tiistai 22. huhtikuuta 2008

Snus på Lantaön?

Ruotsalaiset ovat vallanneet Koh Lantan Thaimaassa. Onko se paha asia?

Koh Lanta on pitkänomainen saari Krabin eteläosassa. Sen länsirannikon pituudelta on hyvästä keskinkertaiseen vaihteleva hiekkaranta. Saari on muuten ollut metsäinen, hiljainen ja enimmäkseen rauhallisten muslimien asuttama. Islaminuskoisten osuus saaren asukkaista on noin 95 prosenttia.

Koh Lanta oli pitkään, tsunamin iskuun saakka, reppumatkailijoiden suosima saari. Sen pienet ja keskisuuret majoitukset olivat enimmäkseen perhevetoisia. Rauhalliset auringonlaskut ja sen jälkeen grillattu kala kruunasivat rennon ja laiskan päivän palmujen katveessa. Mielikuva ja todellisuus olivat yhtä.

Nyt Lanta on täynnä ruotsalaisia. Kun päivitimme uutta Phuket-matkaopasta, voi liioittelematta sanoa, että melkein jokaisen majoitusliikkeen ravintolassa tai aulassa puhuttiin ruotsia. Se ei ole paha. Turistit saavat tulla Lantalle, maksaa majoituksesta määrätty hinta, syödä ravintolassa ja kaikki ovat voittajia.

Lantalla on kuitenkin ilmiö, joka herättää hämmennystä.

Kuten tunnettua, tsunami romahdutti Andamaanien meren turismin. Se surmasi tuhansia ihmisiä, näistä osa yritysomistajia ja maanomistajia. Maailmanlopun tunnelmissa tsunamin jälkeen ei vielä osattu aavistaa mitä tuleman pitää.

Ruotsalaiset osoittivat fiksuutta ja humaanisuutta tsunamin jälkeen. He avustivat ja auttoivat thaimaalaisia monin eri tavoin. Se oli erittäin kunnioitettavaa.

Mutta katastrofit synnyttävät myös erikoisolosuhteet markkinatalouteen. Monet menettävät kaiken, ja joutuvat tekemään epätoivoisia ratkaisuja.

Maata laitettiin myyntiin kaikkialla. Ja sitten tulivat ruotsalaiset ja ostivat maat.

Juuri näin näyttää käyneen. Ensin katastrofi, sitten avustetaan, sitten ostetaan maat ja mitä sitten?

(Aihetta sivuaa tuore kirja Naomi Klein: The Rise of Disaster Capitalism).

Nyt monessa paikassa Lantalla on entinen mökkikylä muuttunut yksityishuviloiden alueeksi, jonka ulkopuolella on kieltokylttejä, joissa lukee Private!

Tämä ei ollut arvattavissa. Oletettiin, että Lantalla jatkossakin maksetaan yökohtaista mökkivuokraa saaren alkuperäisasukkaille, jotka vuokraavat omistamiaan mökkejä turisteille.

Nyt Lantalla on ainakin kaksi ruotsalaista koulua, ruotsalaisten omistamia huviloita, hotelleja, ravintoloita. Minigolf-kenttä on ruotsalaisvetoinen.

Sellainen toiminta, missä vieraasta valtiosta ostetaan maata, suljetaan se ulkopuolisilta, perustetaan kouluja omille lapsille ja omistetaan hotellit, ravintolat ja muut bisnekset, voi saada nimen Kolonialismi.

Ja se on lopulta väärin. Thaimaa säästyi kolonialismilta kaikki vuosisadat, jolloin kaikkia muita trooppisia maita alistettiin eurooppalaisten roistovaltioiden alle.

Ruotsalaiset ovat ehtineet tsunamin jälkeen ostaa suuret määrät maata Lanta-saarelta ja muuttaa sen sesongin aikaiseksi pikku-Ruotsiksi.

Nyt heitä kiinnostaa enää se, saako Lanta-saarelta nuuskaa.

Ei kommentteja: