Satumaa

Suomalaiset ovat kansaa, jotka uskovat, että aavan meren tuolla puolen on maa, jossa onnen kaukorantaan laineet liplattaa.

Siellä surutonna elää viaton kansa, joka poimii hedelmiä suoraan puusta, ja maista ihaanin on Havaijjiii, ja Bingo Bango Bongo aina rakas ompi Kongo...

Kannattaa kuunnella joskus Radio Suomea, mistä tuli taannoin äärimmäisen mielenkiintoinen musiikkikooste joltakin 1930-luvulta. Silloin suomalaiset viihdetaiteilijat "laajensivat" suomalaisten maailmankuvaa esittämillään lauluilla, joissa esiintyivät etelän kohtalokkaat kaunottaret, viattomat neekeripojat ja ihanat trooppiset maisemat.

Oikeastaan jokainen näistä 1930-luvun kaukomaalauluista oli alusta loppuun silkkaa soopaa, mutta niistä rakentui suomalaisten maailmankuva.

Valitettavasti maailmankuvan rakennusaineet eivät ole muuttuneet kokonaan realistisiksi.

Matkaopaskirjojen tehtävä on nimenomaan luoda realistinen kokonaiskuva, tai ainakin realistinen kuva eri maiden tai kaupunkien tilanteesta.

Ristiriita syntyy siitä, että suuri yleisö luulee jo tietävänsä, että Venäjän hallussa oleva Karjala on "pusikkoa", että Thaimaassa kaikki naiset ovat prostituoituja, että Via Baltica on vaarallinen tai että kaikki sitä ja kaikki tätä.

Media ei auta. Kerran matkustin Afrikkaan aikana, jolloin lehdistössä kohkattiin kolmea ongelmaa Afrikassa: kuivuus, heinäsirkkaparvet ja AIDS. Itse jouduin Tansaniassa tulvan kouriin, näin yhden (kuolleen) heinäsirkan ja yhden sairaan pojan, jonka tauti saattoi olla mikä tahansa. En tietenkään kiellä mainittuja ongelmia, mutta todellisuus on aina, poikkeuksetta, monitahoisempi kuin median esittämät näkökulmat.

Media ja matkaopaskirja ovat tavallaan jo lähtökohtaisesti törmäyskurssilla. Matkaopaskirja lopulta paljastaa, että matkakohteessa kaikki eivät olekaan sitä tai tätä, vaan että elämän kirjo on monitahoinen myös siellä "palmujen katveessa", jossa "vailla suruja" elävä kansa kokeekin samanlaiset haasteet kuin kuka tahansa voi kokea esimerkiksi juuri Suomessa.

Matkaopaskirjojen välittämä (kokonais)kuva voi olla myös ristiriidassa poliitikkojen tai järjestöjen kanssa. Muuan suomalainen äärivasemmistolainen kansanedustaja kohkasi kerran eduskunnassa vertaamalla jotakin suomalaisen sisäpolitiikan ilmiötä Singaporen mukamas "diktatuuriin". Singapore on monikulttuurinen, avoin yhteiskunta, joka on onnistunut luomaan aikalailla laajapohjaisen yhteiskunnan huomattavasti tiukempien ja ahtaampien yhteiskuntien keskelle. Luomalla omaan sisäpoliittiseen keskusteluun vieraasta valtiosta yksipuolisen, propagandistisen kuvan, tämä populisti menetti viimeisetkin rippeet uskottavuudestaan, ainakin minun silmissäni.

Järjestöjen intressissä on esittää yksipuolisia kurjuuskuvia kehitysmaista, jotta ne saisivat maksimoiduksi omat tulonsa ja voisivat siten palkata työntekijöitä kohdemaihinsa. Ei siinä mitään pahaa ole, että autetaan, mutta joskus apu ei ole de facto ns. kaivattua apua, ja joskus on niinkin, että tulee kalliimmaksi luoda avustusorganisaatio kuin mitä perille lopulta toimitetaan.

Kokonaiskuvassa on paljon muuta kuin yksipuolista kurjuutta.

Satumaassa elivät myös 1980-luvun median edustajat, kun olin keräämässä usean kymmenen suomalaisen opiskelijan kanssa kolmannen maailman matkaopasta. Kun me emme edustaneet neuvostoliittolaiseen yksipuoluediktatuurin suuntaan kallellaan olevien vasemmistopopulistien yksipuolista maailmankuvaa, saimme tietysti sieltä suunnalta rankkaa kritiikkiä.

Matkaopaskirjailijan maailmankuva on lopulta mahdollisimman realistinen. Hän joutuu itse käymään kaikissa kaupungeissa, niiden kaikissa kolkissa ja näkemään enemmän realismia kuin ahkerinkin ulkomaantoimittaja. Tosin matkaopaskirjoittajan maailmankuva on rauhanomainen, kulttuuripainotteinen ja yritysystävällinen.

Mediaseksikästä on sen sijaan tunkeutua jokaisen konfliktin keskelle, etsiä yhteiskunnallisia ongelmia sieltäkin, missä niitä ei ole ja tietysti jurputtaa yksityisten yrittäjien elämäntyöstä, ehkäpä sitä myyttistä vallankumousta odotellen...

Satumaata ei ole olemassakaan. Eikä sitä median välittämää lööppien maailmaa. On vain moniarvoisia, monipuolisia, monisärmäisiä yhteiskuntia, joista on vaikea, jopa mahdotonta luoda propagandistisia uutisia. Ellei sitten valehtele, aivan kuten Satumaiden ja muiden puppulaulujen sanoittajat.