Ilmastonmuutos-kritiikki Osa 5

Ilmastonmuutos on abstrakti käsite, joka herättää hallitsemattomia pelkotiloja heikoissa sieluissa. Kärjistettynä voisi väittää, että Ilmastonmuutos-propaganda lietsoo epävarmuutta, levottomuutta ja kauhua ihmisiin.

Ilmastonmuutos-hypetys on myös aiheuttamassa massiivisia tulonsiirtoja, joiden vaikutus voi olla tuhoisa: yrityksiä voi mennä nurin, ihmiset menettävät työpaikkansa.

Jo varhain aloitettu "päästökauppa" on tällainen mielipuolinen järjestelmä, joka aiheuttaa ongelmia, jotka on luotu ihan tyhjästä.

Päästökaupasta puhuttiin paljon aikaisemmin, mutta viime aikoina siitä ei ole enää paljonkaan kohistu.

Tässä mielipuolisen järjestelmän sudenkuopat:

Päästökauppa perustuu hihasta vedettyyn tarkastelujaksoon, joka ei olekaan ihan sattumanvarainen. Vuosi 1990.

Kun eri valtioiden alueella laskennalliset päästöt verrataan vuoteen 1990, saadaan vertailuluku, joka on joko noussut tai laskenut.

Päästökaupan olettamus on se, että jos päästöt ovat nousseet, joudut maksamaan. Jos päästöt ovat laskeneet, sinulle maksetaan.

Venäjä on tässä avainasemassa. Venäjän mielipuolinen luonnon saastuttaminen, raiskaaminen ja tuhoaminen saavutti huippunsa juuri 1990, kunnes koko demoninen järjestelmä ihmiskunnan onneksi lakkasi olemasta.

Nyt kun Venäjän nykyisiä teollisuuspäästöjä verrataan vuoteen 1990, Venäjän tilastoluku on huomattavasti vuoden 1990 lukuja alhaisempi. Venäjä siis voi tehdä kaksi asiaa. Molemmat ovat luonnon kannalta tuhoisia.

Venäjä voi ilmaiseksi lisätä omaa teollisuuttaan ja siten päästöjä. Luonto kärsii.

Tai Venäjä voi rikastua ja myydä "päästöoikeuksia" muille maille, jotka sitten siirtävät jälleen kerran rahaa tai omaisuutta tähän pohjattomaan ahneuden kaivoon, ja lisäävät omia päästöjään. Luonto kärsii.

Toisaalta jos Venäjä saavuttaisi vuoden 1990 tason, se voisi käyttää massiivisia öljytulojaan ja ostaa niillä lisää päästöoikeuksia. Luonto kärsisi vieläkin enemmän.

Jos ihmiskunta haluaisi vähentää päästöjä, se ensimmäiseksi luopuisi vuoden 1990 käyttämisestä vertailuvuotena (1995 voisi sopia paremmin).

Toiseksi se luopuisi päästökaupasta, joka ei käytännössä toimi, joka ainoastaan lisää saastuttamista ja joka rikastuttaa aiemmin eniten luontoa saastuttaneita valtioita.

Nyt järjestelmä itse asiassa palkitsee Venäjän siitä ympäristörikoksesta, jonka se teki havitellessaan yksipuoluediktatuurin maailmanherruutta ja samalla tupruttaessaan valtavat määrät myrkkyjä ilmaan, vesiin ja maaperään.

Venäjä saa rahaa siitä, että se juuri 1990 onnistui saastuttamaan maapalloa niin paljon. Jos vertailukohtana olisi 1995, Venäjä joutuisi maksamaan muille, ja nykyisenkaltainen Venäjähän en tunnetusti luovu mistään omastaan.

Nyt päästökauppa rokottaa niitä maita, etenkin Suomea, jotka vuoteen 1990 mennessä olivat jo ehtineet laittaa oman teollisuutensa päästöt jonkinlaiseen kuriin, ja palkitsee ne maat, jotka onnistuivat saastuttamaan maapalloa maksimimäärän juuri vuonna 1990, ennen Neuvostoliiton suurta ja mahtavaa romahdusta.

Käytännössä päästökaupasta aiotaan vapauttaa tietyt teollisuudenalat, jolloin järjetön systeemi rankaisee satunnaisesti joitakin yrityksiä mutta päästää toiset yritykset kuin koirat veräjästä.

Kyse on myös laajemmasta oikeudenmukaisuusongelmasta: vain tietyt elinkeinoalat aiheuttavat päästöjä, toiset elinkeinoalat eivät. Järjestelmä rankaisee sellaisia valtioita, jotka erikoistuvat saastuttaviin elinkeinoihin mutta palkitsee saastuttamattomia elinkeinoja harjoittavat valtiot. Kuitenkin koko ihmiskunta tarvitsee saastuttavien elinkeinoalojen tuotteita. Vaikka periaatteessa idea on erinomainen, käytännössä se rankaisee niitä valtioita, jotka urakoivat tietyillä elinkeinoaloilla. Pitäisikö esimerkiksi Suomen luopua kokonaan metsäteollisuudesta ja ryhtyä tuottamaan pelkästään kansantanssia, pitsinnypläystä ja runoutta? Mitä sitten tehtäisiin? Mistä sitten löytyy leipä?

Päästökauppa on periaatteessa hyvää tarkoittava järjestelmä, joka on tyhjästä luonut uusia ongelmia ja maksuvelvoitteita, lisännyt päästöjä ja palkinnut niitä, joilla on historiassa ollut eniten taipumusta maapallon tuhoamiseen.

Sitä ei kuitenkaan voida valvoa, saattaa voimaan tai ylläpitää muuten kuin rankaisemalla joko satunnaisesti tai laskuttamalla "heikointa yritystä" eli sellaista, joka ei lobbaamalla tai vilunkitoimilla pysty luikertelemaan vapauteen päästömaksuvelvoitteista.

Ja kuten aina tällaisissa typeryyksissä, tavallinen ihminen joutuu maksamaan laskun kohonneina energialaskuina, kallistuneina tavarahintoina ja entisestäänkin pilaantuvana ympäristönä.