Postimerkkien koko

Matkaoppaiden valokuvia on useassakin yhteydessä haukuttu "postimerkkien kokoisiksi".

Todellisuudessa ainakaan Suomessa ei koskaan ole ilmestynyt niin suuria postimerkkejä! En ole konsultointut Guinnessin ennätyskirjaa saadaksen vastaukseni kysymykseen: onko yksikään postimerkki yhtä suuri kuin meidän matkaoppaittemme valokuvat.

Aloimme lisätä valokuvia runsaasti kirjoihimme sen jälkeen kun hankin ihan mainion Agfan pöytäskannerin. Nyt saattoi tuottaa ookoo-tasoisia jpg-kuvia ja niistä tehdyt mustavalkoiset kuvat antoivat paljon selkeyttä opaskirjoihin. Sitten tulivat digikuvat, Photo Shop ja mikään ei enää estänyt kuvien lisäämistä kirjoihimme. Karjala-kirjassa on jo 1700 valokuvaa. Kuinka monta muuta kirjaa on ilmestynyt, jossa olisi enemmän valokuvia?

Kuva tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Samaan aikaan median ja joiden lukijoidenkin kritiikki on vaikuttanut asiantuntemattomalta.

Ensinnäkin kuvien lisääntynyt määrä jo sellaisenaan on myönteinen kehitys, jos vertaa kansainvälisiin opaskirjoihin. Esimerkiksi Lonely Planet, Rough Guides, Footprint, Stefan Loose tai Guide de Routard eivät käytännössä julkaise yhtään valokuvia tekstin seassa. Kirjassa saattaa olla erillinen värikuvaliite, mutta ne eivät ole linkitetty itse tekstiin. Värikuva saattaa olla kiva Lonely Planetin sivulla, mutta täytyy oikein arvailla mihin yhteyteen se kuuluu.

Me emme ottaneet esikuvaa niistä eurooppalaisista opaskirjoista, joiden mukaan sadat tuhannet kulkevat maailmalla.

Meidän ideamme kehittyi japanilaisista opaskirjoista.

Toinen näkökulma on juuri kuvakoko. Jos tutkii suosittuja japanilaisia opaskirjoja, niiden valokuvat ovat todella pieniä. Niiden yhteydessä voidaan tosiaankin puhua postimerkeistä! Japanilaisille kanji-merkkien käyttäjille kuvat ovat jokahetkistä käyttötavaraa - asiat voi aina näyttää, aina ei tarvita tekstiä.

Niinpä valitsimme käytännön, missä useat asiat esitetään myös kuvana, esimerkiksi näin:

- tästä ovesta kulkemalla löytyy haluttu kohde.

- tällainen kyltti on kohteen kohdalla.

- hotelli näyttää tältä.

Kuvien runsas käyttö on siis harvinaista (paitsi japanilaisoppaissa). Kun annamme ohjeita kirjoittajille (jotka ottavat myös valokuvia), pyydämme kuvaamaan matkailutekniikkaan liittyvää kuvamateriaalia. Meillä oli yhdessä oppaassa ongelma, kun tekijöiltä tuli enemmänkin taidekuvia kuin matkailutekniikkaa. Lopulta kävin itse kuvaamassa satoja valokuvia, joita sitten lisättiin lopulliseen kirjaversioon, ilmeisesti kirjoittajien ärsytykseksi.

Meillä on kokeiltu kahdeksan valokuvan metron käyttöopastusta Singaporessa ja Bangkokissa sekä Thaimaan rauniokaupunkien kuva-aukeamia tai Karjalan kyläkuvakoosteita.

Kuvien määrää ollaan lievästi supistamassa, koska osa kohteista ei todellakaan sovi mustavalkokuvina julkaistaviksi. Silti mustavalkoinen kuvamateriaali pysyy edelleen matkaopaskirjojen sivuilla.

Tähän on kaksi erityyppistä syytä:

- värikuvien käyttö on hyvin kallista, edelleenkin. Kirjojen hintaa olisi pakko nostaa, ja se sotii matkailijoiden etua ajavaa filosofiaa vastaan.

- On järjetöntä tuhlata kirjojen sivukapasiteettia näyttävien koko sivun kuvien julkaisemiseen. Eiväthän ne koko sivun värikuvat hyödytä perillä millään tavalla. Hyvä matkaopaskirja ei ole mikään matkailumainos vaan käsikirja perille. Itse asiassa kuvatoimistoista ostetut mainoskuvat värikkäiden matkakirjojen sivuilla tavallaan pettävät lukijaa: ei se todellisuus ole pelkästään mainoskuvien kaltaista. Matkaopaskirjoja kustannetaan ja ostetaan enemmänkin siksi, että todellisuus tulisi tutummaksi sekä kirjan antamien tietojen kautta, että itse elettyjen ja koettujen hetkien kautta. Hyvä matkaopaskirja antaa, matkailutoimistojen ja kaupallisten matkailunedistäjien kauhuksi, joskus myös rosoisen (mutta todellisen) kuvan matkakohteesta.

Värikuva on siten aina kalpea heijastus siitä, mitä todellisuus antaa.

Siksi jatkamme noin 5 cm leveiden mustavalkoisten pikkukuvien julkaisemista jatkossakin - siis huomattavasti postimerkkejä suurempien!