sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Karjala jakautuu kahtia

Koko Venäjä on jakautunut ainakin kahteen ihmisryhmään: pieneen huippurikkaaseen elittiin ja äärimmäisessä köyhyydessä kärsivään suureen ihmisjoukkoon. Näiden väliin on kasvanut suurissa kaupungeissa uusi keskiluokka.

Karjalan-matkailussa kahtiajako kulkee suunnilleen hallinnollisten rajojen mukaan: kaikki mikä on Pietarin vaikutuspiirissä eli Leningradin oblastin alueella, kehittyy ja vaurastuu. Sen sijaan Karjalan tasavalta selkeästi kurjistuu.

Äskettäisellä Laatokan ympäriajomatkalla paljastui, kuinka Pietarin ohitustiellä on massiivisia tungoksia, uusia ostoskeskuksia ja kasvavia palvelukeskittymiä. Näkymät ovat kuten mistä tahansa keskieurooppalaisesta moottoritien maisemasta.

Samaan aikaan Karjalan tasavallan vähäiset turistipalvelut rapistuvat, ja kohotetut hinnat muodostavat yhä räikeämmän ristiriidan laadun ja hinnan välille.

Käkisalmessa restauroidaan vanhaa puurakenteista rautatieasemaa alkuperäiseen, Suomen-kauden asuun. Kiviniemen sillan eteläpuolelle on avattu hyvin siisti, uudenuutukainen motelli Sampo. Syväriläisen luostari ja Staraja Ladogan luostarit on restauroitu tiptopkuntoon, ja koko palveluarsenaali toimii ja kiiltää uutuuttaan.

Samaan aikaan Kurkijoen ainoa kahvila on humalaisen väen kansoittama, Aunuksen hotellit ovat rapakunnossa ja Salmin ja Lahdenpohjan kirkonraunioilla nuoriso ryypää. Vielä huonommat terveiset tulevat Vienan Karjalasta: miesten alkoholisoitumisen aste on saavuttanut jo järkyttävät mittasuhteet.

Myönteiset uutiset Laatokan Karjalasta ovat vähissä: Kurkijoen kuulu Sonckin huvila on kunnostettu vihdoinkin ja apteekkari Jääskeläisen huvilaakin korjataan Sortavalan lähellä. Sortavalassa Kolmas-firma jatkaa kunnostustöitä Piipun Pihassa ja Ruskealan marmorilouhoksella. Ruskealassa on myös kirkonrakennus edennyt.

Karjalan tiestö on osittain parantunut, toisaalla kuopat ovat vain syvenneet. Vastakohdat ovat räikeitä, kokemukset vahvoja mutta ihmisten jakautuminen äärimmäisen rikkaisiin ja surkean köyhiin herättää pelkoja tilanteen kärjistymisestä keskipitkällä aikavälillä.

Ei kommentteja: