keskiviikko 27. elokuuta 2008

Tarja Halosen suurin erehdys

Tarja Halosen suurin erehdys on suhde vuoden 1918 kapinaan.

Hän osallistui kapinan aloittajaosapuolen juhlintaan, mutta ei voittajaosapuolen juhlaan.

Selityksenä Halonen sanoi edustavansa työväenliikettä ja siksi osallistuvansa kapinallisten juhlaan. Tämä on Halosen suurin erehdys.

Vuoden 1918 kapina ei edustanut Suomen työväenliikettä. Kapinan alkaessa Suomen sosialidemokraatit olivat saavuttaneet demokraattisen prosessin ansiosta Suomen eduskunnassa enemmistöaseman. Tämän aseman ansiosta he olisivat voineet saavuttaa minkä tahansa sisäpoliittisen tavoitteen rauhanomaisesti, lainsäädännön avulla. Heillä oli jo valta-asema eduskunnassa.

Kapinan 1918 aloittivat kuitenkin muut tahot kuin eduskunnan demokraattista enemmistövaltaa pitäneet sosialidemokraatit.

Vuonna 1917 Stalin kävi kiihottamassa suomalaisia kommunisteja väkivaltaiseen vallankumoukseen. Aseita luvattiin, ja tammikuussa 1918 aseet alkoivat saapua Viipurin kautta punaisille. Väkivalta kumosi demokratian.

Samastumalla väkivaltaan, terroriin ja Neuvosto-Venäjän aseilla ulkopoliittiseen maanpetturuuteen sekaantuneeseen vuoden 1918 äärikommunistiseen kapinallisten rikokseen, Halonen osoittaa, ettei ymmärrä kapinan rikollista luonnetta.

Jos Halonen edustaisi maltillista, demokratian keinoja hyödyntävää sosialidemokraattista perinnettä, hän irtautuisi väkivallan keinoja hyödyntäneestä punakapinasta.

Lausunnoillaan hän samastui väkivaltaan, terroriin ja Stalinin aseilla toteutuneeseen maanpetokseen. Todelliset sosialidemokraatit ovat ratkaisseet Suomen asioita rauhanomaisesti: vaaleilla, eduskunnan äänestyksissä ja muilla demokratian keinoilla. Tällaiseen sosialidemokratiaan Halosen olisi pitänyt samaistua, ei väkivaltaan.

Punakapinan hyväksyntä oli Halosen suurin erehdys.

Klo 23.08

Vilkaisin äsken tietokoneen kelloa. Se näytti 23.08.

Tuo kellonaika näkyy usein iltaisin kellotaulussa, kun satunnaisesti vilkaisen kelloa. Se on myös minulle tärkeä kellonaika.

Joskus kauan sitten, kun ainoa kulkuyhteys Suomesta maailmalle oli Tukholman rautatieasema, klo 23.08 oli se aika, jolloin yöjuna Kööpenhamina lähti. Sillä junalla lähdettiin avaamaan maailmaa.

Aina kun näen kellonajan 23.08, tulee mieleeni yöjuna Kööpenhaminaan. Aikoinaan se tärkein keino päästä maailmalle.

Ei lisättävää

Melkein koko 2000-luvun (toistaiseksi siis) olen osallistunut erityyppisiin nettikeskusteluihin. Usein aiheena on ollut Venäjä.

Aikoinaan MTV3-keskustelussa oli paljon häiriköintiä puolin ja toisin, mutta ylläpidolla ei riittänyt rahkeita sietämään kritiikkiä Venäjää kohtaan. Kirjoituksia sensuroitiin kovalla kädellä.

Suomalaisten Venäjä-traumasta on kirjoitettu jo niin paljon, ettei siihen ole paljonkaan lisättävää.

Nyt Venäjän paljastettua todelliset kasvonsa, ei minulla ole enää uutta sanottavaa. Nyt se viesti, jota olen (monien muiden ohella) eri keskusteluissa halunnut tuoda esille, tulee Suomen ulkoministerin, EU-maiden johtajien ja muiden mielipidejohtajien suusta.

Silloin, kun ihmiset uskoivat, että maailman laajin imperiumi olisi länsimainen demokratia, tarvittiin toisinajattelijoita muistuttamassa kerta toisensa perään, että isovenäläinen imperialismi elää ja voi hyvin, ja ainoa politiikka Venäjän suhteen tulisi olla Karjalan palautusvaatimus eli tiukka linja, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Venäjä ei muutu sillä, että pietarilaisten ulosteita siivoamaan lähdetään suomalaisin voimin, viemärit rahoitetaan suomalaisten verovarojen turvin ja suomalaiset maksavat "sotakorvauksia" tuhansin eri tavoin.

Venäjän on lopulta tunnustettava se tosiasia, että imperialismin aika on lopullisesti ohi. Kauheinta tässä kaikessa on se, että Venäjä näyttää kulkevan natsi-Saksan tietä, pahimmassa tapauksessa lopulliseen itsetuhoonsa saakka.

Venäjän ulkopolitiikka on arvaamatonta, tai sitten arvattavissa. Pessimistinä toivoisi olevansa väärässä.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

da Lenin koodi

Jokainen ammatikseen kirjoittava ihminen kaikkialla maailmassa on miettinyt päänsä puhki sen jälkeen, kun kävi ilmi, että Dan Brownin ”da Vinci Koodi” rikkoi kaikki myyntiennätykset melkein kaikissa maailman maissa. On ilmestynyt selitysteoksia, plagiaatteja ja huonoja kopioita.

Dan Brown ei ole pelkästään erinomainen trillerikirjailija. Hän osasi yhdistää jännittävään seikkailutarinaan salaliittoteorioita ja uskonnollista pohdintaa.

Myös minä olen antanut alitajunnalleni tehtäväksi työstää sellaisen tarinan, joka olisi yhtä jännittävä ja uskomaton kuin da Vinci Koodi. Mitään ei ole vielä löytynyt, mutta tiedän mistä etsiä: Suomen ja Neuvostoliiton välinen tarina, eli oikeastaan koko Karjala-kysymys, on täynnä salaliittoja, salaisia asiakirjoja, vaiettuja totuuksia ja ”koodeja”, jotka odottavat paljastajaansa.

Vain harva kirjailija on uskaltanut tarttua Karjala-kysymykseen kaunokirjallisuudessa. Ilkka Remes on onnistunut siinä niin paljon, että on saanut aiemman ulkoministerimme tuomitsemaan Remestä julkisestikin. Tuomio ja haukkuminen ovat vain nostaneet Remeksen myyntilukuja!

Vaikka en itse koskaan onnistuisi kirjoittamaan ”da Lenin Koodia”, voin paljastaa ensimmäisen koodin.

Se on koodi, joka esiintyi joka ainoa päivä Neuvostoliiton alkuajoista aivan roistovaltion mustan tarinan loppuun saakka.

Se oli painettu jokaisen Pravda-lehden etusivulle. Se esiintyi Neuvostoliiton vaakunassa. Se painettiin vuonna 1919 neuvosto-Venäjän seteleihin venäjäksi, saksaksi, ranskaksi, italiaksi, englanniksi, arabiaksi ja kiinaksi, vaikka noita seteleitä käyttivät vain venäjänkieliset Venäjän asukkaat.

Koodi ilmestyi myös suomen kielellä Neuvostoliiton vaakunaan vuoden 1940 jälkeen. Silloin koodi oli käännetty näin: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”. Minulla on eteisen seinällä Moskovasta ostettu lakanan kokoinen vaakuna, johon koodi on kirjoitettu myös suomeksi, karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan aikana 1940–56. Tämä vaakuna paljastaa myös paljon.

Tämä koodi selittää paljon siitä, mitä tapahtui 1900-luvulla, mutta se on jäänyt huomaamatta yhtä paljon kuin Leonardo da Vincin Viimeisen Ehtoollisen V-kirjain, oletettu Maria Magdalena tai se merkillinen veitsi.

Da Vinci koodin menestyksen salaisuus oli paljastaa koodi, jota on tuijotettu 500 vuotta ilman, että kukaan olisi huomannut sitä. Da Lenin koodi ilmestyi joka ainoa päivä Pravdan etusivulla, mutta sen merkitystä ei ymmärretä. Tämä on vihje jokaiselle trillerikirjailijalle: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!”

”Kaikki maat” viittaa totalitääriseen ja ehdottomaan maailmanvallankumoukseen. ”Proletaarit” muistuttaa, että kyseessä oli yhden ihmisryhmän ylivalta, joka saneli kuolemantuomioita kaikille muille ihmisryhmille. ”Liittykää yhteen” tarkoittaa juuri Venäjän ylivaltaa maailmanvallankumouksessa.

Kyseessä on eräänlainen punainen fasismi tai ideologinen uusimperialismi. Sen kannattajia on ollut paljon Suomessakin, ja monet näistä kannattajista ovat nyt maamme johtavilla paikoilla.

Kun laittaa koodin ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen” Euroopan ja koko maapallon historian yhteyteen vuoden 1917 jälkeen, huomataan mistä tässä koodissa on kysymys: Vuoden 1917 marraskuussa Stalin kävi Suomessa kehottamassa Suomen punaisia aseelliseen kapinaan. Tammikuussa 1918 alkoivat aseet saapua Pietarista Viipurin kautta junalla Suomen punaisille. Pian tapahtui samanlaisia kapinoita tai vallankumousyrityksiä Latviassa, Saksassa ja Unkarissa.

Punaiset kaappasivat vallan Ukrainassa, Kaukasiassa, Keski-Aasiassa. Kohta ne liittyivät yhteen Venäjän kanssa, ja proletaarit aloittivat joukkomestaukset. Sama toistui Baltian maissa toisen maailmansodan jälkeen.

Suomi itsenäistyi 1917, mutta samoina vuosina irtautuivat ja itsenäistyivät Venäjästä myös Baltian maat, Puola, Ukraina, Kaukasuksen maat ja Keski-Aasia. Kohta ne olivat kaikki toteuttamassa Leninin koodia: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”. Arvo ”Poika” Tuominen kertoo maamerkkikirjassaan ”Kremlin Kellot”, kuinka samoihin aikoihin perustettu Komintern tunkeutui jokaiseen maailman maahan levittämään aseita, vihaa, sekasortoa, anarkiaa, vallankumousta: ”Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen.”

Koodi selittää Suomen joutumisen Neuvostoliiton etupiiriin, talvisodan ja ”kilpajuoksun Berliiniin” tai sitä seuranneen Itä-Saksan miehityksen. Se selittää Korean ja Vietnamin sodat tai Afghanistanin miehityksen vuodesta 1979.

Karjalaa ei menetetty siksi, että Suomi lietsoi ryssävihaa, tai siksi, että Neuvostoliitto halusi suojella Leningradia tai siksi, että Suomessa oli saksalaismielisyyttä. Oleellista ei ole tutkia Erkon tai ”Ajan suunnan” lausuntoja, Rytin toimia, jatkosodan alkua tai Leningradin piirityksen yksityiskohtia.

Oleellista on ymmärtää ”da Lenin koodi”, joka selittää lähes kaikki sodat, selkkaukset, terroristi-iskut ja ongelmat 1900-luvulla. Se julkaistiin joka päivä Pravdan etusivulla.

Karjala menetettiin maailmanlaajuisen isovenäläisen kommunistisen imperialismin takia, sen ahneuden takia, joka julisti joka päivä Pravdan etusivulla, Neuvostoliiton vaakunassa ja vuoden 1919 seteleissä kaikilla maailman valtakielillä: ”Vain yksi ihmisryhmä on ottava yksinvallan kaikissa maailman maissa Venäjän johdolla”.

Siksi on erityisen tärkeää ymmärtää, että Karjalan, Sallan ja Petsamon palauttamisessa on kysymys tällaisen punaisen fasismin viimeisten linnakkeiden korjaamisesta ja alkuperäisen rauhanomaisen valtakunnanrajan palauttamisesta Suomen ja tästä pakkomielteenomaisesta maailmanvalloituksesta irtautuneen Venäjän välille.

Tai ainakin tästä aiheesta voisi kirjoittaa menestyvän trillerin, jos keksisi samanlaisen juonikehikon, joka teki Dan Brownista maailman luetuimman kirjailijan!

Romania ei ole Draculalandia

Tuskin on suurempaa erehdystä kuin kuvitella, että Romania on Dracula-maa ja siinä kaikki.

Jopa Lonely Planet tunnustaa tämän:

If you've come to Romania just to chase Dracula - you'll miss a lot.


Kiersin yli 2000 km eri puolilla Romaniaa. Eittämättä hullu diktaattori Ceausescu onnistui tuhoamaan maansa maineen ja kansan selkärangan 1980-luvulla, ennen kuin hänet onneksi teloitettiin. Mutta nyt Romania on EU:n ja Naton jäsenvaltiona jotakin aivan muuta kuin se 1980-luvun ankeus, johon muuten pääsin itsekin tutustumaan.

Romania on ainoa latinalainen maa, jossa pääuskonto on ortodoksisuus. Ja se on yksi harvoista ortodoksimaista, joka ei ole slaavilainen (Kreikka toki tärkein poikkeus).

Romania on muiden eurooppalaisten valtioiden tapaan täynnä historiallisia käyntikohteita, mutta monikulttuurisena alueena sen tarjonta on ehkäpä jopa monipuolisempaa kuin monella maalla.

Keräsin lyhyen listan erikoisuuksia:

- unkarilainen Sekelimaa, jossa unkarin kieli on yleisempää kuin romanian kieli - jopa kylteissä.

- saksalaiset kylät muurien keskellä olevine kirkkoineen. Tyhjentyneinä saksalaisista asukkaistaan ne muodostavat todellisen kuriositeetin. Useat kylistä kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

- Bukovinan luostarit kuuluvat myös Unescon listaan. Erikoisuus on kirkkojen ulkoseinien rikkaat frescot.

- Neamtin alueen luostarit - yli kymmenen vanhaa luostarialuetta pienellä alueella.

- Maramuresin suippotorniset puukirkot, jotka nekin on listattu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Näiden temaattisten alueiden tarjonta riittäisi vähintään viikon matkaan per alue.

Teema-alueiden lisäksi Romanialla on täyslaidallinen tarjottavanaan: merenrantaa, pääkaupunki, Karpaattien vuoristo, Transsylvanian kiehtovat kaupungit (Sibiu, Brasov, Sighisoara) ja tietysti se kaikkein kalutuin luu: Dracula.

Romania kuuluu niihin aliarvostettuihin matkakohteisiin, jossa lyhyellä matkalla tajuaa saman kuin rehellinen elämänopiskelija ennen pitkää: mitä enemmän näkee, sitä vähemmän Romaniasta lopulta tajuaa tietävänsä.

Romanian "ihmiskaupasta"

Helsingin Sanomat aiheutti paljon tuskaa ja kipua 28.6.08 Tapani Jussilan Romania-Passin murska-arvostelulla. Jussila sai vastineensa julki, mutta riittikö se?

Täynnä Pyhää Vihaa ollut kirjoittaja Ninni Lehtniemi kirjoitti sananmukaisesti näin:

[Maksullisesta seksistä] ... kiinnostuneita voisi kuitenkin pyytää miettimään, haluavatko he maksaa rikollisjärjestölle seksistä ihmiskaupan uhrin kanssa.


Mistä Lehtniemi oikein puhuu?

En kiellä sitä mahdollisuutta, että Romaniassa voisi esiintyä maksullista seksiä. En ole mitenkään asiantuntija, ja arvatenkin Romania kuuluu niihin maihin, joissa maksullista seksiä on saatavilla. Tällaisia maita lienee yli puolet kaikista maista.

Lehtniemellä on kuitenkin saattanut mennä sekaisin puurot ja vellit.

Romania ei ole sellainen maa, jossa rikollisjärjestöt sekaantuvat ihmiskauppaan. Pikemminkin Romania saattaa olla joko väliasema tai tyttöjen lähde siinä ihmiskaupassa, jossa tyttöjä kuljetetaan Hollantiin, Saksaan, Belgiaan jne. Näissä maissa puolestaan prostituutio on käsittääkseni laillista, eli kyseisten maiden lainsäädännön mukaan ei ole laitonta, että Romaniasta, Moldovasta tai Ukrainasta lähtenyt tyttö ansaitsee elantonsa prostituutiolla.

Mediassa on esiintynyt tarinoita siitä, kuinka moldovalaiset tai ukrainalaiset tytöt päätyvät (ehkä Romanian kautta) läntiseen Eurooppaan maksullisen seksin pariin. Mutta he eivät työskentele Romaniassa. Isot rahat ovat lännessä, ei Romaniassa!

Romania ei ole se maa, jossa esimerkiksi Moldovasta "ostetut" tytöt myyvät ruumistaan. Sen sijaan Hollanti, Saksa, Belgia tai Iso-Britannia saattavat olla sellaisia maita, joissa tällaista ihmiskauppaa voi esiintyä.

Onko Hesarin fundamentalistitoimittaja sekoittanut nyt kaksi eri asiaa?

En edelleenkään ole Romanian prostituution asiantuntija, mutta selvitin kuitenkin yhden asian. Sibiun turistitoimiston pöydällä oli eroottisen hieronnan esitteitä. Kysyin turistitoimiston henkilökunnalta (naishenkilö) näistä palveluista. Hän totesi, ettei esitteissä ole mainintaa palvelun sijaintipaikasta.

Eikä olekaan. Asiakkaan pitää soittaa tai katsoa lisätietoja netistä.

Nettisivujen mukaan kyseinen palvelu ei sisällä seksipalveluja. Palvelu tulee varata etukäteen, ja samalla kerrotaan osoite taksia varten. Siis ei seksipalveluja, vain hierontaa.

Nyt paljastuukin, että Hesari uhoaa asiasta, josta se ei taida tietää mitään, saadakseen mustamaalata suomalaisen luoman, toteuttaman, kirjoittaman ja kustantaman matkaopaskirjan. Kun alkuperäinen kirja ei sisällä tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevaa tietoa, mutta Romanian todellisuus on ristiriidassa fundamentalististen Hesarin idealistien maailmankuvan kanssa, HS päättää mustamaalata suomalaisen luovan ihmisen hengentuotteen, ei tarkista faktoja ja jatkaa ilman sanktioita fundamentalistisella tiellään.

Ortodoksisena valtiona Romania saattaa olla tällä hetkellä puritaanisempi ja kunniallisempi yhteiskunta kuin mitä fundamentalistitoimittajat Hesarin lasipalatsissa kuvittelevatkaan. Silti matkaopaskirjan tulee uskaltaa kirjoittaa kipeistäkin kysymyksistä rehellisesti. Jos matkaopaskirja vaikenisi maan vaikeista kysymyksistä, se olisi huono opas. Jussilan kirja uskaltaa kohdata todellisuuden, toisin kuin pääkaupunkiseudun monopolilehti.

Jos HS kokee Ainoan Oikean Totuudensa loukatuksi, vika voikin olla siellä Hesarin toimituksessa, ei Jussilan Romania-Passissa eikä romanialaisen yhteiskunnan arjessa.

Joka tapauksessa yksi asia on varmaa: matkailu avartaa! Ja mieluiten matkaopaskirjan kanssa.

lauantai 23. elokuuta 2008

Lisää liikenteestä

Tärkeä, ehkä tärkein syy kirjoitella blogia, on typerien valheiden, tabujen tai väärinkäsitysten korjaaminen. Kollektiivinen itsepetos on säälittävä ilmiö. Tarvitaan edes blogi korjaamaan näitä typeryyksiä.

Liikenteestä syntyy paljon valkoisia valheita. Taustalla on toki hyvää tarkoittava tavoite vähentää kuolemia ja loukkaantumisia liikenteessä, mutta pitääkö tämän tavoitteen saavuttamiseksi valehdella?

Yksi surkeimpia valheita on väite, jonka mukaan "perille ei saavuta yhtään sen aikaisemmin, vaikka ajaisi ylinopeutta". Sen mukaan nopeasti ajava tulee korkeintaan muutaman minuutin aiemmin keskustan liikennevaloihin, ja sekin säästetty aika valuu sitten valoissa. Ei pidä paikkaansa.

Itse ajan suurin piirtein 40,000 kilometriä vuosittain. Monet ajavat vielä enemmän.

Annan pari matemaattista tosiasiaa:

Jos ajaisin vuoden ajourakan keskivauhtia 100 km tunnissa, menisi ajourakkaan 16 vuorokautta ja 16 tuntia.

Koska liikenteessä on venäläisiä autorekkoja, traktoreita, asuntoautoja, arkoja naiskuljettajia, liikennevaloja ja ennen kaikkea liikennerajoituksia (ja ajan myös kaupunkien keskustoissa), todellinen keskivauhti koko vuoden ajourakassa on enemmänkin 50 km tunnissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi istun 33 vuorokautta ja 8 tuntia pelkästään kuljettamalla autoa. Eli yli kuukausi joka vuosi menee pelkkään ajamiseen!

Jos siis joku väittää, että vauhdikas ajaminen, eli usein ylinopeus, "ei hyödytä", se ei ole totta.

Jos voisin ajaa ylinopeutta, tai jos moottoriteitä olisi enemmän, tai jos ylipäätään suomalainen liikenne olisi sujuvampaa, eli jos keskivauhtini olisikin 100 km tunnissa, minulle jäisi aikaa työntekoon tai muuhun hyödylliseen yli 16 vuorokautta joka vuosi. Jos säästynyt aika lasketaan 8 tunnin työpäiviksi, saisin 50 täyttä työpäivää lisää! Nyt nuo 50 työpäivää kuluvat körötellessä rekkojen perässä tai naurettavan alhaisten nopeusrajoitusten mukaan suomalaisilla maanteillä. Mitä tuhlausta!

Valitettavasti ihmisarvoa loukkaava, holhoava suomalainen liikennevalistus valehtelee, että "kiire" liikenteessä ei tuo mitään ajansäästöä.

Logiikka on täysin virheellinen. Ensinnäkin matka-aika on suoraan verrannollinen ajonopeuteen. Helsingistä Tampereelle voi ajaa maksiminopeutta puolessatoista tunnissa, kun taas 60 km tunnissa vie tasan kaksi kertaa enemmän aikaa. Säästynyt puolitoistatuntinen antaa mahdollisuuden lämmittää sauna ja valmistaa vaikkapa herkullinen illallinen. Mieluummin sauna ja ruoka kuin köröttely alinopeutta rekkojen perässä maanteillä!

Useimmilla autoa ajavilla suomalaisilla on oikeasti kiire. Aamuisin Helsingin sisäänajoväylillä on massiiviset tungokset, koska kukaan ei uskalla ajaa keltaisilla risteyksen yli tai reagoi muuten vain etanan vauhdilla ajotilanteisiin. Jos jokaisessa risteyksessä kaksi-kolme autoa ajaisi keltaisilla risteyksen yli, jonot purkautuisivat nopeammin, ja jonon perällä odottava auto pääsisi parin valovuoron verran nopeammin eteenpäin.

Juuri valoissa tyhjäkäynti, liikkeelle lähtö ja jarrutus, ja tämän toistaminen moneen kertaan kuluttaa turhaan polttoainetta ja lisää autoilun päästöjä. Joustava, sujuva liikenne rikkoisi liikennesääntöjä joustavasti, päästämällä pari-kolme autoa "vanhoilla keltaisilla" yli, ja loputtomat jonot purkautuisivat nopeammin.

Nämä kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Kun todelliset ongelmat ovat liian vaikeita käsitellä, suomalaiset laittavat kaiken huomionsa muiden autoilijoiden käyttäytymiseen. Sääntöjen noudattamisesta on tullut pakkomielle, kun oman ajosuoritukseen keskittyminen, ja sen hoitaminen turvallisesti ja sujuvasti tuottaisi paljon paremman liikenteen sujuvuuden sekä pääkaupunkiseudun kaupunkiajossa että yleensä maanteillä.

En kadu sitä ajan menetystä, joka on syntynyt ajamalla 40,000 km vuodessa "liian hitaasti". Mutta yhteiskunnalla ei saisi olla varaa tuhlata satojen tuhansien autoilijoiden arvokasta työaikaa naurettavan mataliin nopeusrajoituksiin tai turhanpäiväisiin liikkumisen rajoituksiin.

Ja jos "kiire" on mukamas liikennesääntöjä rikkovien autoilijoiden tekosyy, miksi sitten kukaan esimerkiksi lentää lentokoneilla? Eikö kaikki liikkuminen kannattaisi siirtää härkävankkureille, jos "kiire" on muka pelkkä tekosyy?

Jos sujuva autoilu on kriminalisoitu, eikö kukaan huomaa, että liikenteessä tuhrautuu jokaiselta autoilijalta jopa kymmeniä työpäiviä joka vuosi? Onko suurempaa aikaresurssien tuhlausta kuin tämä?

perjantai 22. elokuuta 2008

Maantieliikenne tökkii

Kuulin äskettäin, että suomalaiset autoilijat harrastavat ilmiantamista yllättävän paljon. Sen sijaan, että he keskittyisivät turvalliseen ajosuoritukseen omassa autossaan, he kaivavat kännykkänsä esille ja ilmiantavat muita kuljettajia poliisille.

Tällainen ilmiantaminen on jo sellaisenaan järkyttävä osoitus ahdistuneesta mielenlaadusta, mutta katsotaan nyt ensin tätä autoliikennettä.

Itä-Suomen tiet ovat jo pitkään olleet tukossa, koska venäläiset rekat tukkivat maantiet. Kun yhtälöön lisätään satunnaiset traktorit, suomalaiset rekat, asuntoautot, ikääntyneet kuljettajat ja arat (nais?)kuljettajat, maantieliikenne tökkii ja pahasti.

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko ajat jonossa alinopeutta ja istut muutaman tunnin ylimääräistä autossa, tai pyrit sujuvaan ajoon, johon kuuluu ohituksia.

Ohitukset loukkaavat ilmiantajia, ja sitten taas kannellaan poliisille, että "mut ohitettíin".

Liikenne ei suju, jos se jonoutuu kilometrien letkaksi venäläisrekkojen, traktoreiden tai asuntoautojen perään. Jonojen purkaminen ohittamalla olisi sujuvaa liikennettä, mutta jos jokainen ohitus ilmiannetaan heti poliisille, ei sujuvuudesta kannata edes haaveilla.

Sama koskee kaupunkiliikennettä, etenkin Helsingissä. Ajan paljon Helsingissä, ja näen kahdenlaisia kuljettajia: osa ajaa punaisia päin ja purkaa jonoa, toiset tekevät äkkijarrutuksen keltaisissa ja pitävät jonon pitkänä.

Kumpi on itsekkäämpää: päästää jonoa purkautumaan ajamalla vielä punaisella yli, vai pitää jono pitkänä ja samalla pitää itseään "syyttömänä" liikenteessä.

Kuuntelen aika paljon Novaa, joka on omaksunut tällaisen muita syyttelevän, osin tekopyhän linjauksen, jossa jokainen erilainen on syyllinen ja ihmisiä holhotaan kuin pieniä lapsia. Tämä asenne ilmenee toki muissakin kysymyksissä kuin liikenteessä.

Tällaisen holhoavan, ihmisarvoa alentavan asenteen mukaan itsekkyyttä on ajaa valoista "vanhoilla keltaisilla", vaikka se purkaa jonoa. Hyveellistä on painaa jarrut pohjaan ja pitää jonossa seisovat työmatkalaiset hermostuneina, ja aiheuttaa myöhästymisiä töistä.

Liikenteessä on kaksi valintaa: sujuvuus vai sääntöjen noudattaminen. Liikenne olisi paremmissa käsissä, jos jonoja purettaisiin ja kuljettajat voisivat itse valita ajonopeutensa. Itse ajan usein nelosvaihteella alinopeutta (alle 80 km tunnissa) ja vitosvaihteella lievää ylinopeutta, koska esimerkiksi tasan 80 km tunnissa vitosvaihteella aiheuttaa moottorin tärinää. On auton, ympäristön ja liikenteen etu, että ajotyyli on vakaa, tasainen ja sujuva. Nykytilanne on kuitenkin sellainen, että kuljettajat ajavat huomattavaa alinopeutta jonoissa, tekevät äkkijarrutuksia, nopeita kiihdytyksiä, ja kaikki vain sen takia, että ei uskalleta ohittaa ja purkaa jonoja joko sääntörikkomusten tai ilmiantojen pelossa.

Ja miksikö? No siksi, että jos erotut massasta, sinut ilmiannetaan heti kännykällä poliisille.

Kannatan moottoriteitä useastakin syystä. Ne vievät raskaan liikenteen pois lasten kouluteiltä, kirkonkylistä ja paikallisen liikenteen seasta. Yhtä suuri etu moottoriteillä on se, että siellä ajotapa on helppo valita oman auton yksilöllisten ominaisuuksien mukaan. Vakaa, tasainen ajonopeus on mahdollista - jos muut ajavat nopeammin, he pääsevät ohi vasemmalta. Jos muut ajavat hitaammin, itse pääset heidän ohi.

Itä-Suomen rekkaongelmat ovat kuitenkin sotkeneet tätä. Imatran moottoritiellä on 80 km rajoitus. Jos rekat eivät ole jonossa, rajoitus pysyy edelleenkin. Jos sitten ajat normaalia, vakaata ja tasaista ajotyyliäsi (joka Imatran moottoritiellä on siten ylinopeutta), voit odottaa mistä autosta tahansa ilmiantajan kantelevan poliisille, että "täällä taas kaahaillaan" tai että "vaarannetaan liikennettä".

Tällaisia ilmaisuja viljellään myös Radio Novan liikenneohjelmissa.

Kysymys on filosofinen. Onko liikenteen tarkoituksena kuljettaa yksilöitä paikasta A paikkaan B vai onko tarkoituksena luoda sääntökokoelma, jota valvotusti noudatetaan, olosuhteista riippumatta? Ja sitten jos joku erottuu massasta, niin heti ilmiannetaan?

Ilmiantaminen herättää kauhua. On jotenkin erityisen suomalaista, että aikoinaan suomalaiset poliitikot hiippailivat Tehtaankadulle ilmiantamaan tovereitaan, koska nämä olivat olleet "neuvostovastaisia". Olivat rikkoneet "sääntöjä". Olivat erottuneet massasta.

Jokainen voi miettiä kumpi on tärkeämpää: liikenteen sujuvuus vai poliisin tehtävien ottaminen oman ajosuoritteen päälle eli muiden ajotyylin valvominen ja poikkeavuuksista raportointi suoraan poliisille?

tiistai 19. elokuuta 2008

Venäjä näytti kyntensä

Venäjän todellista olemusta on tuotu monissa nettikeskusteluissa esille jo vuosikaudet. Totuudenpuhujia on solvattu, lannistettu ja mustamaalattu.

Nimiäkin voisi mainita. Keskusteluja seuranneet tietävät.

Nyt tiedetään, että Venäjästä "pahaa" (lue: totta) kirjoittaneet olivat oikeassa.

Venäjä hyökkäsi käsittämättömällä väkivallalla itsenäisen, tunnustetun valtion, Georgian, alueelle tappamaan ja tuhoamaan.

Venäjä ei siis ole muuttunut miksikään. Tuhat vuotta se on jatkanut naapuriensa kiusaamista väkivallalla. Sama jatkuu edelleen.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Etelä-Thaimaan piilopaikat

Joskus 1970-luvulla Phuketin Patong Beach oli freak centre eli hippien piilopaikka, jossa oli yksi ravintola. Sen lattialla nukuttiin väsymys pois.

Samoihin aikoihin Karon oli "hyvin eristäytynyt".

Itse matkustin ensimmäistä kertaa Phuketiin vuonna 1986. Tulin yöbussilla Bangkokista (muistan yhä kaasupoljinta painavan kuskin kamikaze-tyyppisen ajotyylin - nyt luulen, että hätkähdin pelkäämään jossakin Khao Lakin kukkulaosuudella) ja painuin tokkurassa lavataksilla suoraan Nai Harniin.

Silloin majoitus järjestyi rannan itäpuolisen rinteen majoissa, jotka oli rakennettu luonnonmateriaaleista. Yön hinta oli noin 40 bahtia (joka nykykursseilla on reilusti alle euron).

Etelä-Thaimaan turismi alkoi kasvaa sananmukaisesti vasta ihan äskettäin. Kasvu on ollut niin nopeaa, että kaiken tämän silminnäkijät ovat edelleen matkustuskunnossa, ja voivat siten muistella omakohtaisesti 1970-luvun kokemuksiaan.

Nämä muistot eivät ole huonoja. Valitettavasti niitä ei voi palata enää kokemaan, ainakaan samaan paikkaan.

Andamaanienmeren rannikolta alkaa olla hankalaa löytää sellaisia rantoja, joissa voisi lekotella halvan majan ulkopuolella meren rannassa. Useimmat Patongin majoitusliikkeet sijaitsevat ainakin yhden asfalttitien takana, rannasta katsoen.

Pohjoisesta etelään Andamaanienmeren parhaat piilopaikat ovat tässä:

Koh Chang: Ei saa sekottaa samannimiseen saareen Kambodzhan rajan tuntumassa. Hiljainen, halpa ja erityisesti saksalaisten suosiossa.

Koh Phayam: Edellisen naapurisaari, ja tätä paljon parempi. Kunnon piilopaikka, runsaasti majoitusvaihtoehtoja, mutta muutama kallis paikka on jo mukana.

