sunnuntai 3. elokuuta 2008

Etelä-Thaimaan piilopaikat

Joskus 1970-luvulla Phuketin Patong Beach oli freak centre eli hippien piilopaikka, jossa oli yksi ravintola. Sen lattialla nukuttiin väsymys pois.

Samoihin aikoihin Karon oli "hyvin eristäytynyt".

Itse matkustin ensimmäistä kertaa Phuketiin vuonna 1986. Tulin yöbussilla Bangkokista (muistan yhä kaasupoljinta painavan kuskin kamikaze-tyyppisen ajotyylin - nyt luulen, että hätkähdin pelkäämään jossakin Khao Lakin kukkulaosuudella) ja painuin tokkurassa lavataksilla suoraan Nai Harniin.

Silloin majoitus järjestyi rannan itäpuolisen rinteen majoissa, jotka oli rakennettu luonnonmateriaaleista. Yön hinta oli noin 40 bahtia (joka nykykursseilla on reilusti alle euron).

Etelä-Thaimaan turismi alkoi kasvaa sananmukaisesti vasta ihan äskettäin. Kasvu on ollut niin nopeaa, että kaiken tämän silminnäkijät ovat edelleen matkustuskunnossa, ja voivat siten muistella omakohtaisesti 1970-luvun kokemuksiaan.

Nämä muistot eivät ole huonoja. Valitettavasti niitä ei voi palata enää kokemaan, ainakaan samaan paikkaan.

Andamaanienmeren rannikolta alkaa olla hankalaa löytää sellaisia rantoja, joissa voisi lekotella halvan majan ulkopuolella meren rannassa. Useimmat Patongin majoitusliikkeet sijaitsevat ainakin yhden asfalttitien takana, rannasta katsoen.

Pohjoisesta etelään Andamaanienmeren parhaat piilopaikat ovat tässä:

Koh Chang: Ei saa sekottaa samannimiseen saareen Kambodzhan rajan tuntumassa. Hiljainen, halpa ja erityisesti saksalaisten suosiossa.

Koh Phayam: Edellisen naapurisaari, ja tätä paljon parempi. Kunnon piilopaikka, runsaasti majoitusvaihtoehtoja, mutta muutama kallis paikka on jo mukana.

Koh Jum: Jatkuvasti hiljainen ja halpa vaikka onkin lähellä Krabia ja Phuketia. Olin ainoa farang saaren pohjoisella rannalla viime käynnillä: takuuvarma piilopaikka ehkä vuodenvaihdetta lukuun ottamatta.

Koh Lipe: Melkein Langkawin naapurissa ihan etelässa on syrjäinen mutta hyvin suosittu saari. Se ei onneksi voi koskaan tulla matkanjärjestäjien massakohteeksi.

Trangin saaret: Koko joukko hyvin hiljaisia ja rannoiltaan vaatimattomia saaria ovat jääneet sivuun. Ne ovat kuitenkin ehkä kaikkein parhaimpia piilopaikkoina. Koh Libong on näistä vakiintunein kohde.

Ei kommentteja: