Julkaisemme kahta eri opaskirjaa Yhdysvaltoihin. New York loppui jo vuosi sitten ja Kalifornia loppuu tämän vuoden aikana.
Tiedostin tilanteen joskus 2 vuotta sitten, jolloin ilmoitin yhteistyökumppaneille, että USA-opaskirjojen uudet painokset siirretään vuoden 2009 alkuun, jolloin USA saa uuden presidentin.
Olen koko ajan olettanut, että uusi presidentti on demokraatti, USA saa jälleen uusia ystäviä, ja sinne matkustaminen lisääntyy. Oppaita ei kaivata ennen vuotta 2009.
Juuri näin näyttää käyneen.
New Yorkissa vain Staten Island valitsi McCainin, kun Obama sai vain 47 prosenttia, tai 73,192 ääntä.
Manhattanilla Barack Obama haali uskomattomat 85% äänistä. Toisaalta tunnelma Manhattanilla oli ennen vaaleja vahvasti Obama-myönteinen. Kävin Harlemissa eräänä sunnuntaina, jolloin kadun varsilla myytiin Obama-nappeja, Obama-teepaitoja, Obama-kaikkea-mahdollista.
Kukaan ei edes maininnut McCainia. Peli oli selvä: Obama sai 490,634 manhattanilaista ääntä.
Queens äänesti Obamaa 75-prosenttisesti, Brooklyn 79-prosenttisesti ja Bronx peräti 88-prosenttisesti.
Meidän on hyvä jatkaa New Yorkin opaskirjan kanssa, kun kaupunki on noin vahvasti (tulevan) istuvan presidentin takana.
torstai 6. marraskuuta 2008
lauantai 1. marraskuuta 2008
Onko Pyhäjärvi Suomen ”Twin Peaks”?
Itsemurha-aalto, salaperäisesti kadonnut teinityttö, koulusurmaajan kotipaikka, merkillisiä yhteensattumia?
Tunnen Suomen hyvin. Kun tein matkaoppaita Suomesta Lonely Planetille, Insight Guidelle ja omalle kustantamolle, kävin melkein kaikissa Suomen kaupungeissa ja kunnissa. Merkittävä poikkeus tästä kaikesta on Pyhäjärvi. En siis ole käynyt koskaan Pyhäjärvellä enkä tiedä siitä juuri mitään. Ehkäpä siksi Pyhäjärvi kummittelee nyt mielessäni vahvemmin kuin mikään muu paikkakunta Suomessa.
Listataanpa muutama tapaus: nuorten miesten itsemurha-aalto 1990-luvun lopussa, kuusi itsemurhaa vuonna 2006, nuorten tyttöjen kuolema liikenneonnettomuudessa, Kauhajoen koulusurmaajan kotitausta ja nyt Eveliinan katoaminen. Liian monta tragediaa yhden paikkakunnan osalle?
Otetaan esimerkiksi Eveliina-tarina. Se on alusta loppuun valhetta. Kukaan ei selviä lokakuun lopulla yhdeksää päivää metsässä kevyissä vaatteissa. Eveliinan väitettiin selviytyneen syömällä etanoita. Lokakuun lopussa ei etanoita enää esiinny luonnossa, ainakaan sankassa metsässä. Miten kukaan voi maata yhdeksää päivää kuusen juurella, pyrkimättä edes ryömimään kotia kohti? Miten kukaan voi kiivetä kuuseen? Miten kuusesta voi olettaa tulla nähdyksi? Miten kukaan voi ensin kiivetä kuuseen ja sitten olettaa, että lentokone näkee hänet?
Miten toisella paikkakunnalla asunut sisko pystyy kertomaan tällaisia yksityiskohtia, jos Eveliina itse on niin huonossa kunnossa?
Jos Eveliinalla oli kevyet vaatteet päällä, hän on ehdottoman varmasti lähtenyt jonkun autoon – ei suinkaan ulkoilemaan. Jos kännykkä on jäänyt kotiin, se voi indikoida halua estää kenenkään perään huutelu. Jos näin on, kuka haki Eveliinan autolla, ja mitä salattavaa tapaukseen liittyy?
Yleisen elämänkokemuksen ja maalaisjärjen kautta asia voi olla vain kutakuinkin näin: Eveliina on joutunut poistumaan kotoaan ja jopa kotipaikkakunnaltaan jonkun autolla liikkuvan henkilön avustuksella. Koska asiaan liittyy jokin salattava seikka, on matkapuhelin jätetty tarkoituksellisesti kotiin. Yhdeksän päivän katoamisen aikana Eveliina ei ole ollut metsässä kuin muutaman päivän, jos sitäkään. Jos lehtitietojen mukaan Eveliina on ”olosuhteisiin nähden kohtalaisessa kunnossa”, hän on ainakin osan yhdeksästä päivästä ollut muualla kuin kuusen juurella syömässä etanoita.
Miksei Eveliinaa löydetty koirien, etsintäpartioiden, lentokoneiden ja muiden ammattilaisten toimesta, jos Eveliina muka oli niin lähellä kotia, alun perin paremmassa kunnossa kuin yhdeksän päivän jälkeen? Miksi hän muka yhdeksän päivän ”etanakuurin” jälkeen vielä jaksoi huutaa apua? Miksi hänen äänensä kuultiin tuolloin mutta ei esimerkiksi viikkoa aikaisemmin, kun häntä oikeasti etsittiin?
Suomen tragedia on oikeastaan se, että kukaan ei ole kiinnostunut selvittämään Pyhäjärven asioita. Netistä löytyy keskusteluista kommentteja alkoholismista ja ahdistuksesta. Onko se kuitenkaan mikään selitys, tällaisessa maassa? Twin Peaks –televisiosarjassa sentään halutaan selvittää mikä paikkakunnalla on pielessä.
Kyse on koko Suomen tulevaisuudesta. Mitä jos tällainen häiriökäyttäytyminen leviää kymmenille paikkakunnille? Vai onko se jo levinnyt? Miksi kasvattaa ja kouluttaa 20 vuotta lapsia, jos he parikymppisinä tekevät itsemurhan tai ajautuvat holtittomasti tappavaan liikenneonnettomuuteen?
Jos kukaan ei välitä Pyhäjärvestä, välittääkö kukaan silloin, kun meidän omilla paikkakunnillamme alkaa nuorten itsemurha-aalto?
Jos Suomen johtavat poliitikot puhuvat ainoastaan ”ilmastonmuutoksesta” (joka ahdistaa etenkin nuorisoa), lesbojen oikeuksista (lue: etuoikeuksista), globalisaatiosta, palestiinalaisten tukemisesta tai suomalaisten syyllisyydestä sotiin, keskitysleireihin, juutalaisten luovutuksiin, rasismiin, muukalaisvihamielisyyteen tai väärään äänestyskäyttäytymiseen, millaista tukea, apua ja turvaa Pyhäjärven nuoret voivat odottaa omalta presidentiltään tai kansanedustajiltaan?
Minun mielestäni on ensin selvitettävä, miksi Eveliinan tarina valehdeltiin. Ja seuraavaksi jonkun vastuullisen, hyvää tarkoittavan ja ihmisyyttä oikeasti edustavan tahon on mentävä Pyhäjärvelle tuomaan toivoa, turvallisuutta ja elämänhalua, jopa ja nimenomaan marraskuussa. Ei rahaa, ei lääkkeitä vaan silkkaa ihmisyyttä.
Tunnen Suomen hyvin. Kun tein matkaoppaita Suomesta Lonely Planetille, Insight Guidelle ja omalle kustantamolle, kävin melkein kaikissa Suomen kaupungeissa ja kunnissa. Merkittävä poikkeus tästä kaikesta on Pyhäjärvi. En siis ole käynyt koskaan Pyhäjärvellä enkä tiedä siitä juuri mitään. Ehkäpä siksi Pyhäjärvi kummittelee nyt mielessäni vahvemmin kuin mikään muu paikkakunta Suomessa.
Listataanpa muutama tapaus: nuorten miesten itsemurha-aalto 1990-luvun lopussa, kuusi itsemurhaa vuonna 2006, nuorten tyttöjen kuolema liikenneonnettomuudessa, Kauhajoen koulusurmaajan kotitausta ja nyt Eveliinan katoaminen. Liian monta tragediaa yhden paikkakunnan osalle?
Otetaan esimerkiksi Eveliina-tarina. Se on alusta loppuun valhetta. Kukaan ei selviä lokakuun lopulla yhdeksää päivää metsässä kevyissä vaatteissa. Eveliinan väitettiin selviytyneen syömällä etanoita. Lokakuun lopussa ei etanoita enää esiinny luonnossa, ainakaan sankassa metsässä. Miten kukaan voi maata yhdeksää päivää kuusen juurella, pyrkimättä edes ryömimään kotia kohti? Miten kukaan voi kiivetä kuuseen? Miten kuusesta voi olettaa tulla nähdyksi? Miten kukaan voi ensin kiivetä kuuseen ja sitten olettaa, että lentokone näkee hänet?
Miten toisella paikkakunnalla asunut sisko pystyy kertomaan tällaisia yksityiskohtia, jos Eveliina itse on niin huonossa kunnossa?
Jos Eveliinalla oli kevyet vaatteet päällä, hän on ehdottoman varmasti lähtenyt jonkun autoon – ei suinkaan ulkoilemaan. Jos kännykkä on jäänyt kotiin, se voi indikoida halua estää kenenkään perään huutelu. Jos näin on, kuka haki Eveliinan autolla, ja mitä salattavaa tapaukseen liittyy?
Yleisen elämänkokemuksen ja maalaisjärjen kautta asia voi olla vain kutakuinkin näin: Eveliina on joutunut poistumaan kotoaan ja jopa kotipaikkakunnaltaan jonkun autolla liikkuvan henkilön avustuksella. Koska asiaan liittyy jokin salattava seikka, on matkapuhelin jätetty tarkoituksellisesti kotiin. Yhdeksän päivän katoamisen aikana Eveliina ei ole ollut metsässä kuin muutaman päivän, jos sitäkään. Jos lehtitietojen mukaan Eveliina on ”olosuhteisiin nähden kohtalaisessa kunnossa”, hän on ainakin osan yhdeksästä päivästä ollut muualla kuin kuusen juurella syömässä etanoita.
Miksei Eveliinaa löydetty koirien, etsintäpartioiden, lentokoneiden ja muiden ammattilaisten toimesta, jos Eveliina muka oli niin lähellä kotia, alun perin paremmassa kunnossa kuin yhdeksän päivän jälkeen? Miksi hän muka yhdeksän päivän ”etanakuurin” jälkeen vielä jaksoi huutaa apua? Miksi hänen äänensä kuultiin tuolloin mutta ei esimerkiksi viikkoa aikaisemmin, kun häntä oikeasti etsittiin?
Suomen tragedia on oikeastaan se, että kukaan ei ole kiinnostunut selvittämään Pyhäjärven asioita. Netistä löytyy keskusteluista kommentteja alkoholismista ja ahdistuksesta. Onko se kuitenkaan mikään selitys, tällaisessa maassa? Twin Peaks –televisiosarjassa sentään halutaan selvittää mikä paikkakunnalla on pielessä.
Kyse on koko Suomen tulevaisuudesta. Mitä jos tällainen häiriökäyttäytyminen leviää kymmenille paikkakunnille? Vai onko se jo levinnyt? Miksi kasvattaa ja kouluttaa 20 vuotta lapsia, jos he parikymppisinä tekevät itsemurhan tai ajautuvat holtittomasti tappavaan liikenneonnettomuuteen?
Jos kukaan ei välitä Pyhäjärvestä, välittääkö kukaan silloin, kun meidän omilla paikkakunnillamme alkaa nuorten itsemurha-aalto?
Jos Suomen johtavat poliitikot puhuvat ainoastaan ”ilmastonmuutoksesta” (joka ahdistaa etenkin nuorisoa), lesbojen oikeuksista (lue: etuoikeuksista), globalisaatiosta, palestiinalaisten tukemisesta tai suomalaisten syyllisyydestä sotiin, keskitysleireihin, juutalaisten luovutuksiin, rasismiin, muukalaisvihamielisyyteen tai väärään äänestyskäyttäytymiseen, millaista tukea, apua ja turvaa Pyhäjärven nuoret voivat odottaa omalta presidentiltään tai kansanedustajiltaan?
Minun mielestäni on ensin selvitettävä, miksi Eveliinan tarina valehdeltiin. Ja seuraavaksi jonkun vastuullisen, hyvää tarkoittavan ja ihmisyyttä oikeasti edustavan tahon on mentävä Pyhäjärvelle tuomaan toivoa, turvallisuutta ja elämänhalua, jopa ja nimenomaan marraskuussa. Ei rahaa, ei lääkkeitä vaan silkkaa ihmisyyttä.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Perinteet kunniaan?
Olen käynyt ehkä 80 eri valtiossa, joissakin kymmeniä kertoja.
Jos jokin yhteinen seikka yhdistää näitä vieraita valtioita, ja erottaa ne Suomesta, on kansallisen perinnön, tai perinteiden, kunnioittaminen. Turismi, kaikessa noloudessaankin, perustuu paikallisen perinnön kunnioittamiseen.
Kun turistilaumat tungeksivat johonkin katsomoon seuraamaan kansantanssiesitystä, ne itse asiassa ylläpitävät paikallisen kulttuurin jatkumoa, antamalla taloudellisia edellytyksiä paikalliskulttuurin säilymiselle. Balin Ubudin jokailtaiset tanssiesitykset ovat erinomainen esimerkki tästä.
Suomi sen sijaan on menettämässä hurjaa vauhtia tuntuman omaan kulttuuriinsa, perintöönsä ja taustatekijöihinsä.
Suomen nujertuminen ensiksi Ruotsin kuningaskunnan ja sitten Venäjän keisarikunnan alusmaaksi oli hirmuinen isku kansallemme. Siitä kuitenkin noustiin 1800-luvun ihanteiden ansiosta. Vienan Karjalan lahja Suomen kansalle oli kalevalainen runonlaulu. Kalevala maalattiin, sävellettiin ja ennen kaikkea puettiin itsenäisyystaistelun viittaan. Se taistelu voitettiin 1917.
Itse olisin valmis ihannoimaan vuosien 1917-39 kehitystä, kokonaisessa Suomessa, kaikkine puutteineenkin ja takaiskuineen. Joka tapauksessa 1930-luku oli sosialidemokraattien etemistä ja äärioikeiston taantumista aina talvisodan alkupäivään saakka.
Suomen nujertaminen tapahtui vasta 1944 ja sen jälkeen, kun valvontakomissio asettui Hotelli Torniin ja loppujen lopuksi sai arvokiinteistön niin huonoon kuntoon, että se piti remontoida kokonaisuudessaan. Ryssän riehuminen jatkui siis Helsingissä, alettuaan 30.11.1939 koko itärajan pituudelta.
Suomen alistaminen Neuvostoliiton tarkoitusperien pelinappulaksi alkoi viimeistään valvontakomission toimista, mutta se ei päättynyt "vaaran vuosien" jälkeenkään.
Hassua mutta totta, itse Neuvostoliitto oli äärimmäisen puritaaminen maa. "Neuvostoliitossa ei ole seksiä", jäi lentäväksi lauseeksi jostakin television suorasta lähetyksestä.
Puritaaminen Neuvostoliitto kuitenkin lietsoi vallankumouksia kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Suuret ikäluokat, etenkin ns. taistolaiset, heittivät tarkoituksella, eittämättä NL:n myötävaikutuksella, perinteiset arvot romukoppaan ja aiheuttivat laajaa hämmennystä uusilla arvoillaan (tai niiden puutteella).
Legendaarinen NL:n strategia oli luoda hämmennystä, kaaosta ja anarkiaa länsimaihin, myös Suomeen, lietsoa yleislakkoja ja liikehdintää ja johdatella demokratioita kohti sellaista anarkiaa, jossa yksipuoluediktatuuri ja puna-armeija voisivat sitten tulla "vapauttamaan" anarkiaan joutuneen valtion.
Suomalaiset, jotka edistivät tällaista ohjelmaa, eivät välttämättä ymmärtäneet omaa rooliaan neuvostoliittolaisina pelinappuloina. Yhtä vähän he ymmärsivät, kuinka puritaaninen NL todellisuudessa oli.
Hinta oli kuitenkin kova. Suuret ikäluokat pilkkasivat sotaveteraaneja, perinteisiä arvoja, kotia, uskontoa ja isänmaata.
Suuri projekti ei onnistunut, onneksi, vaan itse asiassa koko Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa.
Suomen ongelmaksi jäi pesänselvityksen jääminen pois ohjelmasta. Sen sijaan Baltian maat, Puola, Unkari ja käytännössä kaikki Neuvostoliiton anastamat alueet tekivät selkeän pesäeron yksipuoluediktatuuriin, siivosivat oman pesänsä ja tekivät selkeän arvovalinnan (Myös Venäjä ehti aloittaa tämän prosessin 1990-luvulla, kunnes se alkoi taantua 2000-luvulla).
Suomi EI TEHNYT tätä pesänselvistystä. Suomen linjaa veti mielestäni aivan väärään suuntaan sosialidemokraatti Mauno Koivisto, joka tunnetusti vastusti jopa Baltian maiden itsenäistymistä sekä Karjalan palautusta. Koivisto asettui vieraan valtion ymmärtäjäksi ja sen imperialismin takaajaksi, vaikka sillä hetkellä olisi ollut tilaisuus ajaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta.
Koska Suomi ei tätä pesänselvitystä tehnyt, Suomen kommunistit ja vasemmistopopulistit saivat hiljaisen hyväksynnän ja uuden alun. Vehkeily yksipuoluediktatuurin kanssa ja sen tarkoitusperien edistäminen eivät siis muodostuneet kriminalisoiduiksi teoiksi Suomen lainsäädännössä tai moraalissa. Ne jäivät odottamaan sopivaa hetkeä nousta, jalostettuina ja entistä jääräpäisempinä, osaksi suomalaista todellisuutta.
Nyt on se aika, jolloin vasemmistopopulistien jo neuvostoaikana hellimät opit, ihanteet ja ajatukset on päästetty kukkimaan. Emme tiedä, onko tämä prosessi tahallinen vai pelkästään monen yhteensattuman summa.
Joka tapauksessa on tunnettua, että Suomen ylimmässä johdossa on aiemmin vahvasti vasemmiston äärilaidalla viihtynyt ay-juristi. Kuten aiemmassa blogissani korostin, Tarja Halosen valinnat vuoden 1918 tapahtumien muisteluissa osoittavat, että Suomen johto korostaa väkivallan, terrorin ja venäläisillä aseilla tapahtuneen vallankumouksen kunnioittamista. Samaan aikaan Halonen väheksyy demokratiaa, laillista hallintoa ja tämän vallankumouksen vastavoimaa.
Tämä arvovalinta ei voi olla pelkästään hyvä asia. Itse asiassa se voi olla erittäin huono ilmiö.
Taistolaissukupolvien toiminta suomalaisten perusarvojen kumoamiseksi ja naurunalaisiksi asettamiseksi ei missään vaiheessa kokonaan lakannut olemasta. Suomi ei suostunut tekemään pesäeroa Neuvostoliiton myötäilemiseen. Suomi ei onnistunut nousemaan uudistuneena, vapaana demokratiana vuoden 1991 jälkeen, vaan se jollakin, tai useammalla, tasolla jämähti suurten ikäluokkien anarkiaan, sotaveteraanien rienaamisen, perinteiden häpäisemisen ja arvojen kaatamisen tielle.
Nyt kyyninen suomalainen kansa ei voi, osaa, uskalla tai kehtaa pitää kiinni ikiaikaisista suomalaisista arvoista, perinteistä ja historiasta.
Erityisesti suomalainen yhteiskunta on koko ajan etsimässä uusinta uutta, ikään kuin kaikki uusi voisi korvata kaiken sen, mitä sukupolvien aikana suomalainen kansa on oppinut pitämään kestävänä, hyvänä ja kunniotettavana.
Me varttuneemmat, me, jotka saimme kodista, koulusta ja kadultakin edes ripauksen vanhoja kunnon arvoja, maalaisjärkeä ja katu-uskottavuutta, me kyllä pärjäämme. Me naureskelemme hyväntahtoisesti nykyajan kotkotuksille, koska hyvin muistamme vanhat arvot, joita isovanhempamme tai jopa vanhempamme edustivat.
Mutta lapset ovat nyt vaarassa. Lapsilla ei ole enää sellaista arvopohjaa, johon he voisivat tukeutua. Perinteiden puuttuminen, tai niiden täydellinen halveksunta, ei tee meistä hieman vanhemmista suomalaisista hulluja, mutta lapsien suhteen en olisi aivan varma.
Muuan ystäväni vakuutti, että Pohjanmaalla kunnioitetaan edelleen vanhoja arvoja. Mutta uusimmat ampumavälikohtaukset olivat nimenomaan Pohjanmaalla: Kauhajoella ja Oulussa.
Ja ystäväni on myös vanhempaa polvea.
Suomeen saapuvat turistit eivät ehkä löydä sellaista perinneohjelmaa, joka kuuluu monien muiden maiden turistiohjelmaan. Ehkäpä Suomen ”brändi” on nyt kouluammunnat, kotitekoisten pommien räjäyttely ostoskeskuksissa, itsemurhat, masennus, vihanlietsonta ja sekopäisyys. Tuleeko Suomesta extreme-matkailun suosikkikohde – selviytyminen hengissä suomalaisissa ostoskeskuksissa tai koulurakennuksissa muodostuu nyt tehtäväksi, johon kaikkein rohkeimmat reppumatkailijat uskaltavat itsensä asettaa.
Onko Suomi sellainen eksoottinen matkakohde, jossa jokainen ihminen on täydellinen kopio jostakin vieraasta kulttuurista – mitään suomalaista ei enää ole, ei ihmisissä, ei kulttuurissa, ei missään?
Jos jokin yhteinen seikka yhdistää näitä vieraita valtioita, ja erottaa ne Suomesta, on kansallisen perinnön, tai perinteiden, kunnioittaminen. Turismi, kaikessa noloudessaankin, perustuu paikallisen perinnön kunnioittamiseen.
Kun turistilaumat tungeksivat johonkin katsomoon seuraamaan kansantanssiesitystä, ne itse asiassa ylläpitävät paikallisen kulttuurin jatkumoa, antamalla taloudellisia edellytyksiä paikalliskulttuurin säilymiselle. Balin Ubudin jokailtaiset tanssiesitykset ovat erinomainen esimerkki tästä.
Suomi sen sijaan on menettämässä hurjaa vauhtia tuntuman omaan kulttuuriinsa, perintöönsä ja taustatekijöihinsä.
Suomen nujertuminen ensiksi Ruotsin kuningaskunnan ja sitten Venäjän keisarikunnan alusmaaksi oli hirmuinen isku kansallemme. Siitä kuitenkin noustiin 1800-luvun ihanteiden ansiosta. Vienan Karjalan lahja Suomen kansalle oli kalevalainen runonlaulu. Kalevala maalattiin, sävellettiin ja ennen kaikkea puettiin itsenäisyystaistelun viittaan. Se taistelu voitettiin 1917.
Itse olisin valmis ihannoimaan vuosien 1917-39 kehitystä, kokonaisessa Suomessa, kaikkine puutteineenkin ja takaiskuineen. Joka tapauksessa 1930-luku oli sosialidemokraattien etemistä ja äärioikeiston taantumista aina talvisodan alkupäivään saakka.
Suomen nujertaminen tapahtui vasta 1944 ja sen jälkeen, kun valvontakomissio asettui Hotelli Torniin ja loppujen lopuksi sai arvokiinteistön niin huonoon kuntoon, että se piti remontoida kokonaisuudessaan. Ryssän riehuminen jatkui siis Helsingissä, alettuaan 30.11.1939 koko itärajan pituudelta.
Suomen alistaminen Neuvostoliiton tarkoitusperien pelinappulaksi alkoi viimeistään valvontakomission toimista, mutta se ei päättynyt "vaaran vuosien" jälkeenkään.
Hassua mutta totta, itse Neuvostoliitto oli äärimmäisen puritaaminen maa. "Neuvostoliitossa ei ole seksiä", jäi lentäväksi lauseeksi jostakin television suorasta lähetyksestä.
Puritaaminen Neuvostoliitto kuitenkin lietsoi vallankumouksia kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Suuret ikäluokat, etenkin ns. taistolaiset, heittivät tarkoituksella, eittämättä NL:n myötävaikutuksella, perinteiset arvot romukoppaan ja aiheuttivat laajaa hämmennystä uusilla arvoillaan (tai niiden puutteella).
Legendaarinen NL:n strategia oli luoda hämmennystä, kaaosta ja anarkiaa länsimaihin, myös Suomeen, lietsoa yleislakkoja ja liikehdintää ja johdatella demokratioita kohti sellaista anarkiaa, jossa yksipuoluediktatuuri ja puna-armeija voisivat sitten tulla "vapauttamaan" anarkiaan joutuneen valtion.
Suomalaiset, jotka edistivät tällaista ohjelmaa, eivät välttämättä ymmärtäneet omaa rooliaan neuvostoliittolaisina pelinappuloina. Yhtä vähän he ymmärsivät, kuinka puritaaninen NL todellisuudessa oli.
Hinta oli kuitenkin kova. Suuret ikäluokat pilkkasivat sotaveteraaneja, perinteisiä arvoja, kotia, uskontoa ja isänmaata.
Suuri projekti ei onnistunut, onneksi, vaan itse asiassa koko Neuvostoliitto romahti omaan mahdottomuuteensa.
Suomen ongelmaksi jäi pesänselvityksen jääminen pois ohjelmasta. Sen sijaan Baltian maat, Puola, Unkari ja käytännössä kaikki Neuvostoliiton anastamat alueet tekivät selkeän pesäeron yksipuoluediktatuuriin, siivosivat oman pesänsä ja tekivät selkeän arvovalinnan (Myös Venäjä ehti aloittaa tämän prosessin 1990-luvulla, kunnes se alkoi taantua 2000-luvulla).
Suomi EI TEHNYT tätä pesänselvistystä. Suomen linjaa veti mielestäni aivan väärään suuntaan sosialidemokraatti Mauno Koivisto, joka tunnetusti vastusti jopa Baltian maiden itsenäistymistä sekä Karjalan palautusta. Koivisto asettui vieraan valtion ymmärtäjäksi ja sen imperialismin takaajaksi, vaikka sillä hetkellä olisi ollut tilaisuus ajaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta.
Koska Suomi ei tätä pesänselvitystä tehnyt, Suomen kommunistit ja vasemmistopopulistit saivat hiljaisen hyväksynnän ja uuden alun. Vehkeily yksipuoluediktatuurin kanssa ja sen tarkoitusperien edistäminen eivät siis muodostuneet kriminalisoiduiksi teoiksi Suomen lainsäädännössä tai moraalissa. Ne jäivät odottamaan sopivaa hetkeä nousta, jalostettuina ja entistä jääräpäisempinä, osaksi suomalaista todellisuutta.
Nyt on se aika, jolloin vasemmistopopulistien jo neuvostoaikana hellimät opit, ihanteet ja ajatukset on päästetty kukkimaan. Emme tiedä, onko tämä prosessi tahallinen vai pelkästään monen yhteensattuman summa.
Joka tapauksessa on tunnettua, että Suomen ylimmässä johdossa on aiemmin vahvasti vasemmiston äärilaidalla viihtynyt ay-juristi. Kuten aiemmassa blogissani korostin, Tarja Halosen valinnat vuoden 1918 tapahtumien muisteluissa osoittavat, että Suomen johto korostaa väkivallan, terrorin ja venäläisillä aseilla tapahtuneen vallankumouksen kunnioittamista. Samaan aikaan Halonen väheksyy demokratiaa, laillista hallintoa ja tämän vallankumouksen vastavoimaa.
Tämä arvovalinta ei voi olla pelkästään hyvä asia. Itse asiassa se voi olla erittäin huono ilmiö.
Taistolaissukupolvien toiminta suomalaisten perusarvojen kumoamiseksi ja naurunalaisiksi asettamiseksi ei missään vaiheessa kokonaan lakannut olemasta. Suomi ei suostunut tekemään pesäeroa Neuvostoliiton myötäilemiseen. Suomi ei onnistunut nousemaan uudistuneena, vapaana demokratiana vuoden 1991 jälkeen, vaan se jollakin, tai useammalla, tasolla jämähti suurten ikäluokkien anarkiaan, sotaveteraanien rienaamisen, perinteiden häpäisemisen ja arvojen kaatamisen tielle.
Nyt kyyninen suomalainen kansa ei voi, osaa, uskalla tai kehtaa pitää kiinni ikiaikaisista suomalaisista arvoista, perinteistä ja historiasta.
Erityisesti suomalainen yhteiskunta on koko ajan etsimässä uusinta uutta, ikään kuin kaikki uusi voisi korvata kaiken sen, mitä sukupolvien aikana suomalainen kansa on oppinut pitämään kestävänä, hyvänä ja kunniotettavana.
Me varttuneemmat, me, jotka saimme kodista, koulusta ja kadultakin edes ripauksen vanhoja kunnon arvoja, maalaisjärkeä ja katu-uskottavuutta, me kyllä pärjäämme. Me naureskelemme hyväntahtoisesti nykyajan kotkotuksille, koska hyvin muistamme vanhat arvot, joita isovanhempamme tai jopa vanhempamme edustivat.
Mutta lapset ovat nyt vaarassa. Lapsilla ei ole enää sellaista arvopohjaa, johon he voisivat tukeutua. Perinteiden puuttuminen, tai niiden täydellinen halveksunta, ei tee meistä hieman vanhemmista suomalaisista hulluja, mutta lapsien suhteen en olisi aivan varma.
Muuan ystäväni vakuutti, että Pohjanmaalla kunnioitetaan edelleen vanhoja arvoja. Mutta uusimmat ampumavälikohtaukset olivat nimenomaan Pohjanmaalla: Kauhajoella ja Oulussa.
Ja ystäväni on myös vanhempaa polvea.
Suomeen saapuvat turistit eivät ehkä löydä sellaista perinneohjelmaa, joka kuuluu monien muiden maiden turistiohjelmaan. Ehkäpä Suomen ”brändi” on nyt kouluammunnat, kotitekoisten pommien räjäyttely ostoskeskuksissa, itsemurhat, masennus, vihanlietsonta ja sekopäisyys. Tuleeko Suomesta extreme-matkailun suosikkikohde – selviytyminen hengissä suomalaisissa ostoskeskuksissa tai koulurakennuksissa muodostuu nyt tehtäväksi, johon kaikkein rohkeimmat reppumatkailijat uskaltavat itsensä asettaa.
Onko Suomi sellainen eksoottinen matkakohde, jossa jokainen ihminen on täydellinen kopio jostakin vieraasta kulttuurista – mitään suomalaista ei enää ole, ei ihmisissä, ei kulttuurissa, ei missään?
Kiire
Olen ollut erityisen kiireinen viime kuukaudet. Sanottavaa olisi kuitenkin runsaasti. Katsotaan, jos aikaa löytyy jatkossa.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Tarja Halosen suurin erehdys
Tarja Halosen suurin erehdys on suhde vuoden 1918 kapinaan.
Hän osallistui kapinan aloittajaosapuolen juhlintaan, mutta ei voittajaosapuolen juhlaan.
Selityksenä Halonen sanoi edustavansa työväenliikettä ja siksi osallistuvansa kapinallisten juhlaan. Tämä on Halosen suurin erehdys.
Vuoden 1918 kapina ei edustanut Suomen työväenliikettä. Kapinan alkaessa Suomen sosialidemokraatit olivat saavuttaneet demokraattisen prosessin ansiosta Suomen eduskunnassa enemmistöaseman. Tämän aseman ansiosta he olisivat voineet saavuttaa minkä tahansa sisäpoliittisen tavoitteen rauhanomaisesti, lainsäädännön avulla. Heillä oli jo valta-asema eduskunnassa.
Kapinan 1918 aloittivat kuitenkin muut tahot kuin eduskunnan demokraattista enemmistövaltaa pitäneet sosialidemokraatit.
Vuonna 1917 Stalin kävi kiihottamassa suomalaisia kommunisteja väkivaltaiseen vallankumoukseen. Aseita luvattiin, ja tammikuussa 1918 aseet alkoivat saapua Viipurin kautta punaisille. Väkivalta kumosi demokratian.
Samastumalla väkivaltaan, terroriin ja Neuvosto-Venäjän aseilla ulkopoliittiseen maanpetturuuteen sekaantuneeseen vuoden 1918 äärikommunistiseen kapinallisten rikokseen, Halonen osoittaa, ettei ymmärrä kapinan rikollista luonnetta.
Jos Halonen edustaisi maltillista, demokratian keinoja hyödyntävää sosialidemokraattista perinnettä, hän irtautuisi väkivallan keinoja hyödyntäneestä punakapinasta.
Lausunnoillaan hän samastui väkivaltaan, terroriin ja Stalinin aseilla toteutuneeseen maanpetokseen. Todelliset sosialidemokraatit ovat ratkaisseet Suomen asioita rauhanomaisesti: vaaleilla, eduskunnan äänestyksissä ja muilla demokratian keinoilla. Tällaiseen sosialidemokratiaan Halosen olisi pitänyt samaistua, ei väkivaltaan.
Punakapinan hyväksyntä oli Halosen suurin erehdys.
Hän osallistui kapinan aloittajaosapuolen juhlintaan, mutta ei voittajaosapuolen juhlaan.
Selityksenä Halonen sanoi edustavansa työväenliikettä ja siksi osallistuvansa kapinallisten juhlaan. Tämä on Halosen suurin erehdys.
Vuoden 1918 kapina ei edustanut Suomen työväenliikettä. Kapinan alkaessa Suomen sosialidemokraatit olivat saavuttaneet demokraattisen prosessin ansiosta Suomen eduskunnassa enemmistöaseman. Tämän aseman ansiosta he olisivat voineet saavuttaa minkä tahansa sisäpoliittisen tavoitteen rauhanomaisesti, lainsäädännön avulla. Heillä oli jo valta-asema eduskunnassa.
Kapinan 1918 aloittivat kuitenkin muut tahot kuin eduskunnan demokraattista enemmistövaltaa pitäneet sosialidemokraatit.
Vuonna 1917 Stalin kävi kiihottamassa suomalaisia kommunisteja väkivaltaiseen vallankumoukseen. Aseita luvattiin, ja tammikuussa 1918 aseet alkoivat saapua Viipurin kautta punaisille. Väkivalta kumosi demokratian.
Samastumalla väkivaltaan, terroriin ja Neuvosto-Venäjän aseilla ulkopoliittiseen maanpetturuuteen sekaantuneeseen vuoden 1918 äärikommunistiseen kapinallisten rikokseen, Halonen osoittaa, ettei ymmärrä kapinan rikollista luonnetta.
Jos Halonen edustaisi maltillista, demokratian keinoja hyödyntävää sosialidemokraattista perinnettä, hän irtautuisi väkivallan keinoja hyödyntäneestä punakapinasta.
Lausunnoillaan hän samastui väkivaltaan, terroriin ja Stalinin aseilla toteutuneeseen maanpetokseen. Todelliset sosialidemokraatit ovat ratkaisseet Suomen asioita rauhanomaisesti: vaaleilla, eduskunnan äänestyksissä ja muilla demokratian keinoilla. Tällaiseen sosialidemokratiaan Halosen olisi pitänyt samaistua, ei väkivaltaan.
Punakapinan hyväksyntä oli Halosen suurin erehdys.
Klo 23.08
Vilkaisin äsken tietokoneen kelloa. Se näytti 23.08.
Tuo kellonaika näkyy usein iltaisin kellotaulussa, kun satunnaisesti vilkaisen kelloa. Se on myös minulle tärkeä kellonaika.
Joskus kauan sitten, kun ainoa kulkuyhteys Suomesta maailmalle oli Tukholman rautatieasema, klo 23.08 oli se aika, jolloin yöjuna Kööpenhamina lähti. Sillä junalla lähdettiin avaamaan maailmaa.
Aina kun näen kellonajan 23.08, tulee mieleeni yöjuna Kööpenhaminaan. Aikoinaan se tärkein keino päästä maailmalle.
Tuo kellonaika näkyy usein iltaisin kellotaulussa, kun satunnaisesti vilkaisen kelloa. Se on myös minulle tärkeä kellonaika.
Joskus kauan sitten, kun ainoa kulkuyhteys Suomesta maailmalle oli Tukholman rautatieasema, klo 23.08 oli se aika, jolloin yöjuna Kööpenhamina lähti. Sillä junalla lähdettiin avaamaan maailmaa.
Aina kun näen kellonajan 23.08, tulee mieleeni yöjuna Kööpenhaminaan. Aikoinaan se tärkein keino päästä maailmalle.
Ei lisättävää
Melkein koko 2000-luvun (toistaiseksi siis) olen osallistunut erityyppisiin nettikeskusteluihin. Usein aiheena on ollut Venäjä.
Aikoinaan MTV3-keskustelussa oli paljon häiriköintiä puolin ja toisin, mutta ylläpidolla ei riittänyt rahkeita sietämään kritiikkiä Venäjää kohtaan. Kirjoituksia sensuroitiin kovalla kädellä.
Suomalaisten Venäjä-traumasta on kirjoitettu jo niin paljon, ettei siihen ole paljonkaan lisättävää.
Nyt Venäjän paljastettua todelliset kasvonsa, ei minulla ole enää uutta sanottavaa. Nyt se viesti, jota olen (monien muiden ohella) eri keskusteluissa halunnut tuoda esille, tulee Suomen ulkoministerin, EU-maiden johtajien ja muiden mielipidejohtajien suusta.
Silloin, kun ihmiset uskoivat, että maailman laajin imperiumi olisi länsimainen demokratia, tarvittiin toisinajattelijoita muistuttamassa kerta toisensa perään, että isovenäläinen imperialismi elää ja voi hyvin, ja ainoa politiikka Venäjän suhteen tulisi olla Karjalan palautusvaatimus eli tiukka linja, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Venäjä ei muutu sillä, että pietarilaisten ulosteita siivoamaan lähdetään suomalaisin voimin, viemärit rahoitetaan suomalaisten verovarojen turvin ja suomalaiset maksavat "sotakorvauksia" tuhansin eri tavoin.
Venäjän on lopulta tunnustettava se tosiasia, että imperialismin aika on lopullisesti ohi. Kauheinta tässä kaikessa on se, että Venäjä näyttää kulkevan natsi-Saksan tietä, pahimmassa tapauksessa lopulliseen itsetuhoonsa saakka.
Venäjän ulkopolitiikka on arvaamatonta, tai sitten arvattavissa. Pessimistinä toivoisi olevansa väärässä.
Aikoinaan MTV3-keskustelussa oli paljon häiriköintiä puolin ja toisin, mutta ylläpidolla ei riittänyt rahkeita sietämään kritiikkiä Venäjää kohtaan. Kirjoituksia sensuroitiin kovalla kädellä.
Suomalaisten Venäjä-traumasta on kirjoitettu jo niin paljon, ettei siihen ole paljonkaan lisättävää.
Nyt Venäjän paljastettua todelliset kasvonsa, ei minulla ole enää uutta sanottavaa. Nyt se viesti, jota olen (monien muiden ohella) eri keskusteluissa halunnut tuoda esille, tulee Suomen ulkoministerin, EU-maiden johtajien ja muiden mielipidejohtajien suusta.
Silloin, kun ihmiset uskoivat, että maailman laajin imperiumi olisi länsimainen demokratia, tarvittiin toisinajattelijoita muistuttamassa kerta toisensa perään, että isovenäläinen imperialismi elää ja voi hyvin, ja ainoa politiikka Venäjän suhteen tulisi olla Karjalan palautusvaatimus eli tiukka linja, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Venäjä ei muutu sillä, että pietarilaisten ulosteita siivoamaan lähdetään suomalaisin voimin, viemärit rahoitetaan suomalaisten verovarojen turvin ja suomalaiset maksavat "sotakorvauksia" tuhansin eri tavoin.
Venäjän on lopulta tunnustettava se tosiasia, että imperialismin aika on lopullisesti ohi. Kauheinta tässä kaikessa on se, että Venäjä näyttää kulkevan natsi-Saksan tietä, pahimmassa tapauksessa lopulliseen itsetuhoonsa saakka.
Venäjän ulkopolitiikka on arvaamatonta, tai sitten arvattavissa. Pessimistinä toivoisi olevansa väärässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)