Koh Jum: Jatkuvasti hiljainen ja halpa vaikka onkin lähellä Krabia ja Phuketia. Olin ainoa farang saaren pohjoisella rannalla viime käynnillä: takuuvarma piilopaikka ehkä vuodenvaihdetta lukuun ottamatta.

Koh Lipe: Melkein Langkawin naapurissa ihan etelässa on syrjäinen mutta hyvin suosittu saari. Se ei onneksi voi koskaan tulla matkanjärjestäjien massakohteeksi.

Trangin saaret: Koko joukko hyvin hiljaisia ja rannoiltaan vaatimattomia saaria ovat jääneet sivuun. Ne ovat kuitenkin ehkä kaikkein parhaimpia piilopaikkoina. Koh Libong on näistä vakiintunein kohde.

perjantai 1. elokuuta 2008

Priretsnyj on Suomen alueella

FST5 näytti ansiokkaan dokumentin Petsamon kunnan alueelle sotien jälkeen rakennetun Priretsnyj-kylän rappiosta.

Olen käynyt kylässä ja raportoinut siitä Karjala-opaskirjan vuoden 2005 painoksessa.

Dokumentti nosti tunteet pintaan. Siinä liikuttiin laillisella ja sopimusten mukaisella Suomen tasavallan alueella, jonka yksinvaltainen diktaattori, massamurhaaja ja psykopaatti Josif Dzhugashvili vaati liitettäväksi Neuvostoliiton osaksi vuoden 1944 jälkeen.

Dokumentti ei maininnut sitä, että kyseessä on itsenäisen, suvereenin valtion laillinen ja sopimusten mukainen alue, jonka kuuluminen Suomen tasavaltaan perustuu usealle sopimukselle ja allekirjoitukselle.

Liioin eivät ohjelmatiedot kertoneet, että kyseessä on sopimusten mukainen Suomen alue.

Sen sijaan se kertoi kuinka kylän viimeiset asukkaat havittelevat "voiton päivän" juhlintaa, vaikka heidän oma isänmaansa, imperialistinen Venäjä, p***t välittää omien kansalaistensa humaanista hädästä.

Ongelma ei ole siinä, että Venäjän kansalaisilla on ahdinko. Se ei johdu siitä, että suomalaiset olisivat rasisteja, tai että suomalaiset käyttäisivät sanaa "ryssä" tai että suomalaiset olisivat ihailleet kansallissosialismia 1930-luvulla (mitä aika harvat tekivät) tai että Suomi olisi "hävinnyt Karjalan sodassa" (mitä Suomi ei sitäkään tehnyt, kuin osittain).

Ongelma on imperialismi, tuo rikoksista julmin, joka "oikeuttaa" yhden ihmisryhmän sanomattomiin julmuuksiin, röyhkeyteen ja häikäilemättömyyteen muita, yleensä pienempiä ja heikompia ihmisryhmiä kohtaan.

Ongelma on Venäjän ahneus, imperialismi, fasismi, Venäjän taipumus mistään piittaamatta anastaa muilta valtiolta tai ihmisryhmiltä alueita, omaisuutta, tehtaita, peltoja, metsiä ja muuta arvokasta.

Priretsnyj on kuollut kaupunki, yksi esimerkki kokonaisessa rikosten sarjassa, mutta sen tekee erityisen kiinnostavaksi se tosiseikka, että se sijaitsee itsenäisen Suomen tasavallan sopimusten mukaisella alueella.

Sopimuksia on allekirjoitettu useita: vuonna 1920, vuonna 1932 ja vuonna 1934.

Nämä sopimukset ovat historiallisia tosiasioita, ei revanssihenkeä, ei elämöintiä, ei fasismia eikä nationalismia.

Nämä sopimukset ovat suojelleen uuden, äskettäin itsenäistyneen pienen valtion ihmisiä, siis eläviä naisia, lapsia, vanhuksia ja jopa miehiä.

Näiden sopimusten mukaan Petsamon siviiliasukkaat (Suomen kansalaiset) ovat koskemattomia, suojeltuja ja turvattuja vieraan valtion väkivallalta, pommeilta ja hyökkäyksiltä.

Koillis-Euroopan ongelma ei ole suomalaisten oletettu "rasismi" tai muu vasemmistopopulistien syöttämä valhe.

Koillis-Euroopan ongelma on imperialismi, se röyhkeä ahneus, jolla Venäjä on aina lähtenyt tappamaan ja tuhoamaan vieraiden kansakuntien, heimojen tai valtioiden asuttamia alueita tai seutuja, varastanut nämä alueet ja sen jälkeen ajanut nämä alueet sanoinkuvaamattomaan ahdinkoon ja alennustilaan.

Useimmat kääntävät selkänsä Karjalalle, Petsamolle ja itäiselle Sallalle ja Kuusamolle, mutta jos tämä sotku halutaan selvittää, ensimmäisenä Venäjän täytyy vetäytyä Stalinin varastamilta Suomen alueilta. Mitä nopeammin sen parempi.