Matkailu Venäjälle

Kannattaako Venäjälle matkustaa?

Yleisesti matkailun maailmassa on kahdentyyppisiä kohteita. Yhtäältä on maita tai kaupunkeja, jonne monet haluavat matkustaa ja kysyntää varten rakennetaan riittävä tarjonta: on reittilentoja, tilauslentoja, paketteja ja valmius omatoimimatkailuun. Perillä rakennetaan riittävästi hotelleja ja muita palveluja.

Toisaalta on sellaisia matkakohteita, jonne ei ehkä ole tunkua mutta jonne yritetään eri tavoin houkutella.

Suuret metropolit kuten New York, Pariisi ja Lontoo sekä huippusuositut kestokohteet kuten Rooma, Thaimaa tai Praha ovat yksinkertaisesti niin suosittuja, että perillä ei meinaa saada jalansijaa kaikilta turistiryhmiltä, jotka tungeksivat joka paikassa.

Vähän suosittuja kohteita puolestaan markkinoidaan mitä merkillisimmin keinoin messuilla, televisiossa ja muualla, eikä silti monikaan halua mennä perille saakka. Esimerkiksi Malesia on sellainen kohde, jonka markkinointiin on laitettu miljoonia ringgittejä, mutta vetovoimaa ei ole riittävästi.

Venäjä kuuluu kategoriaan ei-halutut matkakohteet. Venäjän valtiolla on vain vähän ystäviä. Euroopassa suurin ystävä on tämä meidän kaikkien suuresti kunnioittama Suur-Serbia sekä kakkosena arvostettu ja kunnioitettu Valko-Venäjä. Myös sellaiset merkittävät valtiolliset jätit kuin Transdnestr ja Abhaasia näyttävät olevan suurimpia Venäjän ystäviä. Ja tietysti Venäjälle haluavat nämä jälkitaistolaiset menninkäiset, joille yhteiskuntajärjestelmän 180 asteen muutos ei ole vähentänyt sokeaa lojaalisuutta tätä maata kohtaan.

Mutta entäs vakavasti?

Meidän oma työmme Venäjän matkailun parissa ei liity varsinaisesti matkailun edistämiseen vaan pikemminkin neuvojen antamiseen niille, jotka Venäjälle eri syistä haluavat matkustaa. Tärkeintä on jakaa todellista tietoa siitä, mitä rajan takana oikeasti on, mitkä ovat taustat, miten toimitaan ja mitä kannattaa ottaa huomioon.

Monet uskovat, että matkaopaskirja on mainos. Näinhän ei suinkaan ole. Joskus matkaopaskirja on anti-mainos, eli todellisuuden kuvaaminen antaakin kielteisen, jopa luotaantyöntävän vaikutelman kohdemaasta.

Suomalaiset matkatoimistot tekevät itse asiassa aivan loistavaa työtä Venäjän-matkailun eteen. Ilman tätä työtä Venäjä olisi kokonaan pimennossa. Kaikki kunnia näille suomalaisille tahoille, jotka järjestävät viisumit ja kertovat selkokielellä harva-se-päivä muuttuvista säädöksistä rajoilla ja perillä.

Mutta on mutta vaikka voissa paistais...

Itse olen halunnut laittaa Pietarin matkaopaskirjatuotannon "boikottiin", lähinnä kahdesta syystä:

1) Pietari ylläpitää vastenmielistä kaksihintajärjestelmää. Se on rasistisen luonteensa lisäksi epäoikeudenmukainen ja raivostuttava järjestelmä. Teatterin lippuluukulla ja museon ovella ei ole mukavaa vastaanottaa epäileviä, jopa vihaisia mulkoiluja, koska henkilökunta arvailee turistin kansallisuutta: onko tämä etuoikeutettu "ylirodun" edustaja, vai halveksittu ulkomaalainen, joka laitetaan maksamaan enemmän kuin etuoikeutetut. Tämä asenne ärsyttää ja johtaa boikottimielialaan.

2) Pietarin hintataso on hilattu yläkanttiin, etenkin hotelleissa ja ravintoloissa. Jos hotellin taso on keskinkertainen mutta hintataso luksusluokkaa, silloin hinta/laatu-suhde on kehno ja asiakas on tyytymätön. Takana ovat ne ajat, jolloin Pietarin ravintolalasku heijasti paikallisen väestön ostovoimaa. Nyt hintataso voi nousta jopa kalliin läntisen Euroopan hintatason yläpuolelle, vaikka paikallinen eläke on 100 euroa kuussa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Pietari olisi monumentaalinen suurkaupunki, etenkin sen historiallinen keskusta. Mutta maailmassa on lukemattomia monumentaalisia kaupunkeja, joissa ei käy juuri yksikään suomalainen turisti. Kun ei kiinnosta, ei kiinnosta.

Tosiasiahan on se, että venäläiset ihmiset osaavat olla äärimmäisen miellyttäviä, mielenkiintoisia tai muuten vaan kohtaamisen arvoisia. Mutta heidän kohtaamisensa Venäjän laajojen rajojen sisäpuolella on tehty mahdollisimman kalliiksi, hankalaksi ja nöyryyttäväksi.

Venäjän matkailun tuhoavia ominaisuuksia ei ole vaikea listata:

- Venäjä alkaa olla yksi todella harvoista eurooppalaisista valtioista, jonne edelleen tarvitaan viisumi. Viisumi on kallis, se on hankalaa, jopa nöyryyttävää hankkia ja se muodostaa jo korkean kynnyksen kaikelle massamatkailulle.

- Venäjän byrokratia on palannut vapauden vuosien jälkeen. Nyt pakollinen rekisteröityminen aiheuttaa päänvaivaa ja pelkotiloja. Ei tarvita kuin yksi käynti miliisin toimistossa, uhkauksineen kaikkineen, kun matkailu Venäjälle loppuu kuin seinään ainakin yksilön tapauksessa.

- Venäjän rajavyöhykkeen laajentaminen on toinen byrokraattinen painajainen, kun ei enää saa vapaasti liikkua alueilla, jotka sentään useammankin sopimuksen nojalla ovat ihan silkkaa Suomen tasavaltaa eikä Venäjää ollenkaan. Vähemmästäkin voisi suutahtaa.

- Venäjä on myös lähes ainoa Euroopan valtio, jossa ei kelpaa autovakuutuksen niin sanottu vihreä kortti. Sen sijaan rajoilla pitää jonottaa ilmeisen turhanpäiväistä venäläistä vakuutusta, joka rokottaa matkakuluihin aikamoisen lisäloven.

- Venäjän rajalla uhrautuu aivan liikaa aikaa. Kun Saksasta saa ajaa Hollantiin 130 kilometrin tuntivauhtia, Venäjän rajalla voi päästä tunnissa 130 metriä eteenpäin, jos hyvin onnistuu ajoittamaan rajallemenon. Euroopan alueella ei ole enää jonoja monellakaan raja-asemalla.

- Venäjän maantiet ovat ällistyttävän huonossa kunnossa. Toki poikkeuksiakin on, mutta ne loppuvat yhtä nopeasti kuin mitä ne myönteisyydessään yllättävät. Käytännössähän 100 kilometriä hyvää maantietä ei herätä mitään huomiota, mutta 100 metriä perunapeltoa riittää pilaamaan matkan tunnelman ohella koko auton.

- Venäjän miliisin toimet aiheuttavat ärsytystä. Miliisejä kyttää varmoilla sakkopaikoilla ja pysäytyksiä tapahtuu tuon tuosta. Kun kolmannet sakot on langetettu 300 kilometrin matkalla, alkaa jo katua päätöstä lähteä Venäjälle.

- Hinta ja laatu eivät Venäjällä vastaa toisiaan. Tiedetään toki, mitä hotellihuone voi jossakin Pariisissa maksaa, mutta Murmansk tai Käkisalmi ei nyt vaan satu olemaan Pariisi. Kun pikkukylän Stolovaja (neuvostoaikainen ruokala) laskuttaa jo melkein 6 euroa itsepalveluruokalan pöperöistä, on illuusio halvasta Venäjästä kadonnut lopullisesti.

Annan mielelläni jatkossakin vihjeitä, vinkkejä, hintatietoja ja opastusta rajantakaiseen Karjalaan. Haluan olla luotettava ja oikeassa. Käyn paikan päällä kysymässä ja tarkistamassa asioiden tilan. Mutta millään ilveellä ei rehellinen suomalainen pysty tekemään mustasta valkoista tai päinvastoin: Venäjä matkailutuotteena nyt vaan ei oikein ole kunnossa.