perjantai 25. huhtikuuta 2008

Uusi trendi pakettimatkoilla: halpismajatalot

Pakettimatkat, valmismatkat, charterit - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mielikuvat vievät paratiisirannoille, hienoon hotelliin, uima-altaalle. Vaikka perillä ei ehkä olekaan paratiisirantaa, ainakaan hotellin tuntumassa, niin ainakin hotelli on ookoo ja uima-altaalla voi pulikoida. Vai voiko?

Uusi trendi valmismatkoilla näyttää löytyvän ainakin Thaimaan Khao Lakista. Pieni taustakertaus:

Khao Lak ehti nousta ennen tsunamia Finnmatkojen (silloin myös Fritidsresorin nimellä toimiva yritys, jonka omistaja on jo pitkään ollut saksalainen Tui-konserni) voimakkaasti mainostamaksi kohteeksi. Tsunami keskeytti kaikki valmismatkat alueelle, kunnes Finnmatkat julkisti Khao Lakissa kaksi laadukasta hotellia, ja turistit alkoivat palata myös valmismatkoilla. Lehdistö ilmoitti virheellisesti tuolloin, että "Khao Lakissa toimii kaksi hotellia", vaikka meidän matkaopaskirjamme Phuket Krabi & Phang Nga listasi jo tuolloin 50 avoinna olevaa majoitusliikettä. Sittemmin Finnmatkat on laajentanut Khao Lakin hotellivalikoimiaan. Mutta kuinka paljon?

Juuri päättyneellä sesonkikaudella on saatu esimakua siitä, millainen on valmismatkayritysten uusi trendi: "dumpataan" ylijäämä halpismajataloihin.

Kun teemme matkaopaskirjoja Thaimaan kohteisiin, käymme mahdollisimman monessa majoitusliikkeessä. Useilla alueilla kartoitamme käytännössä jokaisen majoituspaikan luksushotelleista halpoihin mökkikyliin.

Nyt paljastui yllättävä asia. Tui-kansio (Pohjoismaiden yhteinen kansio valmismatkojen asiakkaille) löytyi erittäin monesta majatalosta vilkkaasti liikennöidyn 4-tien varrelta tai sen tuntumasta. Vaatimattomissa majataloissa ei ole uima-allasta eikä mitään normaalin valmismatkahotellin perusominaisuuksia.

Phuketissa asuva suomalainen sanoi näin: "Finnmatkat tuo jumbolla 600 turistia kerrallaan, ja kaikki määrittelemättömän majoituksen ottaneet dumpataan suoraan Khao Lakiin."

Tällaista puhutaan Phuketissa. Phuketissa toimivien suomalaisten kannalta on tietysti ikävää, jos ylijäämä dumpataan saaren ulkopuolelle, mutta asialla on myös yleistä kiinnostusta.

Meidän matkaopastyössämme on tärkeää luokitella hotelleja eri hintatasoihin, ja käytännössä tilanne on ollut se, että ylelliset hotellit on kohdistettu valmismatkalaisille, halvat reppumatkailijoille ja välimuodot sitten jommalle kummalle, riippuen siitä, ottaako keskihintainen hotelli ryhmiä vai ei.

Khao Lakin majatalot edustavat hengeltään tyypillisiä yksityismatkailijan valintoja: vaatimaton kokonaisuus, edullinen hinta mutta siisti vaihtoehto kaikesta huolimatta. Yksityismatkailijan etuna voi olla se, että majatalo löytyy läheltä isoja teitä, risteyksiä ja vilkkaita palveluita.

Yksityismatkailijat eivät yleensä viivy kohteessa muutamaa päivää enempää, ellei sitten kyseessä ole "tukikohta", jonne jäädään esimerkiksi suureksi osaa talvea. Tukikohdan olisi kuitenkin oltava rauhallisella paikalla ja erittäin halpa. Sellaisia ei enää löydy valmismatkakohteista.

Khao Lakin halpismajatalojen ongelma liittyykin ainoastaan valmismatkan kestoaikaan. Pahimmassa tapauksessa "määrittelemättömän majoituksen" valinnut viedään suoraan päätien varrella olevaan halpismajataloon kahdeksi viikoksi. Nyt valmismatkalainen on jumissa majatalossa, jossa ei ole uima-allasta eikä siten toivottua lomatunnelmaa synny.

Tällä ei ole merkitystä, jos on päätetty kierrellä laajemmalla alueella, ja sitten asutaan muilla saarilla tai muissa kohteissa omalla kustannuksella.

Mutta jos mielessä on ollut matkaesitteiden hehkuttama luksusloma paratiisissa, ei maantienvarren halpismajatalo ainakaan tuota tyytyväisiä asiakkaita.

Sanomattakin on selvää, että matkaopaskirjojen haasteena on kartoittaa kaikki nämä halpismajatalot, joihin pahaa-aavistamattomat valmismatkalaiset "dumpataan" rasittavan lennon jälkeen. Kannattaa siis tutkia myös opaskirjoja jotta osaa ratkaista ongelman, jos sellainen paljastuu perillä.

Ei kommentteja: