
Protestoin. Tutkimme Venäjän valtion verkkosivuja, eikä mistään löytynyt katetta matkatoimiston edustajan väitteelle, että turistiviisumilla Venäjälle matkustavalla täytyy olla jokainen yö etukäteen varattuna, maksettuna ja voucherilla vahvistettuna.
Eihän tuollaista enää ole kuin Pohjois-Koreassa!
Matkailualan riesana on tällainen ajatus, jonka mukaan ihminen ei saa olla itsekseen, vaan hänen päällensä syydetään kaikenlaista etukäteisbuukkausta, ennakkomaksuja ja viikkoja ennen matkaa tehtyjä varauksia.
Käytäntö toki toimii monissa yhteyksissä, mutta kysymys on ennen muuta filosofinen:
Saako ihminen olla itsekseen?
Mikä hitto meitä ihmisiä riivaa, että sellainen keskitysleirimania vaatii sen, että jokainen hetki joku toinen valvoo ja yrittää elää elämää meidän puolestamme? (tietysti siten, että me maksamme kaikki kulut...)
Joka aamu herään ilman, että kukaan ulkopuolinen valvoo menemisiäni ja tulemisiani. Itse päätän milloin lähden ajamaan, ja jos tarvitsen yöpaikkaa, järjestän sen illalla itse, ja maksan kulut suoraan hotelliin, majataloon tai missä milloinkin yövyn.
Niin toimin Suomessa, miksen toimisi samalla tavalla ulkomaillakin.
Meidän oleskeluaikamme on rajoitettu yhteen tai kolmeen kuukauteen, tai viisumin voimassaoloaikaan, mutta muita rajoituksia ei ole.
Meidän täytyy noudattaa lakia, ja jos rikomme sitä ja jäämme kiinni, niin sitten paikallinen oikeuslaitos järjestää siitä vallitsevan rangaistuksen, mutta missään ei lue niin, että meidän pitäisi etukäteen ennustaa missä tarvitsemme yöpaikkaa, saatikka että meidän pitäisi maksaa yöpaikasta etukäteen, ainakaan Suomessa!
Asia erikseen on se, että matkatoimistot haluavat maksavia asiakkaita ja monet hotellit toivovat myös ennakkomaksuja ja ennakkovarauksia, mutta missään ei lue, että se olisi pakollista!
Me menimme Venäjälle ilman ensimmäistäkään ennakkovarausta, voucheria, etukäteismaksua tai ennakkotilattua ohjattua kiertoajelua.
Elimme päivät omien tarpeittemme mukaan, järjestimme majapaikat itse ja jatkoimme aamulla omaa elämäämme.
Niin toimin kaikkialla, ja niin saa jokainen toimia, jos haluaa elää vapaasti, itsekseen.
Tosin täytyy sanoa, että jos Venäjä alkaa oikeasti vaatia ennakkoon maksettuja vouchereita turistiviisumin ehtona, niin tämä poika laittaa oikeasti Venäjän-matkailun boikottiin.
Kohteena oli Venäjä.
Matkatoimiston edustajalla oli toki oma etu mielessä. Oli tarkoitus saada tämän paketin lisäksi myös isommat kalat verkkoon.
Protestoin. Tutkimme Venäjän valtion verkkosivuja, eikä mistään löytynyt katetta matkatoimiston edustajan väitteelle, että turistiviisumilla Venäjälle matkustavalla täytyy olla jokainen yö etukäteen varattuna, maksettuna ja voucherilla vahvistettuna.
Eihän tuollaista enää ole kuin Pohjois-Koreassa!
Matkailualan riesana on tällainen ajatus, jonka mukaan ihminen ei saa olla itsekseen, vaan hänen päällensä syydetään kaikenlaista etukäteisbuukkausta, ennakkomaksuja ja viikkoja ennen matkaa tehtyjä varauksia.
Käytäntö toki toimii monissa yhteyksissä, mutta kysymys on ennen muuta filosofinen:
Saako ihminen olla itsekseen?
Mikä hitto meitä ihmisiä riivaa, että sellainen keskitysleirimania vaatii sen, että jokainen hetki joku toinen valvoo ja yrittää elää elämää meidän puolestamme? (tietysti siten, että me maksamme kaikki kulut...)
Joka aamu herään ilman, että kukaan ulkopuolinen valvoo menemisiäni ja tulemisiani. Itse päätän milloin lähden ajamaan, ja jos tarvitsen yöpaikkaa, järjestän sen illalla itse, ja maksan kulut suoraan hotelliin, majataloon tai missä milloinkin yövyn.
Niin toimin Suomessa, miksen toimisi samalla tavalla ulkomaillakin.
Meidän oleskeluaikamme on rajoitettu yhteen tai kolmeen kuukauteen, tai viisumin voimassaoloaikaan, mutta muita rajoituksia ei ole.
Meidän täytyy noudattaa lakia, ja jos rikomme sitä ja jäämme kiinni, niin sitten paikallinen oikeuslaitos järjestää siitä vallitsevan rangaistuksen, mutta missään ei lue niin, että meidän pitäisi etukäteen ennustaa missä tarvitsemme yöpaikkaa, saatikka että meidän pitäisi maksaa yöpaikasta etukäteen, ainakaan Suomessa!
Asia erikseen on se, että matkatoimistot haluavat maksavia asiakkaita ja monet hotellit toivovat myös ennakkomaksuja ja ennakkovarauksia, mutta missään ei lue, että se olisi pakollista!
Me menimme Venäjälle ilman ensimmäistäkään ennakkovarausta, voucheria, etukäteismaksua tai ennakkotilattua ohjattua kiertoajelua.
Elimme päivät omien tarpeittemme mukaan, järjestimme majapaikat itse ja jatkoimme aamulla omaa elämäämme.
Niin toimin kaikkialla, ja niin saa jokainen toimia, jos haluaa elää vapaasti, itsekseen.
Tosin täytyy sanoa, että jos Venäjä alkaa oikeasti vaatia ennakkoon maksettuja vouchereita turistiviisumin ehtona, niin tämä poika laittaa oikeasti Venäjän-matkailun boikottiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)