Tarja Halosen suurin erehdys

Tarja Halosen suurin erehdys on suhde vuoden 1918 kapinaan.

Hän osallistui kapinan aloittajaosapuolen juhlintaan, mutta ei voittajaosapuolen juhlaan.

Selityksenä Halonen sanoi edustavansa työväenliikettä ja siksi osallistuvansa kapinallisten juhlaan. Tämä on Halosen suurin erehdys.

Vuoden 1918 kapina ei edustanut Suomen työväenliikettä. Kapinan alkaessa Suomen sosialidemokraatit olivat saavuttaneet demokraattisen prosessin ansiosta Suomen eduskunnassa enemmistöaseman. Tämän aseman ansiosta he olisivat voineet saavuttaa minkä tahansa sisäpoliittisen tavoitteen rauhanomaisesti, lainsäädännön avulla. Heillä oli jo valta-asema eduskunnassa.

Kapinan 1918 aloittivat kuitenkin muut tahot kuin eduskunnan demokraattista enemmistövaltaa pitäneet sosialidemokraatit.

Vuonna 1917 Stalin kävi kiihottamassa suomalaisia kommunisteja väkivaltaiseen vallankumoukseen. Aseita luvattiin, ja tammikuussa 1918 aseet alkoivat saapua Viipurin kautta punaisille. Väkivalta kumosi demokratian.

Samastumalla väkivaltaan, terroriin ja Neuvosto-Venäjän aseilla ulkopoliittiseen maanpetturuuteen sekaantuneeseen vuoden 1918 äärikommunistiseen kapinallisten rikokseen, Halonen osoittaa, ettei ymmärrä kapinan rikollista luonnetta.

Jos Halonen edustaisi maltillista, demokratian keinoja hyödyntävää sosialidemokraattista perinnettä, hän irtautuisi väkivallan keinoja hyödyntäneestä punakapinasta.

Lausunnoillaan hän samastui väkivaltaan, terroriin ja Stalinin aseilla toteutuneeseen maanpetokseen. Todelliset sosialidemokraatit ovat ratkaisseet Suomen asioita rauhanomaisesti: vaaleilla, eduskunnan äänestyksissä ja muilla demokratian keinoilla. Tällaiseen sosialidemokratiaan Halosen olisi pitänyt samaistua, ei väkivaltaan.

Punakapinan hyväksyntä oli Halosen suurin erehdys.