Kuva vai ei?

Lonely Planet on aina julkaissut kirjoittajien kuvat matkaoppaissa. Rough Guides, Michelin tai Footprint ei koskaan.

Me emme myöskään ole julkaisseet matkaopaskirjoittajien kuvia koskaan.

Matkailutoimittajien kilta on julkaissut erinomaista hakuteosta Matkailun tärkeät nimet jo pitkään. Joitakin vuosia sitten kirjan toimittajat pyysivät jäseniä antamaan henkilömatrikkelisivuille valokuvia.

Itse en ole halunnut kuvaani antaa. Siihen on selkeä syy.

Matkailutoimittaja voi olla stara (ainakin ulkomailla) tai hän voi olla tuntematon. Mielestäni matkailutoimittajan tulisi aina olla anonyymi, kasvoton, nimetön tyyppi, joka käy matkakohteissa ilman ennakkoilmoituksia.

Näin toimii etenkin ranskalainen Michelin, jonka salamyhkäisyys on osa maailmankuulun ravintolasarjan suosiota.

Tämä on oikea asenne.

Ne, jotka haluavat kuvansa julkisuuteen, tekevät työnsä avoimesti. Sekin on mahdollista, etenkin jos ottaa vastaan ilmaisia matkoja, nukkuu ja syö muiden piikkiin ja kirjoittaa sen jälkeen puffin lehteen tai jonnekin. Tällaiseen matkailutoimittajaan täytyy luottaa - tuntematon henkilö ei voisi saada sponsoriapua. Kyse on luottamuksesta - jos kasvot tunnetaan, voidaan tehdä yhteistyötä. Eikö niin?

Mutta matkaopaskirja ei ole mikään maksettu mainos. Uskottavaksi matkaopaskirjan tekee nimenomaan sen lahjomattomuus ja kirjoittajan "kasvottomuus".

Olen pitkään miettinyt, miksi Lonely Planet julkaisee kirjoittajien kuvia. Ehkä siksi, että kirjoittajat voivat todistaa henkilöllisyytensä kirjan kuvalla. Mutta miksi he tekisivät niin? Eikö tällainen "teen Lonelyplanettia ja voin todistaa sen" -asenne ole johtamassa juuri siihen, mihin matkaopaskirjoittaja ei saisi syyllistyä, "...joten antakaa minulle ilmainen majoitus, ateria tai...".

Itse haluan käydä kohteissa ilman ennakkoilmoituksia, ilman matkailuviranomaisten sponsorointia, ilman hulabaloota.

Kun astun ravintolaan, siellä on juuri sellainen tunnelma kuin normaalisti siihen kellonaikaan vallitsee. Jos hotellin vastaanotossa nuokutaan, se paljastuu anonyymin matkaopaskirjoittajan käynnin aikana.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että satunnainen käynti muodostaisi jonkinlaisen säännön siitä, miten paikassa AINA toimitaan. Mutta anonyymi käynti on perusedellytys sille, että matkaopaskirjoittajan kokemusmaailma heijastaa tavallisen turistin kokemuksia mahdollisimman pitkälle.

Äskettäin kävin erään suomalaisen henkilön vetämässä ravintolassa Thaimaassa. Kuuntelin juttuja, katsoin ravintolan sisustusmateriaalia ja tein muistiinpanoni. En puhunut omistajalle mitään, koska sain riittävästi perustietoa muutenkin. Valmiiseen kirjaan tulee myönteinen maininta, joka perustuu omaan käyntiin paikan päällä. Paikan omistaja ei tiedä tästä mitään, ja ehkä joskus kirjan nähdessään hän yllättyy.

Toisaalta Suomessa ei aina olla valmiita tällaiseen journalismiin. Matkailu lienee maailman korruptoituneimpia elinkeinoja. Kun keräsin tietoa Suomesta, yrittäjät olettivat, että heillä on sananvalta siihen, mitä kirjoissa heistä kirjoitetaan. Näinhän ei suinkaan ole. Toimittajat kirjoittavat sen minkä itse todeksi kokevat (on myös toimittajia, jotka kirjoittavat aivan muista motiiveista, ehkä tästä kirjoitan erillisen jutun joskus) eivätkä sitä mitä kohteena oleva matkailuyritys haluaa itse sanella.

Valokuva voisi pilata matkaopaskirjoittajan työn. Jos kirjoittajan kasvokuva olisi yleisesti nähtävillä, matkailuyrityksen toiminta voisi muuttua.

Aiheeseen liittyy erinomainen sitcom-ohjelma, Fawlty Towers, jonka hauskimpiin kuuluvassa jaksossa hotellin omistaja (loistava John Gleese) ylireagoi kaikkeen mahdolliseen kuultuaan, että Hotel Inspectors ovat liikkeellä kaupungilla. Toinen vitsi on perinteinen perheenemäntä, joka tunnetusti siivosi koko huushollin ennen kuin päästi asuntoon ammattimaista siivoojaa!