perjantai 13. kesäkuuta 2008

Vaatimus kunnon teestä

Aloitin juoda kahvia parikymppisenä ja lopetin sen 20 vuotta myöhemmin. Sen jälkeen olen juonut teetä aamuisin ja pitkin päivää.

Tee on jalo juoma. Vaikka tee on alun perin kiinalainen keksintö, itse tutustuin siihen ensin Intiassa, Darjeelingissä. Ensikertalaisena teetuotantoseudulla suhtauduin teetehdaskäyntiin kaikella asiaan kuuluvalla vakavuudella, ja sain siten peruskoulutuksen teenjuonnin jaloon taitoon. Viimeksi tutustuin teetuotantoon Pohjois-Thaimaan Mae Salongissa, mutta siinä välillä olin ehtinyt katsastaa Sri Lankan, Malesian sekä Intian Nilgirivuorten teeseudut.

Tee on aromikas lehti, joka pitää kuivata oikeaoppisesti, ja siitä valmistaa kuuma, maukas juoma.

Valitettavasti tee on kokenut saman kohtelun kuin melkein kaikki aidot asiat. Perunamuussia myydään epämääräisenä jauheena, vaikka se pitäisi valmistaa keittämällä oikeita perunoita. Saunasta on tehty eräänlainen vitsi, kun sähköputket kuumentavat kiuaskiviä. Saunan pitää olla puulla lämmitetty, mieluiten savusauna.

Lapsuudessa jouduin tutustumaan moniin keittoihin knorr-versioina, ja vasta aikuisena olen alkanut ymmärtää mistä oikeasti on kysymys. Nyt Knorr tuhoaa etnisiä keittiöitä tuputtamalla thairuokaversioitaan "lisää vain vesi" -periaatteella.

Thairuokaa pitää syödä Thaimaassa, siten, että siihen on lisätty maustepulloista litkut asiantuntevasti.

Riisiä ei osteta Uncle Ben's -pakkauksista vaan suoraan tuotantomaista tuoduissa 5-10 kilon pakkauksissa: jasmiiniriisiä Thaimaasta tai basmatiriisiä Intiasta.

Ihmiskunta on vuosisatojen aikana oppinut tuottamaan laadukasta tavaraa paikallisista lähtökohdista, ja niiden laadukkaiden ruokatarvikkeiden varassa ihmiskunta on selviytynyt silloin, kun muuten elinolosuhteet ovat olleet haastavia.

Nykyään meille ihmisille tuputetaan ala-arvoisia korvikkeita, kuten sähkösaunat, Knorrin keitot tai kaikenmaailman hedelmäteet.

Tee on aito asia, ei mikään kamomillaa, mustaviinimarjaesanssia tai omenaesanssia sisältävä litku.

Tee on hienostunut makukokemus, ja siksi tee pitää juoda kuivatuista teelehdistä uutettuna laatujuomana.

Viime aikoina erinäisten kahviloiden ja ravintoloiden teevalikoimasta on mahdotonta löytää muuta kuin pussiteetä ja jos oikein hyvin käy, siellä kaikenmaailman hedelmä- ja marjasekotusten seasta saattaa hyvällä onnella löytää yhden sattumapussin oikeaa mustaa teetä. Sekin jotakin halpaa ja huonoa laatua.

Kun isäntä tai emäntä haluaa hemmotella vierastaan, hän uskoo ratkaisun löytyvän näistä värikkäistä mausteteepusseista.

Ei. Ei minulle, kiitos.

Toinen kompastuskivi on teekupin koko. Ystävällinen isäntä tai emäntä kaivaa valikoiman näitä hedelmä- tai marjateepusseja, kaataa kahvikuppiin desilitran vettä ja kas: puolet vedestä imeytyy pussiin ja kupin pohjalle jää puoli desiä nestettä.

Ei minulle, kiitos!

Itse uutan joka aamu litran teetä suoraan teelehdistä, ja juon sen ilman sokeria. Teessä on hienostunut maku, joka riittää. Siihen ei tule lisätä mansikkaa, mustikkaa, ruusunmarjaa, mustaviinimarjaa, Rooibosta tai ylipäätään mitään eksottisia hedelmiä tai marjoja.

Kun kävin Darjeelingissä teekaupassa, pyysin pakkaamaan parasta laatua neljään 50 gramman pakkaukseen. Lensin sitten takaisin Tukholman Arlandaan, missä alati niin vainoharhainen tullimies halusi avata teepakkaukseni, eli potentiaalisesti tuhoten kalliin herkun.

Ehdotin, että hän valitsee yhden näistä, ja sieltähän sitä laatuteetä sitten löytyikin. Mitäpäs muuta?

Kotona teestä tuli vaaleanruskeaa, aromikasta, äärimmäisen hienostunutta juomaa suoraan Himalajan rinteiltä.

Sen koommin en ole vastaavaa herkkua löytänyt. Kokemus kuitenkin ohjasi teen hienoihin sävyihin.

Lähelle pääsin kuitenkin Malesian Cameron Highlandsin laatuteessä. Koemielessä ostettu pakkaus kalleinta versiota loppui liian pian. Se on ostoslistalla taas seuraavalla matkalla.

Jos jotakin elämä opettaa, se on tämä: pyrkikää löytämään se alkuperäinen tuote, alkuperäisellä idealla. Välttäkää halpoja jäljitelmiä, niin tiedätte mikä on elämän tarkoitus.

Hyvä tee on kuin hyvä elämä - siinä me ihmiset olemme pääosassa, ja kaikenmaailman teepussikaupustelijat, knorrkeittoja pussittavat ja sähkösaunoja tehtailevat tahot ehkä tekevät pisnestä ja isoja voittoja, mutta me ihmiset jäämme niissä tapauksissa aina ala-arvoisen roskan jäljiltä tyytymättömiksi.

Ei kommentteja: