Miksi totuuskomissiota halutaan?

Vihdoinkin joku suomettuneisuuden ajan poliitikko on avannut suunsa. Ainakin ennakkotietojen mukaan entinen pääministeri Paavo Lipponen kertoo olleensa DDR:n tiedustelupalvelun Stasin manipuloinnin kohteena 1970-luvulla.

Aamu-uutisten mukaan Lipponen kertoo suhteestaan Itä-Saksan tiedustelupalveluun tänään Punainen lanka -ohjelmassa.

Paavo Lipponen kertoo: "Silloin minä ajattelin, että nyt riittää", mutta ei ainakaan ennakkotietojen mukaan kerro mitä tapahtui ennen "nyt"-hetkeä.

Lipponen ei ymmärrä miksi monet kansalaiset ja jopa media haluaisi etsiä suomalaisia Stasin agentteja.

Kerrotaapa:

Suomi on itsenäinen valtio. Sen kansalaiset ovat antaneet demokraattisissa vaaleissa äänensä, jotta luotettavana pitämänsä suomalaiset hoitaisivat yhteisiä asioita itsenäisen Suomen ja suomalaisten eduksi ja hyödyksi.

Jos joku kansanedustaja, poliitikko tai muu valtaa kahminut suomalainen veljeilee vieraan yksipuoluediktatuurin (Itä-Saksa, Neuvostoliitto) tai Suomen alueita jo anastaneen roistovaltion (Neuvostoliitto) kanssa, silloin Suomen kansa pitää tällaista vallanpitäjää jonkinlaisena maanpetturina. On myös todennäköistä, että Suomen laki pitää tällaista vehkeilyä rikoksena, maanpetoksellisena toimintana.

Kansan oikeustaju vaatii sitä, että jos luottamuksen saanut vallanpitäjä pettää luottamuksen, tekee rikoksen (esimerkiksi maanpetoksellisen rikoksen) ja veljeilee diktatuurimaan agenttien kanssa, niin hän saa aikanaan lain määräämän rangaistuksen.

Toisin sanoen: kansa ei luota enää niihin, joihin alun perin luotettiin.

Jos kukaan ei ole tehnyt mitään väärää, silloinhan totuuskomissio kannattaisi perustaa: se ainoastaan todistaisi, ettei kukaan ole syyllinen mihinkään. Mahdollisesti epäillyt tahot olisivat puhdistettuja epäilyistä. Jos puolestaan joku on tehnyt määritelmällisen maanpetoksellisen rikoksen, silloin totuuskomissio on vieläkin tarpeellisempi.

Legendaariseen maineeseen päässyt myyttinen Stasi-lista on hyvä esimerkki valtaapitävien valehtelusta ja pakoilusta.

Tyypillinen kommentointi on mennyt tähän tapaan:

- "Mitään Stasilistaa ei ole olemassakaan, enkä ole edes nähnyt sitä itse, eikä sitä ole tarvetta julkistaa, ja missään nimessä sillä listalla ei ole nyt ulkoministeriön palveluksessa olevia henkilöitä."

Jossakin vaiheessa tavallinen kansalainen huomaa, että Stasi-listasta annetut lausunnot menevät niin pahasti ristiin, että paljastuu sellainen tilanne, jossa valtakoneisto todellakin pimittää kansalaisiltaan oleellisia tietoja.

Eräs pääkirjoitus paljasti, että Stasi-listat eivät pelkästään ole olemassa vaan ne on useimmissa lehtien toimituksissa, ja ne on vain median yhteisellä päätöksellä päätetty pitää salassa. Jos tämä paljastus olisi totta, se antaisi Suomen mediasta taas uuden surkuteltavan käsityksen.

Jos aikoinaan tehty maanpetoksellinen rikos ei saa rangaistusta sen takia, että rikoksen tehnyt esimerkiksi edustaa samaa puoluetta kuin presidentti, kyseessä on lain kirjaimen ja hengen romahtaminen. Ja jos laki ei enää päde, yhteiskunta romahtaa.

Kun kuitenkin oletetusti rikoksen tehnyt pakoilee vastuutaan, toverit suojelevat ja media kieltäytyy nostamasta asiaa esille, kansakunta on sisäisessä umpisolmussa.

Ennakkotietojen mukaan Lipponen ei vastaa kysymykseen:

"Tällaista veivataan. Joissakin medioissa halutaan totuuskomissioita - -.Voi, voi sentään."

Jos Suomen kansa ei saa vastausta kysymykseen, pettivätkö Suomen valtaapitävät saamansa luottamuksen ja vehkeilivät diktatuurivaltion pahantahtoisten agenttien kanssa, ei voi muuta kuin todeta:

"Voi, voi sentään!"