Viipurissa haetaan oikeutta

Voi Viipuri! Miten vanha suomalainen kaupunki onkaan kokenut kovia, puhumattakaan kaupungin alkuperäisasukkaista!

Viipuri on tullut hyvin tutuksi matkaopaskirjojen vaatimissa tutkimustöissä ja muutenkin. Muistorikas kaupunki esiteltiin valokuvin jo ensimmäisessä vuoden 2000 Karjala-oppaassa. Nykyään Viipurin vanhat suomalaistalot esitellään värikuvin Kannas-nimikkeessä.

Viipuri on mainittu myös muissa oppaissa, erikoisissa yhteyksissä.

Meidän Thaimaa-oppaassamme Viipuria on verrattu Kambodzhan Phnom Penhiin, sillä sekin tyhjennettiin. Rikoksen tekijät olivat samanvärisen lipun alla kuin Stalinin soturit: punainen hirmuvalta tyhjensi sekä Suomen valtion toiseksi suurimman kaupungin, kuten Punaiset Khmerit tyhjensivät Kambodzhan pääkaupungin. Etenevät puna-armeijan roistot saivat suomalaiset juoksujalalle kun taas Kambodzhan pääkaupunkilaiset ajettiin pakkotyöhön riisipelloille, jonne monet uupumuksesta tai selkään ammutusta luodista kuolivat.

Toinen vertailukohta on Liettuan Klaipeda, joka esiintyy pian ilmestyvässä Liettua-oppaassa. Klaipeda oli suurinpiirtein puoliksi liettualainen ja puoliksi saksalainen ennen toista maailmansotaa. Ennen maailmanpalon syttymistä muuan itävaltalainen epäonnistunut taideopiskelija, joka näihin aikoihin jo tunnettiin Stalinin hyvänä ystävänä, ilmestyi Klaipedan teatteritalon parvekkeelle ja julisti Memelin alueella tunnetun ja sen pääkaupungin, Memelin, siirtymisen osaksi Kolmatta Valtakuntaa.

Vaikka Liettua joutui osaksi Neuvostoliiton valtapiiriä, kuten Suomi Viipureineen, Memelin alue säilyi Saksan hallussa, kunnes 1945 se teki Viipurit ja tyhjeni - kuka pakeni, kuka tapettiin. Klaipedan historiallisessa museossa on hätkähdyttäviä lukuja kaupungin asukkaiden pakkosiirroista tai pakenemisista. Osa vietiin Siperiaan vankileireille, osa pakeni Saksaan tai kuka minnekin.

Viipurin kokema rikos ihmisyyttä vastaan oli puolestaan ainutlaatuinen. Se oli ollut Suomen hallinnon alla vuodesta 1812, aluksi osana Helsingin hallinnoimaa suuriruhtinaskuntaa ja vuoden 1917 jälkeen osana itsenäistä Suomea. Alun perin Viipuri oli ruotsalaisten perustama linnoituskaupunki, osana Ruotsin kuningaskuntaa, johon muu Suomi kuului 600 vuotta.

Suuriruhtinaskuntaan kuuluneen Viipurin ja koko muunkin Suomen emämaa oli Venäjän keisarikunta, jonka johdossa oli itsevaltainen tsaari, keskieurooppalaista aatelissukua taustaltaan. Viimeinen tsaari oli Nikolai II, jonka sukupuussa oli lähinnä saksalaisia ja tanskalaisia aatelisia.

Venäjän vallankaappauksen 1917 tehnyt V.I.Lenin antoi muodollisen tunnustuksen Suomen itsenäisyydestä, joka sittemmin vahvistettiin vuoden 1920 sopimuksessa Tartossa. Tartossa tehty rajasopimus puolestaan vahvistettiin vuoden 1932 hyökkäämättömyyssopimuksessa.

Viipuri oli siis sekä perinteisesti, laillisesti että vakiintuneesti osa Suomen suuriruhtinaskuntaa ja itsenäistä Suomea.

Nyt Viipurin tyhjentymisestä, rajan sulkemisesta ja alun perin sotien aloittamisesta sopimusrikkomuksineen syntyneestä rikoksen tilanteesta on tehty kantelu. Tai itse kantelu on tehty jo kauan sitten.

Syntyperäinen suomalainen, Suomessa (Viipurissa) syntynyt Suomen kansalainen kävi oikeutta omasta omaisuudestaan, joka sijaitsee hänen syntymäkotikaupungissaan.

Mitä vastasi Euroopan Ihmisoikeustuomiostuin?

Se vastasi venäjäksi.

Tämä on skandaali. Tämä on oireellista. Tämä puhuu paljon.

Jos syntyperäinen suomalainen, Suomessa syntynyt Suomen kansalainen saa vastauksen omia ihmisoikeuksiaan koskevassa kysymyksessä venäjän kielellä, ei vika ole pelkästään EIT:ssa.

Ongelma on massiivinen. Se liittyy koko historian vääristymiin. Suomen viralliseen suomettumiseen. Täydelliseen tietämättömyyteen koko Karjalan tragediasta tai Stalinin rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Asia kuitenkin eteni EIT:n edellyttämällä tavalla. Asia pantiin vireille kahteen otteeseen Venäjän oikeusistuimissa. Niistä saatiin kieltävät vastaukset.

Ja nyt vasta asia palaa EIT:lle.

Pieni historian pikakurssi olisi nyt paikallaan, eikä pelkästään EIT:n virkailijoille.

Me Matkablogissa teemme oman osuutemme.